Jumala ei katso ihmisiä konservatiiveinä eikä liberaaleina vaan hänen kuvakseen luotuina ihmisinä joita kohtaan hänellä on yli ymmärryksen käyvä rakkaus . Ryhmät määrittelevät usein omat totuutensa ja niissä on mukana usein ansiollisuutta , omahyväisyyttä ja ylpeyttä mukana . Yhteyttä ei synny kuin totuuden edessä ja kaksi totuutta on kaiken lähtökohtana . Totuus itsestään ihmisenä ja totuus Jumalasta .
Totuus Jumalasta on totuuden löytämistä myos itsestään ja sen tunnustamista että ” se on minun lihassani , siellä ei asu mitään hyvää” . Kun haluamme julistaa totuutta Jumalasta ja kirkastaa evankeliumia niin sinne ”väärällä alttarille” , voimme vapaasti uhrata kaikkea myös hyvää että Kristus kirkastuu todellisena . Olipa kysymys vaikka jopa sivistyksestä , kultuurista , titteleistä , arvonimistä tai mistä hyvistä asioista tahansa kunhan vaan Kristus tulee kirkastetuksi syntisille ihmisille . Kaikki siis saa mennä mikäli Kristus kirkastuu todellisena syntiemme sovittajaksi . Hänestä todellisena vasta virtaa elämä ja rakkaus meille . Ihminen tahtoo , siis jokainen meistä muuttaa , loiventaa ja tulkita Jumalan sanaa ihmismielen mukaan ja se alkaa näkymään lopulta ihmisten keskinäisissä suhteissa kun alkaa muodustumaan kuppikuntia ja eri arvoasteikolla olevia kristittyjä . Jumalan edessä näin ei kuitenkaan ole . Pietismi ja henkilökohtaisen uskon korostus liittyy lopulta myös vapaan armon ja puhtaan evankeliumin vastustajiin kun jos se kieltää Pyhän Hengen työtä siellä missä Jumala on todellisena kohdattavissa ja missä Kristus palvelee ja mistä hän tahtoo meidät lähettää evankeliumin vapautta viemään eteenpäin armosta käsin, armahdettuina syntisinä . Jumala on varmasti kohdattavissa armonvälineissä ;
Sanassa , kasteessa ja ehtoolisessa ja ripissä . Näiden pilkkaajat ovat perkeleen asialla eivätkä tunne Jumalan armoa , eivätkä tahdo tunnustaa omaa tilaansa Jumalan edessä eivätkä nää Jumalan armon suuruutta
Voisi kysyä jos Suomenkin kristillisyydessä olisi näitä kahta totuutta saarnattu lain ja evankeliumin kautta niin olisko syntynyt hajaannusta ja erilaisia ryhmiä ja kuppikuntia ? Tai olisiko liberaaleja ja konservatiiveja , jotka ”kuorruttavat ” omia käsityksiä lisäten uskoon monia vivahteita . Kristillisyydessä ei tarvitse tuoksua muuta kuin Kristuksen tuoksu joka ilmentyy armollisuutena ja rakkautena toisia kohtaan . Tämä pietistinen käsitys näkyy nykyisessä kirkollisessa tilanteessa kansankirkon sisällä olevissa herätysliike keskusteluissa , joissa pohditaan omaa traditiota ja mitä mahdollisesti voisi meiltä ja teiltä ottaa mukaan jos uusi kirkko syntyisi . Kenellään ei ole mitään viemistä kun Kristus on kaikki ja se on lopulta sivuseikkoja ja itseasiassa Herraa rakentaa ohjaa ja vaikuttaa kaikessa tahtomisessa ja tekemisessä . Focus on pietistisessä kirkkokäsityksen sisällä oman toiminnan tarkastelussa ja siitä ei löydy vastauksia eikä ole rakentajaa jos tuomme hänen eteensä omia vaatimuksia. Emme ole taistelijoita emmekä Jumalan sanan puolustajia lopulta vaan Jumalan sana puolustaa meitä . Niin myös Jumalan suuret profeetat sen näkivät . Monet myös elävät ” uskoontulon vankilassa” jossa on vain se kokemus siitä hetkestä jossa sai synnit anteeksi ja avun elämään . Mutta saako Pyhä Henki näyttää ihmiselle todellisena sen jälkeen sen syntikurjuuden ja pahuuden joka meissä on ja vaikuttaa , ja saako Kristus kirkastua todellisena ja vain ainoana ei sanoissa vaan sydämen uskossa ettei ole muuta nimeä annettu kuin Jeesus jossa on pelastus . Traditio vaikuttaa jokaisen toimintaa mutta Kristus tulee olla ristiinnaulittuna ja verta vuotavana korkeimpana julistuksen aiheena ja siihen kätkeytyy meidän pelastuksemme ja voimme siis yhtyä apostoli Paavalin tuntemuksiin ettei me haluta muuta tuntea kuin Kristus ristiinnaulittuna .
Viime sunnuntain teksti käsitteli Jeesuksen opetusta :
Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon” evankeliumin kohdasta . Tästä aiheesta mm.nuori pastori piti selvän saarnan kaikessa korottomuudessaan . Yhtään ei meidän tule kaunistella totuutta eikä vyöttäytyä mihinkään muuhun totuuteen kuin siihen samaan kuin Pietari sai hillivalkealla sai turvautua ja sai evankeliumin lupauksen että toinen vyöttää lopulta Jumalan lapsen totuuteen . Saarnan pituus 16min. https://www.lhpk.fi/saarnat/vetta-janoisille/
Raamattu ei puhu kuin muutamia kertoja uudestisyntymisestä ja niissä se on kerrottu kasteessa ja sanan kautta tapahtuvaksi .
Mutta siitä Raamattu puhuu paljon että ihminen siirtyy kuolemasta elämään ja se kuvaa ja samalla liittää kasteen sen oikeaan merkitykseen, kontekstiin .
Room 6:3-5: ”Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Monet käsittävät uudestisyntymisen tai siirtymisen kuolemasta elämään omien ansioiden tai tekojen kautta syntyvän tai ainakin olevan siinä osallisena . Yksi lapsistamme kun syntyi aikanaan ja kätilöä ei ollut paikalla niin minä olin ottamassa poikaa vastaan ja en nähnyt että poika olisi auttanut yhtään sitä prosessia , itki vain 😂. Ei saanut edes napanuoraa poikki ja minun piti sekin tehdä .
Ehkä asia juuri ja ydin on aina uskonpuhdistuksesta lähtien ollut jakava asia ja littyy room.
3:28:n kohtaan , jossa sanotaan: ”Me katsomme, että ”ihminen vanhurskautetaan yksin uskon kautta, ilman lain vaatimia tekoja”.
Ja tämä kertoo myös luterilaisen opin solo yhdestä juuresta ( sola fide ) .
Raamatun käännös jonka Luther käänsi ei kelvannut Roomalaisille johon Luther lisäsi sanan yksin , jolle on hyvät perusteet kokonaisen apostolisen opin mukaan . Nythän myös evankelikaalit ajattelevat samalla tavalla nähdäkseni kuin Roomassa että pelastus on armosta ja armon yhteistyöstä . Tämä alkuosa usein sanoitetaan myönnetään ja kuitenkin loppuosalla se kumotaan .
Samalla tavalla ”minä tein ratkaisun” , ”minä tulin uskoon ”itse asiassa näillä lauseilla ei ole armon kansaa mitään tekemistä , koska silloin armo ei ole armoa kun siinä on ihminen mukana . Voidaan opettaa armosta ja sitten lisätä siihen ja sotkien pyhitystä ja tekoja ja rakentaa kaksiportaista pelastusta. Vaikka paljon on julistusta karismaattisissa piireissä että ei ole syntisille wvankeliumia kun synnistä edes puhuta ja sitten armo liimataan perään , jos muistetaan tai jos ihmisvetoinen julistus jo hirvittää jopa puhujaa niin pakko se armo tuoda esille lopuksi .
Mielestäni terminologian pitäisi olla sama Raamatussa kuin puhekielessä .
Usein ajattelee että uudet tuulet ovat 1900 luvulla jenkeistä puhaltaneet Suomeenkin , mutta niillä on varmaan juuret kenties vanhempiakin
Timo. Minä tulin uskoon. Aivan, olin tuossa armotyössä itse paikalla kuinkas muuten, kun kuulin anteeksiantamuksen sanat. Uudestisynnyin kuten Luther.
Tunnustuskirjat eivät ota suoraa kantaa uudestisyntymiseen. En nyt lähde erittelemään noita kohtia. Kysymys ei ole siitä, etteikö kaste olisi uudestisyntymisen peso, vaan siitä, että sanaa uudestisyntyminen voidaan yhtä lailla käyttää tilanteessa, jossa lapsena kastettu mutta sittemmin Jumalan valtakunnasta eroon ajautunut henkilö tulee uudelleen Jumalan valtakunnan jäseneksi.
Tässä tullaan Pekan esille nostamaan kysymykseen ihmisen sisäisestä muutoksesta. Tapahtuuko se kasteen vaikutuksesta, vai pitääkö kastetulle saarnata parannusta ja uskoa? Pysyykö kastettu automaattisesti Jumalan yhteydessä ilman vanhan Aatamin kuolettamista? Ei taida pysyä. Lutherin omatunto oli mitä rauhattomin kasteen jälkeenkin aina siihen asti, kunnes hän käsitti vanhurskauttavan uskon? Ja tämän jälkeen hän omien sanojensa mukaan koki itsensä uudestisyntyneeksi ja astuneensa sisään taivaaseen.
Tässä keskustelussa halutaan hieman kyseenalaistaa kokemukset uskoontulosta. Luther kuitenkin tiesi kristittyjen välillä tuntevasti saavan kokea, että Jumalan lupaukset pitävät paikkansa mutta pääpaino on pitäytyminen Jumalan sanassa. Lutherilla oli myös selviä kokemuksia paholaisesta, mutta sitä taas pidetään nykyään liian paksuna satuna.
Ei kokemukset on tosia ja ei niiitå tarvitse epäillä eikä myöskään sitä elämän muutosta joka siitä on seurannut . Minullakin on elämässä tarkka päivä ja aika jopa jolloin koen suuren muutoksen elämässä ja se oli voimakasta tunne ja vapauttava . Ja siitä seurasi ihmeellisiä asioita jopa ihmeitä . Vuosikymmenien päästäkin ne kokemukset ovat siis totta ja usein nimitin sitä aiemmin uskoontuloksi . Enkä tietystikään voi sitä tehdä harhaksi enkä turhaksi vuosikymmenien päästäkään . Nyt ajattelen Jumalan pelastustyötä erilailla kokonaisuutena . Voisi esittää kysymyksiä mitä tarkoittaa uskoontulo tai mitä kasteessa tapahtuu ? Koen että ihmiset ei voi ajatella uudestisyntymistä kuin oman kokemuksen kautta kun se on ollut selvä käänne elämässä , mutta mites ihminen sanoittaa uudestisyntymisen kun on saanut lapsena kristillisen kasvatuksen ja pois poikennut ja tullut ns uskoon ja langennut ja tullut ns taas uskoon ? Kun ihminen tajuaa ettei ettei voi olla montaa uskoontuloa , uudestisyntymistä käyttää joka tilanteeseen niin sitten aletaan puhumaan uudistumisesta vaikka mitä uudistumista se on jos ihminen elää selkä vasten Jumalaa tieten tehden vastoin Jumalan tahtoa niin ei se ole uudistumista eikä uskoontuloa vaan syntinen saa armon palata ja mihin hän palaa ? Siihen kokemukseenko jota nimitti uskoontuloksi vai Jumalan kasteenliittoon ?
Jossain on peruste meidän uskollemme ja kun ihmiset tahtoo perustaa sen uskoontulonsa kokemukseen joka on siis todellinen tapahtuma jossa ihminen saa syntinsä anteeksi mutta joku muu on sen sanoittanut kuin itse tai Jumalan sana ja ei siinä tarvita Jeesuksesta kertoa mitään kun se on niin tyhjentävä lause . Sen julistus voi aiheuttaa joissakin ihmisissä vaatimusta että tuo on tullut uskoon ja minunkin pitäisi tulla uskoon ja niitä ihmisiä on jotka ajattelevat niin että pitäisi tulla uskoon että elämä muuttuisi ja ovat myös pyrkineet siihen uskoontulemiseen . Kerran yksi mies sanoi että hänen pitäisi tulla uskoon että elämä muuttuisi mutta pelkää mitä muut ihmiset ajattelisivat . Onko tämä uskoontulo korostus evankeliumia ? Vaiko onko niin että evankeliumi joka ei vaadi ihmiseltä mitään on ilosanoma joka kertoo että hän on kuollut sinun ja minun syntien puolesta ja saamme nyt ja tässä tunnustaa kaikki mikä meitä painaa ja hän haluaa meitä armahtaa ja antaa syntimme anteeksi koska hän rakastaa meitä niin paljon ?
Ei usko määrity meidän termeillä mutta usko ja sen perusta on yksin Kristuksen sovitustyö ja Kristuksen ansioissa ja meidän kokemukset ja sanoitukset tulisi resenoitua ja ankkuroitua Jumalan sanaan . Ja en arvostele kokemuksia enkä toisen uskonkäsityksiä mutta hyvä että tiedostaa ja osaa jäsentää . Sami kysyi aikaisemmin Pekalta kysymyksen mitä kasteessa tapahtuu on myös saada oikea merkitys mitä kasteessa todellisena tapahtuu . Tämä on mielestäni juuri protestanttisuuden kysymys , kun vanhat kirkot ovat pitäytyneet tradition koko matkan kastekäsityksessä kutakuinkin samalla linjalla ja se myös luterilaisuuden käsitys jossa luterilaista uskoa tahdotaan opettaa ja uskoa se tunnustuskirjojen ja Raamatun mukaan . Vapaiden suuntien opetus ja herätysliikkeiden kristillisyys luterilaisen kansan kirkon nimellisessä yhteydessä on hyvin lähellä ja ovat saaneet vaikutteita puolin ja toisin . On siis iso joukko kristittyjä kansankirkon jäseninä mielestäni että eivät ole teologistisesti luterilaisia eikä vapaiden suuntien oppia allekirjoittajia vaan jossain välimaastossa joita yhdistää henkilökohtaisen uskon korostus .Usein näiden yhteiset kokoontumiset on korostanut ettei puhuta niistä erottavista asioista eli kasteesta ja ehtoollisesta eli vedetään Jumalan armotyö ensimmäisenä WC : stä alas . Ja kun saadaan Pyhän Hengen vaikutusta ( johon pyritään , mitä se milloin on) niin kaste pomppaa ratkaisemaan tien , kuuliaisuuden askeleet täytyy käydä että meno jatkuu oikeaan suuntaan .
Koko kysymys focusoituu tähän. Miksi Lutherin omatunto oli mitä rauhattomin kasteen jälkeenkin aina siihen asti, kunnes hän käsitti vanhurskauttavan uskon? Miksi hän sanoo kokeneensa itsensä roomalaiskirjeen esipuheessa suorastaan uudestisyntyneeksi? Pikemimmin minua kiinnostaa tämän kysymyksen henkilökohtaisuus.
Kosti se oli Lutherin kokemus ! On erotettava ihmisten kokemukset ja myös puheet siitä mikä merkitys on Jeesuksen ja apostolien kautta puhutulla sanalla . Eikö Lutherin tuntemuksia voi kuvata armon kirkastumisella ? Emmehän etsi uskoa ihmisten kokemuksista vaan Jumalan sanasta . Mites Paavalin elämän kaaresta ? Ensin Damaskosken tien kokemukset , sitten sokeus , sitten näkönsä saaminen , sitten kaste , sitten ihmeelliset ilmestykset erämaassa . Ja vähän ennen kuolemaa: jos olemme kuolleet hänen kanssaan niin saamme elää yhdessä hänen kanssaan eli vetosi kasteeseen .
Vedotaanko me vielä kuolinvuoteella kun minä tulin uskoon ? Olen ollut kuolinvuoteiden äärellä ja ei siellä ole tullut puhetta uskoontulosta ja kaikella kunnioituksella ne ihmiset eivät ole aina edes uskaltaneet tulla sinne vaikka kuoleva ihminen ollut läheinen kun ovat edustaneet tätä ratkaisukritillisyyttä . Se oma ratkaisu haihtuu kuin savu tuuleen totuuden edessä ja jää vain Kristus . Piispa Simojoki puhui kuolinvuoteelta että tuntui kuin uskokin olisi hävinnyt ja jäänyt vain Kristus .
USA :ssa oli tyttö joka oli pettynyt omaan uskoonsa ja valitti Kalevi Lehtiselle että hän on tullut itsekkäistä motiiveista uskoon ja tämä on näyttelyä , niin Kalevi oli sanonut että saa sen uskoontulonkin anteeksi . Tämä pitää ymmärtää oikein joka ei ole väheksymistä ihmisen armon kokemuksia vastaan vaan lopulta mistä on kysynys Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaan kun tahtoo meidät pelastaa . Siksi tahdon aina näissä kysymyksissä vedota siihen että kun ihminen turvaa elämänsä Kristukseen on se ratkaiseva asia ja kun tahtoo rehellisesti tunnustaa syntinsä ja etsiytyä sinne missä Kristus on kohdattavissa niin Herra pitää huolen ja vie perille . Ei tule tehdä vaikeaa uskosta ja asettaa portaita joita ihmisten olisi kiivettävä .
Kosti kirjoitit :
Pysyykö kastettu automaattisesti Jumalan yhteydessä ilman vanhan Aatamin kuolettamista? Ei taida pysyä.
Pysyykö uskoontullut automaattisesti Jumalan yhteydessä ?
Nään tuossa sen opetuksen seuraukset ( kaikella kunnioituksella) jossa korostetaan henkilökohtaista ratkaisua että siihen liittyy sanoitukset että kaste hoitaa kaikki , vaikka ihmiset ovat samalla viivalla joka päivä . Ja kun koko ajan focus on omissa kokemuksissa ja edelleen vuosikymmenien päästäkin ihmiset korostavat omaan ratkaisua ja uskoontuloa ilman että se ankkuroituu usein muuhun kuin omiin kokemuksiin ja päätelmiin . Perustus on pantu ja se on Kristus .
Tämä keskustelun aihe on hyvin yleinen ja osin tässä on paljon asenteellisuutta ja merkityksiä tahdotaan sanoittaa erilailla . Uskon vakaasti saarnastuolin ja alttarin yhteyden merkitykseen jossa Kristus hallitsee rakkaudella seurakunnan päänä että se on paikka jossa selkiytyy asiat . Kirjoitan omia näkemyksiä ja nähtyjä kokemuksia että kasteen ja ehtollisen merkityksen omaksuminen luterilaisen käsityksen mukaan on tapahtunut juuri siellä kirkossa tai myös moni muistaa omasta historiasta sitä omaa pappia joka opetti nämä asiat hyvin . Eräs nainen sanoi joka jo lähempänä 70 vuotta että oma rippipappi nuorena opetti nämä asiat niin hyvin että ne ovat olleet selviä koko elämän ajan . Ja näin se pitäisi tapahtua että kastetut saa heti hyvää opetusta pyhäkoulun ja seurakunnan yhteydessä . Opetuksen puute on ollut ilmeinen .
Kostin kysymykseen; ”Miksi Lutherin omatunto oli mitä rauhattomin kasteen jälkeenkin aina siihen asti, kunnes hän käsitti vanhurskauttavan uskon?”
Lutheriin voisi soveltaa Apt 8 lukua Simon noidasta. Koska Simonin sydän oli edelleen ”katkeruuden sappea ja vääryyden siteitä” täynnä, kasteen armo jäi hänessä ikään kuin ”lukituksi” tai passiiviseksi. Jumala ei pakota armoaan keneenkään, joka pitää kiinni synnistään. Oliko lutherin kohdalla jotakin samaa. Hänhän oli katolisen harhan vallassa vaikka muodollisesti oli saanut kristillisen kasteen. 🙂
Timo kirjoittaa ja lainaten; ”
Pysyykö kastettu automaattisesti Jumalan yhteydessä ilman vanhan Aatamin kuolettamista? Ei taida pysyä.”
Näin teoilla on väljä vanhurskauttavassa uskossa. Menetät vanhurskauden jos, et kuoleta lihan tekoja. Usko ilman tekoja on kuollut. Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Usko ei siis yksin pelasta. 😆
Uskosta yksin armosta pelastumme ja meidän tulee kilvoitella että emme hylkää armoa . Elämme tosin aina myös syntisessä ruumiissa ja se tuottaa monelaisia kokemuksia ja tuntemuksia . Joskus voi ajatella miten vaikka sanomme joskus puolisolle että että paidan alla asuu enemmin piru kuin uudestisyntynyt Jumalan lapsi . Siksi elämänkerroista emme voi lopulta löytää parhaimmillaan kuin Jumalan armollisuuden . Oppia ei voi rakentaa tuntemuksille . Ehkä Elian kokemukset luolasta kuvaa hyvin Jumalan olemusta meille siinä hiljaisessa tuulen hyminästä jonka voi liittää siihen rauhaan jonka Jeesus lupasi . Se rauha on suuri merkki yhdessä hyvän oman tunnon kanssa joka on samalla sanan mukainen lupaus ja samalla tavoittelemisen arvoinen asia
Timo, vastauksesi on puoltaa uskon ja tekojen ykseyttä (Synergiaa). Pelastumme armosta, meidän tulee kilvoitella, joka on elämänpituinen prosessi, jota kutsutaan pyhittymiseksi tai jumaloitumiseksi (theosis).
Ortodoksinen teologia voi helposti allekirjoittaa sen, että pelastumme armon kautta ja että meidän on kilvoiteltava pysyäksemme tuossa armossa. Usko ilman tekoja on kuollut. Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi. Ilman tekoja usko yksin ei riitä.
Pelastus on yksin armosta ja usko lahjoitetaan Pyhän Hengen kautta kasteessa ja siihen liittoon Jumala on sitoutunut . Ja kastettua tulee opettaa Jumalan tuntemiseen ja hän saa olla ja tuntea Junalan rakkaudessa olevan pelastettu . Kristus on tullut asumaan ihmiseen Pyhän Hengen kautta ja hän siis elää Jumalan lapsessa . Synergian sovittaminen kun hän itse vaikuttaa tahtoisen ja tekemisen kahden eri asian välille on hiukan erikoiselta kuullostava asia . Syntyminen ja eläminen kuuluvat tietysti yhteen mutta mikä on se elämä , jos tunnustamme ettei lihassa asu elämää joka tahtoo sitä elämää tai taipua Jumalan tahtoon . Onko siis kuitenkin tuon synegisen ajattelun takana kuolleessa , syntiinlankeneessa lihassa tartuntapintaa pyhitykseen eli lihan pyhitykseen ja varmaan ordodoksisen käsityksen mukaan . Jotenkin muistelen että samanlaista keskustelua tästä aiheesta on aiemminkin käyty 😅. Onko siis luvassa joku maraton edessä jossa ollaan vasta kalkkiviivoilla ?
Katson samanlailla teologian uskonpuhdistuksen aikaan Lutherin raamatun käännöksestä syntyneeseen närkästymiseen katolilaisilla , kun ei voida sanoittaa yksin armosta ja piste vaan se teologinen opetus jatkuu ; armosta ja armon kanssa yhteistyössä eli sanotaan jotain ja sitten se kielletään . Armo on ansioton rakkaus minun osakseni johon ei sovi yhteistyö ihmisen kanssa kun se ei ole enää armoa . Tässä ei tule Kristukselle kaikki kunnia eikä ylistys . Kun viedään joku lahja ihmiselle ja annetaan se hänelle niin lahjan saaja ei vaikuttanut millään tavalla siihen lahjaan vaan siinä lahjan antajan tahto antaa se lahja hänelle . Se lahja täytyy ottaa papereista pois että näkee mitä siellä on , mutta kun kysymys Kristus – lahjasta niin sen avautuminen kestää koko eliniän ja saamme siitä tietoa mitä lahjan antaja on siitä ilmoittanut meille riittävästi ja tämän elämän jälkeen meille kirkastuu todellisuus kaikkinensa . Nyt voimme luottaa siihen ja elää hänen sanansa ja ennenkaikkea hänen armotekoihin turvaten joissa meillä on elämä . Samalla lailla kuin puhe uskoontulosta on myös puhe teoista uskoon liittyen mielestäni kun parempi olisi ajatella ja puhua elämisestä Kristuksessa . niin arjessa kuin juhlassakin 24/7
Timo, jälleen toistat synergiaa. Jos vastustat synergiaa sanoudu siitä selkeästi irti, nyt tekstissäsi ei niin tapahdu vaikka kuinka sitä yrität.
Sami mieti mitä tarkoittaa Paavalin sanat : en elä enää minä vaan Kristus minussa ?
Timo, Galatalaiskirjeen kohta on varsin helppo, Gal 2:20, Paavalin kokemus ei ole passiivista sulautumista Jumalaan kuten joissain itämaisissa uskonnoissa, vaan synergiaa – ihmisen tahdon ja Jumalan tahdon täydellistä kohtaamista ja yhteistyötä.
Ortodoksisessa teologiassa tämä jae ei tarkoita ihmisen oman persoonallisuuden tai tahdon tuhoutumista, vaan jotain aivan päinvastaista, ihmisen tulemista siksi, joksi hänet on alun perin tarkoitettu. Ihmisen tahto ja liha kirkastuu, pyhittyy, jumalallistuu.
Tuosta kohdasta voisi kirjoittaa paljon, tässä jotkut oleelliset.
Sami ; Galatalaiskirjeen kohta se luettuna edestä ja takaa näyttää että pelastus on yksin armosta ilman tekoja . Elämä on Kristuksen elämää meissä kuten Paavali sen ilmaisee . Ihminen ei pysty eikä kykyne lihassa tavoittamaan mitään Jumalasta mutta persoonaa Jumala käyttää , sellaista joksi hän on meidät luonut . Mutta henki ja elämä tulee Kristukselta .
Voimmeko siis olla yhtä mieltä Paavalin kanssa ;
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Kun Luther käänsi Raamatun Kreikan ja Hebrean kielestä ja Agricola käytti samoja metodeja ja lainauksia Lutherilta , niin eikö myös ordodokseilla ole tämä käännös käytössä . Lutherin korostus on yksin armosta yksin uskosta ja yksin Kristuksen työn tähden on Paavalilainen korostus .
Pelastus asiaan jos ensin sanot että se armosta ja lisäät siihen tekoja niin se ei ole enää armosta , kuten jos luit gal 2:20 siitä yhden jakeen jatkoa eli 21 jakeen .Usko synnyttää tekoja kuten usein viittaat jaakobin kirjeen kohtaan , jossa Jaakob kuvaa uskoa , ei siis liitä sitä pelastukseen vaan kertoo siinä uskon vaikutuksesta , siitä mitä uskosta seuraa kun Kristus asuu ihmisessä. Nyt olisi naivia esittää että luterilaisuus ei opeta Jumalan sanaa tästä eteenpäin vaan apostolien opetus tähtää aina vapauteen siihen Kristuksen vapauteen jonka hän meille hänessä valmisti . Emme etsi itsestämme edes rakkautta koska hän on sen vuodattanut sydämiin. Uskova omistaa jo Kristuksessa kaikki ja siitä tulisi elää ja syntinsä tunnustaa ettei liha hallitse meitä
Timo, Ortodoksin on helppo allekirjoittaa Paavalin sanat: ihminen pelastuu uskon kautta, eikä kukaan voi ostaa pelastusta suorituksilla. Ortodoksinen teologia kuitenkin korostaa, että tämä pelastava usko ei ole koskaan yksin, vaan se ilmenee rakkautena, kilvoituksena ja pyhityksenä, jotka muuttavat ihmistä sisältäpäin.
Pelastus on ortodoksisen opin mukaan kokonaan Jumalan armon työtä, mutta se vaatii ihmisen vapaaehtoisen suostumuksen ja mukautumisen. Tätä kutsutaan synergiaksi, yhteistyöksi.
Usko ja teot eivät ole toisilleen vastakkaisia elementtejä, vaan saman asian eri puolia. Kun Paavali puhuu ”lain teoista” (erga nomou), ortodoksinen eksegesi ja teologia ymmärtävät sen ensisijaisesti Vanhan testamentin rituaalilakeina – kuten ympärileikkauksena, ruokasäädöksinä ja sapattisääntöinä.
Paavali ei siis vastusta hyviä tekoja sinänsä, vaan ajatusta siitä, että ihminen voisi ansaita pelastuksen tai tulla puhtaaksi suorittamalla ulkoisia Mooseksen lain rituaaleja. 🙂
Tätä samaa keskustelua käytiin jo uskonpuhdistuksen aikana vanhurkauttamisesta ja varmaan jatkuu maailman tappiin asti .
Minulle se näyttäytyy juuri samanlaiselta kuin uskonpuhdistuksen aikaan Lutherille että kun sanoitetaan , että pelastus on armosta ja armon yhteistyössä eli ensin armosta , kuten katolilaiset siihen aikaan ja myöhemmin evankelikaalit ja sitten ei kuitenkaan armosta koska armossa ei ole mitään ansioita , varsinkaan ihmisellä . Ensin myönnetään ja sitten se perutaan . Luther laittoi siihen yksin armosta yksin uskosta ja yksin Kristuksen työn tähden . (Fide sola)
Ja teot ovat seurausta siitä että Kristus elää meissä ja ne teotkin on jo valmistettu edeltäkäsin että niissä vaellettaisiin ja uskommehan sen että Jumalan Henki johdattaa lapsiaan joissa hän asuu Hengensä kautta . Mutta tämä on teologinen ero joka tiedetään . Uskon että synergistisen uskonkäsityksen sisällä on monenlaisia uskonelämän ymmärryksiä ja erityisesti pyhityksestä . Kuten myös monoteistisessä käsityksessä . Juutalaisuus oli selvää opin suhteen mutta ne uhrit eivät tehneet täydelliseksi ihmisiä ja kun laki ja pappeus muuttui niin mielestäni nyt uudessa liitossa on kysymys Kristuksesta ja hänen merkityksestään meissä . Lisäksi laki on nyt pantu Jumalan lasten sydämiin , jonka sekin on Kristuksen ansiosta .
Usko ja teot eivät ole toisilleen vastakkaisia elementtejä, vaan saman asian eri puolia. Ei ole kristillisyyttä ilman tekoja, eikä vanhurskaus säily niissä jotka elävät Jumalan tahdon ja käskyjen vastaisesti, väärissä teoissa. Täytyy siis tehdä oikeita tekoja ja valita omalla tahdolla elää kristillisesti. Ja näin luterilaisetkin tekevät.
Tämä mielestäni kaikki liittyy käsitykseen Kristuksen sovitustyöhön ja mitä on hänessä on jo lahjoitettu .
Pelastus on kertakaikkinen , lapseksi ottaminen on kertakaikkinen tapahtuma ja kaikki on kasvun antajasta kiinni . Ei Apollos eikä Paavali mitään vaan Jumala joka kasvun antaa . Pelastus on yksin armosta uskon kautta ja tähän tulee piste eikä siihen tule lisätä tekoja eikä prosessia , mutta sitten täytyy tutkia mitä olemme saaneet uskossa ja mitä tarkoittaa että Jeesus asuu ihmisessä ? Teot ei ole ihmisen vaatimia edellytyksiä .ansioita vaan seurausta uskosta . Emme voi siis alkaa perustusta rakentamaan emmekä luomaan jotain mikä on jo luotu .
Keskeisin kohta pelastuskysymyksessä on :
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Lahjaan emme voi lisätä mitään emmekä Kristuksen tekoihin , koska se on täytetty . Elämmekö siis täysin Kristuksen ansioista ja siitä valmiista pelastuksesta jossa meille on varattu jo täällä ajassa kaikki vai pyrimmekö siihen prosessin kautta . Eihän matkustaja ole epätietoinen päämäärästä tai reitistä tai epävarma perille pääsemisestä kun voi luottaa että sen tien on joku valmistanut ja luvannut kulkea oppaana koko matkan ajan jopa asuen meissä ja auttaa kaikissa vaivoissa ja myös luvannut perille pääsyn ja tahtoo että etukäteen jo eläisimme siitä voitosta jo nyt mistä on varma vakuutus ihmisessä itsessään sinetöitynä . Hän on myös laittanut lakinsa meidän sydämiin . . Jos emme voi olla varmoja pelastuksesta niin se aiheuttaa meissä pyrkimyksiä ja tekoja joilla yritämme ansaita pelastuksen , kun taas tiedämme kaiken olevamme valmiina edeltäpäin valmistettuna ja kuitenkaan emme tiedä ja ymmärrä monesti sitä tietä ja se johtaa meitä lapseuteen jossa käännymme apua pyytämään ja etsimään Jumalan tahtoa ja tämä lopulta tekee meidät riippuvaiseksi meidät Kristuksesta , kun vieläpä me tarvitse syntiemme sovittaja päivittäin .
Kaikkea ympäröi tietysti Jumalan sana ja apostolien opetus Kristuksesta ja hänen ruumiinsa osallisena olemisesta johon meidät on kutsuttu ja johon hän tahtoo meidän kuuluvan . Nään tämän edellisen suurempana ongelmana kuin kenties ordodosisen ja luterilaisen eron pelastuskysymyksessä vaikka sanon tämän varauksella ja osin tietämättömänä ja jopa ehdottomana luterilaisen vanhurskauttamisopin oikeana pitäjänä , mutta näin maallikkona voi kirjoitella ja voi olla väärässäkin ja voi sen myöntää tai käsitys muuttua . Kuitenkin kun katsoo hajaannusta ja irrallisia käsityksiä ja yksinäisiä kristittyjä niin nään sen seurakunnan merkityksen suurena suojana ja turvana ihmiselle ja koko perheelle , Kristus vaikuttaa meissä sanansa kautta ja ilman sitä tulee omat ajatukset valtaamaan meidän käsityksiä uskosta eikä armo ja rauha ohjaa meidän elämään . Kuitenkin Raamattu puhuu viimeisistä ajoista ja niiden lopulla että eksytys on suuri jonka hän lähettää ja me joudumme kaikki kohtaamaan synnin todellisuutta monessa mielessä ja tarvitsemme aina Jumalan sanan hoitoa ettei prioriteetit huku eikä ihmisviisaudella voida asioita hoitaa vaan tarvitsemme Jumalallista viisautta . Sillä tiellä ylpeys tapetaan ja syyllisyys ja häpeä tulee varmasti monelle kristitylle tutuksi , johon on vain Jumalalla vastaus ja se on Jumalan käsittämätön armo . Kun luopumus oli ilmeinen uhka Hebrealaiskirjeen vastaanottajilla niin ne sanat sopivat meille hyvin ettei me jätettäisi seurakunnan kokouksia .
Mitä tarkoittaa että Jeesus asuu ihmisessä? Ristin alla lohdutusta silloin, kun Jumala näkee sen tarpeelliseksi. Siihen asti tahdon kantaa Herran vihaa.
Paavali sanoo että en elä minä vaan Kristus minussa . Vaikka se tuntuu ihmeelliseltä ihmisjärjelle kun katsoo omaa elämää , niin kuitenkin sana ja meidän elämä todistaa sen että meisså asuu synti ja samaan aikaan olemme pyhiä Kristuksessa . Tästä taistelusta on Paavali kirjoittaa paljon ja monin tavoin . Kuitenkaan se ei etene useinkaan loogisesti kuten ihmismieli tahtoo ajatella että kun minä pyhityn niin sitten Jumala ottaa minut käyttöön vaan aina ei ole Jumalalla kuin syntisiä ihmisiä käytössään . Me kristityt olemme usein omantuntomme kanssa ristiriidassa ja näämme samaan aikaan itsessämme vaikka moraalikysymyksissä ajatuksissamme ainakin meillä on välillä korkeaa moraalia ja välillä se voi olla alhainen . En muista tiedä kun olen elänyt vain yhtä elämää . Ja myös käytös voi olla ristiriitaista toisia ihmisiä kohtaan ja mitä enemmän opimme tuntemaan Kristusta niin sitä syntisemmältä näytämme itsessämme , hän paljastaa meidän motiivit ja asenteet myös , mutta armo kirkastuu suurempana sen myötä . Ja on suorastaan ironista että silloin kun tunnemme syntisyytemme ja heikkoutemme niin silloin Jumala meitä käyttää , silloin ei myöskään ihminen voi ottaa kunniaa itselleen kun tämän tunteen ja tiedostaa .Jumalan voima ilmestyy heikkoudessa .
Vielä kerran Lutheria lainatakseni. En kuole – vaan elän.
”Jos siis me kristityt olemme kasteessa uudestisyntyneet ja tulleet Jumalan lapsiksi ja jos seuraamme Isäämme ja hänen tapojaan, niin ovat kaikki Hänen hyvyytensä ja nimensä meidän iankaikkinen perintömme.”
Näin Lutherin mukaan pitäisi käydä, mutta kun me tiedämme, ettei aina näin käy vaan uskosta luovutaan.
Mutta jos uskot, palaat takaisin kasteesi viattomuuteen, ja sinä ”tulet – jälleen uudestisyntyneeksi – ja todelliseksi, uudeksi pyhimykseksi; sillä Jumalan sana on pyhä. Ne myös pyhittävät kaikki, jotka uskovat niihin.”
Kasteessa siis uudestisynnytään, mutta jos kasteen armosta luovutaan, niin tuosta palaamisesta uskoon Luther käyttää myös sanoja – tullaan jälleen uudestisyntyneiksi, joten tuota sanaa käytetään molemmissa tapauksissa.
Tässä tulee nyt hieman toistoa. Kysymys ei ole siis siitä, etteikö kaste olisi uudestisyntymisen peso, vaan siitä, että sanaa uudestisyntyminen voidaan yhtä lailla käyttää tilanteessa, jossa lapsena kastettu mutta sittemmin Jumalan valtakunnasta eroon ajautunut henkilö tulee uudelleen Jumalan valtakunnan jäseneksi.
Luter puhuu eri tavalla kuin ortdoksi teologia. Ortodoksinen teologia varaa sanan uudestisyntyminen (palingenesia) nimenomaan ja eksklusiivisesti kasteen sakramentille. Kaste on ihmisen kuolemista vanhalle elämälle ja syntymistä uudeksi luomukseksi Kristuksessa.
Koska kaste on ontologinen (olemusta koskeva) muutos ja liittäminen Kristuksen ruumiiseen, se on ainutkertainen. Vaikka ihminen luopuisi uskostaan, lankeaisi vakavasti tai eläisi täysin erossa kirkosta, hänen kastettaan ei koskaan uusita, jos hän palaa. Kasteen antama ”leima” tai siemen pysyy, vaikka se olisi synnin alla tukahtunut. Siksi ortodoksinen kieli välttää sanomasta, että ihminen syntyy uudelleen toista kertaa palatessaan uskoon.
Palaamista kuvataan katumuksena. Katumuksessa ei tapahdu uutta uudestisyntymistä tyhjästä, vaan kasteessa saadun, mutta lankeemuksen vuoksi ”haudatun” tai toimintakyvettömäksi menneen armon uudelleen aktivoituminen ja puhdistaminen. Näin uudestisyntymisen termi on varattu vain kasteeseen.
Niin ajattelen nyt että hyvä erottaa Lutherin elämän kokemukset ja se teologinen oppi joka kirjattu tunnustuskirjoihin ja uskon että ed. kommentissa mitä Sami kirjoitti yhdestä uudestisyntymisestä ajatus myös luterilainen käsitys ettei voi uudestaan syntyä , vaikka se sanoitetaan hiukan eri lailla eli palaamista kasteen armoon katumuksen kautta .
Totean vielä tämän. Tunnustuskirjat eivät ota suoraa kantaa uudestisyntymiseen.
Katumuksen/parannuksen kautta alkaa uusi elämä Kristuksessa. Hengellisesti kuollut virkoaa eloon.
Luukkaan evankeliumi: 15:24 sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.’ Ja he rupesivat iloa pitämään.
Tuo Karin nostama kohta kuvaa hyvin kansankielellä mutta samalla hyvin hengellisesti asiaa ; virkosi eli ei syntynyt uudestaan .
Raamattu käsittelee paljon kuoleman ja elämän kautta uskoa eikä uudestisyntymisen kautta ja vielä vieraampi tulla uskoon . Jos eläisimme oletetusti tuhlaajapojan isän kodin naapurissa uskovina niin sanoittaisinmeko niin että poika uudestisyntyi tai tuli uskoon. Kuolemalla on erilainen merkitys hengellisessä merkityksessä kuin miten me järjellämme sen ajattelemme . Eihän kukaan usko esim. että kuollut joutuu vastuuseen teoistaan tai eihän kuollut voi kävellä syödä ajatella liikkua . Kastettu joka saa Jumalan armosta palata Jumalan yhteyteen on lopulta palaamista kasteen armoon ja kaikki mitä oli luvattu ja lahjoitettu nyt voidaan omistaa ja elää siitä armosta.
Katumus-sana myös ”virkosi eloon”. Sitä harvoin kuulee. Poika meni itseensä (katui) kaukaisessa maassa, halusi palata (armon ikävä), tunnusti syntinsä (rippi), synti annettiin anteeksi, hänet puettiin uusiin vaatteisiin (lahjavanhurskaus), palvelijat auttoivat (yhteys seurakuntaan). Yhteen vertaukseen sisältyy iso otos Kristinopista. Tuhlaajapoika oli syntynyt sekä omisti kaiken Isän kodissa (kaste).
Luterilaisen opin tärkeimmät kirjat Raamatun jälkeen ovat tunnustuskirjat ja katekismus , joka mielestäni selkeä ja riittävä kokonaisuus myos kuvaamaan apostolista oppia . Ja vaikka hyväksyy vain tunnustuskirjat ja katekismuksen niin mikään oppikysymys ei jää epävarmaksi ja näitä edellisiä täytyy erottamattomasti peilata ja tarkistaa Raamatun sanasta ja tutkien että ne pitävät yhtä . Luterilaisuus on kirjannut selvät ohjeet ja riippuvuuden kaikessa Jumalan ilmoitukseen ja siksi se on subjektiivisesti sanottu selvin oppi ja yksinkertaisin omaksua , mikäli tahtoo olla sen opetuksen piirissä . Ihminen lähestyy tarkastelemaan asioita luonnollisesti tuntevana ja kokevana ihmisenä mutta usko nivoutuu aina ja vain yksin Jumalan sanaa . Ei ole uskoa joka on sekoitus meidän ajatuksia ja Jumalan ajatuksia vaan elämme sitä uskoa todeksi joka on meille annettu ja tietysti oman persoonamme kautta sellaisena kuin hän meidät luonut . Kaikessa me tietysti kaikki hairaudumme ja ei voi muuta kirjoittaa kuin että kuhan pääsemme kaikki perille ja suuresta armosta ja rakkaudesta sen Jumala meille jokaiselle tehdä .
Olipa hyvä kun lopulta uskalsin avata keskustelua. Tuli paljon hyviä kommentteja. Miksiköhän tämä aihe aiheuttaa niin paljon pohditaa. Sen sijaan hyvin vähän se millä tavalla uudestisyntynyt on erilainen sen jälkeen, kuin ennen sitä ?
Varmaan siksi aihe aiheuttaa pohdintaa, kun uudestisyntymiseen liittyy kokemus. Samoin kuten Lutherilla. Mikäli tuo nyt kokemus olikaan.
Pekka kysyin aikaisemmin Pekka Pesonen kirjoitat; ” Tietenkin kaste on vauvoille tärkeä ja välttämätön.”
Osaatko avata miksi kaste on vauvoille välttämätön.
Eikö Pekka uudestisyntyneen erilaisuus liity seuraavaan. Milloin meillä on iloa, milloin kärsimystä. Välillä me vaellamme kirkkaimmassa auringon valossa, sulassa rauhassa, Herran autuaallisen läsnäolon tunnossa. Mutta kohta kaikki pimenee silmissämme ja musta yö peittää meiltä Herran läsnäolon ja synti hyökkää kimppumme. Mutta ken Herrassa pysyy hänellä on muuttumaton luottamus, joka ei milloinkaan anna hänen joutua epätoivoon.
Sami Paajasen kommentti termin ”uudestisyntyminen” käytöstä ja kasteesta osuu naulan kantaan. Myös luterilaisuus on alun perin ymmärtänyt asian jokseenkin näin kuten Juha Pihkala on osoittanut hyvässä kastetutkimuksessaan. Sitten terminonologia on alkanut elää omaa elämäänsä ja ohjannut ymmärrystä uusille urille. Termiä ”uudestisyntyminen” on sitten käytetty monin eri tavoin ja erilaisissa merkityksissä. Yksi hyvä tapa hahmottaa asia on käyttää uudestisyntymistä juurikin kasteesta ja käyttää muita termejä siitä, kun kasteen armosta langennut palaa kasteen armoon tai kastamaton tulee uskoon. Kääntymys tai parannus uudestisyntymisen asemesta.
Ehkä olisi parempi jos uskoontulosta tai uudestisyntymisestä puhuttaisiin yhtä vähän kuin Raamatussa ja puhuttaisiin elävästä ja kuolleesta suhteesta Jumalaan , kuten Raamattu puhuu elävästä ja kuolleesta paljon . Voisi olla uskonoppi lähempänä muutakin Raamatun opetusta. .
Eihän kastettu joka palaa Jumalan armon osallisuuteen voi enää yhdessä kuolla Kristuksen kanssa kun se on jo tapahtunut . Eikä perustusta voi uudestaan panna kun se on jo pantu , vaikka ihmiset eläisivät miten niin aina on Jumalan puolelta liitto voimassa .
Raamatun käsitys ajasta ei ole sama kuin meidän arkinen ajatuksemme. Se näkyy siinä, miten kristittyjen sanotaan kuolevan yhdessä Kristuksen kanssa ja nousevan ikuiseen elämään hänen kanssaan, vaikka Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemisesta on kulunut lähes kaksituhatta vuotta. Aika ja iäisyyskin kietoutuvat uskon näkökulmasta jo yhteen.
Uudestisyntymää käsitellään nähdäkseni Uudessa testamentissa kahdesta näkökulmasta. Kasteessa saatuna se on kertakaikkinen tapahtuma, mutta Jumalan sanan ohjauksessa se on toistuvaa, jatkuvaa uudistumista. Tämä näkyy Uuden testamentin kirjoittajien käyttämissä aikamuodoissa.