Piispainkokouksen vastauksen ja kirkolliskokouksen viimeisimmän kokoontumisen jälkeen keskustelu avioliitosta ja suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen kirkossa on jälleen virinnyt. Piispa Kaisamari Hintikan kommentit kirkolliskokouksessa ja sen jälkeen ovat herättäneet sekä kriittisiä että puolustavia puheenvuoroja.

Tässä kirjoituksessa tarkoitukseni on pohtia piispan puheenvuoron sekä tuenilmauksen ytimessä olevia lausahduksia. Kyseessä ei ole kuitenkaan varsinaisesti analyysi, vaan eräänlainen reseptio, sanotun vastaanottaminen ja miten sanottua voidaan tulkita. Keskityn seuraaviin kahteen lauseeseen ja tarkastelen niitä yhtenä kokonaisuutena (vaikka välttämättä piispa ja kaikki tuenilmaisijat eivät ole edes samanmielisiä):

1. Hintikka: Espoon hiippakunnassa ei ole tilaa opetukselle, joka leimaa seksuaalivähemmistöjen ja samaa sukupuolta olevien parien rakkauden synniksi.
2. Tuenilmaus: Kaikkien lähimmäisten kohtelu arvostavasti, kunnioittavasti ja syrjimättömästi ei koskaan ole vastoin Raamatun tai käskyjen opetusta.

Tälläkin sivustolla käyty keskustelu on osoittanut, ettei piispan sanojen merkityksestä ole tulkinnallista yksimielisyyttä. Pyrin alla hahmottelemaan neljä erilaista tulkintamallia Hintikan ja tuenilmauksen sanomasta konkretian tasolla eli millaiselle opetukselle ei ole enää tilaa Espoon hiippakunnassa.

Tulkintamalli A: Solvaamisen ja häpäisemisen kielto. – Niin surullista kuin se onkin, suoraa pilkkaa, panettelua ja solvaamista seksuaalivähemmistöjä kohtaan esiintyy edelleen. Tämän tulkintamallin mukaan tuenilmaisijat ja piispa peräänkuuluttavat yleiskristillistä suhtautumista kaikkia ihmisiä kohtaan – ketään ei saa solvata tai panetella vaan kaikkia tulee kristillisen rakkauden mukaisesti kunnioittaa ja arvostaa.

Tulkintamalli B: Sisältää edellisen itsestäänselvyytenä, mutta painottaa myös, ettei rakkautta sisäisenä tunteena / sitoumuksena – joka sisältää halun pitää toisesta ihmisestä huolta, osoittaa hänelle hellyyttä ja hyvyyttä – tule kutsua synniksi. Tämä tulkintamalli lähtee oletuksesta, että joko kaikki rakkaus on Jumalasta ja siten hyvää tai että vähimmillään ei ole soveliasta kristillisen arvostuksen hengessä osoitella toisen rakkauden ”väärinsuuntautumista”.

Tulkintamalli C: Klassisen seksuaalisuutta koskevan opetuksen kielto. ”Rakkaus” terminologisesti sisältää ei vain tunteen vaan myös hellyyden ja sitoutumisen osoittamisen eroottisilla tavoilla. Tämän tulkintamalli ei jätä tilaa opettaa ns. klassisesti. Tulkintamallin mukaan loukkaavaa ja syrjivää olisi jo sen kaltaisen näkökannan esittäminen, että seksuaalisten tekojen toteuttaminen samaa sukupuolta olevien kesken olisi syntiä. Edelleen olisi kuitenkin tilaa sanoa, että kirkon näkökulmasta katsottuna avioliitto miehen ja naisen välillä on erityinen.

Tulkintamalli D: Muuten sama kuin edellinen, mutta ei jätä tilaa edes pitää puheissa miehen ja naisen välistä avioliittoa erityisenä.

Edellä hahmottelemiani tulkintamalleja voitaisiin ehkä pitää myös eräänlaisina skenaarioina siitä, miten avioliittokäsitystään muuttaneessa kirkossa saatettaisiin ajatella toimittavan avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevan opetuksen suhteen. Mikäli kirkon avioliittokäsitys muuttuisi ns. sukupuolineutraaliksi ja papeilla säilyisi omantunnonvapaus, pitäisi tietenkin samalla määritellä myös mitä omantunnonvapaus sisältää.

Oikeus kieltäytyä vihkimästä ei varmastikaan ole kovinkaan kontroverssi – vaikka varmasti heitäkin löytyy, joiden mielestä moista ei pitäisi suoda tai siitä pitäisi tehdä määräaikainen, eräänlainen vähittäisen puhdistumisen vesiliukumäki, jossa vanhan kannan jäärät saavat pestä kätensä aiheesta ja lasketella eläkkeelle samalla kun uusilta papiksi vihittäviltä edellytettäisiin sitoutumista uuteen oppiin.

Paljon kontroversiaalisempi kysymys on sen sijaan kysymys opettamisesta: mitä kirkossa saa opettaa seksuaalisuudesta ja avioliitosta? Tämä kysymys ei rajoittuisi vain pappeihin vaan myös kirkollisiin yhteisöihin. Kuten yllä esittämäni erilaiset tulkinnat osoittavat, kysymys sallitusta opetuksesta ei ole tälläkään hetkellä aivan selvä. On kuitenkin melko todennäköistä, että mikäli kirkon avioliittokäsitystä laajennettaisiin tai monioppisuus virallistettaisiin ilman vahvoja ”turvatakuita”, paineet tulkita opetukselle annettua tilaa alkaisivat lähestyä tulkintamallia C tai jopa D.

On vakavasti esitettävä kysymys, voisiko kirkko mitenkään säilyä koossa, mikäli niin kävisi. Viime kädessä avioliittoa koskevassa riidassa ei ole kyse yksittäisistä toimituksista, vaan opetuksesta. Edellä kuvatuista malleista tulkintamallit A ja B jättäisivät edelleen tilaa monenlaiselle opetukselle B:n ollessa ehkä useiden konservatiivisempien kristittyjen hyväksyttävissä, kun taas C tai D sysäisivät monet kirkolliset yhteisöt todennäköisesti skismaattiselle tielle.

Kokonaan toinen kysymyksensä on tietysti se, onko ykseyden ylläpitäminen riittävä peruste muutosta toivoville sallia heitä mahdollisesti loukkaavaa opetusta. Se on kysymys, jonka kanssa jouduttaneen painimaan jo nyt.

Postscriptum: Keskusteluissa on viitattu uuteen tieteelliseen tietoon ja sen merkitykseen teologialle. Olen kirjoittanut tieteellisen tiedon ja arvojen välisestä suhteesta blogikirjoituksen pari vuotta sitten. Kirjoitukseni löytyy täältä: https://www.kotimaa.fi/blogit/ovatko-arvosi-edistyksellisia-mita-tiede-sanoo/