Mikä on Jumalan Israel 2 (4)?
Jokapäiväinen ristin ottaminen kasteen toistamista! Jokapäiväinen ristin ottaminen, mistä Jeesus puhui eli “Kristus-arkkiin” astuminen ja siinä pysyminen merkitsevät siis saman asian, kasteprosessin, sisäistä ja ulkonaista puolta.
Kun ulkonainen vesikaste tapahtuu Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin siinä sana “nimeen” tarkoittaa nimenomaan Kristuksen läsnäoloon astumista ja suostumista niin, että siinä risti otetaan vastaan ja hyväksytään rinnan uuden elämän ja Kristuksen “sisäisen tunnon” kanssa.
Kieltämättä tällöin ihanat tuntemukset jäävät usein vain marginaaleiksi uskovan ihmisen elämässä ja vaelluksessa. Pääasiallisesti uusi elämä ei synny ja varsinkaan ei pääse kasvamaan yksin hallelujatunnelmissa, vaan parkuen ja “itkun tyrskeessä”, kuten eräs sulkavalainen emäntä Aku Rädylle asiaa luonnehti:
Mitä Aku ajattelee Hicksistä, kysyi sulkavalainen emäntä. En osaa sanoa mitään, koska en ole ollut kuulemassa, vastasi Aku. Minä olin Mikkelissä kuulemassa häntä. Tehän osaatte sitten kertoa minulle, mitä te ajattelette hänestä. Ei synny luonnollinen lapsi ilman tuskaa, ei ilman itkua. Äiti itkee, lapsi itkulla ilmaisee elämänsä, vaivassa elää ja vaivalla kerran kuolee. Ei synny hengellinen lapsi naurun tyrskeessä, riemun raikuessa. Pyhä Henki synnyttää uuden elämän tuskalla, vaivassa elää, itkien matkansa kulkee ja tuskassa kerran päättää tiensä, kuten hänen Lunastajansa, Kristus. Nyt pannaan suu kiinni, ettei mene panettelun tielle, sillä nyt on asia ytimessään, lopetti Aku keskustelun.
(Naulan kantaan, Aku Rädyn sattuvia sanoja)
Vanha ihminen siinä “parkuu”, sillä se ei millään halua kuolla. Heittäytyypä vielä usein ennen kuolemaansa uskovaiseksikin pelastaakseen nahkansa! Ja kun vanhasta Aatusta tulee uskovainen, niin siitä se vasta uskovainen tuleekin! Se osaa nauttia hengellisistä lauluista, hurskaasta tunnelmasta, ylistyksestä, jopa Jumalan läsnäolossakin se viihtyy, – kunhan sen ei tarvitse kuolla!
Luontevasti Vanha Aatamikin ja Vanha Eeva oppivat ylistämään, profetoimaan, menemään hurmokseen, “voiteluun” ja transsiin, käyttämään “armolahjoja”, tekemään ihmeitä, saamaan ilmestyksiä! Jopa siiventyngät ja sädekehäkin saattavat ilmaantua! Mutta vanha ihminen ei peri taivasten valtakuntaa, vaan sen on kuoltava. Muutoin pelastus jää puolitiehen ja uskova ei pääse perille!
Uuden syntymän prosessi kristityillä pahasti kesken!
Valitettavasti on todettava, että edellä kuvatussa tilassa suurin osa kristikuntaa nykyään vaeltaa! Ei ole suostuttu “antamaan kastaa itseänsä”, riisumaan vanhaa ihmistä tekoinensa Herran toimesta. Vaelletaan itsepelastuksen ja omavanhurskauden tietä, päätepisteenä – ei taivas vaan kadotus!
Näin ymmärrettynä kaste on Jumalan teko, johon ja jonka työn alle ihminen suostuu ja sitoutuu koko loppuelämänsä ajaksi täällä maitten päällä.
Vesikastetoimitus, upottautuminen veteen ihmisen itsensä suorittamana tekona on tästä ns. “kasteen armosta” (jos tuota ilmaisua halutaan käyttää) julkinen merkki. Siinä tunnustaudutaan ja sitoudutaan tämän Jumalan työn, jumalallisen prosessin alle.
Jokaisessa liitossa on yleensä kaksi vastakkaista osapuolta. Ei sellainen ole mikään sopimusliitto, jossa toinen osapuoli suorittaa työn kyselemättä edes vastapuolen suostumusta ja mielipidettä asiaan. Jumalan työn yksipuolinen korostaminen antaa usein tällaisen vaikutelman!
Kun siis käsky kuului: “Anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi!”, merkitsi se Paavalille ja tulisi merkitä samalla meille jokaiselle Jeesuksen seuraajalle elinikäistä suostumista tämän jumalallisen prosessin, Jumalan teon alle. Meidän tulee olla yhdessä ristiinnaulittuna Kristuksen kanssa, mikäli haluamme lopullisesti pelastua ja saavuttaa voittopalkinnon! Reppu selässä vanhan Aatamin tai Eevan kanssa ei mahdu ahtaasta ovesta sisälle!
Kaste on siis kiinteä osa parannuksen lisäksi koko ihmisen pelastusprosessia, missä oikein ymmärrettynä uskova suostuu ottamaan ristin, itselleen kuolemisen eikä vain uuden elämän uskon kilvoitukseensa mukaan.
Valitettavasti moni kristitty on tästä sitoutumisesta kohtalonyhteyteen Kristuksen kanssa täysin luopunut ja palannut turvaamaan rituaaleihin, toimituksellisiin sakramentteihin, käskyihin ja määräyksiin ja kaikenlaisiin uskonnollisiin harjoituksiin ristin sijasta.
Tämä luopuminen näkyy erityisen selvästi siinä iänikuisessa kiistelyssä, missä vaiheessa ja iässä varsinainen vesikastetoimitus tulisi suorittaa! Pitääkö toimitus tehdä vauvaiässä, lapsena, aikuisena, ennen uskoa vai uskovana jne.?
Samalla komeasti puhutaan kasteesta Jumalan työnä ja kuitenkin ihmiset itse, – ei Jumala! – ovat siinä ratkaisemassa ja päättämässä, missä vaiheessa Jumalan sopii työnsä tehdä, että lopputuloksena olisi “oikein kastettu” ihminen!
Oikealla opilla ei pelastuta!
Tosiasiahan on, että kieltämättömät Kristus-elämän merkit, uusi elämä ja Kristuksen tuntemisen tuoksu ovat ilmestyneet ja seuranneet kautta kirkkohistorian monien Jeesuksen seuraajien elämässä, olipa heille toimitettu vesikaste lapsena, aikuisena, uskovana, oikein tai väärin tai joissakin tapauksissa jäänyt jopa kokonaan suorittamatta.
Tämä ei tee tyhjäksi tai yhdentekeväksi varsinaista vesikastetoimitusta. Jumalalle on kuitenkin pääasia, että Hän katsoo sen puoleen, jossa “Kristus on saanut muodon”, olipa ihminen ymmärtänyt Kristuksen opin alkeet täydellisesti, oikein tai vajavaisesti – tai ei sitten ollenkaan!
Oikea oppi ja opinmukainen Sanassa pysyminen ovat tärkeitä, jopa välttämättömiä seurakunnallisessa elämässä ja julistuksessa, mutta oikealla opilla ei pelastuta! Siihen tarvitaan Jumalan Pojan uskoa ja osallisuutta Hänen ristillä saavuttamaansa voittoon ja ylösnousemukseensa!
Ristiltä karannut Vanha Aatami “takaisin jokehen”!
Asia selkiintyisi huomattavasti, jos pohdittaisiin perusteellisesti, mitä Jeesuksen vaatimus “teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä” (Jh 3:7), pitää sisällään.
Eihän vanhasta voi syntyä uutta ja toisaalta uuden syntyessä täytyy vanhan väistyä ja viimein kuolla! Uskoon tullessa se kyllä saa kuolemantuomion, mutta jatkaa elämäänsä ja perkeleen tekoihin yhtymistä ja tekemistä, jos suinkin mahdollista.
Vain Kristuksen Hengen avulla se voidaan pitää Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna ja kuolemaan haudattuna, kunnes tulee aikanaan Kristuksen tullessa ylösnousemuksessa lopullisesti riisutuksi pois. Näin ollen kaita tie on kristityn ainoa valinta, jos mielii päästä perille!
Elävän kristityn tuntomerkki on, että hänellä on jatkuva taistelu lihan ja Hengen välillä! Jos tämä on laantunut, ollaan kuoleman tilassa! Silloin on syytä kuunnella kehotusta: ”Heräjä, sinä joka nukut ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” (Ef 5:14; Ilm 3:2)
Olisikohan tämän vuoksi aihetta neuvoa aloittamaan niin kirkoissa, vapaissa suunnissa kuin kaikissa muissakin kuppikunnissa uskon tie uudelleen aivan alusta katumalla syvästi kristittyinä tähänastista ilman ristin osallisuutta tapahtunutta vaellustaan?
Osoitukseksi merkiksi tästä ilmaista näin halunsa korjata elämänsä suuntaa julkisesti maailmankin silmissä, suorittamalla “hyppy järveen”, eli antamalla upottaa tähän maailmaan rakastuneen ja ristiltä karanneen vanhan ihmisensä takaisin kasteen hautaan!
Tämä saattaisi olla reilua ja vakuuttavaa parannuksen tekoa ulkopuolisille, että väärän mallin ja todistuksen olemme Jeesuksen todistajina lähimmäisillemme antaneet!
Tämä ei olisi mitään Jumalan teon parsimista eikä kasteen uusimista, vaan parannuksessa palaamista takaisin keskeytyneen kasteprosessin, Jumalan oman työn alle!
Tällainen radikaali askel edellyttää tietenkin sen asian sisäistämistä, että varsinainen vesikastetoimitus ei ole mikään sakramentti! Ei siinä veteen yhdisty Jumalan Sana, oli vesi sitten kotoisin mutaisesta Jordanista tai huolella kirkollisilla rituaaleilla desinfioidusta kastemaljasta!
Vesi kuvaa kastetoimituksessa hukuttamista! Siinä ihminen ilmaisee suostuvansa ja hyväksyvänsä jo Nooan kautta Vanhurskaan Jumalan antamaan tuomioon vanhan ihmisen hukuttamisesta ja toivoo, että Jumala itse tekisi sen, jotta uusi luomus Kristuksessa pääsisi täydellisesti vahvistumaan. ”Minun tulee vähetä ja Hänen lisääntyä”, sanoi jo Johannes Kastaja.
Jumalan Sana saa ihmisessä sijaa vain ja ainoastaan, kun se otetaan vastaan uskon kautta! Ei siihen mitään maagisia rituaaleja ja vesitoimituksia lisukkeina tarvita!
Evankeliumi uskottava niin, että oikea kaste saadaan Jumalalta!
Veden merkityssisältö kastetoimituksessa on pelkästään kuvaannollista laatua. Sen perusmerkitys kastetoimituksessa on yksinkertaisesti kuvata kuolemantuomiota, johon syntinen, pilalle mennyt ihminen suostuu, tahtoen uskon kautta Kristukseen vertauskuvallisesti antaa Hänen Henkensä avulla hukuttaa syntisen lihansa ja näin luovuttaa itsensä Jumalan varsinaisen työn, kasteprosessin alle.
Siinä Kristuksen läsnäolossa suostutaan kilvoittelemaan niin, että Hänen Pyhä Henkensä saisi hallita ja tulella polttaa vanhan ihmisen tekoinensa ja nostaa esiin uuden ihmisen, joka Ylkänsä Jeesuksen saapuessa taivaan pilvissä olisi puhdas, tahraton ja rypytön Karitsan morsian.
Tätä Jeesus tarkoitti, kun Hän sanoi (Mk 16:16): “Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva!” Hän ei tässä puhunut vesikasteesta, vaan ilmoitti ja ilmoittaa tässä Sanassa meille kaikille: Joka saarnatun evankeliumin uskoo niin, että saa kasteen Jumalalta, so. että hänessä pääsee ristin alla Herran Jeesuksen, ristin Voittajan, lähettämän Pyhän Hengen läsnäolossa ja vaikutuksesta tapahtumaan “lihan ruumiin pois riisuminen, Kristuksen ympärileikkaus”, on pelastuva! Tämän maailman alkuaineita ja alkeisvoimia siihen ei tarvita!
Kyllä Kari samasta uskosta puhutaan, kun puhutaan toisen tason uskosta ja toisen tason totuudesta.
”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” Joh.12:25
Jumala ei tehnyt ihmisistä robotteja, joita olisi helppoja ohjailla, mutta ilman tunnesuhdetta. Jumala on Rakkaus ja siksi Hän antoi ihmisille oman tahdon, jossa on aina myös riskinsä. Niinpä ensi-ihmiset valitsivat tottelemattomuuden. Mutta Jumala antoi Jeesuksen syntiemme Sovittajaksi ja Vapahtajaksemme. Jeesus kysyi ihmisiltä: ”Mitä sinä tahdot, että sinulle tekisin?” ”Halut kirkastuvat hyvän Jeesuksen luona, himot vaikenevat kuin hiiltyvi kuona.” Saamme valita tahdollamme Jeesuksen Herraksemme. Vihkitilanteessa morsiusparilta kysytään: Tahdotko rakastaa….
ismo malinen: “Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.”
Miten sovittaa idea jakeeseen:
”’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”
Hei Kari-Matti,
Olen samaa mieltä kanssasi tästä. ( 3.10. 21.51).
ystävällisesti Matti
Onko elämänsä ja itsensä rakastaminen sama asia? Eihän kukaan vihaa itseänsä, mutta elämäänsä voi vihata. Haluaisin sellaisen elämän, että voisin tehdä ja tahtoa pelkästään hyvää, mutta huomaan olevani teeskentelijä, yritän rakastaa, mutta huomaan leikkiväni rakkautta, koska tiedän mitä se oikeasti on.
Näen kaikesta, että Jumalan laki on Rakkauden esikuva, mutta jo ensimmäisessä käskyssä vaaditaan yli kykyjeni.
Jos en pysty rakastamaan, kuten laki vaatii, tai kuten Annikki esittää, että omalla tahdollani voin asian hoitaa, niin mitä teen, kun en omaa Annikin kuvaamaa voimaa tehdä pelkästään hyvää? On helppo sanoa mitä tahtoo ja haluaa, mutta helpommin sanottu, kuin tehty.
Olen itsessäni nähnyt, että mielenliikkeeni eivät ole omassa vallassani, olen hyvin primitiivinen ja kohtaan itsessäni sen totuuden, mistä Paavali kertoo:
Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. (Tapio; Paavali vihaa elämäänsä tässä maailmassa.)
Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Room. 7
Kysynkin nyt, miten vapaa on sellainen tahto joka ei pysty tekemään mitä tahtoo? Haluan kyllä tehdä hyvää kaikille, mutta käytän suurimman aikani itseni viihdyttämiseen. Minä kirottu ihminen! Olen kelvoton ja yhtä tyhjän kanssa. Rakkautta minussa ei ole tippaakaan.
”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” Room.7.
Rakastaminen ei ole mikään narrin temppu, eikä sitä voi leikkiä, se on väkevä kuin tuonela, ja erottaa lopulta Totuuden valheesta.
Kristus on täynnä Armoa ja Totuutta.
ismo malinen: ”Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. (Tapio; Paavali vihaa elämäänsä tässä maailmassa.) Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. ”
Miten tekstin ymmärrettävyys muuttuu, kun käytät kirkkoteologian muotoileman synti -sanan sijasta alkuperäistä merkitystä ”mennä harhaan, vaikka tahtoo perille”.
ismo malinen: “Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.”
Miten sovittaa idea jakeeseen:
“‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”
Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan toteutuu tekoina. Siten myös ihmisen rakkaus Raamatun kontekstissa tarkoittaa tekoja. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi tarkoittaisi siten, että anna köyhälle leipää, koska annat sitä itsellesi. Vaikka vihaat elämääsi, rakastat itseäsi, koska ravitset ja vaatetat ruumistasi.
Tapio Tuomaala, laki on hyvä, koska se tappaa. Ei siksi, että se veisi perille. Juuri laki vie harhaan. Sen pitääkin. Se on lain tehtävä. Uskon teot taas eivät tarkoita köyhien ruokkimista (älkää käsittäkö väärin, en sitä toki tuomitse), vaan Kristuksessa elämistä. Koska ette elä Kristuksessa, pohditte asiaa kuin fariseukset ikään, ja jäätte umpikujaan ja pimeyteen. Nähkää asia Paavalin tavoin, ei fariseusten.
Ismo Maliselle! Tämä taistelu on totisinta totta meille jokaiselle Jeesuksen omalle. Tämän koki myös Paavali (Rm.7). Luvussa 8 hän osoittaa, että vain Jeesuksen vanhurskaus on koko turvamme. Me kasvamme kaiken aikaa joko Jeesuksen tuntemisessa tai tämän maailman asioissa, sillä seura tekee kaltaisekseen. Jos tahdomme lukea sydämeemme kätkien Raamattua ja rukoilla Jeesusta, se on pyrkimystä Taivaalliseen seuraan. Elämämme on monipuolista ja arvaamatontakin, mutta Jeesus kehottaa meitä kaikessa etsimään ensin Jumalan Valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin muu teille annetaan (Mt.6:33). Kun suunta ja seura on oikea, on meillä toivoa kasvusta.
Kiitos rakentavista kommenteista.
Halusin tuoda esiin sen, että jos hyviä tekoja yleensä tapahtuu, niin niiden tekijänä en ole enää minä, vaan Kristus joka minussa asuu.
Tämän näen myös olevan Kristuksessa elämistä ja olemista, minä olen kuollut ja Kristus on sijaan tullut Pyhän Henkensä kautta. Olen Kristuksessa, jolloin laki on täytetty täydellisesti. En siis elä enää minä, vaan Kristus minussa.
Hengessä näen Totuuden synnistä, sillä ihminen ei usko luonnostaan Jeesukseen, vaan vastustaa sitä viimeiseen asti. Tämä on synnin olemus meissä, joka on syntymässä saatu. Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää.
Näe Totuuden Vanhurskaudesta, sillä Jumalaa lähetti maailmaan Poikansa, joka on noussut ylös kuolleista ja mennyt Isän luokse, ensimmäisenä kuoloon nukkuneista, vetäen mukaansa kaikki, jotka panevat toivonsa Häneen.
Näen myös Jumalan Tuomion, sillä maailma on pahan vallassa ja tämän maailman valtias on jo tuomittu.
Jumala on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan ja Hänen tekonsa on, että Hän on rakastanut meitä ja vuodattanut meihin Henkeänsä, Jeesuksen Kristuksen kautta, joka vaikuttaa meissä kaiken tahtomisen ja tekemisen.
Paavali kirjoittaa Filippiläisille:
”Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset.
Sillä Jumala on minun todistajani, kuinka minä teitä kaikkia ikävöitsen Kristuksen Jeesuksen sydämellisellä rakkaudella.
Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.”
Hänen Armonsa on ylitse vuotavaa ja me olemme astiat, jotka hän täyttää ääriään myöten, Totuudessa, ei ole yhtään valhetta ja Sanansa puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Kari Peitsamolla hyvä näkökohta. Lain tehtävä on ilmoitettu myös näin:
”Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi (oikeamielisiksi) tulisimme.”
Lain todellisen olemuksen ymmärsivät juutalaisuudessa ehkä vain harvat.
”Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin (harhaanmenon) alaisuuteen.”
Daavid ymmärsi lain hengellisen olemuksen.
”Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan.”
Daavid inhosi valhetta oikeamielisenä. Laki oli tehnyt hänestä oikeamielisen. Samoin kristityn pitäisi uskon kautta Jeesukseen oikeamielistyä (minkä ymmärtämistä hämärrytetään sanahirviö vanhurskaalla).
Ymmärsikö Jeesuksen ajan juutalaisuus lain hengellisyyden? Ei, vaan lain kirjain kuoletti heidät. Siksi he eivät tunnistaneet Jeesusta Kristukseksi. Kun ei ollut kosketuspintaa lain hengellisyyteen, ei pystytty ymmärtämään Jeesuksen sanoja.
Olisiko juutalaisella tavalla lukea lakia yhtymäkohtia nykykristillisyyteen?
Hyvä huomio, Tapio. Jos meidän oma oikeamielisyys (omavanhurskaus) on ristiriidassa Jumalan oikeamielisyyden kanssa, (Jumalan vanhurskaus) joka on siis ilmoitettu ihmiselle ensin kirjoitetun lain kautta, mutta nyt viimeisinä aikoina Pojan kautta, joka täytti lain, joka oli meitä vastaan, niin kuinka ihminen voi saavuttaa vanhurskauden, muuten kuin uskon kautta? Laille on annettu siis kuoleman virka, kuten Kari aikaisemmin oikein toteaa.
Lailla on siis kadotustuomion virka ja siksi sen saarna on niin tärkeä meille, että näkisimme sokeutemme. Laki ei siis anna elämää, vaan siinä on vain kuva elämästä. Jos joku haluaa tulla lain kautta oikeamieliseksi, niin Hän elää vielä lihassa, vaikka olisi kuinka oikeamielinen ja käyttäisi kaiken aikansa vaateittensa pesemiseen. Sanoohan Paavali:
”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
Tuossa on jotain hyvin oleellista Kristillistä uskoa määriteltäessä. Kristitty on kuollut pois laista Kristuksen tähden ja kautta. Kuka sen oikein ymmärtää?