Kirkon opin kunnialoukkaus.

Lähimmäisen rakkauteen kuuluva ihmisarvostus on luonnollisesti elämän rikkaus, tarkoitus.

Tänä päivänä esiintulleet tapaukset ja kirjoitukset antavat aihetta perusteelliseen keskusteluun mitä ns. kunnianloukkaus on ? Otan yhden esimerkin. Onko kirkon opin kunnianloukkaus jos katsoo olevan mielisairautta, että keskuudessamme elänyt ihminen taivaaseen astuessaan istuessaan isänsä oikealla puolella, on nyt käsittämättömän maailmankaikkeuden hallitsija miljardine galakseineen ?

  1. Melko harvoin olen kuullut saarnoja joiden keskeinen sanoma olisi ollut sieluni pelastumisen välttämättömyys. Tokihan sellaisia saarnoja kaipaisin, mutta miksiköhän ne on aika harvinaisia? Sen sijaan olen kuullut monia saarnoja, joissa on kerrottu tutkimustuloksia suomalaisten uskonkäsityksistä. Onneksi meillä on sentään jäljellä liturgiset osat ja Raamatun sana läsnä messuissamme. Eikä virsiäkään kannata tässä yhteydessä unohtaa. Kyllä Pyhä – Henki kykenee uskon näiden avulla herättämään. Siitäkin huolimatta, että papeilla on hyvin erilaisia käsityksiä uskon sisällöstä. Aika harva tuntemani uskova on tullut uskoon jonkun papin vaikutuksesta.

    • Itse haluaisin kuulla saarnoja joissa annettaisiin sielun hoito·opetusta.

      Kyse on siis asiasta mikä vielä hiukka yli sata vuotta sitten oli psykologiankin tärkein katsomisen kohde kunnes ala sitten luonnontieteellistyi ja alkoi mittaamaan jolloin se alkoi esimerkiksi katsoa miten teollisuustyöntekijä toimii tehokkaammin taukoja vuoroin lisättessä ja vuoroin vähennettäessä.

      Näin siis aivan ruokintamallin ymmärtämistä tehokkuuden kasvattamiseksi.

      Näin aikanaan Ihmisen sielu oli tärkeä asia huomata ja ymmärtää. Saman toivoisin kirkossammekin huomattavan.

    • Raamatun mukaan pelastava usko syntyy siitä, että hyvä sanoma ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta (tosi Jumalana ja tosi ihmisenä) saa tavoittaa juuri minut, toivottoman itsekkään ja kurjan syntisen. On lopulta aivan sama kuka saa toimia ”pappina”, joka koskettaa sydäntämme tällä sanomalla. – Luterilaisina myös uskomme ja opetamme, että on äärimmäisen vakava asia, jos tämä ääni katoaa kirkoista.

    • Ryösö: ”Raamatun mukaan pelastava usko syntyy…”

      Mikä ihmeen pelastava usko? Kun Jaakob kertoo kirjeessään, ettei usko pelasta, niin mistä teologiasta tässä on kysymys? Onks se kalvinismia? Ne taisivat kovasti pyöriä oman napansa ympärillä. Ja on niitä varmaan veiläkin, koska se tuottaa lihalle suurta mielihyvää. Olla siis enemmän kuin me tollot.

  2. Valmistaudun jo huomiseen Jumalanpalvelukseen, joten jätän tämän blogin keskustelut nyt omalta osaltani. Huomasin kuitenkin huomisen saarnatekstin sopivan myös niin hyvin täällä keskusteltuihin teemoihin, että laitoin saarna-ajatuksiani blogiini luettavaksi. Toivottavasti se vastaa ainakin osittain minulle kohdistettuihin kysymyksiin. Katso siis halutessasi tämä:
    https://www.kotimaa.fi/blogit/salattu-jumala-ilmoittaa-itsensa/

    • Manu Ryösö mitä tarkoittaa :”””Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,”””

      Siis tapahtuuko tämä ”ottivat Hänet vastaan” kasteessa vai missä? Eikö luterilaisuudessa kaikki ala kasteesta ja sen opetuksesta?

      Entä missä näkyy tämä ”VOIMA”?

      Kuka on Jumalan lapsi, siis esikoinen ja meille esimerkkinä? Kenen äänen Jumalan lapset kuulevat ja seuraavat?

    • En koe tarvetta vastailla kommentteihin, jotka esittää itseään uskovaksi esittelevä henkilö, joka kuitenkin käyttää jopa kristinuskoa pilkkaavan blogin kommenteissa enemmin energiaa kristittyjen välisiin kiistoihin kuin itse uskon puolustamiseen.

    • Manu Ryösö julistan puhdasta evankeliumia enkä valhetta jolla ei ole voimaa, valhe evankeliumissa ei ole Jumalan voimaa eikä rakkautta ja tämä näkyy väkivallassa jota ns ”kristityt” ovat harjoittaneet.

  3. Meinaatko Ari, ettei kastettu lapsi voi ottaa Jeesusta vastaan, kun hänelle siitä opetetaan ja kerrotaan? Todellisuus on juuri päinvastainen. Lapsi ottaa iloiten sanoman vastaan, kun hänelle siitä kerrotaan. Evankeliumi on ilosanoma myös lapselle. Jeesuksesta voi kertoa lapselle ihan ensipäivistä. Iltarukous on yksi parhaista tavoista opettaa lasta turvautumaan Korkeimman Jumalaan Kristuksessa.

  4. Ismo Malinen kysyt:””Meinaatko Ari, ettei kastettu lapsi voi ottaa Jeesusta vastaan, kun hänelle siitä opetetaan ja kerrotaan? ””

    Kysymyksesi on mielestä todella outo, ettehän edes itse ajattele noin, siis että lapsi ottaisi Jeesuksen vastaan vaan ettekö opeta että vauvat ovat pukeneet jo kasteessa Jeesuksen ylleen?

    Lapset oppivat sen mitä heille opetetaan, siis toisista tulee luterilaisia, toisista katolilaisia, ym… siis antaako kaste Jeesuksen mielen mukaisen uskon jokaiselle lapselle, ei anna vaan sen mukaisen mitä vanhemmat opettavat.

    Kuitenkaan oppi ei ole todellista uskoa vaan hedelmä, siis kun Jeesus käski opettaa pitämään KAIKKI mitä Hän oli käskenyt pitää niin oppiiko lapset tämän, kasvavatko he hyvää hedelmää Jeesuksen Sanan mukaan?

    Jos vauva saisi VOIMAN tulla Jumalan lapseksi niin hän kuultuaan Jeesuksen Sanaa eläisi sen mukaan, olisihan hänen sydämessään Jumalan laki ja sydämestä tulee kaikki.

    Nyt voisit Ismo Malinen kertoa kenellä tämä on ollut vauvasta asti, siis Jumalan laki sydämessä, oliko sinulla?

    Jos vauvalla olisi Pyhä Henki niin hän tuntisi Totuuden eikä hänelle voitaisi opettaa valhetta kun Pyhä Henki kirkastaisi Totuuden, toimiiko tämä kastettujen vauvojen kohdalla, entä sinun?

    • Mitä on se kaikki, mitä Jeesus on käskenyt meidän pitää? Onko se luettelo käskyjä ja kieltoja? Onko se määritelmä hyvästä ihmisestä ja oikeasta elämästä? Olisiko se sittenkin ilmoitus Jumalasta ihmisiä rakastavana Isänä ja syntimme ristille kantaneena Poikana.

  5. ”Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä.” Jos kohtaamme henkilön, joka on lapsena kastettu ja hänessä selkeästi ja johdonmukaisesti vaikuttaa nuo Hengen vaikuttamat hienot asiat, niin minä en ainakaan uskaltaisi mennä sanomaan, ettei tuo henkilö olisi oikea kristitty ja taivaaseen matkalla.

  6. Pekka Hengen hedelmät tulevat esiin myös kun joku vääntää verta nenästäsi eli ei teekkään sinulle niinkuin sinä haluaisit. Miksi hermostuisit vaimollesi tai lapsillesi, eikö hengen hedelmä ole myös silloin rauha?

    Jeesuskin selkeästi Sanoo mitä hyvää siinä on jos rakastatte niitä jotka teitä rakastavat?

    43 Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.
    44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
    45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
    46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
    47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
    48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”(Matt.5)

  7. On kovin hankalaa tietää, kuka tänne kirjoittavista on oikeassa oikeassa ja kuka väärässä. Näiden tekstien pohjalta sellaisia päätelmiä on aika hankala tehdä.
    Varsinkin silloin jos puhutaan pelkästään opista. Niin kuin meidän keskenkin on tapana. Jos sen sijaan pääsen näkemään jonkun perheen ja siellä saan nähdä miten nuo Galatalaiskirjeen sanat eletään todeksi. Puolisot osoittavat toisilleen ja lapsilleen rakkautta monin tavoin. Iloitaan uskosta ja Jumalan huolenpidosta. Perheessä vallitsee sisäinen rauha ja sopu. Rukoillaan yhdessä koko perheen kanssa ja tutkitaan sanaa yhdessä ja erikseen. Silloin voisin luottaa siihen, että kyseessä on kristitty perhe. Jos kerran Jumalan Henki vaikuttaa tuossa perheessä noin selkeästi, niin tuntuu perin oudolta, että opillisin perustein väittäisit Ari, etteivät he ole uskovia.

  8. Pekka otat kyläilyn esimerkiksi ”oikeasta uskosta” ja Pyhän Hengen toiminnasta, mulla vähän erilaisia kokemuksia omasta elämästä.

    Siis kun menee ns ”tunnustavien uskovien” kotiin niin siellä on monesti oscarin arvoisia suorituksia, siis kyllä perhe kykenee ”näyttelemään” rakkautta jonkin aikaa, eihän kaiketi kukaan kun tulee esim presidentti kylään ala riehumaan ja elämään siten kuin normaalisti?

    Omia kokemuksia on kun ns ”elää” perheen keskellä pidempään niin silloin niiden oikea elämä paljastuu, kun siis kuuluu ns ”normaaliin” elämään eli perheen jäsenet eivät ”vierasta” enää niin palaa ns ”normaali elämä”. Tämä voi olla todella kaukana siitä kuvasta jonka saa ensivaikutelmana käydessään kylässä.

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.