Astuin Jyväskylän asemalla junavaunuun, nostin laukkuni hyllylle ja istuuduin penkille. Odotettuani hetken junan lähtöä, jälkeeni astui vanhahko mies samaan vaunuun. Hän kantoi raskasta matkalaukkua. Hetken mielijohteesta nousin ylös ja pyysin lupaa saada auttaa häntä. Hän oli silmin nähden kiitollinen avusta, ja nostin laukun ylähyllylle. Hän pyysi saada istua vierelleni. ”Mikäs siinä”, sanoin ja jatkoin, ”matka meneekin rattoisammin jutellessa.” Hetken keskusteltuamme hänelle kävi ilmi, että olen uskovainen mies. Silloin hän kysyi minulta, että ”Miten selität tämän? Olimme sodassa ja pelasin korttia poikien kanssa korsussa, väliin otettiin vettä väkevämpää, naurettiin, laulettiin ja kiroiltiin. Viereisessä korsussa oli uskovia miehiä, he rukoilivat ja lukivat Raamattua. Yllättäen venäläiset alkoivat tulittaa ja kranaatti osui uskovien korsuun ja kaikki kuolivat. Meihin ei osunut ja jäimme eloon.” Sanoin hänelle: ”Ole kiitollinen Jumalalle. Jos se kranaatti olisi osunut teidän korsuunne, niin olisitte menneet kaikki jumalattomina suoraan helvettiin. Mutta teidät säästettiin, että saisitte vielä armon kääntyä Jeesuksen puoleen ja pelastuisitte. Elätte nyt oikeastaan vara-ajalla, joka on tarkoitettu Jumalan etsimiseen. Toisesta korsusta lähdettiin paratiisiin, paikkaan, jonka Jumala on valmistanut ihmistä varten. Siellä ei enää ole sodan kauhuja: kuolemaa, kyyneleitä, tuskaa eikä kipua.” Syntyi syvä hiljaisuus. Tuo mies ymmärsi, ettei uskovien kuolema ollutkaan rangaistus heille, vaan kotiinkutsu. Ja hänen eloonjäämisellään oli syvempi tarkoitus kuin hän oli koskaan aavistanut. Jumala sanoo: ”Ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema.”
Harri Lampinen, Mikä oikeesti on totta?, s. 83-84, KKJMK OY, 2020.
Tämän maailmanviisauden omistamiseen riittää tosin järjen valo, inhimillinen terävä-älyisyys ja harjaantuneisuus ajatteluun, mutta se ei riitä tuonpuoleisen maailman viisauden omaksumiseen. Se ei ole mitään inhimillistä kuvittelua. Jumalallinen totuus autuudeksi ei ole ainoastaan ihmisten ja enkelien älyn yläpuolella, vaan myös vastoin luonnollisen ihmisen ajatusta. Mitä enemmän ihminen on omaksunut tämän maailman viisautta, mitä oppineempi hän on, mitä pidemmälle hän on edistynyt tiedossa ja tieteessä, sitä vaikeampi hänen on nähdä ja tunnistaa jumalallinen viisaus evankeliumin ”hullussa” saarnassa.
C. F. W. Walther, Todistaja N:o 5, s. 7, Toukokuu 2022.
https://www.facebook.com/photo?fbid=1835968947740230&set=a.627339805269823
EXIT – Älä luovuta:
https://www.youtube.com/watch?v=KpPoYm7OdGg
Jumala ei toteuta kaikkia toiveitamme, mutta omat lupauksensa Hän varmasti pitää.
Uskon luonteeseen kuuluu taistelu ja urheus saatanan valtakuntaa vastaan. Kun se on elävä ja väkevä, se kuljettaa kristittyä hänen iloissaan ja itkuissaan. Luther kirjoittaa uskon ihmeellisestä luonteesta näin: ”Uskolla on sellainen tapa, että se kulkee kautta elämän ja kuoleman, kunnian ja häpeän, rikkauden ja köyhyyden ja voi sanoa Jumalalle: Sinä olet voimallinen ja voit säilyttää minut elävänä kuolemassakin, koska sinulla on kylliksi ja koska sinä elät ikuisesti, niin täytyy minunkin elää ikuisesti ja minullakin olla kylliksi.” Ja isä Luther puhuu ”uskolla on tytär, toivo, ja kun usko alkaa väsyä taistelussaan, rohkaisee tytär, toivo, sitä ja innostaa yhä urheampaan taisteluun ja voiton riemuun.”
Kalle Jokinen, Lohduttakaa, lohduttakaa, s. 13, Concordia, 1999.
Pyhä Henki tekee monesta lihasta ja monesta ruumiista yhden lihan ja yhden ruumiin – sillä nähdessämme, kuinka suuren armon olemme saaneet Kristukselta, sydämemme iloitsee siitä, että meillä on edes joku, jolle voimme Kristuksen esikuvan mukaisesti tehdä hyvää.
F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. 69, SLEY, 1986.
Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus. Apt. 13:38.
Jos nyt tämä on varmaa ja totta, että meillä syntisillä, sinulla ja minulla, on syntien anteeksiantamus Kristuksen veren kautta, kuinka synnit sitten voivat kadottaa meidät? Jos ne on sovitettu ja anteeksi annettu, niin eihän niitä enää oteta ensinkään lukuun, aivan kuin niitä ei enää olisikaan, ei taivaassa eikä maan päällä. Niin, sanot, mutta minulla on syntejä tänäkin hetkenä? Vastaus: varmasti kyllä, se on totta, mutta sinulla on myös syntien anteeksiantamus vielä tänäkin hetkenä ja joka hetki.
Fredrik Gabriel Hedberg (1811-1893), ARMOA ARMOSTA, s. 10 -11, SLEY, 1966. Ks. Uskonoppi Autuuteen, s. 55-56, SLEY, 1986.
Toinen kappale on nimeltään ”Hengen yhteys”. Kristillinen usko pyrkii näet yhdistämään sydämet toisiinsa, että ne olisivat täysin yksimielisiä ja tahtoisivat vain samaa … Hengen yhteydestä puhuu myös pyhä Paavali usein kirjeissään (Room. 12,6; 1 Kor. 12,4 s.; Ef. 4,3). Erityisesti hän neuvoo meitä tähän viimeksimainitussa kohdassa, kun hän kehottaa meitä vaeltamaan niin, että pyrkisimme säilyttämään ”hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä”. Tällaisen yhteyden saavuttaminen ei voi kuitenkaan olla mahdollista muutoin kuin uskon kautta.
Martti Luther, En minä kuole-vaan elän, s. ?, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016, WA 10, I, 1, 132.
Monet pastorit aloittavat saarnansa pyytämällä Herraa ”pyhittämään” kansansa sanan totuudessa. John Kleinig. Jeesus todella itsekin rukoilee: Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Joh. 17:17.
Luokaamme siis katseemme tästä elämästä toiseen elämään niin kuin orjantappurapensaasta kauniiseen yrttitarhaan ja voittakaamme Pyhän Hengen avulla kaikki, mikä sydäntämme surettaa ja rasittaa.
Stefan Prätorius, Hengellinen aarreaitta, s. 505, SLEY, 1925.