Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elia, Helsingin luterilainen piispa Teemu Laajasalo ja katolisen kirkon piispa Raimo Goyarrola vastasivat (HS 17.3.) Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän aloitteeseen (HS 12.3.) yhteisestä katsomusaineesta toteamalla, että ”Yhteinen katsomusaine altistaisi päättäjät, suunnittelijat ja opettajat jatkuvaan aineen sisältöjen neuvotteluun ja taisteluun siitä, onko jokin uskonto riittävästi vai liikaa esillä.”

Samoin heidän mukaansa ”Yhteinen katsomusaine sivuuttaa sekä vähemmistöjen oikeudet että lasten kehitysvaiheen huomioimisen. … Alakoulussa täysin perinteistä irrotettu tapa tarkastella katsomuksia ei ole lapselle helposti omaksuttava. Pelkkä eri katsomusten luetteleminen voi viedä lapselta oikeuden ikätasoiseen ja elämykselliseen oppimiseen… Dialogi muiden katsomusten kanssa edellyttää oman katsomuksen tuntemista.” He toteavat, että yhteisiä sisältöjä voisi toteuttaa lukioissa ja mahdollisesti osittain yläkoulussa.

Opetusministeri Anders Adlercreutz vastasi piispojen mielipiteeseen toteamalla (HS 20.3.), että Suomessa opetetaan yli kymmentä eri katsomusainetta, mistä koituu käytännön ongelmia. Opetusta annetaan lisääntyvästi koulun ulkopuolella, kerhotiloissa ja moskeijoissa. Lisäksi monet opiskelijat anovat vapautusta koulun uskonnon opiskelusta. Lapsia jaetaan uskonnon perusteella eri ryhmiin. Opetusryhmissä ikäerot voivat olla suuria ja pätevien opettajien löytäminen voi olla vaikeaa. Myös opetuksen sisältöä on hankalaa seurata. Nykyisen opetuksen seurauksena oppilaille ei muodostu yhtenäistä käsitystä uskontojen ja katsomusten kentästä.

Dosentti Jyri Komulainen kirjoitti omalla Fb-sivullaan (21.3.) kaavaillusta katsomusaineesta: ”Yhteisen katsomusaineen tulee olla selkeästi uskontojen maailmaan johdatteleva oppiaine, sillä uskonnoilla on valtava vaikutus maapallolla, mitä ei sekulaarista suomalaisesta näkökulmasta aina ymmärretä. Sen tulee olla moniuskontoinen. Toisin sanoen oppiaine, joka toteuttaa positiivista uskonnonvapautta ja uskontodialogin henkeä … Vastaavasti on perehdyttävä humanismiin ja muihin ’uskonnottomiin’ katsomuksiin välttäen vastakkainasettelua.”

Hän puolustaa nykyisen mallin kehittämistä ja oman uskonnon opetuksen periaatetta, jolloin ”jokainen oppilas tuo luokkahuoneeseen omat katsomukselliset lähtökohtansa ja/tai oman uskontonsa – yhteinen katsomusaine olisi tällöin ikään kuin nykyisten oman uskonnon opetuksen eri ryhmien ’telakoituminen’ pysyvästi yhteen, mukaan lukien elämänkatsomustieto.”

Komulainen painottaa, ettei vähemmistöjen näkökulmaa saa unohtaa. ”Katsomusaineiden järjestäminen on väistämättä vähemmistöpolitiikkaa. Useimmat uskonnolliset vähemmistöt pitävät tärkeänä nykyistä oman uskonnon opetusta.”

_ _ _

Itse ajattelen, että uskontoihin ja muihin katsomuksiin tutustuminen on tärkeää yleissivistävässä koulussa. Sen tulisi tapahtua lapsen ikävaiheen oppiminen huomioon ottaen omasta uskonnosta/katsomuksesta alkaen, jolloin oma uskonnollinen tausta tulee tutuksi ennen muiden uskontojen ja katsomusten esittelyä.

Opetusministeriön aloitteessa perusteet yhteisen katsomusaineen puolesta lähtevät liikkeelle opetuksen järjestämisen ongelmista. Oman uskonnon opetusoikeuden mahdollistaminen kolmen oppilaan ryhmälle on järjestelyjen kannalta ollut varmaankin liian pieni.

Oliko tällä katsomusten tasa-arvoa korostavalla, mutta käytännön kannalta haasteellisella ratkaisulla tarkoituskin johtaa tilanne siihen, että päädytään yhteiseen katsomusaineeseen?

Oman uskonnon opetus voisi hyvin jatkua, kun ryhmän minimikoko rajataan esimerkiksi kuuteen tai kymmeneen oppilaaseen. Tällöin pätevien opettajien saaminen olisi helpompaa.

Lienee realismia, ettei kaikille vähemmistöille saada järjestettyä yleisessä kouluopetuksessa heidän haluamaansa oman uskonnon opetusta. Siksi uskonnon opetuksesta vapautumisanomukset, kotiopetus ja uskonnollisten yhdyskuntien antama oma opetus tulevat varmaankin lisääntymään. –  Mutta ei todennäköisesti niin paljon kuin yhteisen katsomusaineen vuoksi tapahtuisi?

Yhteinen katsomusaine saattaisi osaltaan lisätä painetta uskonnollisten koulujen perustamiseen vastavaikutuksena liian sekulaarille koululle? Siksi oman uskonnon opetuksen säilyttäminen ainakin alaluokilla, (kun opetusryhmään löytyy kunnasta 6/10 oppilasta) voisi johtaa vähemmistöjen parempaan integroitumiseen yleiseen kouluun.

Oma kysymyksensä on katsomusaineen sisällön mahdollinen poliittinen säätely riippuen hallituksen kulloisestakin väristä. Jo oppiaineen nimeäminen katsomusaineeksi eikä uskonto-oppiaineeksi voi lisätä painetta erilaisten, kiistanalaistenkin katsomusten ja eettisten näkemysten sisällyttämiseen osaksi opetuskokonaisuutta.

Uutissuomalainen kysyi kaikkien luterilaisten piispojen kantaa asiaan ja heistä viisi vastasi (ESS 3.4.). Useat heistä haluavat kehittää nykyistä uskonnon opetusta yhteisen oppiaineen suuntaan ja säilyttää oman uskonnon opetus alakouluissa sekä osin yläkouluissa, jotta lapsille vahvistuu oman uskonnon mukainen identiteetti ennen muihin uskontoihin ja katsomuksiin tutustumista.