Henkilöhaastattelut

Erityisopettaja Elias Tanni löysi kodin körttiläisyyden liepeiltä: Raamattu on puiston penkki, jolla Jumala voi kohdata ihmisen

Elias Tanni kasvoi Tampereella ”kristillisyyden laidalle” sijoittuneessa vasemmistolaishenkisessä perheessä. Tanni laitettiin seurakunnan kerhoon, mutta kouluaikana hän ei kirkon toimintaan osallistunut. – Olin ehkä 4-vuotias, kun...

Heini Sirén on työskennellyt ankarissa oloissa elävien ihmisten hyväksi muun muassa Gazassa, Irakissa ja Ukrainassa

Kahdeksanvuotias Heini Sirén katsoo taivaalle. Lapsen mielessään hän kyseenalaistaa ajatuksen äärettömästä avaruudesta. Eihän mikään voi olla ääretöntä, vaan kaikella on rajansa. – Lapsena pohdin tätä...

Sirpa Pietikäinen ei hyväksy tekosyitä, joilla ilmastonmuutoksen ehkäisemistä vetkutellaan

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on profiloitunut ympäristöasioihin keskittyneenä kokoomuspoliitikkona siitä lähtien, kun tuli kansanedustajaksi vuonna 1983. Ympäristöinnostus on kodin perua. Taiteilijaisä lähestyi luontoa sen kauneuden...

Birgitta Rantakari: Kirkossa ei ole perinnettä työntekijöiden ja maallikoiden yhteistyölle

Kotimaa kysyy kuulumisia kirkossa vaikuttaneilta henkilöiltä. Sosiaalineuvos Birgitta Rantakari on toiminut Kirkkojen maailmanneuvoston hallituksessa ja toteuttanut lukuisia hankkeita kaikista köyhimpien ja syrjityimpien hyväksi. Työuransa...

Isä Damaskinos: ”Onneksi vältin kiusaukset ja sain voimaa ryhtyä munkiksi”

Jaakko Olkinuora viehättyi luostarielämästä jo pikkupoikana. Hänen mielestään kiusauksista puhutaan liian vähän eikä hierarkiaa arvosteta tarpeeksi.

Patrick Tiaisen elämän kaksi kipua

Kun konservatiivista seurakuntaa johtanut Patrick Tiainen jäi kiinni avioliiton ulkopuolisesta suhteesta, hänen maailmansa romahti. Saatuaan elämänsä jälleen kasaan tuli uusi isku. Elämä kivun kanssa on muuttanut paitsi Tiaisen arjen myös hänen ajatuksiaan uskosta.

Turvallisuuspuheen vahvistuminen voi muuttaa kansallista omakuvaamme, sanoo tutkija

Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma on seurannut viime vuosien politiikkaamme hiukan kriittisemmästä näkökulmasta kuin moni muu. Hän näkee ilmassa tiettyjä huolestuttavia merkkejä liittyen...

Professori Juho Saari: ”Suomalaisten elämä on varsin toimivaa”

Sosiaali- ja terveyspolitiikan professorin Juho Saari on toimittanut alkuvuodesta ilmestyneen teoksen Hyviä uutisia Suomesta – menestyvän yhteiskunnan tilannekuva tarjoaa näkökulmia siihen, miksi Suomella menee...

Ei parisuhteesta kotonakaan puhuttu – Asioiden esille nostaminen oli pelottavaa

Kotimaa kysyy kuulumisia kirkossa aikanaan vaikuttaneilta henkilöiltä. Rovasti Liisa Tuovinen, 86, on kehittänyt keskeisesti seurakuntien perhetyötä. Hän on Yhteys-liikkeen perustajajäsen.

Suntio ja kirkko: ”Aivan mahtavia pieniä enkeleitä”

Suntio Ilkka Vasalammen tapaa Kaarlelan kirkosta Kokkolasta.