Alla kuvaamaani tapahtui 1950-luvun lopulla pienessä L.:n maalaiskunnassa hyvin keskellä Suomea.
Äitini B. oli juuri aloittanut ensimmäisessä virassaan L.:n ev.lut. srk. seurakuntasisarena. Työnkuvaa kuului vanhusten ja sairaiden hoito seurakunnan alueella. Liikkumiseen oli käytössä mopo, jolla porhallettiin vaihtelevan kuntoisia teitä oli sitten helle, pakkanen tai kelirikko. Kutsumustyö oli antoisaa.
B. huomasi, että seurakuntakodin verhot olivat kovin kehnot ja ajattelemattomuudessaan hän esteetikkona syyllistyi synneistä suurimpaan: omavaltaisuuteen. B. osti uuden verhokankaan omilla rahoillaan kyselemättä lupaa, ja valmisti verhot itse (oli entisessä elämässään toiminut tekstiiliteollisuudessa ompelijana). Kirkkoneuvoston tuomio oli kylmä, nopea ja selvä: seurakuntasisar ei todellakaan saisi markkaakaan verhokankaiden ostoistaan. Vakava varoitus omavaltaisuudesta toki annettiin. Yksikään kirkkoneuvoston arvovaltaisista ja hurskaista jäsenistä ei ilmaissut myötätuntoaan tai mitään siihen viittaavaa tuoreelle työntekijälle.
Isäni U. asui samaisessa L.:n kunnassa, jossa työskenteli maanviljelijänä ja metsätyömiehenä, ja oli silloin tällöin kyydittänyt autottomia naapureitaan oman matkansa ohessa kirkonkylään. Naapurit olivat tästä joskus maksaneet bensarahaa. Tämä oli luonnollisesti tullut pitäjän ainoan taksiautoilijan tietoon, joka teki ilmiannon nimismiehelle, joka puolestaan haastoi U.:n käräjille. Teko tunnustettiin ja sakkoja tuli. Kun käräjät oli istuttu yksi lautamiehistä, naapurin mies, lähestyi U.:ta ja kyseli pääsisikö samalla kyydillä kotiinsa, ja lupasi toki maksaa bensarahat.
Kysymys kuuluu kumpiko käyttäytyi enemmän lähimmäisesti: kirkkoneuvoston hurskaat jäsenet vai oikeuslaitosta palveleva lautamies?
Tarinalla ei ole opetusta. Omien havaintojen mukaan, varsinkin hangellisten yhteisöjen erilaiset neuvostot ja valtuustot ovat usein varsin sydämettömiä hallintoelimiä, vaikka jäsenensä tosi ovatkin kelpo kristittyjä. Mutta byrokratia ennen kaikkea.
Seurakunnissa on paljon työpaikakiusaamista ja huono ilmapiiri. Johtajat eivät oikeasti osaa johtaa, koska ovat teologeja ja terve järki puuttuu monesta paikassa. Hierarkia jyllää ja ihmisiä sekä toisinuskovia poljetaan. Vaaleilla valitut päättäjät kirkon orgnisaatioissa eivät aina ole todellakaan millään uskon ja rakkauden asialla. Kotiseruakuntani kirkkoherra siirrettiin muualle Suomeen jäätyään kiinni törkeästä työpaikkakiusaamisesta.
Pasi T.,
Tämä nyt ei ollut blogin aihe. Aihe oli lähimmäisyys ja myötätunto.
Voipi kiusaamista ollakin, ja yllättävä usein kohteena ovat esihenkilöt.
On tarinalla opetus. Uudelta työntkijältä odotetaan sitä että ei ole omatoiminen, Uuden on suostuttava nöyrästi kysymään sopiiko näin tehdä. Muuten tietenkin tulee hankaluuksia. Hankaluudet keksitään siihen tilanteeseen vaikka mistä. Tämä kuuluu niihin pelisääntöihin , jotka jokaisen uuden tulija on opittava. Usein se tapahtuu juuri kuvatulla tavalla. Eli varoittamatta. Ei osata varoittaa, koska yheisössä odotetaan että kaikki tietää miten toimitaan.
Kyse on vastaavasta tilanteesta,johon moni poika joutuu, kun vaihtaa koulua ja haluaa päästä uuteen kaveriporukkaan mukaan. Välitunnilla pojat keskustelevat keskenään. uusi haluaisi päästä keskuteluun mukaan. Silloin on tärkeää osata valita sanansa oikein. Hänen on keksittävä jotain sellaista sonmista joka tukee koko sitä ryhmää. Jotain, joka ikäänkuin kuuluu siihen keskusteluun. Ei saa sanoa mitään sellaista, jolla pyrkii korottamaan omaa arvoaan.
Seurakunta on hyvä paikka opetella vuorovaikutustaitoja. Siellä tulee vastaan paljon tilanteita, joissa voi oppia lisää.
Omassa työssäni valtion virastossa saatoin tehdä jonkin virheen, mutta se tieto jäi viraston seinien sisään.
Seurakunta on tässä suhteessa aivan erilainen. Kuka tahansa voi mistä asiasta tahasa syyttää mitä tahansa jonka teen,jätän tekemättä, tai sanomatta. Kaikki työtekijät on samassa asemassa. Jokaista liikettä seurataan tarkasti siältä ja ulkoa. Pieneen seurakuntaan sisälle pääseminen vaatii todella hyviä hoksottimia. Jos sinne hyvin kotiutuu, niin voi saada eläkeviran. Ei nimittäin halua enää pois.