Mikä on Jumalan Israel 2 (4)?
Jokapäiväinen ristin ottaminen kasteen toistamista! Jokapäiväinen ristin ottaminen, mistä Jeesus puhui eli “Kristus-arkkiin” astuminen ja siinä pysyminen merkitsevät siis saman asian, kasteprosessin, sisäistä ja ulkonaista puolta.
Kun ulkonainen vesikaste tapahtuu Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin siinä sana “nimeen” tarkoittaa nimenomaan Kristuksen läsnäoloon astumista ja suostumista niin, että siinä risti otetaan vastaan ja hyväksytään rinnan uuden elämän ja Kristuksen “sisäisen tunnon” kanssa.
Kieltämättä tällöin ihanat tuntemukset jäävät usein vain marginaaleiksi uskovan ihmisen elämässä ja vaelluksessa. Pääasiallisesti uusi elämä ei synny ja varsinkaan ei pääse kasvamaan yksin hallelujatunnelmissa, vaan parkuen ja “itkun tyrskeessä”, kuten eräs sulkavalainen emäntä Aku Rädylle asiaa luonnehti:
Mitä Aku ajattelee Hicksistä, kysyi sulkavalainen emäntä. En osaa sanoa mitään, koska en ole ollut kuulemassa, vastasi Aku. Minä olin Mikkelissä kuulemassa häntä. Tehän osaatte sitten kertoa minulle, mitä te ajattelette hänestä. Ei synny luonnollinen lapsi ilman tuskaa, ei ilman itkua. Äiti itkee, lapsi itkulla ilmaisee elämänsä, vaivassa elää ja vaivalla kerran kuolee. Ei synny hengellinen lapsi naurun tyrskeessä, riemun raikuessa. Pyhä Henki synnyttää uuden elämän tuskalla, vaivassa elää, itkien matkansa kulkee ja tuskassa kerran päättää tiensä, kuten hänen Lunastajansa, Kristus. Nyt pannaan suu kiinni, ettei mene panettelun tielle, sillä nyt on asia ytimessään, lopetti Aku keskustelun.
(Naulan kantaan, Aku Rädyn sattuvia sanoja)
Vanha ihminen siinä “parkuu”, sillä se ei millään halua kuolla. Heittäytyypä vielä usein ennen kuolemaansa uskovaiseksikin pelastaakseen nahkansa! Ja kun vanhasta Aatusta tulee uskovainen, niin siitä se vasta uskovainen tuleekin! Se osaa nauttia hengellisistä lauluista, hurskaasta tunnelmasta, ylistyksestä, jopa Jumalan läsnäolossakin se viihtyy, – kunhan sen ei tarvitse kuolla!
Luontevasti Vanha Aatamikin ja Vanha Eeva oppivat ylistämään, profetoimaan, menemään hurmokseen, “voiteluun” ja transsiin, käyttämään “armolahjoja”, tekemään ihmeitä, saamaan ilmestyksiä! Jopa siiventyngät ja sädekehäkin saattavat ilmaantua! Mutta vanha ihminen ei peri taivasten valtakuntaa, vaan sen on kuoltava. Muutoin pelastus jää puolitiehen ja uskova ei pääse perille!
Uuden syntymän prosessi kristityillä pahasti kesken!
Valitettavasti on todettava, että edellä kuvatussa tilassa suurin osa kristikuntaa nykyään vaeltaa! Ei ole suostuttu “antamaan kastaa itseänsä”, riisumaan vanhaa ihmistä tekoinensa Herran toimesta. Vaelletaan itsepelastuksen ja omavanhurskauden tietä, päätepisteenä – ei taivas vaan kadotus!
Näin ymmärrettynä kaste on Jumalan teko, johon ja jonka työn alle ihminen suostuu ja sitoutuu koko loppuelämänsä ajaksi täällä maitten päällä.
Vesikastetoimitus, upottautuminen veteen ihmisen itsensä suorittamana tekona on tästä ns. “kasteen armosta” (jos tuota ilmaisua halutaan käyttää) julkinen merkki. Siinä tunnustaudutaan ja sitoudutaan tämän Jumalan työn, jumalallisen prosessin alle.
Jokaisessa liitossa on yleensä kaksi vastakkaista osapuolta. Ei sellainen ole mikään sopimusliitto, jossa toinen osapuoli suorittaa työn kyselemättä edes vastapuolen suostumusta ja mielipidettä asiaan. Jumalan työn yksipuolinen korostaminen antaa usein tällaisen vaikutelman!
Kun siis käsky kuului: “Anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi!”, merkitsi se Paavalille ja tulisi merkitä samalla meille jokaiselle Jeesuksen seuraajalle elinikäistä suostumista tämän jumalallisen prosessin, Jumalan teon alle. Meidän tulee olla yhdessä ristiinnaulittuna Kristuksen kanssa, mikäli haluamme lopullisesti pelastua ja saavuttaa voittopalkinnon! Reppu selässä vanhan Aatamin tai Eevan kanssa ei mahdu ahtaasta ovesta sisälle!
Kaste on siis kiinteä osa parannuksen lisäksi koko ihmisen pelastusprosessia, missä oikein ymmärrettynä uskova suostuu ottamaan ristin, itselleen kuolemisen eikä vain uuden elämän uskon kilvoitukseensa mukaan.
Valitettavasti moni kristitty on tästä sitoutumisesta kohtalonyhteyteen Kristuksen kanssa täysin luopunut ja palannut turvaamaan rituaaleihin, toimituksellisiin sakramentteihin, käskyihin ja määräyksiin ja kaikenlaisiin uskonnollisiin harjoituksiin ristin sijasta.
Tämä luopuminen näkyy erityisen selvästi siinä iänikuisessa kiistelyssä, missä vaiheessa ja iässä varsinainen vesikastetoimitus tulisi suorittaa! Pitääkö toimitus tehdä vauvaiässä, lapsena, aikuisena, ennen uskoa vai uskovana jne.?
Samalla komeasti puhutaan kasteesta Jumalan työnä ja kuitenkin ihmiset itse, – ei Jumala! – ovat siinä ratkaisemassa ja päättämässä, missä vaiheessa Jumalan sopii työnsä tehdä, että lopputuloksena olisi “oikein kastettu” ihminen!
Oikealla opilla ei pelastuta!
Tosiasiahan on, että kieltämättömät Kristus-elämän merkit, uusi elämä ja Kristuksen tuntemisen tuoksu ovat ilmestyneet ja seuranneet kautta kirkkohistorian monien Jeesuksen seuraajien elämässä, olipa heille toimitettu vesikaste lapsena, aikuisena, uskovana, oikein tai väärin tai joissakin tapauksissa jäänyt jopa kokonaan suorittamatta.
Tämä ei tee tyhjäksi tai yhdentekeväksi varsinaista vesikastetoimitusta. Jumalalle on kuitenkin pääasia, että Hän katsoo sen puoleen, jossa “Kristus on saanut muodon”, olipa ihminen ymmärtänyt Kristuksen opin alkeet täydellisesti, oikein tai vajavaisesti – tai ei sitten ollenkaan!
Oikea oppi ja opinmukainen Sanassa pysyminen ovat tärkeitä, jopa välttämättömiä seurakunnallisessa elämässä ja julistuksessa, mutta oikealla opilla ei pelastuta! Siihen tarvitaan Jumalan Pojan uskoa ja osallisuutta Hänen ristillä saavuttamaansa voittoon ja ylösnousemukseensa!
Ristiltä karannut Vanha Aatami “takaisin jokehen”!
Asia selkiintyisi huomattavasti, jos pohdittaisiin perusteellisesti, mitä Jeesuksen vaatimus “teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä” (Jh 3:7), pitää sisällään.
Eihän vanhasta voi syntyä uutta ja toisaalta uuden syntyessä täytyy vanhan väistyä ja viimein kuolla! Uskoon tullessa se kyllä saa kuolemantuomion, mutta jatkaa elämäänsä ja perkeleen tekoihin yhtymistä ja tekemistä, jos suinkin mahdollista.
Vain Kristuksen Hengen avulla se voidaan pitää Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna ja kuolemaan haudattuna, kunnes tulee aikanaan Kristuksen tullessa ylösnousemuksessa lopullisesti riisutuksi pois. Näin ollen kaita tie on kristityn ainoa valinta, jos mielii päästä perille!
Elävän kristityn tuntomerkki on, että hänellä on jatkuva taistelu lihan ja Hengen välillä! Jos tämä on laantunut, ollaan kuoleman tilassa! Silloin on syytä kuunnella kehotusta: ”Heräjä, sinä joka nukut ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” (Ef 5:14; Ilm 3:2)
Olisikohan tämän vuoksi aihetta neuvoa aloittamaan niin kirkoissa, vapaissa suunnissa kuin kaikissa muissakin kuppikunnissa uskon tie uudelleen aivan alusta katumalla syvästi kristittyinä tähänastista ilman ristin osallisuutta tapahtunutta vaellustaan?
Osoitukseksi merkiksi tästä ilmaista näin halunsa korjata elämänsä suuntaa julkisesti maailmankin silmissä, suorittamalla “hyppy järveen”, eli antamalla upottaa tähän maailmaan rakastuneen ja ristiltä karanneen vanhan ihmisensä takaisin kasteen hautaan!
Tämä saattaisi olla reilua ja vakuuttavaa parannuksen tekoa ulkopuolisille, että väärän mallin ja todistuksen olemme Jeesuksen todistajina lähimmäisillemme antaneet!
Tämä ei olisi mitään Jumalan teon parsimista eikä kasteen uusimista, vaan parannuksessa palaamista takaisin keskeytyneen kasteprosessin, Jumalan oman työn alle!
Tällainen radikaali askel edellyttää tietenkin sen asian sisäistämistä, että varsinainen vesikastetoimitus ei ole mikään sakramentti! Ei siinä veteen yhdisty Jumalan Sana, oli vesi sitten kotoisin mutaisesta Jordanista tai huolella kirkollisilla rituaaleilla desinfioidusta kastemaljasta!
Vesi kuvaa kastetoimituksessa hukuttamista! Siinä ihminen ilmaisee suostuvansa ja hyväksyvänsä jo Nooan kautta Vanhurskaan Jumalan antamaan tuomioon vanhan ihmisen hukuttamisesta ja toivoo, että Jumala itse tekisi sen, jotta uusi luomus Kristuksessa pääsisi täydellisesti vahvistumaan. ”Minun tulee vähetä ja Hänen lisääntyä”, sanoi jo Johannes Kastaja.
Jumalan Sana saa ihmisessä sijaa vain ja ainoastaan, kun se otetaan vastaan uskon kautta! Ei siihen mitään maagisia rituaaleja ja vesitoimituksia lisukkeina tarvita!
Evankeliumi uskottava niin, että oikea kaste saadaan Jumalalta!
Veden merkityssisältö kastetoimituksessa on pelkästään kuvaannollista laatua. Sen perusmerkitys kastetoimituksessa on yksinkertaisesti kuvata kuolemantuomiota, johon syntinen, pilalle mennyt ihminen suostuu, tahtoen uskon kautta Kristukseen vertauskuvallisesti antaa Hänen Henkensä avulla hukuttaa syntisen lihansa ja näin luovuttaa itsensä Jumalan varsinaisen työn, kasteprosessin alle.
Siinä Kristuksen läsnäolossa suostutaan kilvoittelemaan niin, että Hänen Pyhä Henkensä saisi hallita ja tulella polttaa vanhan ihmisen tekoinensa ja nostaa esiin uuden ihmisen, joka Ylkänsä Jeesuksen saapuessa taivaan pilvissä olisi puhdas, tahraton ja rypytön Karitsan morsian.
Tätä Jeesus tarkoitti, kun Hän sanoi (Mk 16:16): “Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva!” Hän ei tässä puhunut vesikasteesta, vaan ilmoitti ja ilmoittaa tässä Sanassa meille kaikille: Joka saarnatun evankeliumin uskoo niin, että saa kasteen Jumalalta, so. että hänessä pääsee ristin alla Herran Jeesuksen, ristin Voittajan, lähettämän Pyhän Hengen läsnäolossa ja vaikutuksesta tapahtumaan “lihan ruumiin pois riisuminen, Kristuksen ympärileikkaus”, on pelastuva! Tämän maailman alkuaineita ja alkeisvoimia siihen ei tarvita!
Hei Matti ja Kari. Olen lukenut ko. teoksen. Lisäksi muutaman muunkin.
”Tee ratkaisusi jo tänään”/”Anna elämäsi Jeesukselle”/”Antaudu!”/ ”Oletko antanut jo elämäsi Jeesukselle?” jne. Kaikki tuo kuulostaa ainakin minun korvissani varsin epäluterilaiselta. En näe, että ihmisellä olisi mitään valinnan mahdollisuutta, tai suurempaa sanomista, itse asiassa mitään sanomista, omaan jumalasuhteeseensa.
Luterilaisen maan pääministerille esitetty kysymys (”Oletteko antanut elämänne Jeesukselle?”) on täysin tolkuton. Etenkin jos keskustelukumppanina on luterilaisen kirkon arkkipiispa. Viidesläisissä bileissä kysymys saattaisi olla sitä vastoin ihan ok, mutta viidesläisyys pohjaakin kansainväliseen kalvinistiseen evankelikaalisuuteen enemmän kuin luterilaisuuteen.
Kari-Matti, kiitos vastauksestasi. Tätä juuri tarkoitin, kun sanoin, että olisi mielenkiintoista kuulla, miten pääministeri kiemurtelisi kysymyksestä irti. Ehkei aivan noin monimutkaisin teologisin sanakääntein mutta varmaan sinnepäin.
Kari: Seuraatko sinä Jeesusta vai menetkö katsomaan ostamiasi peltoja tai härkiäsi. Ehkäpä olet juuri avioitunut etkä ennätä tai sinun pitää järjestellä hautajaisia.
Tapio Tuomaala: Kirjoitit: “Luther tutki huolellisesti asiaa, mutta teki virheitä samasta syystä kuin karismaattisuus. Yritti sovittaa ihmisen valintaa Jumalan valintaan.” Kiinnostaisi kuulla vähän perusteluja tälle. Millä tavalla Luther koetti sovittaa ihmisen valinnan Jumalan valintaan?”
Että seurakuntakäsitys, jota Luther edusti katolisuudesta ulos lähteneenä, olisi apostolien opin mukainen.
Kristittyjen pitäisi traditioineen ja uskontunnustuksineen lukea huolellisesti sanat, jotka asettavat heidät samalle viivalle kuin juutalaisuuden:
”Miten siis on? Olemmeko ME parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin (HARHAANMENON) alla,
niinkuin kirjoitettu on: ”Ei ole ketään vanhurskasta (OIKEAMIELISTÄ), ei ainoatakaan,
ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.”
Katson kuuluvani joukkoon, josta apostoli puhuu. Mutta ei se estä pohtimasta, mitä kirjoitukset tarkoittavat.
Juuri yllä olevan sitaatin vuoksi me kaikki tarvitsemme pelastusta, mikä tulee osaksemme armosta ” Silä armosta te olette pelastetut, uskon kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” Ihminen ei pelastu hyviä töitä tekemällä. Mutta tuo armokin tulee ottaa vastaan, ettei se jää tyhjäksi kenenkään kohdalla. Lahjan eteen ei tarvitse tehdä töitä, mutta olisi epäkohteliasta olla vastaanottamatta ilmaista lahjaa.
Hei, Kari-Matti,
Kyllä keneltä vaan voi kysyä tuollaista. Ei siinä ole mitään pahaa
eikä irrelevanttiakaan.
Voisitko ystävällisesti kertoa, millainen kysymys tähän teemaan
liittyen olisi relevantti. Mäkin olen lukenut muutaman kirjan;)
Kari on oikeilla linjoilla mm. sillä tavoin, että pitää uskaltaa avata
keskustelua myös jopa tällaiseen suuntaan, eikä vain aina
kysyä ja keskustella jotenkin paradigmaattisesti ja tylsän
laiskaksi. Sillä tavoin, ettei mikään pato koskaan voikaan murtua
eikä uutta valoa pääse sisään.
ystävällisesti Matti
Hei vielä Kari-Matti,
Oletko Sinä saanut jostain sellaisen tiedon, ettei viidesläisyys kuuluisi
Suomen ev. lut. kirkoon. En ole kuullutkaan.
ystävällisesti Matti
Matti,
Kyllä se kuuluu. Mutta teologianhistoriallisesti näkisin viidesläisyyden taustalla protestanttisen kalvinismin. Minusta ”viidesläisyys” on aika selkeästi suomalainen versio kansainvälisestä evankelikaalisuudesta.
Viidesläisyyden aate-/teologianhistoriallinen tausta aiheuttaa sen ajoittaiset jännitteet luterilaisen kirkon kanssa pikemminkin kuin se,( kuten esim. Uudessa Tiessä/Kansalähetyksessä jne. tavan takaa annetaan ymmärtää), että kansankirkko olisi luopunut todellisesta, luterilaisesta luonteestaan.
Hei Kari-Matti,
Mitä siitä sitten vaikka olisi teologianhistoriallisesti niin kuin sanot.
Puhuit kuitenkin ikään kuin se ei kuuluisi lainkaan luterilaisuuteen.
Mikä siinä opissa menee Sinusta vikaan? Näytät olevan taipuvainen esittämään,
ainakin implisiittisesti, normatiivisia väitteitä. Onko se Sinusta relevanttia?
Mutta itse asiaan. Eikö olisi hienoa, jos voisimme avata paradigmaattista
keskustelua?
ystävällisesti Matti
Mitäs jos pääministeriltä kysyisikin tuon ”Oletteko antanut elämänne Jeesukselle?” sijaan yksinkertaisesti ”Uskotteko Jeesukseen?”
Olen tuuminut että kysymys muodossa ”uskotko Jeesukseen?” tai tunnustus muodossa ”uskon Jeesukseen” on varmaan sellainen että se ei viittaa mihinkään omiin tekoihin tai ratkaisuihin eikä ylimalkaan mihinkään muihinkaan kiistanalaisiin teologisiin koukeroihin. Siihen ei ymmärtääkseni sisälly mitään piilotettuja teologisia kannanottoja.
Mutta mahtaako tässäkin muotoilussa olla jotain teologisia ongelmia?
Jeesukseen ilmoittavat esikuvanaan uskovansa useat humanistit, ja jopa monet ateistit muotoilevat etiikkansa ja ”uskonsa” perusteeksi viisaan kiertelevän galilealaisen saarnaajan opetukset. Mutta jos myönnämme, että enää en elä minä vaan Kristus minussa, puhutaan täysin toisen tason uskosta ja toisen ulottuvuuden totuudesta. Tätä uskoa ei ainakaan yhtä helposti voi retorisin sanakääntein enää väistää tai turhentaa. Ja tätä uskoa tarkoitin ilmauksella antaa elämänsä Jeesukselle.
Tuollaisia tunkeilevia henkilökohtaisuuksiin meneviä kysymyksiä esittää vain ihminen jolle sivistys on kohtuullisen vieras käsite.
On kuin julkisesti pakottaisi ihmisen vastaamaan kysymykseen: Oletko homo tai hetero?
Mielestäni ei vaadi kauhean paljon ymmärtää, että vastuullista politiikkaa tehdään mahdollisimman pätevän tiedon ja terävän ymmärrykseen pohjalta.
Moni sivistynyt uskova onkin ymmärtänyt pitää usko ja politiikka erillään.
Katsotaan sitten minkälaisia kristittyjä osallistuu tilaisuuteen.
Kari, on totta että moni ateisti ja humanisti on moraalikysymyksiin huonosti perehtynyt ja on ’ostanut’ heille niin usein esitetyn väitteen, että moraalimme rakentuu kristillieen moraaliin.
Noin asia ei kuitenkaan ole, koska kristinuskolla ei ole mitään ’omaa’ moraalia.
Se mitä väitetään Jesuksen sanoneen,hän tuskin (jos edes oli olemassa) sanoi, vaan hänen sanomaksi väitetty on myöhemmin hänen suuhunsa tungettuja väitteitä.
Ev.lut. kirkkohan on ihan virallisestikin sitä mieltä, ettei sillä ole mitään erityistä osaamista moraalisissa kysymyksissä.
Henrik, olen jälleen kanssasi samaa mieltä. Taidamme oikeastaan olla eri mieltä vain yhdestä. Sinä nimittäin otat joka aamu pääsi kylpyhuoneen peilistä mukaasi, kun lähdet kaupungille (se jos mikä on minun mielestäni säädytöntä!), minä sitä vastoin jätän aamuisin pääni kotiin kylpyhuoneen peiliin. Aina kun lähden ulos, pukeudun Kristukseen. Sinä et. Suhaat ympäriinsä omin nokkinesi haukkumassa kristittyjä.
Kyllähän se todellakin on niin, että jos oikein tavoitteellisesti pyrkii riisumaan itseltään järkiperäisen ajattelun, niin ”Lapset ja lapsenmieliset ovat Jeesuksen parhaita ystäviä” toteutuu.
Kriittinen, kyseenalaistava ja tietoa arvostava asenne, on kaikkien uskontokuntien suurin vaara.
Toivottavasti näet haukkumisen ja kritiikin välillä jonkinlaisen eron.
V.Kotiaho osuu juuri oikeaan. Raamatussa puhutaan uskosta, ja usko ei ole teko juuri siinä on se ero. Joku sanoo, että Jumala vaikuttaa kaiken, mutta ihmisellä on pienenpieni osuus ja näin kumoaa koko Armovalinnan. (mistä aikaisemmin kirjoitin)
Mitä muuten tekee sellaisella vapaalla tahdolla, mikä ei pysty tekemään mitä tahtoo?
Jos olisin vapaa, niin enkö tekisi aina oikein? Vai onko niin, että toisilla on vapaatahto ja toisilla ei ole? Jumala on kuitenkin sulkenut kaikki synnin alle, että voisi kaikkia Armahtaa. (Raamatun mukaan)
Hei,
Jostain kumman syystä olen jälleen samaa mieltä Karin kanssa.
Olisi hienoa kuulla Kari-Matin kontribuutio tähänkin. Minusta
on tärkeää käydä tätäkin keskustelua. Yrittää, kuten taisin
sanoa jo aikaisemmin, avata ”vähän” pölyttyneitä tapoja
veivata tuttua tutumpaakin substanssia.
Tuosta semanttisesta distinktiosta juuri on kysymys.
ystävällisesti Matti
Minäkin voin Kari Peitsamon kommentin 21.18 täysin allekirjoittaa. Viittasin lähinnä Lutherin teologiaan, joka korostaa tiettyjä puolia Raamatusta. Raamatusta toki löytyy vankat perusteet myös tekoihin sallivammin perustavalle uskolle..