Turun keskustan ruutukaava-alueella Ursininkadulla sijaitsee kirkko, vierasmaja, opiskelija-asuntola ja birgittalaissisarten yhteisö. Luostarissa asuvia ja työskenteleviä sisaria näkee silloin tällöin myös Turun kaduilla, jossa heillä on vapaa-ajallaan mahdollisuus liikkua. Luostarissa on nykyisin kymmenen sisarta.

Sisar Dia on luostarin vanhin eli abbedissa. Hänen tehtävänään on muun muassa opastaa luostarin saapuvia kokelaita.

Dia kertoo, että hänen lapsuutensa perhe oli tavallinen keskiluokkainen, viisilapsinen perhe Etelä-Intian Keralassa. Vanhemmat olivat katolisia kristittyjä, ja myös koulussa ja ympäristössä oli paljon katolilaisia. Kirkko ja usko olivat osa elämää, mutta mitään ei väkisin tuputettu.

− Lapsena rakastin Jumalaa lapsen lailla, mutta kutsumus nunnaksi ei tule siitä. Minulla on kaksi veljeä ja kaksi sisarta, jotka elävät naimisissa. Minä olen perheestä ainoa, josta on tullut nunna.

Ensimmäinen vakavamman pohdinnan paikka tuli eteen 13-vuotiaana, kun hän tyhjässä kirkossa kiinnitti huomiota seinälle asetettuun krusifiksiin.

− Silloin minusta tuntui, että sieluni puhui Jeesukselle ja että haluan rakastaa ja auttaa häntä.

Elämä jatkui, koulun jälkeen löytyi työ sihteerinä ja kirkossa käynti väheni. Vanhemmat alkoivat jo puhua nuorelle naiselle naimisiin menemisestä ja perheen perustamisesta, olihan jo isosiskokin naimisissa.

− Kun kävin silloin kirkossa, jokin hengellinen voima alkoi kasvaa sisälläni. En osaa selittää sitä, mutta tiesin, ettei se ole tästä maailmasta. Silloin aloin varovasti pohtia Jeesuksen seuraamista.

Tuolloin hän ei vielä tiennyt luostareista tai Pyhästä Birgitasta mitään, mutta ajatus Jumalan seuraamisesta vahvistui vähitellen. Luostarielämää Dia alkoi miettiä nähtyään kirkossa birgittalaissisaren. Papin mukaan birgittalaisluostari voisi olla oikea paikka, jos haluaa rukoilla paljon.

− Kun tulin luostariin ensimmäisen kerran, tuntui heti kuin olisin tullut kotiin. Nunnat lauloivat ja rukoilivat niin ihanan rauhoittavasti.

Kolmen kuukauden jälkeen Dia palasi kotiin odottamaan kirjettä, jossa kerrottiin, voiko hän tulla uudestaan ja aloittaa novisiaattikauden luostarissa.

− Tiesin, että kirjeen sisältö oli Jumalan kädessä, mutta totta kai odotin sitä kärsimättömästi.

Lopulta kirje tuli ja luostari antoi luvan tulla yhteisöön.

Loppujen lopuksi me olemme kaikki samaa perhettä Jumalan edessä

NUNNAKSI EI tosiaankaan tulla sormia napsauttamalla. Luostariyhteisöön liittyminen tarkoittaa sääntöihin sitoutumista ja monista luostarin ulkopuolisista asioista luopumista. Lopullista sitoutumista ei voi tehdä kevyesti, minkä takia sitä kohti edetään vaihe vaiheelta.

Kolmen kuukauden tutustumisjakson jälkeen kuluu vielä vähintään seitsemän vuotta, ennen kuin voi antaa lopullisen sitoutumisen. Sisar Dia antoi ikuisen lupauksensa Jeesukselle Roomassa vuonna 2000. Sormessa kiiltelevä kultainen sormus symboloi annettua uskollisuusvalaa, joka sisältää myös lupauksen elää naimattomana ja maallista vaurautta tavoittelematta.

− Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että kysymys ei ollut niinkään minun tekemästäni valinnasta vaan Jumalan johdatuksesta. Siitä lähtien, kun krusifiksi puhutteli minua nuorena tyttönä, tämä on ollut Jumalan minulle valitsema tie.

Suomeen Sisar Dia muutti vuonna 1996 työskenneltyään ensin Roomassa kolme vuotta. Hän sanoo oppineensa suomen kieltä, koska ei ole ollut koskaan ujo puhumaan, ja koska on aina saanut kannustavaa palautetta suomalaisilta.

Hän sanoo, että Pyhän Birgitan hiljainen tunnuslause on ”rakkaimpani on ristiinnaulittu”. Jeesuksen rakastaminen ja seuraaminen ovat sisarelle kaikista tärkeintä. Rakkauden toteuttamisessa korostuvat työ ja rukous.

− Hengellinen elämä tarkoittaa kasvua. En voi olla täydellinen, mutta joka päivä voin oppia jotain. Voin oppia hengellisestä elämästä ja voin oppia tekemään työtä paremmin.

ELÄMÄ LUOSTARISSA on yksinkertaista. Rukoushetket ja päivittäinen työnteko rytmittävät päivää, johon toki mahtuu myös omaa aikaa.

− Elämä luostarissa vaatii kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Minulle tämä on ollut siinä mielessä helppoa, että samaa vaadittiin jo kotona. Isäni piti tärkeänä opettajien ja vanhempien ihmisten kunnioittamista ja kuuntelemista.

Ensimmäinen rukoushetki alkaa aamulla kuuden jälkeen. Rukousten ja laulujen jälkeen jokainen pohtii itsenäisesti puoli tuntia, kunnes messu alkaa puoli kahdeksalta.

Aamupalan jälkeen työt alkavat yhdeksältä. Jokaisella sisarella on kiertävän työvuoron mukaisesti oma tehtävänsä majatalon arjen pyörittämisessä. Ennen lounasta on toinen rukoushetki. Lounaan jälkeen sisarilla on tunti omaa aikaa. Sen jälkeen työt jatkuvat neljään asti, jolloin kaikki kokoontuvat jälleen kirkkoon.

Päivän kuluessa kaikki tapahtuu ilman turhaa puhumista. Illallisella kuitenkin vaihdetaan kuulumiset. Puoli yhdeksältä on vielä rukoushetki, jolloin on mahdollisuus käydä läpi päivän aikana tapahtunutta. Yhdeksältä kaikki vetäytyvät omiin huoneisiinsa.

− Joka ilta on hyvä miettiä, miten päivä sujui. Jumalan kanssa on hyvä keskustella, miten hengellinen matka eteni päivän kuluessa. Olisinko voinut tehdä jotain paremmin tai toisin? Aika usein omatunto kertoo, että paremminkin olisi voinut mennä, mutta Pyhän Hengen valaisemina voimme jatkaa matkaamme.

Sisar Dia sanoo, että työtä Jumalan eteen voi tehdä monella tavalla myös luostarin ulkopuolella.

− Olin kerran sairaalassa, ja sinne tuotiin pakettiautolla ruokaa sairaille. Ruokaa tuonut mies kertoi, että tämä on hänelle kutsumus: kun teen hyvää ruokaa ja ihmiset nauttivat siitä, minä tule iloiseksi. Opin silloin, että jokaisella on oma kutsumuksensa. Me olemme kaikki valon kantajia, kunhan sille antaa mahdollisuuden.

Luostarissa rukoillaan paljon. Sisar Dia kertoo, että rukouksiin liittyy tietysti paljon oman uskon kysymyksiä, mutta tärkeää on myös oppia rukoilemaan toisten puolesta.

− Pyhä Birgitta on opettanut meille, että köyhiä ja sairaita on autettava ja että heidän puolestaan pitää rukoilla.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole ollut epäuskon hetkiä, mikä on lahja Jumalalta

KIRKKOJEN YHTEYS ja ekumenia näkyvät birgittalaisilla niin teoissa kuin rukouselämässä. Päivässä on neljä rukoushetkeä. Sisar Dian mukaan rukousten kautta viedään eteenpäin Pyhän Birgitan ja pyhän äiti Elisabetin viestiä kirkon ykseydestä, sekä valmistetaan omaa sielua taivasta kohti.

– Loppujen lopuksi me olemme kaikki samaa perhettä Jumalan edessä. On tavallaan vaikea käsittää, miksi on niin paljon kristillisiä ryhmiä. Kun annamme Pyhälle Hengelle tilaa vaikuttaa meihin, voimme hyvin tehdä yhteistyötä kaikkien ryhmien kesken.

Sisar Diasta välittyy iloa, joka haastattelun aikana konkretisoituu monta kertaa helmeilevään nauruun. Hän sanoo, että elämä on pyhiinvaellusmatka. Se alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan, jolloin pääsee kotiin. Jokaisen pitäisi käyttää maanpäällinen vaellus parhaalla mahdollisella tavalla. Birgittalaissisarelle se tarkoittaa rukoilemista ja työn tekemistä.

On luonnollista ja ymmärrettävää, että jokaisella ihmisellä on omalla hengellisellä matkallaan haasteita ja ehkä jopa epäuskon vaiheita. Sisar Dia sanoo, että Jumala on varjellut häntä eikä ole koetellut liiaksi.

– Henkilökohtaisesti minulla ei ole ollut epäuskon hetkiä, mikä on lahja Jumalalta. Elämässä on tietysti myös surua esimerkiksi läheisten kuollessa, kun ei enää näe rakkaita ihmisiä tässä maailmassa. Mutta silloinkin Jumalan sana valaisee, antaa lohtua ja turvaa.

Hän luonnehtii itseään opiskelijaksi, vaikka on seurannut Jumalaa ja Jeesusta jo yli 30 vuotta.

− Olen edelleen pieni alakoululainen Jumalan viisauden edessä, sanoo Sisar Dia ja nauraa jälleen.

Birgittalaisluostarijärjestö

Pyhän Birgitan perustama birgittalaisluostarijärjestö on viralliselta nimeltään Ordo Sanctissimi Salvatoris (OSSS) eli Kaikkein Pyhimmän Vapahtajan Sääntökunta. Pyhä Birgitta eli 1300-luvulla Ruotsissa, ja hänet julistettiin pyhäksi vuonna 1391.

Luostarikunnan säännöissä korostuvat Jumalan ylistäminen, Kristuksen kärsimyksen mietiskely, ekumenia ja lähetystyö sekä uskollisuus ja kuuliaisuus. Birgitta korosti yksilön henkilökohtaisen kääntymyksen merkitystä ja tavoitetta tulla ”Jumalan ystäväksi”. Birgittalaisuus on aina korostanut myös lähimmäisenrakkautta ja yhteisön sisäistä hyvinvointia.

Ensimmäinen birgittalaisluostari perustettiin keskiajalla Vadstenaan Ruotsiin. Järjestö toimi myös Suomessa jo keskiajalla Naantalin luostarissa.

Turun birgittalaisluostari kuuluu samaan keskiaikaiseen sääntökuntaan, mutta sen 1900-luvun alussa syntyneeseen haaraan, jonka perusti ruotsalainen Maria Elisabeth Hesselblad. Tähän haaraan kuuluu nykyisin yli 50 luostaria eri puolilla maailmaa. Eniten luostareita on Intiassa.

Katolinen kirkko julisti Hesselbladin pyhäksi vuonna 2015. Hesselbled korosti kristittyjen ykseyttä katolisen kirkon yhteydessä, ja ekumeenisuus on sääntökunnassa tärkeässä asemassa. Luonteva yhteistyö evankelisluterilaisen kirkon kanssa näkyy nykyisin muun muassa Pyhän Birgitan päivän messussa, joka voidaan järjestää Naantalin kirkossa.

Ilmoita asiavirheestä