Alla kuvaamaani tapahtui 1950-luvun lopulla pienessä L.:n maalaiskunnassa hyvin keskellä Suomea.
Äitini B. oli juuri aloittanut ensimmäisessä virassaan L.:n ev.lut. srk. seurakuntasisarena. Työnkuvaa kuului vanhusten ja sairaiden hoito seurakunnan alueella. Liikkumiseen oli käytössä mopo, jolla porhallettiin vaihtelevan kuntoisia teitä oli sitten helle, pakkanen tai kelirikko. Kutsumustyö oli antoisaa.
B. huomasi, että seurakuntakodin verhot olivat kovin kehnot ja ajattelemattomuudessaan hän esteetikkona syyllistyi synneistä suurimpaan: omavaltaisuuteen. B. osti uuden verhokankaan omilla rahoillaan kyselemättä lupaa, ja valmisti verhot itse (oli entisessä elämässään toiminut tekstiiliteollisuudessa ompelijana). Kirkkoneuvoston tuomio oli kylmä, nopea ja selvä: seurakuntasisar ei todellakaan saisi markkaakaan verhokankaiden ostoistaan. Vakava varoitus omavaltaisuudesta toki annettiin. Yksikään kirkkoneuvoston arvovaltaisista ja hurskaista jäsenistä ei ilmaissut myötätuntoaan tai mitään siihen viittaavaa tuoreelle työntekijälle.
Isäni U. asui samaisessa L.:n kunnassa, jossa työskenteli maanviljelijänä ja metsätyömiehenä, ja oli silloin tällöin kyydittänyt autottomia naapureitaan oman matkansa ohessa kirkonkylään. Naapurit olivat tästä joskus maksaneet bensarahaa. Tämä oli luonnollisesti tullut pitäjän ainoan taksiautoilijan tietoon, joka teki ilmiannon nimismiehelle, joka puolestaan haastoi U.:n käräjille. Teko tunnustettiin ja sakkoja tuli. Kun käräjät oli istuttu yksi lautamiehistä, naapurin mies, lähestyi U.:ta ja kyseli pääsisikö samalla kyydillä kotiinsa, ja lupasi toki maksaa bensarahat.
Kysymys kuuluu kumpiko käyttäytyi enemmän lähimmäisesti: kirkkoneuvoston hurskaat jäsenet vai oikeuslaitosta palveleva lautamies?
Tarinalla ei ole opetusta. Omien havaintojen mukaan, varsinkin hangellisten yhteisöjen erilaiset neuvostot ja valtuustot ovat usein varsin sydämettömiä hallintoelimiä, vaikka jäsenensä tosi ovatkin kelpo kristittyjä. Mutta byrokratia ennen kaikkea.
Seurakunnissa on paljon työpaikakiusaamista ja huono ilmapiiri. Johtajat eivät oikeasti osaa johtaa, koska ovat teologeja ja terve järki puuttuu monesta paikassa. Hierarkia jyllää ja ihmisiä sekä toisinuskovia poljetaan. Vaaleilla valitut päättäjät kirkon orgnisaatioissa eivät aina ole todellakaan millään uskon ja rakkauden asialla. Kotiseruakuntani kirkkoherra siirrettiin muualle Suomeen jäätyään kiinni törkeästä työpaikkakiusaamisesta.
Pasi T.,
Tämä nyt ei ollut blogin aihe. Aihe oli lähimmäisyys ja myötätunto.
Voipi kiusaamista ollakin, ja yllättävä usein kohteena ovat esihenkilöt.
Tarinasta tulee mieleen sellainen paha piirre mieleen että ollaan itsekkäitä ja kytätään toisten elämää . Tästä kylmästä kohtelusta voisi kirjoittaa kirjan vaikka kerrostalo asumisen kokemuksista . Nuorena huomasin seurakunnassa kun oli pingispöytä nuorisotiloissa ja siellä oli emäntä joka ei sallinut käydä siellä , seurakunnat ovat olleet aika tiukkapipoisia paikkoja ennen ja valtaa käytetään ilman näkökykyä ja rakkautta . Olis pitänyt äidillesi sanoa että hienoa kun tahdot komistaa verhoilla ikkunoita ja tietysti maksamme ne . Ja taksikuskin olisi tullut jutella isäsi kanssa että sovitaan asiat . Ennen kyllä taksikuskit pärjäsivät muttei tänäpäivänä ja aina on palveluksia hoidettu rahalla kiitoksena ja varsinkin köyhänä aikana se on ollut normaalia . Minä haluan sanoa jos joku tarjoaa rahaa että ; sinä yrität ottaa minulta antamisen ilon pois , kun tarjoat rahaa . Raha ei sinänsä sovi ihmissuhteisiin vaan palveleminen ja odottamatta vastapalveluksia .
On tarinalla opetus. Uudelta työntkijältä odotetaan sitä että ei ole omatoiminen, Uuden on suostuttava nöyrästi kysymään sopiiko näin tehdä. Muuten tietenkin tulee hankaluuksia. Hankaluudet keksitään siihen tilanteeseen vaikka mistä. Tämä kuuluu niihin pelisääntöihin , jotka jokaisen uuden tulija on opittava. Usein se tapahtuu juuri kuvatulla tavalla. Eli varoittamatta. Ei osata varoittaa, koska yheisössä odotetaan että kaikki tietää miten toimitaan.
Kyse on vastaavasta tilanteesta,johon moni poika joutuu, kun vaihtaa koulua ja haluaa päästä uuteen kaveriporukkaan mukaan. Välitunnilla pojat keskustelevat keskenään. uusi haluaisi päästä keskuteluun mukaan. Silloin on tärkeää osata valita sanansa oikein. Hänen on keksittävä jotain sellaista sonmista joka tukee koko sitä ryhmää. Jotain, joka ikäänkuin kuuluu siihen keskusteluun. Ei saa sanoa mitään sellaista, jolla pyrkii korottamaan omaa arvoaan.
Seurakunta on hyvä paikka opetella vuorovaikutustaitoja. Siellä tulee vastaan paljon tilanteita, joissa voi oppia lisää.
Omassa työssäni valtion virastossa saatoin tehdä jonkin virheen, mutta se tieto jäi viraston seinien sisään.
Seurakunta on tässä suhteessa aivan erilainen. Kuka tahansa voi mistä asiasta tahasa syyttää mitä tahansa jonka teen,jätän tekemättä, tai sanomatta. Kaikki työtekijät on samassa asemassa. Jokaista liikettä seurataan tarkasti siältä ja ulkoa. Pieneen seurakuntaan sisälle pääseminen vaatii todella hyviä hoksottimia. Jos sinne hyvin kotiutuu, niin voi saada eläkeviran. Ei nimittäin halua enää pois.
Kirkkovaltuusto ei jaa omia rahoja ja olisi voinut nähdä asian hyvänä ja sanoa jos tahtoo tehdä hyvää ja tarvii rahaa niin voi jatkossa kysyä. Tämä on muutenkin jäykkä systeemi että valtion verotuksen kautta kerätään rahaa ja sitten ei nähdä seurakuntia koteina . Seurakunnan yksi tärkeä piirre tulisi olla vieraanvaraisuus joka kutsuu ihmisiä kohtaamaan aidosti ihmisiä ja tietysti Jumalan . Kansankirkolla on paljon enemmän työntekijöitä tänä päivänä kuin silloin kun jäsenyys oli 90% kansankirkosta koko väestössä ja siellä byrokratian toimistoissa ei leviä kristillinen rakkaus eikä evankeliumi . Sama on käynyt työvoimatoimistolle että ihmisiä lisätty ja kohtaaminen vähentynyt ja sote uudistus tuottanut byrogratiaa vaan enemmän . Vähän meni juttu ehkä ohi sektorin taas 😅