Tiistaina 23.6. Helsingin Sanomat julkaisi jutun TV7:n kanavalla esiintyneistä salaliittoteorioista. Lehtijutun mukaan kanavan jotkut ohjelmat olivat lisänneet katsojissa ahdistusta esittämällä virheellisiä tietoja, joiden mukaan koronaviruksen varjolla ihmisiin istutettaisiin mikrosiruja.

Koska en ole Helsingin sanomien tilaaja enkä juttua pääse lukemaan, en nyt tässä kohdin aio keskittyä tarkastelemaan kyseistä tapausta sen enempää. Sen sijaan toimikoon edellinen ponnahduslautana teoreettisempaan pohdiskeluun, jossa apuvälineenä toimivat new age -kirjakaupat.

Koska joku saattaa harmistua jo otsikosta ja hypätä suoraan kommenttiketjuun lukematta pitkähköä kirjoitustani –

TL; DR (Too long, didn’t read – liian pitkä, en lukenut): Mielestäni new age -kirjakauppoja ei tule missään nimessä sulkea. Mielipiteen ja ilmaisunvapautta tulee suojella, sillä se on yksi liberaalin länsimaisen yhteiskunnan peruskiviä.

Sitten itse blogikirjoitukseen.

New age -kirjakaupat myyvät, kuten arvata saattaa, new age -kirjallisuutta. Kattotermin alle mahtuu monenlaista, aina värähtelevistä kristalleista parapsykologiaan ja UFO-kirjallisuuteen. Vaikka valikoimassa voi olla teoksia, jotka pyrkivät vetoamaan tieteelliseen tietoon, ei liene kärjistys todeta että parhaimmillaankin voidaan puhua pseudotieteestä – pyrkimyksestä näyttää tieteeltä sitoutumatta tosiasiallisesti tieteelliseen menetelmään.

Vaikka new age näyttäytyy melko höttöisenä ilmiönä, on myös se kiistatta vuosikymmenten saatossa aiheuttanut psykologisia ongelmia tai ainakin syventänyt niitä, tuottanut ahdistusta ja muuta inhimillistä kärsimystä.

Omasta viitekehyksestäni käsin pidän new agea myös hengellisesti vahingollisena. Silkkaa roskaa, saattaisin tokaista.

Tulisiko new age -kirjakaupat siis sulkea?

Mielestäni sulkupäätös olisi yhteiskunnalle syvästi vahingollinen. Ilmaisunvapaus, uskonnonvapaus, ajattelunvapaus – siinä periaatteita, joiden varassa länsimaiset yhteiskunnat seisovat tai kaatuvat. Tahdon puolustaa niitä, vaikka joku käyttäisikin niitä sitä vastaan, mitä pidän oikeana, hyvänä tai totuudellisena.

On tietenkin selvää, että johonkin raja tulee vetää. Kenenkään ei tule joutua pelkäämään henkensä, fyysisen turvallisuutensa tai perheensä puolesta. Solvaaminen, vainoaminen, toisen häpäiseminen tai väkivaltaan kiihottaminen toista ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan on raja, jota ei missään kohdin tule ylittää.

Sen sijaan erimielisyyttä ja erilaisia maailmankuvia on syytä osata sietää. Vaikkei pitäisi toisen ajatuksia oikeina ja totuudellisina, jo yhteiskuntarauhan näkökulmasta katsottuna toisten näkemysten suvaitseminen tai jopa täysin välinpitämätön suhtautuminen niihin ovat hyödyksi.

Ajallemme ominaista tuntuu tosin olevan päinvastainen suhtautuminen, nk. cancel-kulttuuri.

Niiltä, joille on suotu merkittävä asema jossain organisaatiossa tai yhteisössä voi tietenkin edellyttää sitoutumista organisaation arvoihin, ainakin julkisuudessa. Mutta entäpä ne henkilöt, joiden näkemyksillä ei ole mitään merkitystä heidän tekemälleen työlle? Jos kaupan kassa ilmaisee sosiaalisessa mediassa paheksuttavia näkemyksiä tai vaikkapa vain seuraa vääriä henkilöitä, tulisiko kaupan irtisanoa hänet somepainostuksen myötä?

Mikäli kokee asiakseen olla puritaaninen inkvisiittori (sallittakoon tämä melkoinen oksymoroni mielikuvan vahvuuden tähden), saattaa välinpitämättömyyden tai suvaitsevaisuuden vaatimus tuntua kohtuuttomalta kohdattaessa vääriä ajatuksia. Se on ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta kehottaisin silti mieluummin opettelemaan suvaitsevaisuutta.

Vanhan sanonnan mukaan vallankumous syö omat lapsensa. Totalitaristisille valtioille oli – ja on – ominaista, ettei hyväksytty totuus ole stabiili. Se mikä oli hyväksyttyä eilen, ei välttämättä ole sitä huomenna. Yhtenä päivänä olet hovissa, toisena kahleissa tyrmässä. Ja aina löytyy joku vielä kirkasotsaisempi, joka etsii sanoistasi tai ilmeistäsi (tai vanhoista some-julkaisuistasi) todisteita petoksesta, olitpa sitten kuinka hyväntahtoinen tahansa yhteistä asiaa kohtaan.

Ihmisten eristäminen yhteiskunnasta ei ole muutenkaan viisasta. Edes vankeusrangaistusten lopullisena tavoitteena ei ole ihmisen sulkeminen ulos yhteisöstä vaan integroiminen osaksi yhteiskuntaa. Mikäli väärinä pidettäviä näkemyksiä esittävät ihmiset suljetaan ansiotyön ulkopuolelle, ei seurauksena ole mielen muuttaminen vaan katkeruus ja vielä vahvempi samanmielisten joukkoon siirtyminen (tai jopa sellaisten kantojen omaksuminen, joita ei alunperin edes kannattanut). Polarisaation vahvistuessa jännitteet kasvavat. Mikäli edellytykset normaalin arjen elämiseen poistetaan (ansiotyö, eristäminen perheestä ja suvusta), myös radikalisoitumisen riski kasvaa.

Olen oman vielä verrattain lyhyen elämäni aikana ehtinyt paheksua yhtä jos toista. On paljon sellaista, joka on mielestäni mautonta ja sopimatonta ja olisi saanut jäädä kirjoittamatta, videoimatta tai äänittämättä. Ja kuitenkin – en mitenkään saata toivoa yhteiskuntaa, jossa sensuurin tai muun painostuksen voimin kiellettäisiin paheksumieni asioiden ilmaiseminen.

Se ei olisi enää se liberaali länsimainen yhteiskunta, jossa olen saanut kasvaa.