Salattu Jumala ilmoittaa itsensä

1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: ”Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.”

(Joh.1:1-15)

 

Jumalan armoa ja rauhaa siskot ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa

Tämän päivän saarnateksti puhuu Sanasta, joka kirjoitetaan isolla kirjaimella. Isolla alkukirjaimella kirjoitettu Sana tarkoittaa Raamatussa Jeesusta Kristusta. ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” Jeesus Kristus on ollut olemassa jo aikojen alussa. Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus Kristus on Isän Jumalan kanssa samaa iankaikkista olemusta. – Jos joku väittää Jeesusta Kristusta ja hänen syntyperäänsä vain ihmisruumiista alkunsa saaneeksi, hän loukkaa Jumalan pyhyyttä.

Vierailin kerran eräällä toisella paikkakunnalla uskovien piirissä, jolla tapasin erään vanhan miehen. Hänellä oli epäselvyyttä Jeesuksen syntyperän suhteen. – Joskus me uskovat olemme aika ajattelemattomia. Saatamme ajatella, että kristinuskon sanomaa voi muuttaa ilman mitään vahinkoa. Joskus nuoret ja radikaalit papit haluavat synnyttää sensaatioita ja puhuvat pehmeitä. Eräs tälläinen väite on kiistää Jeesuksen neitseellinen sikiäminen. Jeesuksen neitseellisen sikiämisen kiistäminen loukkaa kuitenkin Jumalan pyhyyttä ja aiheuttaa myös riitoja seurakunnassa. Ilmeisesti tämä tapaamani vanha mies oli kuunnellut tällaisia epäuskoisia puheita ja halusi nyt olla sovitteleva. – Niinpä hän totesi: ”Emmehän me tiedä, mistä Jeesus oikein tuli, mutta tärkeintä, että hän tuli.”

Tämän vanhan miehen ajatus oli ystävällinen. Hän ei halunnut riidellä ja niinpä hän toivoi voivansa keskittyä vain Jeesuksen sanomaan, eikä niinkään Jeesuksen alkuperään. – Valitettavasti tällainen suojautumismalli ei ole mahdollista.

Jeesus Kristus ei ole vain pelkkä idea armosta ja armollisuudesta. Jumalan armo lepää sen perustalla, kuka Jeesus Kristus todella on.

Kristillinen kirkko uskoo ja opettaa, että jo ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala”. On tärkeää tunnustaa, että Jeesus Kristus on samaa olemusta kuin iankaikkinen Jumala. Tämä on tärkeää, sillä vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi (Luuk.5:21,24).

Vain viaton Jumalan Poika, Jeesus Kristus voi olla pyhä ja puhdas uhri meidän syntiemme puolesta (Hepr.10:1-10). Kukaan tavallinen ihmislapsi ei olisi koskaan voinut astua jo profeettojen ennustaman iankkaikkisen sovintouhrin paikalle (Esim. Dan.9:24). – Siksi Jeesuksen Kristuksen Jumalallinen alkuperä on lähtökohta ja tae sille, että meidän syntimme ovat todella anteeksiannetut. Kun Jeesus Kristus kuuluttaa Golgatan keskimmäiseltä ristiltä koko maailmalle: ”Se on täytetty”, silloin täyttyy Jumalan lupaus syntien anteeksiantamuksesta (1Moos.3:15; Joh.19:30). Tähän logiikkaan perustuu koko kristillisen kirkon tärkein sanoma ja julistus.

”Alussa oli sana.”

Puhuin äsken kristillisen julistuksen logiikasta. Loogisuus ja logiikka tarkoittaa suomeksi järkevyyttä ja johdonmukaisuutta. Raamatun alkutekstin Jeesusta tarkoittava Sana on kreikaksi Logos. Jeesus Kristus on Jumalan logiikka. Jeesus Kristus on Jumalan järkevyys ja johdonmukaisuus. Jeesus Kristus tuo Jumalan hyvän suunnitelman meidän tietoomme ja meidän ulottuvillemmme.

Jumalan logiikka eli Jumalan viisaus on kuitenkin erilaista kuin maallisten ihmisten viisaus. Ihmisten viisaus unohtaa uskon todellisuuden. Itseään viisaana pitävä ihminen sanoo: ”Neitseellinen sikiäminen ei ole mahdollista.” Siksi itseään viisaana pitävä ihminen kiistää Jeesuksen Jumalallisen alkuperän, koska hän pitää itseään niin viisaana.

Jumalan viisaus nauraa tällaisten ihmisten viisasteluille (Ps.2:4). Jumalan viisaus sisältää näet aina uskon todellisuuden.

”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1Kor.1:21-24).

Jumalan suuri viisaus ja logiikka on siinä, ettei meitä itsekkäitä ja kurjia syntisiä olisi voinut pelastaa muutoin kuin Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumalan pyhän Pojan, Jeesuksen Kristuksen täytyi syntyä ihmiseksi ja antaa henkensä meidän puolestamme, jotta me Aadamin ja Eevan lapset voisimme saada syntimme anteeksi ja palata takaisin Isän Jumalan yhteyteen. – Tietenkin täytyy sanoa, ettei Jumalan ollut mikään pakko lähettää Poikaansa kärsimykseen ja ristinkuolemaan. Siksi apostoli Paavali kutsuu ristin sanomaan liittyvää viisautta ja logiikkaa myös ”Jumalan hullutukseksi”. Tiedätkö sinä miksi Jumala kuitenkin päätti lähettää Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähän maailmaan? – Hän teki sen sinun ja minun tähteni. Hän teki sen siksi, että hän rakasti sinua ja minua, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.(2Piet.3:9). Ja tämä parannus ja syntisairaudesta parannetuksi tuleminen on mahdollista vain uskon kautta Jeesukseen Kristukseen; sanoohan Raamattu kuinka Jeesus Kristus ”kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ”haavainsa kautta te olette paratut””(Jes.53:5; 1Piet.2:24).

Tässä on syy ja Jumalan logiikka, miksi Jeesus Kristus Jumalan Poika syntyi ihmiseksi ja tuli tähän maailmaan. Päivän saarnateksti kertoo, mitä sitten seurasi:

”Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.”

Keitä ovat nuo hänen omansa, jotka eivät ottaneet Jeesusta vastaan? Kyseessä ovat ne juutalaiset, jotka pitivät itseään liian hyvinä tarvitakseen Jeesuksen kautta avautuvaa armoa ja anteeksiantamusta. Heillä ei ollut sille käyttöä, koska he ajattelivat pärjäävänsä ilman Jeesustakin.

Näin ei onneksi ollut kuitenkaan kaikkien kohdalla. Päivän saarnateksti jatkaa: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,”

Nyt kun tämä saarnani alkaa lähestyä loppuaan, kysyn sinulta: Kumpaan joukkoon sinä kuulut? Tarvitsetko sinä Jeesus Kristusta omien syntiesi sovittajaksi? Oletko valmis sanomaan yhdessä apostoli Paavalin kanssa:

Me uskomme ristiinnaulittuun Kristukseen, joka on yhä joillekin juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta minulle Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus!

Kun uskossa näin tunnustamme näin tarvitsevamme Jeesusta Kristusta, hän tekee meistä Jumalan lapsia ja Jumalalle kelpaavia. ”…kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.”

Kun uskot Jeesukseen Kristukseen, saat olla Kristuksen ristinuhrin tähden Jumalan armolapsi kuten vanha hengellinen laulu sanoo:

”Saat olla lapsi Jumalan. Sua suuri perhe rakastaa. Tää rakkaus meidät yhdistää ja lämpö Herran lähentää. Oot lapsi Jumalan. – Oon lapsi Jumalan!

Kirjoittaja

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.