Etiopiasta tuli Mika Turpeisen kotimaa sattumalta viisitoista vuotta sitten, kun hän kohtasi paikallisen kollegan työmatkalla. Työsuhde syveni rakkaudeksi. Kahden kulttuurin arki tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia oppia uutta.
Jalkapalloa rakennustyömaan laidassa Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa pelaavat pojat keskeyttävät pelinsä, kun huomaavat Mika Turpeisen lähestyvän. Pojat tulevat tervehtimään. Kuulumisia vaihdetaan kiivaasti ja leveä hymy huulilla.
‒ Amharaa ja englantia sekaisin ja eniten elekieltä, Mika Turpeinen selittää kommunikaatiotaan kadun lasten kanssa.
Matka jatkuu. Vastaan tulee äiti, joka kantaa nelivuotiasta poikaansa selässään perinteiseen tapaan kantoliinaan kiedottuna. Mika napaa lapsen syliinsä. Sanoja ei vaihdeta paljon, mutta kohtaaminen on lämmin ja täynnä iloa ja välittämistä. Lopuksi Turpeinen kaivaa kassistaan pari banaania ja hyvästelee äidin ja lapsen.
Parin korttelin matkalla kohtaamisia on monia lisää ja banaanit tulee jaettua.
‒ Tämä on tällaista matalan kynnyksen vapaamuotoista vapaaehtoistyötä. Käyn juttelemassa katulasten ja -äitien kanssa. Annan aikaani. Joskus tuon lapsille vihkoja ja kyniä, joskus ruokaa, Turpeinen kertoo.
Hän sanoo hämmästyneensä, että monet kodittomina kadulla elävät lapset käyvät kuitenkin edes muutamia tunteja valtion ilmaisessa koulussa.
Avun tarvitsijoita Etiopian pääkaupungissa riittää. Addis Abeba on muuttunut valtavasti viidentoista vuoden aikana.
‒ Se kaupunki, johon 20 vuotta sitten muutin, oli erilainen. Rikkaat ja köyhät asuivat kaikkialla sekaisin ja oli turvallista. Nyt köyhien asuinalueita puretaan ja se kärjistää ristiriitoja ja lisää rikollisuutta, etenkin taskuvarkauksia, Turpeinen kertoo.
Rikkauden ja köyhyyden kuilun kohtaaminen silmästä silmään jokapäiväisessä arjessa on asia, joka pakottaa Turpeisen toimimaan ja tekemään jotain vähempiosaisten hyväksi. Hän on käynyt vapaaehtoistyössä myös erään naisen perustamassa päiväkodissa, joka tarjoaa apua ja tukea maan vähävaraisille.
Työmatka muutti koko elämän
Vaasassa insinööriksi kouluttautunut Mika Turpeinen työskenteli vaihtelevissa sähköalan tehtävissä ABB-yrityksen palveluksessa eri puolilla maailmaa. Vuonna 2004 työ vei hänet puhujaksi seminaariin Addis Abebaan.
‒ Menin lentokentältä suoraan seminaariin Sheraton-hotelliin. Tuleva rouvani oli siellä myös. Ensimmäisen kerran tapasimme kollegoina. Kyseessä ei suinkaan ollut salamarakastuminen, Turpeinen kertoo.
”Tulevat appivanhempani pitivät minulle todellisen syvähaastattelun. Hääjuhla oli täkäläisittäin pieni, vain 300 ihmistä.”
Turpeisella oli työkeikkoja Addis Abebaan myös jatkossa.
‒ Avioliittoni Suomessa päättyi eroon. Suhde täällä Etiopiassa eteni hitaasti. Jossain vaiheessa aloimme suunnitella tapaamisia työmatkojeni yhteyteen.
Turpeinen ryhtyi suunnittelemaan sekä kahden vuoden hanketta ABB:lle Etiopiaan että häitä, joita juhlittiin etiopialaisittain vuonna 2008.
‒ Hääjuhla oli täkäläisittäin pieni, vain 300 ihmistä. Anoppini olisi halunnut tuhat vierasta häihin.
Ennen kuin tuleva pariskunta pääsi naimisiin, Turpeisen piti voittaa morsiamen vanhempien luottamus.
‒ Tulevat appivanhempani pitivät minulle todellisen syvähaastattelun, jossa kysyttiin aivan kaikki tulotasosta lapsisuunnitelmiin. Ortodokseille olin vääräuskoinen protestantti, ja vielä eronnut. Kumpikaan ei ollut hyvä juttu.
Alkuhaasteiden jälkeen morsiamen vanhemmat hyväksyivät sulhasen ja antoivat liitolle siunauksensa.
”Lähtiessä minun piti perinteen mukaan suudella sukulaisnaisten polvia.”
Vauhdikas hääjuhla ja kulttuuritörmäyksiä
Häitä juhlittiin Turpeisen omakotitalon puutarhassa aamuneljään musiikin soidessa. Häävieraille kypsennettiin kokonainen lammas. Turpeisen vaimo on Etiopian ortodoksi, mutta häät eivät olleet täysin perinteiset ortodoksiset häät.
‒ Ortodoksit viettävät hääjuhlaa edeltävän yön kirkossa rukoillen, me jätimme tämän väliin. Meitä ei vihitty kirkossa vaan pappi siunasi liittomme kotona. Morsiamen kotona oli pieni ortodoksinen seremonia, jossa pappi oli mukana. Lähtiessä minun piti perinteen mukaan suudella sukulaisnaisten polvia.
Hääjuhlaa uhkasi myös sähkökatko. Kuivan kauden aikana viranomaiset säätelivät sähköä ja katkaisivat sähkönjakelun tietyiltä alueilta tiettyinä viikonpäivinä.
‒ Meidän asuinalueemme oli sovittu pimeäksi juuri hääjuhlapäivänä. Anoppi, joka oli työskennellyt sähköyhtiössä, soitti muutaman puhelun ja homma hoitui sillä ja saimme pidettyä juhlamme.
Turpeinen kokee sopeutuneensa Etiopian kulttuuriin hyvin. Aiempi kokemus maailmalta muun muassa Israelista ja Pakistanista on ollut avuksi.
‒ Olen luonteeltani sopeutuvainen. En kuvittele voivani muuttaa asioita. Olen pitänyt oman suomalaisuuteni, mutta sopeutunut paikalliseen kulttuuriin. Olen hyvä rakentamaan luottamusta afrikkalaisten ja eurooppalaisten välillä, Turpeinen sanoo.
Pariskunnan suurimmat kulttuuritörmäykset ovat liittyneet nyt 16- ja 10-vuotiaiden lasten kasvattamiseen.
‒ Olen enemmän lasten kanssa kuin heidän äitinsä. Laitan ruokaa kotona. Annan lapsille paljon enemmän vapauksia kuin Etiopiassa on tapana. Opetan heille käytännön taitoja ja rahankäyttöä. Tämä kaikki on ollut vaimolleni vierasta, mutta hän on tottunut siihen.
Etiopialainen erikoisuus lasten syntymään liittyen on äidin täysi vuodelepo pari kuukautta synnytyksen jälkeen.
‒ Tuore äiti makaa sängyssä ja hänelle tarjoillaan raskasta ruokaa. Tätä emme tehneet ollenkaan, mutta kun sukulaisia tuli kylään, vaimo meni sänkyyn. Hän ei kuitenkaan jäänyt sinne vieraiden lähdettyä.
Uskontojen rinnakkaineloa
Etiopia on Afrikan mantereen toiseksi väkirikkain valtio, jossa on yli 130 miljoonaa asukasta.
‒ Väestönkasvu on iso ongelma. Väestö kasvaa 200 000 henkeä kuukaudessa eli 1, 2 miljoonaa ihmistä vuodessa. Pääkaupunkiin muuttaa joka kuukausi noin 30 000 ihmistä, joille työpaikkojen ja asuntojen löytyminen on iso haaste, Turpeinen kertoo.
Pääkaupungissa on viime aikoina raivattu maan tasalle paljon slummeja asuin- ja liikerakennusten tieltä. Kaupungin laitamille on rakennettu edullisia asuinalueita, mutta julkinen liikenne toimii hyvin huonosti ja alueilla on vähän tai ei ollenkaan palveluja.
Etiopialaisista noin 40 prosenttia on ortodoksikristittyjä. Etiopian ortodoksinen kirkko on maailman vanhimpia kristillisiä kirkkoja Egyptin ja Armenian ortodoksisten kirkkojen ohella. Noin kolmannes väestöstä on muslimeja. Protestanttisia kristittyjä on noin viidennes väestöstä.
Etiopian luterilainen Mekane Yesus -kirkko on maailman suurin luterilainen kirkko ja sillä on jo 12 miljoonaa jäsentä. Kirkko on perustettu vuonna 1959 ja se kasvaa edelleen vauhdilla.
Etiopian protestanttiset kristityt ovat aktiivisia lähetystyön tekijöitä. Protestantit tekevät lähetystyötä myös ortodoksikristittyjen keskuudessa, koska katsovat, etteivät nämä ole aitoja kristittyjä keskittyessään liiaksi Neitsyt Mariaan ja muihin pyhimyksiin eikä Jeesukseen.
‒ Ortodoksikirkolla on vahva poliittinen vaikutusvalta ja paljon varallisuutta. Kirkot ovat prameita ja kalliita. Monet ortodoksit puolestaan pitävät protestantteja harhaoppisina, Turpeinen kertoo.
Hänen perheessään ortodoksisuus ja protestanttisuus elävät sovussa ja rinnakkain.
‒ Vaimoni käy ortodoksikirkossa ja vie kirkkoon etenkin juhlapyhinä myös lapset. Minä käyn joskus pääsiäismessussa heidän kanssaan. Vaimolleni sopii, että vien lapsia myös protestanttiseen kirkkoon. Lapset on kastettu ortodokseiksi ja kasteeseen kuuluu myös poikien ympärileikkaus.
Keski-Suomesta kotoisin olevalle Turpeiselle Etiopian protestanttinen kristillisyys etenkin helluntailaisissa kirkoissa on liian vauhdikasta. Oman hengellisen kotinsa hän on löytänyt kansainvälisestä evankelisesta kirkosta.
‒ Siellä jumalanpalvelus on lähimpänä suomalaista luterilaisuutta, istutaan penkissä eikä hypitä ja tanssita kuten helluntaikirkoissa on tapana. Minä haluan istua kirkossa hiljaa penkissä.
Etiopiasta lähtöisin oleviin juutalaisiin Turpeinen pääsi tutustumaan ollessaan kesätöissä Israelissa vuonna 1996. Israelissa Turpeinen sai myös elämänsä toisen kasteen.
‒ Minut on kastettu lapsena luterilaiseksi ja aikuisena Genesaretinjärvessä uudelleen.
Etiopian tilanne huolestuttaa
Turpeisen perhe ei ole missään vaiheessa suunnitellut Suomeen muuttamista.
‒ Vaimoni oli raskaana, kun minun kahden vuoden hankkeeni päättyi. ABB tarjosi työpaikkaa Itä-Afrikassa, mutta kieltäydyin, koska se olisi vaatinut paljon poissaoloa kotoa.
Turpeinen perusti yrityksen yhdessä vaimonsa kanssa. Yrityksen kautta Turpeinen on tehnyt niin yksityisille isoille yrityksille kuin valtioiden omistamille yrityksille sähköinsinöörin töitä Etiopiassa ja lähimaissa.
”Täällä kulttuuri ei perustu luottamukseen vaan perheeseen, sukuun ja heimoon.”
Kulttuurierot työarjessa ovat isot etenkin aikakäsityksessä.
‒ Täällä kaikki ovat aina myöhässä. Täällä on myös vaikeaa saada omaa rauhaa. Suomessa on rauhoittavaa, kun saa olla vaikka metsässä yksin. Täkäläisille yksinolo on outoa ja vaarallista, aina pitäisi olla muita ihmisiä ympärillä.
Etiopialaiset ovat ystävällisiä, mutta todellisia ystäviä on vaikea saada, etenkään ulkomaalaisen.
‒ Täällä kulttuuri ei perustu luottamukseen vaan perheeseen, sukuun ja heimoon. Heimoidentiteetit ovat vahvoja, paljon vahvempia kuin kansallistunne maan kansalaisena.
Myös oikeuskäsityksen Turpeinen on huomannut olevan erilainen.
‒ On rasittavaa miettiä, huijaako toinen. Täällä tieto on valtaa. Epäluuloisuus on suurta ja aina joku vahtii muita, isoin pomo tekee usein pienimmätkin päätökset.
Turpeinen on kokenut Etiopiassa sekä rauhan että rauhattomuuden aikaa. Nyt tietyillä maan alueilla käydään heimojen välistä sisällissotaa.
‒ Pääkaupungissa turvallisuustilanne on hyvä, mutta ajomatkoja kauemmas ei voi tehdä, kidnappausten uhka on liian suuri. Kidnappaajat vaativat isoja rahasummia ja tässä on mukana myös poliisi.
Jos turvallisuustilanne Etiopiassa menee liian vaikeaksi, Turpeiset ajattelevat voivansa muuttaa johonkin toiseen Afrikan maahan.
Vieraalla maalla kaukana
Arki Etiopiassa ja keskustelut vaimon ja hänen sukunsa kanssa ovat saaneet Turpeisen pohtimaan paljon Suomen ydinperhekulttuuria.
‒ Suomalainen yksilöllisyyden ihannointi on mennyt liian pitkälle. Täällä perheellä ja suvulla on läheiset välit. Suomessa pitää sopia vierailuista, täällä mennään suoraan sukulaisen kotiin ja jääkaapille.
Turpeinen elää melko etiopialaista arkea, mutta yhdestä suomalaisuuden ominaispiirteestä hän ei halua luopua.
‒ Sauna pitää kodissa ehdottomasti olla! Ja paikallisille ihmetyksenä me saunomme koko perhe yhdessä.
Lapsuudessaan ja nuoruudessaan Vaasassa Turpeinen ei haaveillut kaukomaista. Yksi menneisyyden enne tulevasta kuitenkin löytyi muutama vuosi sitten.
‒ Veljeni löysi kolmannen luokan musiikin kirjani, jonka yhdelle sivulle olin kymmenvuotiaana kirjoittanut, jostain syystä, mitä en muista, sanat: Addis Abeba, Etiopia.
Yllättävästi Suomi oli ollut myös Turpeisen vaimon elämässä kymmenvuotiaana – postikortin kautta.
‒ Vaimoni antoi lapsena parhaalle ystävälleen postikortin Helsingistä, vaikka ei tiennyt mitään Suomesta. Kortti oli päätynyt hänen äidilleen suomalaisilta työkavereilta, joita oli ollut Etiopiassa Imatran Voiman rakennushankkeessa.
Turpeisteen tarinassa on niin monta sattumaa, että ne alkavat kuulostaa johdatukselta.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 9/2025.
Lue myös:
Luterilaiset naisteologit Etiopiassa kohtaavat edelleen kulttuurista vastustusta