Pyhitys on epämiellyttävää niille jotka pyrkivät siihen omin ponnistelujen kautta , mutta myös niille jotka ymmärtävät sen olevan täysin Pyhän Hengen työtä . Pyhitys on prosessi ja vaikka siihen kuuluu hyviä ja ihania asioita , niin kukaan ei totuuden edessä voi olla kohtaamatta omaa itseänsä todellisena , joka tuottaa epämiellyttäviä tuntemuksia oman syntisyyden kautta .
Menestysteologian kannattajat ja useat muut ovat omasta mielestään löytäneet toisen tien pyhitykseen ja usein se kätkeytyy pyrkimyksiin tuottaa ylistyksen kautta pyhitystä ja Jumalan läsnäoloa.
Jumala kuitenkin halajaa totuutta salatuimpaan asti ja hän ei aloita meissä työtä ennenkuin hän saa tuoda totuudentuntoon meidät ja synnintunnustajan paikalle katumuksessa ja armahdettaviksi. Sillä ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Jumalaa .
Pyhityksen ehkä tärkein kuvaus raamatusta löytyy Daavidin katumuspsalmista , josta tuo Jumalan halajaminen totuutta kohtaan löytyy . Jos me salaamme syntimme , niin ei pyhitys voi toteutua meissä , sitävastoin Jumala vihaa sitä ulkokultaisuutta jos peittämme syntimme ja pyrkimme elämään silti Jumalan lapseudessa . Pyhä Henki tahtoo valaista meidät läpikotaisin ja osoittaa syntimme ja vikamme ja tämä ei tapahdu vain kerran vaan se on todella jatkuva prosessi . Se ei tietysti istu meidän järkemme kanssa yhteen kun tahtoisimme kehittyä ja kasvaa näkyvästi ja ajatus jota vielä vahvistaa evoluutiobiologinen käsitys .
Tai Paavalin opetus että minun tulisi vähetä ja hänen kasvaa ei ole lihan mielellemme mieluisaa . Mutta kun tunnustamme syntimme , niin samalla se avaa meille evankeliumin ihanuuden , antaa rauhan ja vapauden ja avaa tien pyhitykseen .
Katumuspsalmi jatkuu pyynnöllä :
”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki” (Ps. 51:12). Joka on seurausta ja halua olla totuuden kautta vapaa ja puhdas sydämeltä . Tunnistamattomat synnit painaa ihmisen elämässä ja tekee rauhattomaksi . Jeesus rukoilee seuraajiensa puolesta :
Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus”
(Joh. 17:17).
Kaikissa vaiheissa on vain yksi lohtu ihmiselle oman kilvoittelun tiellä on evankeliumi joka toimii lohdutuksena kaikissa ihmisen tilanteissa ja tahtoo rohkaista meitä yhä enemmän uskaltamaan tulla oman pahuuden kanssa Jumalan eteen .
Näissä prosesseissa tulemme näkemään samoja asioita mitä kokivat apostolit ja monet ennen meitä , ettei meidän tarvitse ihmetellä minkälaisiin ”helteisiin” Jumalan lapset joutuvat ja silloinkin kun tahdomme salata syntejämme tai haluamme uskoa asian olevan toisella lailla kuin on kirjoitettu niin silti jää syntien tunnustaminen ja katumus odottamaan meitä , sillä muuta tietä ei ole kuin se armon tie , joka lupaa syntinsä tunnustaneille paljon sisäisesti jo tässä ajassa siunauksien kera ja kerran iankaikkisen elämän tämän elämän jälkeen .
Noita kahta ei voi käsitellä mielestäni noin kun ensin on joko usko tai ei ole . Rakkaudesta olemme varmaan samaa mieltä jota luterilainen oppi ei kiellä vaikka puhuu seurauksena koska rakastava Jumala on rakkaus ja hänen lahjansa on rakkautta mutta teoista rakkaus ilmentyy . Saatamme olla hyvin samoilla linjoilla eri sanakääntein .
Se on hyvin inhimmillinen ja myös tietyntyyppisen herätyskristillisyyden vaade että onko sinulla tekoja ja todista se sillä olevasi uskossa ja kysyjä kehuu omia tekoja lihankäsivarret heiluen ja siksi olen allerginen tälläiselle ajattelulle . En tarkoita ordodoksisuutta vaikka joskus se synergismi haiskahtaa siihen suuntaan , ehkä se on vain omissa ajatuksissa .
Luterilaisuudessa teot ovat merkki uskosta. Rakkaus on myös merkki, eli rakkaus on uskosta seuraava hedelmä – se on välttämätön, mutta ei vanhurskauttamisen syy.
Jos merkit puuttuvat puuttuu vanhurskauttava usko. Näin luterilaisuus nojaa salaisesti tekojen vanhurskauteen, mitä luterilaisuus yritti itse juuri torjua.
Toisaalta, luterilaisuus korostaa, että pahoja tekoja on vältettävä, että usko säilyisi. Pahoilla teoilla on merkitystä ja vaikutusta pelastukseen. Sekä hyvät, että pahat teot kietoutuvat pelastukseen ja vanhurskauteen.
luterilaisuus tekee selvän eron vanhurskauttamisella ja pyhityksellä ja pyhitys on itse Kristus ja tapahtuu Pyhä hengen kautta , jota lihallinen ihminen vastustaa . Salaisesti ? Ei teologisesti , mutta sehän on jokaisen ihmisen yksilöllinen kokemus ja uskon että vaellus muuttaa käsityksiä, uskon että jokaisen ihmisen taipumus ja tottumus on suhtautua ainakin aluksi tekoihin ansioina . Voisi sanoa että Kristuksessa tehtyjä vanhurskauden tekoja . Jopa niin pitkälle meni Paavali ettei tunne omaksi enää sitä mitä lihallinen luonto vaikuttaa ja kirjoittaa synnistä että en enää tee sitä minä vaan synti joka minussa asuu ja sitten että en elä minä vaan Kristus minussa
Tietysti näin mutta syntyminen ja elämä on eri asia . Olet ehkä oikeassa vaikka luterilainen oppi on mielestäni Paavalilta suoraan niin , sen korostus että syntymisessä olisi myös elämä loppuun saakka ettei pyhitystä tarvita niin on aiheuttanut sen mitä luterilainen historia osoittaa . Samalla kun korostetaan kertakaikkista pelastusta ja ristinsovitustyön täydellisyyttä niin pitäisi tuoda vanhurskas elämä ja kehoitukset parannukseen . Ja onhan se siltä kulmasta katsottuna heikkous käytännössä , mutten lähtisi Lutheria moittimaan kun lain allaolevat ihmiset yritti tekojensa kautta pelastua eli on ymmärrettävä se konteksti sieltä 1500 luvulta . Helpompi on siivota oppi niin paljaaksi ettei ole kuin halpa armo jos opetus ja julistus keskittyy vain vanhurskauttamiseen ja siitä on syytöksiä monesta suunnasta ja ovat oikeassa kun katsovat sitä menoa . Pelkkä muotoisuus ei riitä vaan täytyy totuuden tunto olla todellista ja myös kokemuksellista siinä totuudessa
Tyypillinen keskustelu nuorten keskuudessa joskus ainakin 70-80 luvulla jos luterilainen ja helluntailainen kohtasi ja toinen sanoi että armosta ollaan pelastettu ilman tekoja niin helluntai nuori sanoi että ilman tekoja on kuollut . Ja ehkä lopulta molemmat sovelsi ja ymmärsi vajaasti mistä on lopulta kysymys . Ja historia on täynnä asioita kun jotain vastustetaan niin toisella puolella korostetaan ja varotaan sitä niin ettei vaan tule leimatuiksi . Vapaan ilmaisen armon julistus on kuitenkin tuonut hedelmää paljon länsimaihin aina yhteiskunnan elämää myöten , kuten vapauttanut sidottuja sydämiä lain orjuudesta kuten uskonpuhdistuksen. aikaan .
Timo, Ortodoksisesta näkökulmasta luterilainen tapa erottaa vanhurskauttaminen, syyttömäksi julistaminen ja pyhitys toisistaan on keinotekoinen, ja ihmisluonnon näkeminen pelkästään ”lihallisena ja vastustavana” on liian synkkä.
Luterilaisuudessa vanhurskauttaminen nähdään usein juridisena tapahtumana (Jumala julistaa syntisen syyttömäksi Kristuksen tähden), jota seuraa pyhitys.
Ortodoksisuudessa tätä jakoa ei tehdä. Pelastus on lääkitsemisprosessi ja teosis (θεόσις eli jumalallistuminen) — ihmisen koko olemuksen vähittäistä muuttumista ja osallisuutta Jumalan luomattomista energioista. Pyhitys ei ole vanhurskauttamisen ”seuraus” tai erillinen alue, vaan koko pelastuksen ydin ja prosessi.
No se on huonosti opetettu jos noin . Tottakai ne kuuluvat yhteen ja oikeustermi kuvaa varmuutta ihmiselle mutta ei se kylmää ole kun luterilaisuus kuvaa asuvaista Kristusta ihmisessä . Se erotus on teologisti käytännöllisesti tehty ., sillä ihmisellä ei ole pelastusvarmuutta jos sitä ei opeta noin , vaan. ihminen elää epävarmuudessa miettien tekoja . Tämä on mm. lasten kasvatuksessa iso asia sanotaanko lapselle että Jumala rakastaa sinua ja sinä olet nyt hänelle kelvollinen vai sinun täytyy tulla uskoon ja ottaa kaste tai jos sinä onnistut tekemään tekoja niin ehkä pelastut . Ihmisen rikkinäisyydessä ja epävarmuudessa ja sairauksissa tulee tärkeäksi kelvollisuus ja siihen lopulta Paavalikin vetosi eli kasteeseen ei tekoihin joita hänellä olisi esitellä . Sanotko lapselle että pelastut jos sinä teet oikeita tekoja ? Jos lapsi on sairas ja heikko kaikin puolin niin miten hän saa armon kokea tai pelastusvarmuuden jos on nähnyt elämässään vain epäonnistumista . Iankaikkisuuden toivo lepää täytetyssä työssä
Timo, ortodoksisuutta ei opeteta noin. Ei lapsille eikä aikuisille.
Teologian täytyy aina tulla lihaksi ja ymmärrettäväksi ja kaikki hän tahtoo pelastaa olipa kyvytön synnyttämään mitään tekoja tai ei , armosta yksin uskon kautta pelastumme Kristuksen sovitustyön tähden . Ja tämä on koko uskon oleellisin asia miten ymmärrämme Kristuksen sovitustyön ja vaikka olisi oppi myös metsässä niin Kristuksen turvaaminen vie perille. Jos me tunnustamme syntimme niin hän on uskollinen ja vanhurskas meitä kohtaan , tämä on suurin ihmisen kipupiste kaikille .
Timo, ortodoksisuutta ei opeteta noin. Ei lapsille eikä aikuisille.
Oho tuli kahteen kertaan.
Kyllä, ortodoksitkin pelastuvat täysin Jumalan armosta. Kristuksen sovitustyö, lihaksituleminen, risti ja ylösnousemus ovat myös ortodoksisen uskon ehdoton perusta.
Mutta ero luterilaisuuden ja ortodoksisuuden välillä ei ole siinä, tarvitaanko armoa, vaan siinä, miten armo, pelastus ja Kristuksen sovitustyö ymmärretään ja koetaan.
Otetaan vaikka kertauksen vuoksi lutherin sidottu tahto, jossa luterilainen Jumala kuva tulee esille.
”Kuitenkaan ei ole luvallista tutkia, minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä, vaikka se ei ole ihmisen vallassa, tai minkä tähden hän lukee sen ihmisen syyksi, vaikka ihminen ei voi päästä siitä vapaaksi ” (M. Luther, Sidottu ratkaisuvalta s. 139)
Sami kommentoin hieman aiemmin viittaamaasi historiaa, vaan en kiistelläkseni.
Tübingen ja Konstantinopoli
Luterilaisethan pyrkivät myöhemmin kontaktiin ortodoksien kanssa. Vuosina 1573–1581 Tübingenin luterilaiset teologit (kuten Jakob Andreae ja Martin Crusius) kävivät kirjeenvaihtoa Konstantinopolin patriarkka Jeremias II:n kanssa.
Tämä vuoropuhelu kuitenkin päättyi erimielisyyksiin, sillä ortodoksit eivät hyväksyneet luterilaista sola fide (yksin uskosta) -oppia eivätkä läntistä lisäystä uskontunnustukseen (filioque).
Ymmärrän sen, ettei ort-kirkko tuolloin hyväksynyt yksin uskosta – käsitettä. Kun ort-kirkon mukaan vanhurskauttaminen ei ole pelkkä syntien anteeksiantaminen, vaan siihen tarvitaan muutos ihmisluonnossa, eli synergistinen prosessi. Jumalan armo ja ihmisen vastaus.
Lopputulos on siten eri kuin luterilaisuudessa. Kristuksen sovitustyö on luonnollisesti uskolla omistettuna vierasta vanhurskautta, kun se ei ole meidän omaamme.
Kosti tiedän tuon kirjeenvaihdon.
Luterilaisena Paavalinopetukset ovat tärkeimpiä kuin kenenkään kirkkoisän jotka kaikki ammentavat sieltä oppiansa . Luther varmaan tarkoittaa salattua Jumalaa joka on samalla ilmoittanut itsensä pojassaan tai puhunut poikansa kautta kuten Hebrealaiskirjeessä lukee , mutta silti ihmisjärki ei voi saavuttaa kaikkea tietoisuutta vaan pienen osa siitä salaisuudesta , mitä Paavalikin opettaa seurakunnille että voisi Jumalan salaisuutta oppia tuntemaan eli ei orododoksiteologiakaan ole ratkaissut Jumalan tahdon syvyyksiä , kuten Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä .
Moosekselle hän sanoo: ’Minä armahtan kenet armahtan ja armahdan ketä armahdan.’ Ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai miten hän yrittää, vaan se, että Jumala armahtaa.”
Kokonaisuudessaan room 9 luku antaa vastauksia ja perusteita tuolle sidotulle ratkaisuvallan tekstille . Tahdon nähdä sen ordodoksiteologisen kommentaarin room 9 luvusta miten he sen selittävät ja jos se tehdään luterilaisen sola periaatteen mukaan niin se perustellaan muilla raamatunkohdilla pysyen siinä focuksessa .
…. mitään:”Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja kovettaa kenet tahtoo. Sinä varmaan kysyt minulta: ’Miksi hän sitten vielä moittii meitä? Kuka voi vastustaa hänen tahtoaan?’ Mutta mikä sinä oikein olet, ihminen, arvostelemaan Jumalaa? Sanooko savi muotoiljalleen: ’Miksi teit minusta tällaisen?’ Onhan savenvalajalla valta tehdä samasta savimassasta toinen astia arvokasta ja toinen halpaa käyttöä varten.”
Salatusta Jumalasta ja ristinteologiasta
:
https://www.luterilainen.net/kunnian-teologia-ja-ristin-teologia/
Nyt ymmärrän sen miksi joku voi vaihtaa luterilaisuudesta ordodoksisuuteen , jos oppi kerrotaan tietyillä tavoilla vaikka syy ei ole kenties useinkaan teologinen . Kun luterilaisuus kuvataan kylmänä ja tunteettomana ja siihen otetaan vastaargumenteiksi jumalistumisoppi ja perustellaan raamatunkohdilla jotka kuvaavat Kristuksen elämistä uskovassa ja tulevat pyhityksen kautta näkyviin . Ordodoksisuus siis ottaa tunteita mukaan ja ajaa pitemmälle sinne alueelle johon ihminen ei yllä mutta silti voi tuntea vahvoja tunteita ja se ei ole riippuvainen opista vaan ihmisen henkilökohtaisista tuntemuksista . Ordodoksisuuteen on sekoittunut mystiikkaa ja filosofiaa mukaan . Ordodoksisuus ei olisi voinut pohjana ja oppina uskonpuhdistukselle nähdäkseni mitenkään ja antaa niitä vastuksia mitä katolilaisen kirkossa oli haasteena . Lopulta on helppo yhdistää patrististen isien monet tekstit samalla raamattuun ja luterilaisen oppiin . Eikä luterilaisuus kaikkinensa ole avattu tunnustuskirjoissa kuitenkaan selitettynä, jos joku on prioriteetti ei tarkoita että siitä ei voisi ajatella ja soveltaa JS ennenkaikkea ymmärrämmekö sen sisällön . Tämä on ikäänkuin että vanhat kirkot saisi käyttää kaikkia tekstejä ja luterilaisuudessa tulisi olla vain Lutherin tekstit . Paljon on Lutherin jälkeenkin painettu tekstiä ja se periaate selittää ei sodi kuitenkaan Lutherin eikä ensisijaisesti apostolien opetuksia vastaan . Teologinen etsintä ei eri puolilla ala myöskään kunnolla siitä syystä että toinen haluaa pitäytyä raamatun teksteihin ja toinen taluttaa esille paljon myöhempiä kirjoituksia . Jospa yhden tekstin parissa pysähdyttäisiin ja siirryttäs toisen ja kolmanteen ja katsotaan muodostuuko niistä yhtenäinen kuva eikä vain irrallisia tekstejä . No en tunne odrodoksiwn lähestystapaa teologian tutkimisessa . Mutta en saa maallikkona kokonaiskuvaa raamatun valossa ja siihen perustuen jos joku edes yrittäisi perustella kirkkokunnan vaihdon . Ratkaisu ei ole luopuminen ajattelusta että raamatusta löytyy vastaukset . Mutta en väheksy sitä Srk elämää jonka kautta lopulta uskon kirkastuvan raamatun opetuksien päämäärät ja teologian sulautuvan siihen elämään ja elämäksi . Ja ilman toista ei voi ymmärtää nähdäkseni sitä apostolisen uskon sisältöä riittävästi , vaan tarvitaan oikea oppi ja oikea elämä ja opetus seurakunnassa ja tietysti silti se on aina vajaata ja monintavoin rikkinäistä ja siinä tarvitaan paljon armoa ja anteeksiantamusta
Monilla, entisillä luterilaisilla on vastaava kokemus kun he ovat löytäneet ortodoksisuuden. Tästä vastaavuudesta olen useamman luterilaisen kanssa keskustellut. Vastaavuus on siinä, että protestanttisesta taustasta käsin on vaikea ymmärtää ortodoksisuutta.
Monet luterilaisuudesta ortodoksisuuteen siirtyvät kokevat löytäneensä katkeamattoman historiallisen perinteen, varhaiskirkon teologian ja kristinuson yhteiset juuret. Se on kotiin paluu ja ihmetelyn aihetta riittää.