Koti Jutut Sivu 277

Jutut

Tällä viikolla sanovat Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho, kirjailija Jonas Konstig ja ikinuori Aira Samulin

”Maalittamista voi olla hyvin monenlaista. On hirveän tärkeää huomata, että kaikki voivat tehdä sitä ajattelematta. Olisi todella tärkeää ymmärtää tarkalleen, mistä on kyse, ennen...

Eteläsudanilainen piispa Ezra: Sotaa on käyty koko elämäni ajan

Etelä-Sudanin luterilaisen kirkon (Evangelical Lutheran Church Of South Sudan/Sudan) piispa Ezra Bako Ngirimo vieraili kesä-heinäkuun vaihteessa Suomessa. Hän muun muassa osallistui Evankeliumijuhlaan Toholammilla. Kyseinen kirkko...

Jaakko Rusama ei lähdekään Ison-Britannian luterilaisen kirkon piispaksi

Ison-Britannian luterilaisen kirkon (Lutheran Church in Great Britain, LCiGB) piispaksi huhtikuussa valittu teologian tohtori Jaakko Rusama luopuu saamastaan tehtävästä. Hänen oli tarkoitus aloittaa piispana...

Kiihtelysvaaran kirkon rakentaminen alkaa vihdoin – moderni hirsirakenteinen ristikirkko valmistuu raunioiden päälle

Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakennustyöt alkavat 31.7. Uusi kirkko rakennetaan samalle paikalle, jolla Kiihtelysvaaran vanha kirkko oli. Vanha kirkko tuhoutui tulipalossa syksyllä 2018. Joensuun seurakuntien yhteinen...

Mysteerikuva: Leppoisaa on ja suut muikeina, mutta keitä on kuvassa ja missä tilanteessa?

Kotimaan valokuva-arkistosta löytyy monta laatikollista kuvia, joista ei kunnolla käy ilmi keitä kuvassa on saati missä ja milloin se on otettu. Arkistonhoitaja pyytää Kotimaan...

Kolumni: Pelastuksen tähden kirkon pitää olla ”kaikille kaikkea” – Kristillinen jooga kuuluu kirkon missioon

Kristillinen jooga on kirkossa kuuma peruna. Monille jooga jo käsitteenä näyttäisi olevan antikristillinen. Oikeastihan se on vain sana, jolla intialaisessa kulttuurissa viitataan laajasti uskonnollisiin...

Näkökulma: Kirkon ja kristittyjen ääntä ja tekoja kaivataan juuri nyt – Miten pitkälle auttaisit ystävää hädässä?

Iranilaisessa koulussa käy kova kuhina. Ankara opettaja nuhtelee noin kymmenenvuotiasta Mohammad Rezaa, jolla on jälleen läksyt tekemättä. Moitteita kuuntelee myös luokkakaveri Ahmad, joka hämmennyksissään...

Viron uusi avioliittolaki mahdollistaa vihkimisen samaa sukupuolta oleville pareille – Samalla teema jakaa kansaa ja tarjoaa mahdollisuuksia Venäjän vaikuttamisyrityksille

Virolaisen sateenkaarikansan suuret ilot ja synkimmät pelot konkretisoituivat Tallinnan Vanhassa kaupungissa kesäkuun toisena viikonloppuna 10.–11.6. Lauantaina tuhansittain väkeä kaduille vetänyt Baltic Pride -kulkue sai seuraavana...

Hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Aleksandr Efimov: ”Uimavalvojan ykköstaito on tunnistaa hukkuva”

Seinäjoen seurakunnan kesäleiri päättyi 19.6. traagisesti, kun 8-vuotias poika menehtyi jouduttuaan veden varaan. Koulutussuunnittelija Alexandr Efimov Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta kertoo, mitä seurakunnat voivat...

Kesäjuhlat: Vaikka lapsia ja nuoria Suviseuroilla paljon näkeekin, puheissa toistuu huoli nuorten tulevaisuudesta

Vanhoillislestadiolaisten kesäjuhlaa Suviseuroja vietettiin viime viikonloppuna Kauhavan lentokentällä. Perjantai-iltaan mennessä paikalle oli saapunut 76 000 seuravierasta. Perjantaina virallisesti avatuissa Kauhavan Suviseuroissa viitattiin puheissa toistuvasti nuorisoon....