Istun ruohonleikkurilla ja mietiskelen

Kuvassa erikielisiä raamattuja Riihimäen kirjastossa talvella pidetyssä raamattunäyttelyssä.

Alla olevassa tekstissä eilisen ruohonleikkuun aikaisista mietteistä välähdyksiä. Pohdiskelin kuluneen viikon tapahtumia. Tein niistä ajatuksellista yhteenvetoa ja alla muutama yksittäinen kohta.

Ilo papin saarnan kuulemisesta

Viime viikolla oli parikin tilaisuutta Humppilassa. Lukaisin kirjan Humppila, Muutoksen vuodet 1917-1945. Se on välähdys aikakauteen jolloin Humppila muuttui valtavasti. Monia tuttuja nimiä siellä esiintyi, olenhan toiminut Humppilan kirkkoherrana 1975-79.

Yhden tapauksen kerron. Kauko Hans Villiam Tuomala oli Mannerheimin ristin ritari, joka kaatui 26.6.1944 tuhottuaan juuri sitä ennen 8 panssarivaunua, 2 panssaritykkiä ja 4 vetotraktoria hyökkäävältä viholliselta. Hän oli vanhempiensa ainoa poika. Vanhemmat asuivat pienessä mökissä Humppilan Järvensuon kylässä. Kun Mauri Sariola kävi siellä 1969, niin äiti oli yli 75 vuotias. Hyvä poika se Kauko oli, äiti sanoi silmät kostuen. Ei se toivonut kellekään pahaa.

Äiti oli pitkään kuuro, koska ei pystynyt hankkimaan kuulolaitetta. Kun hän sen viimein sai, niin hän tuli onnelliseksi. Hän ilonsa oli, että nyt hän taas kuuli radiosta papin saarnan ja lintujen laulun.

Uskonpuhdistuksen juhlavuosi 2017

Viime viikon epistola oli Roomalaiskirjeen kolmannesta luvusta. Saarnasin siitä kahdesti Humppilassa ja pidin vielä seurapuheen Sleyn lähettien kokouksessa Karkussa lauantai-iltana.

Luvussa kerrotaan miten kaikki ovat syntisiä ja tarvitsevat Jumalan antamaa anteeksiantoa. Uskonpuhdistuksen keskeiset äänenpainot tulevat esiin tuossa luvussa. Jumala antaa vanhurskauden täysin lahjana. Jeesuksen Kristuksen ansion tähden meillä on armollinen Jumala joka rakastaa meitä. Jumalan vanhurskaus ojennetaan kaikille uskoville ilman pienintäkään erotusta.

Koska ensi vuonna on uskonpuhdistuksen merkkivuosi, niin tein valmisteluja hyvinkin perusteellisesti. Niinpä vain pienen murto-osan saatoin tuoda esille viikon aikana pitämissäni puheissa.

Roomalaiskirjeen syntytilanne

Kristinusko oli tullut Roomaan jo ennen Paavalin aikaa. Rooman seurakunnassa oli sekä juutalaisia että ei-juutalaisia. Kreikan kieli oli yhteinen kieli.

Juutalaisten keskuudessa syntyi väittelyitä Jeesuksesta. Tämän takia keisari Claudius oli vuonna 49 j.Kr. määrännyt, että kaikkien juutalaisten oli poistuttava kaupungista. Tästä eteenpäin seurakuntaan jäi vain kreikkalaisia tai italialaisia. He olivat nyt vastuussa seurakunnan toiminnasta.

Näin mentiin aina vuoteen 54 j.Kr., jolloin Claudius kuoli 13.10. ja keisariksi nousi  Nero.

Keisariksi tultuaan Nero  antoi juutalaisille luvan tulla takaisin. Kun juutalaiset olivat palanneet, niin syntyi jännitteitä juutalaisten ja ei-juutalaisten välille. Toisaalta kreikkalaiset olivat noiden viiden vuoden aikana hoitaneet kaiken ja heille oli jo vakiintunut omat tapansa asioiden järjestelyihin. Toisaalta juutalaiset ajattelivat että juutalaisina he tiesivät kuin asioiden olisi pitänyt olla. Tämä mielipiteiden ristiriita oli vakava uhka Rooman seurakunnan yhteydelle.

Siinä tilanteessa Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeensä. Kirjeen käytännöllisenä tavoitteena oli seurakunnan yhteyden säilyttäminen niin että erilaisista taustoista ja ajattelutavoista huolimatta kaikki osapuolet voisivat viettää yhteistä liturgiaa.

Tämän käytännöllisen tavoitteen perusteluksi Paavali kirjoitti suuremmoisen ajatuksellisen rakennelman, joka antaa hyvät perustelut yhteiseen messuun ja seurakunnan yhteyden säilyttämiseen suuristakin näkemysten eroista huolimatta.

Avaimeksi tähän tuli opetus Jumalan vanhurskaudesta. Niin juutalaiset kuin kreikkalaiset ovat Jumalan edessä syntisiä. Molemmat ovat pois poikenneet Jumalan tahdosta. Molemmat tarvitsevat anteeksiantoa. Tämän anteeksiannon Jumala jo on valmistanut Jeesuksen Kristuksen kuollessa Golgatan ristillä. Koko maailma on syyllinen Jumalan edessä. Tähän yhteiseen syyllisyyteen tulee sitten apu Jumalalta. Koko maailma saa pelastuksen armosta Jeesuksen Kristuksen tähden. Tämä lahjavanhurskaus annetaan ilman meidän omia ansioitamme. Sen paremmin juutalainen kuin kreikkalainen ei voi kerskata olevansa parempi kuin toinen, vaan molemmat ovat yhtä lailla riippuvaisia Jumalan armosta.

Näin Paavali loi teoreettisen ohjelman, pohjan jonka varassa oli mahdollista jatkaa yhteisenä seurakuntana Jeesuksen Kristuksen kunniaksi.

Meille myöhemmille ajoille tuo Paavalin teoreettinen perustelu yhteiselämän mahdollistamiseksi on tullut ratkaisevan tärkeiksi. Vaikka tuon ajan konkreettiset kysymykset ovat jääneet syrjään, niin Paavalin puhe Jumalan lahjaksi antamasta vanhurskaudesta on meidänkin turvamme ja toivomme. Me olemme vanhurskautettuja yksin uskosta, yksin armosta, yksi Kristuksen tähden.

Jälkiviisautta

Jälkiviisautena voimme todeta että Paavalin ohjelma valmisti länsimaisen kulttuurin syntyä, kun eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluvat toisaalta juutalaisperäinen uskonto ja toisaalta kreikkalaisperäinen filosofinen ajattelutapa.

Kun Rooman seurakunta pystyi yhdistämään nämä kaksi voimavaraa niin tämä johti kokonaisen kulttuurikauden syntymiseen, ensin Rooman valtakuntaan, sitten Eurooppaan ja edelleen koko maailmaan asti.

Kirjeenä konkreettiseen tilanteeseen kirjoitettu, vaikutuksiltaan koko maailman historiaan vaikuttaneena teoksena, meillä on Roomalaiskirjeessä valtava Jumalan lahja meidänkin luottavissamme ja käyttöömme uskottu.