Pyhitys on epämiellyttävää niille jotka pyrkivät siihen omin ponnistelujen kautta , mutta myös niille jotka ymmärtävät sen olevan täysin Pyhän Hengen työtä . Pyhitys on prosessi ja vaikka siihen kuuluu hyviä ja ihania asioita , niin kukaan ei totuuden edessä voi olla kohtaamatta omaa itseänsä todellisena , joka tuottaa epämiellyttäviä tuntemuksia oman syntisyyden kautta .
Menestysteologian kannattajat ja useat muut ovat omasta mielestään löytäneet toisen tien pyhitykseen ja usein se kätkeytyy pyrkimyksiin tuottaa ylistyksen kautta pyhitystä ja Jumalan läsnäoloa.
Jumala kuitenkin halajaa totuutta salatuimpaan asti ja hän ei aloita meissä työtä ennenkuin hän saa tuoda totuudentuntoon meidät ja synnintunnustajan paikalle katumuksessa ja armahdettaviksi. Sillä ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Jumalaa .
Pyhityksen ehkä tärkein kuvaus raamatusta löytyy Daavidin katumuspsalmista , josta tuo Jumalan halajaminen totuutta kohtaan löytyy . Jos me salaamme syntimme , niin ei pyhitys voi toteutua meissä , sitävastoin Jumala vihaa sitä ulkokultaisuutta jos peittämme syntimme ja pyrkimme elämään silti Jumalan lapseudessa . Pyhä Henki tahtoo valaista meidät läpikotaisin ja osoittaa syntimme ja vikamme ja tämä ei tapahdu vain kerran vaan se on todella jatkuva prosessi . Se ei tietysti istu meidän järkemme kanssa yhteen kun tahtoisimme kehittyä ja kasvaa näkyvästi ja ajatus jota vielä vahvistaa evoluutiobiologinen käsitys .
Tai Paavalin opetus että minun tulisi vähetä ja hänen kasvaa ei ole lihan mielellemme mieluisaa . Mutta kun tunnustamme syntimme , niin samalla se avaa meille evankeliumin ihanuuden , antaa rauhan ja vapauden ja avaa tien pyhitykseen .
Katumuspsalmi jatkuu pyynnöllä :
”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki” (Ps. 51:12). Joka on seurausta ja halua olla totuuden kautta vapaa ja puhdas sydämeltä . Tunnistamattomat synnit painaa ihmisen elämässä ja tekee rauhattomaksi . Jeesus rukoilee seuraajiensa puolesta :
Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus”
(Joh. 17:17).
Kaikissa vaiheissa on vain yksi lohtu ihmiselle oman kilvoittelun tiellä on evankeliumi joka toimii lohdutuksena kaikissa ihmisen tilanteissa ja tahtoo rohkaista meitä yhä enemmän uskaltamaan tulla oman pahuuden kanssa Jumalan eteen .
Näissä prosesseissa tulemme näkemään samoja asioita mitä kokivat apostolit ja monet ennen meitä , ettei meidän tarvitse ihmetellä minkälaisiin ”helteisiin” Jumalan lapset joutuvat ja silloinkin kun tahdomme salata syntejämme tai haluamme uskoa asian olevan toisella lailla kuin on kirjoitettu niin silti jää syntien tunnustaminen ja katumus odottamaan meitä , sillä muuta tietä ei ole kuin se armon tie , joka lupaa syntinsä tunnustaneille paljon sisäisesti jo tässä ajassa siunauksien kera ja kerran iankaikkisen elämän tämän elämän jälkeen .
Timo kirjoitat; ” Kun ihminen on saanut armosta ottaa pelastuksen vastaan niin ihmisessä elää uudestisyntynyt ihminen joka tahtoo elää Jumalan tahdon mukaan…”
Juuri näin. Tätä luterilaisuus kutsuu synergiaksi. Uusi ihminen osallistuu tahdollaan pyhitykseen. Luterilainen synergismi ei ole pois Jeesuksen ristintyöstä ja se kääntää katseen juuri Kristukseen. Miksi muuten luterilaisuus puhuisikaan synergiasta, kuin juuri tämän takia.
Monet luterilaiset tuntevat huonosti oman oppinsa ja heille synergia pyhityksessä ja kilvoituselämässä on kauhistus. Mutta se ei ole luterilaisuutta. 🙂
Me Sami puhtaan eri asiasta ja luterilaisuudesta vääristyneen kuvan . Tähän liittyy perisyntioppi joka on erilainen . Luterilaisuus kieltää selvästi synergismin ihmisen kääntymyksessä ja pelastuksessa ja ordodoksit samalla myöntävät ja sitten sen kieltävät , ensin pelastus on 100% Jumalan työ ja samalla se on synergismiä . Jos emme erota kuollutta ja elävää tai uudestisyntynyttä ja jumalatonta toisistaan niin oppi on puuroa . Vanhurskauttaminen ja pyhitys ovat selvästi erotettu raamatussa toisistaan , vaikka vanhurskauttamista tulee seurata pyhitys . Pyhityksessäkin Pyhä Henki toimii ja itse Kristus on meidän pyhityksemme .
Pyhityksessä uudestisyntynyt ihminen kykenee vastustamaan pahaa ja tekemään valintoja vaikka meneekö Messuun tai ei tai tahtooko ojentautua sanan mukaan ,mutta se on silloinkin olemme vastaanottaja Jumalan armon ja anteeksiantamuksen suhteen . Ei kilvoittelu luterilaisuudessa ole vierasta , mutta se on ennenkaikkea totuudessa vaeltamista ja ainoastaan sanan kautta tulee totuus . Pyhitä meidät totuudessa sinun sanasi on totuus .
Miten sitten tulisi uskonpuhdistuksen historia nähdä muutenkuin ihmisen pelastuksen ansiollisuuden ja omilla avuilla ja teoilla yritykseksi saavuttaa pelastus johon tuli valo 1500 luvulla että ihminen ei voi saavuttaa kääntymystä eikä pelastusta omilla pyrkimyksillään koska ihminen on hengellisesti kuollut suhteessa Jumalaan . Ja ei uskonpuhdistuksen teemat olleet vieraita ennen 1500 lukua ja ei Luther keksinyt sola periaatteita vaikka ne kirjattiin uskonpuhdistuksen jälkeen .
Se mitä apostolit opettavat ihmisestä ei ole koskaan yhteistyöhaluinen Jumalan kanssa koska se on syntiinlangennut eikä kykene vastaanottamaan Jumalan armoa . Ketkä ne kaksi on ordodoksiteologian mukaan jotka taistelevat ihmisessä vastakkain ? Onko tämä lihallinen luonto välillä hyvän ja välillä pahan puolella ? Ja miten selittyy Paavalin sanat ; minun lihassani ei asu mitään hyvää tai room 3 mainetodistus tai millainen synergismi oli Sauluksella kun oli menossa tappamaan kristittyjä Damaskosken tiellä ? Kääntymyksestä lähtien Jumalan sanan voima jossa Pyhä Henki todistaa Kristuksesta on se voima ilman ihmisen ansioita tai osallisuutta kuten pienen lapsen kastehetkellä . Pelasti Jumala minut suuren armonsa kautta vai pelastuin Jumalan ja oman itseni yhteistyöllä eli toisin sanoen tein ratkaisun ja päätin ruveta ja tulla uskoon ja tietysti pystyin siiihen kun tiesinhän että minun täytyy olla osallisena eihän Jumala kykene yksistään minua pelastamaan . Siksi sola periaatteet on tehty että me emme enää eksyisi ja ymmärtäisimme Jumalan sanan voiman joka muuttaa ihmisen elämän ja se on sama sana jonka kautta on luotu tämä maailma . Elämä syntyy aina siellä jossa pidetään ja julistetaan sanaa niinkuin se on kirjoitettu ja sen suurin vihollinen on ihmisjärki joka pyrkii määrittelemään asiat toisin . Usko on yksinkertaista kun uskomme niin kuin on kirjoitettu ja se lupaa ettei tyhjänä palaa ja silloin vastuu on yksin Jumalalla ei ihmisellä , mutta jos ei mennä sinne missä sitä julistetaan niin ei tapahdu mitään . Ilmaan sanaa ei tapahdu kääntymystä , vanhurskauttamista eikä pyhitystä . En tiedä mihin minä sen synergismin laittaisin , kun se määritellään selvästi Jumalan ja ihmisen yhteistyöksi ja sekin hyvä mitä ihminen saa aikaan hengellisessä mielessä on hänen vaikutusta koska ”hän vaikuttaa tahtomista ja tekemistä” .
Pitkä vuodatus mutta en osaa lyhyesti kirjoittaa ilman valmisteluja 🫢
Timo, valitettavasti et ole ymmärtänyt luterilaisuutta oikein. Synergismi on totta luterilaisessa tunnustuksessa pyhityksen kohdalla. Tästä on lukemattomia mainintoja tunnuskirjoissa.
Tosin luterilaisuus välttää itse synergismi-sanaa, koska se yhdistetään historiallisesti oppiriitoihin (ns. synergistinen riita) ja pelkoon siitä, että ihmisen ansioille jätettäisiin tilaa pelastuksessa, sinänsä tällä ei ole merkitystä koska se ilmaistaan toisella tavalla.
Kääntymyksen jälkeen ihminen on siis aktiivinen toimija. Pyhä Henki on uudistanut ihmisen tahdon, ja tämä uusi tahto tekee työtä, taistelee ja toimii yhdessä Pyhän Hengen kanssa.
Tämä ihmisen aktiivisuus ilmenee luterilaisuudessa hyvin käytännöllisellä tavalla. Aktiivinen taistelu syntiä vastaan jolloin ihminen joutuu arjessaan tekemään tietoisia valintoja. Hän päättää (tai jättää päättämättä) ruokkiako itsekkyyttään vai noudattaako Jumalan tahtoa. Tämä vaatii reaalista tahdonkäyttöä ja ponnistelua.
Luterilainen ei ajattele, että ”Jumala teki osansa (armahti), ja nyt minun pitää omasta reservistäni puristaa aktiivisuutta”. Vaan: ihmisen aktiivisuus itsessään on Pyhän Hengen hedelmää ja virtausta.
Yksimielisyyden ohje, Solida Declaratio, II artikla (kohta 65): Sanoo asian näin;
”Kun siis ihminen on kääntynyt ja siten valaistu ja hänen tahtonsa on uudistettu, ihminen tahtoo sitä, mikä on hyvää, vieläpä uudistettuna tahtoo sitä, vaikka hän onkin heikko. Hän tekee yhteistyötä Pyhän Hengen kanssa siten kuin Henki hänessä vaikuttaa.”
Toinen hyvä kohta löytyy heti perään, samaan teemaan liittyvät tarkentavat kohdat (SD II)
Yksimielisyyden ohje erottelee tilanteen ennen ja jälkeen kääntymyksen kohdissa 66–67:
Kohta 66 (Uudistettu tahto toimii):
”Ihminen ei tee yhteistyötä kääntymyksessään samalla tavalla kuin kaksi miestä vetää kuormaa yhdessä, vaan niin, että Pyhä Henki tekee uudistetusta tahdosta sellaisen, että se sitten kääntymyksen jälkeen tekee yhteistyötä Pyhän Hengen kanssa.”
Kohta 67 (Ihminen ei ole toimeton kivi kääntymyksen jälkeen):
”Uudestisyntynyt ihminen ei ole toimeton kuin kivi tai pölkky; heti kun Pyhä Henki on tehnyt työtä hänessä, hän tekee työtä ja toimii. Pyhä Henki ei tee työtä ilman meitä, vaan meissä, ja me teemme työtä yhdessä hänen kanssaan.”🤩
Voin yhtyä pyhityselämän suhteen tekstiisi , mutta keskustelu alkoi kasteesta . Eli miten synergismi toimii kasteessa , lapsi ei ole pölkky mutta Jumala on luvannut hänelle jotain sanansa mukaan lahjana täysin armosta . Kerro nyt synergismin rooli tässä eli siinä kastehetkessä ? Mihin ankkuroituu teologinen totuus . Synergismi on rajattu ihmisen ja Jumalan väliseksi yhteistyöksi ja armo ei ole synergismiä
Ortodoksisessa teologiassa kastehetki itsessään ei ole synergistinen ihmisen ja Jumalan välinen neuvottelu tai työnjako, vaan se on Jumalan täydellinen, ilman ihmisen ansioita antama armonteko.
Kasteessa lapsi peseytyy pois syntiinlankeemuksen seurauksista (kuolevaisuuden ja synnin vallasta), huomaa tämä ero läntiseen ajatteluun nähden, joka korostaa Aadamin perisyyllisyyden periytyvyyttä.
Kasteessa lapsi vastaanottaa tämän lahjan täysin passiivisena vastaanottajana – hän ei ansaitse sitä, eikä hänen ”oma tahtonsa” myötävaikuta sakramentin eli mysteerin pätevyyteen.
Ortodoksisessa teologiassa synergia (synergia, yhteistyö) ei tarkoita sitä, että ihminen täydentäisi Jumalan armoa tai että armo ja ihmisen tahto olisivat kaksi rinnakkaista voimaa, jotka yhdessä synnyttävät pelastuksen. Armo on Jumalan luomatonta energiaa, joka kutsuu ja mahdollistaa kaiken.
Pikkulapsen kohdalla lapsi ei itse ilmaise uskoaan tai tahtoaan. Ortodoksinen kirkko opettaa, että lapsi kastetaan kirkon, vanhempien ja kummien uskon ja tahdon kannattelemana. Ihminen ei ole erillinen yksilö tyhjiössä: vanhempien päätös tuoda lapsi kasteelle ja kummien sitoutuminen kasvatukseen on ihmisen ja Jumalan välistä yhteistyötä lapsen hyväksi.
Ortodoksisen ihmiskäsityksen mukaan syntiinlankeemus ei tuhonnut ihmisen vapaata tahtoa täysin, mutta se haavoitti sitä ja alisti ihmisen kuoleman ja synnin orjuuteen. Tässä on siis suuri ero protestanttiseen oppiin. Kasteessa annettu armo vapauttaa ihmisen tahdon. Kastehetkellä Jumala ei pakota ihmistä, vaan antaa lapselle hengellisen kapasiteetin ja ”siemenen” (karisman), jonka varassa hän voi varttuessaan valita Jumalan. Kasteessa vapautetaan, palautetaan poteettiaalinen vapaa tahto. Lapsi palaa paratiisiin.
Sitten kaste ei ole ortodoksisuudessa kertaluontoinen ”staattinen vakuutus”, vaan dynaaminen alku. Kasteessa saatu armo on kuin maahan kylvetty siemen. Synergia astuu täyteen voimaansa sitä mukaa kun lapsi kasvaa.
Tässä samaan kokonaisuuteen, jossa puhutaan sanoista teemoista, hetki sitten tullut opetus
https://youtu.be/QcjZmFWt2CA?is=LbvkB-nCPgS6NaJB
Lapsen kaste johtaa myös välittömästi ehtoollisen nauttimiseen. Kastetut lapset, vauvat saavat liturgiassa ensimmäisenä ehtoollisen. Tämä on ollut liturgisissa kaavoissa varhaisesta asti. Näin kaste ja ehtoollinen liittyvät toisiin.
Tästä hyvä kirja; https://www.lukuhetki.fi/vedesta-ja-hengesta/115232
Sami ; joo kuuntelin YouTube keskustelun ja monelaisia ajatuksia se herätti .
Tietysti tuo Markuksen käsittely oli dialogiaa ja voi herkästi vetää myös vääriäkin johtopäätöksiä , kun vain toisen vastauksia luetaan kun se oli dialogiaa , kysymyksiä ja vastauksia . . Hyvin apostolinen ja luterilainen kastekäsitys mielestäni , mutta ei tuo ihme että tuohon voi kaikki yhtyä 1600 vuoden ajanjaksolla kun koko kristikunta on ollut samaa mieltä ja vieläkin enemmistö uskoo niin .
Varmaan totta että sanoitamme asioita erilailla ja merkitykset voivat olla erilaisia kuten tuossa tuli esille . Minun mielestäni pitäisi puhua raamatullisilla termeillä ja avata niitä , mutta hiomaan että varsinkin ordodokseilla on omia sanoja ilmaista asioita . Kun ajattelemme kirkkoisiä niin he ovat aina hyödyntäneet aikaisempia tekstejä ja tiettyä tarkempaa jäsentelyä ja tarkennuksia tulee lisää . Kyllä markuksenkin teksteistä tulee esille mm. Raamatun arvovalta esille ja tietyllä tavalla selvä jako uudestisyntymisen ja sen jälkeisen elämän suhteen , kun kaste on täysin objektiivinen tapahtuma jonka siis myöntävät ordodoksit kuten luterilaiset .vaikka Markus ei puhunut vanhurskauttamis sanaa käyttäen . Ja siinä vivahti myös Srk- oppi hedelmien muodossa . Perisynti käsityksessä mielestäni ei tulisi sotkeutua psykologiseen tai filosofiseen ajatteluun vaan niin kuin on kirjoitettu . Perisynti on selvä ja tämäkin on esimerkki että kun joku kirkkokunta voimakkaasti julistaa jotain niin varotaan käyttämättä samoja termejä ettei tulla samalla tavalla ajatteliviksi . On selvä että yhden ihmisen kautta tuli synti maailmaan ja jokainen peri kuoleman ja me jokainen vastaamme omista synneistä Jumalan edessä. Joskus tuntuu että halutaanko joistakin asioista tehdä lähes tarkoituksella eriä , kun toinen on sanoittanut sen jotenkin ja ei voi samoilla sanoilla kertoa samaa asiaa . Tuossa käsiteltiin ihmiskuvaa ja se on mielestäni tunteisiin perustuvaa usein kun on kysymys kristinuskosta, koska kaikissa kristinuskon kirkoissa on evankeliumi se ilon lähde . Tietyllä tavalla sola periaatteet varmaan kaikki löytyy kirkkoisiltä jos niitä sieltä kaivaa .
Sitä mietin myös että tuodaanko ihmisyys pyhityksessä esille ilman asuvaista Kristusta kristityn elämässä , kun mietitään uskon ja tekojen suhdetta . Paavalilainen teologia on hyvin yksinkertainen tässä ; uudestisyntymisessä kasteessa hänet otetaan Jumalan lapseksi ja sidotaan Kristuksen kuoleman osallisuuteen ja ylösnousemisen toivoon . Tuossa tuli haastelussa tulkita Markuksen ajatuksia kasteen sen jälkeisen elämän suhteesta ja kommentoija esitti sen ristiriitaisena , mutta uskon voi menettää mutta samalla kasteen armoliitto on voimassa ja totta jokaiselle katuvalle syntiselle joka tunnustaa syntinsä . .
Uskon että uskonpuhdistuksen hedelmiä on tietysti ensimmäisenä Paavalilaisen teologia avautuminen ja siksi juuri Paavalin tutkimusta on eniten luterilaisuuden parissa . Hyvä että ordodoksit ovat alkaneet myös tutkia Paavalin tekstejä syvemmin 😀.
Yhdessä kohdassa jäin miettimään juutalaisuutta jota tuossa haastelussa käsiteltiin pelastuksen suhteen , että raaamtussa on tavallaan kaksi juutalaisuutta kuitenkin ainakin vähän erilaisina . Mielestäni ei voi suoraan vanhan testamentin juutalaisuutta ottaa ja verrata uuden testamentin aikaiseen . koska se juutalaisuus mistä apostolit puhuvat on sitä hiljaisella ajalla muodostunutta juutalaisuutta . Uskon myös kirkkoisien jatkumossa että luterilaisuuden kautta tuli tunnustuksellinen puoli jossa todetaan täydellisenä Jumalan työ kasteessa ja samalla olemme syntisiä ja tarvitsemme syntien anteeksisaamista jatkuvasti .
Subjektiivisenä näkemyksenä ajattelen että tunnustuksellinen luterilaisuus on tuonut sola periaatteiden ja tunnustuskirjojen kunnioittamisen ja noudattamisen myötä selvän mallin seurakuntaopista , josta hedelmänä seuraa Kristuksen ruumiin merkitys ja paimenuuden tehtävä . Se tuo vapautta kun tahdotaan noudattaa ja uskoa apostolinen usko tunnustuskirjojen kautta selitettynä . Huomion arvoista on että samalla tunnustuksellinen luterilaisuus nähdään luterilaisuuden isossa kuvassa kuppikuntaisena tai ahdasmielisenä ja voisi kysyä mihis se toinen tai yleinen luterilaisuus pohjaa jos ei tunnustuskirjoihin ja raamattuun ? Tietysti luterilaisuus on esiintynyt moni kasvoin Suomessa joka antaa ymmärrystä , vaikka voisi ajatella että yksilövapautta peilatessa voisi ajatella vanhojen kirkkojen saavan enemmän kritiikkiä , kun ajatellaan armon ja vapauden käsitettä kuin tunnustuksellinen luterilaisuus . Mutta aina on olemassa oppi ja sitten elämä miten sitä toteutetaan ja epäonnistua voi jokaisessa kristillisessä kirkossa tai yhteisössä vaikka olisi kuinka oikea oppi , kun syntiset ihmiset on mukana . Totuuden ja vapauden kautta on helpoin tarkastella asioita miten mikin toteutuu ja tietysti ilmenee ihmisten käytöksessä yleisellä tasolla . Aina on seurakunnissa kaksi tasoa vaikuttamassa ; on suhde Jumalaan ja suhde ihmisiin . Ns. oikea oppi ei voi kristillisessä kontekstissa tarkoittaa koskaan sitä että se nostaa omaa kirkkoa tai yhteisöä toisen yläpuolelle eikä edes mieti tai vertaile sitä vaan tahtoo elää siitä armon vapaudesta kutsuen muita Kristuksen osallisuuteen . Huonoja ja hyviä esimerkkejä on helppo löytää joka puolelta kristillisyyttä , mutta aina suunta on tärkeintä mihin tahdotaan kulkea .
Meillä on se lupaus, että kerran saamme nähdä Vapahtajamme kasvoista kasvoihin ja muuttua samalla hänen kuvansa kaltaiseksi.
Nämä sanat kertovat tulevaisuudessa tapahtuvasta muutoksesta. Uskovien keskinäisessä vuorovaikutuksessa oli tärkeää alkaa jo nyt pyrkiä siihen, että Jeesuksen olemus saisi jo nyt meissä muotoa.
HYvänä peilinä siitä, miten paljon muodonmuutos on saanut meissä muotoa on Galattalais kirjeen viidenluvun luettelo hengen hedelmästä.
Niin pyhitys on seurausta uskosta vaikka sitä ei aina ole itsestä helppo nähdä .
Lupaus iankaikkisesta elämästä ankkuroituu Kristuksen sovitustyöhön johon tulee kääntää katsee ja siitä alkaa myös pyhityksemme syntien tunnustamisen ja katumuksen jälkeen .
Hänen armotekoihin ankkuroituu koko elämä , kun ensin meidät on kastettu hänen kuolemaansa ja sitä pysyvyyttä hän itse lupaa ehtollisessa :
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä”.
Hän lupaa pysyä meissä kun syömme ja juomme hänen ruumiinsa ja verensä , jossa on se suuri lupaus !
Meidän on niin kovin vaikeaa luottaa ja uskoa, että Jumala vaikuttaa kaike, ja ongelmana onkin meidän järki, joka takertuu aina ihmisen omien tekemisten merkitykseen. Pyhitys (tarkoittaa erottamista jostain) ja Jumala on lahjoittanut Kristitylle uskon, jonka kautta olemme kaikki pyhitetyt kertakaikkiaan.(hebr.10:10)
Kristityn on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä tämä tarkoittaa: ”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.”
Juuri näin se on , ilman häntä ei mitään voida ja hän on juuri vaikuttava voima tahtomista ja tekemistä meissä . Välähdyksiä tästä saa kun kokee miten Jumalan sanan kuuleminen muuttaa mielen toiseksi tai toisaalta silloin kun on vaikeuksissa ja saa nähdä Jumalan avun josta ei voi ottaa kunniaa itselleen . Ja mitä kauempana olemme Jumalan sanasta irrallaan elämässä niin sitä enemmän alkaa järkemme ajattelemaan itsekeskeisesti kääntyneenä omiin voimiin ja pyrkimyksiin . Siksi me tarvitsemme ristiä elämässämme kun niin helposti me
harhaudumme armon tieltä pois oman järjen päätelmiin ja uskomaan niitä ja tähän paras lääke on ettemme jätä seurakuntayhteyttä
Kun Ismo pyysi miettimään mitä ko. kohta tarkoittaa niin, ortodoksisessa teologiassa tätä teemaa (erityisesti Filippiläiskirje 2:13) sitä lähestytään synergian (kreik. synergeia, yhteistyö) käsitteen kautta. Ortodoksinen kirkko ei näe Jumalan vaikuttamista ja ihmisen omaa tahtoa toisiaan poissulkevina kilpailijoina, vaan yhteistyökumppaneina ihmisen pelastuksessa ja pyhittymisessä (theosis eli jumalallistuminen).
Ortodoksinen teologia torjuu sekä absolutisoidun ennaltamääräämisopin (predestinaation) että pelagiolaisuuden (käsityksen, että ihminen pelastuisi pelkästään omin voimin). Jumala synnyttää ihmisessä halun ja kyvyn tehdä hyvää. Armo ei kuitenkaan ole ulkoapäin pakottava voima.
Jumalan armo kutsuu ja vaikuttaa, mutta ihminen antaa siihen vapaaehtoisen suostumuksensa (synergeia). Armo ja ihmisen tahto toimivat yhdessä kuin kaksi säveltä samassa harmoniassa.
Edellisessä jakeessa 12 ihmistä kutsutaan aktiiviseen kilvoitukseen (askesis), vastuuseen ja omistautumiseen.
Jakeessa 13 muistutetaan, ettei ihminen voi kerskata omilla saavutuksillaan, sillä itse kyky ja halu hyvään ovat Jumalan lahjaa.🙂
Tuo ”kertakaikkiaan” tarkoittaa täydellisesti loppuun saatettu. Ja Jumala on ”erottanut” (Pyhittänyt) maailmasta itselleen lapset, ja synnyttänyt heidät Kasteen ja Sanan kautta. Vesi ja Henki pitävät yhtä.
Kristitty tunnistaa maailman hengen ja Pyhän Hengen, eikä Kristitty saata olla toimeton, koska Henki vaikuttaa ihmisessä Luottamuksen Jumalan ilmoitukseen ja Sanaan. Tämä ilmenee maailmassa lähimmäisen rakastamisena ja pysymisestä Kristuksessa, vaikka maailma vainoaisi kuinka…
Joka ei tunnusta Kristusta, ei myöskään ymmärrä mitä Jumala on ilmoittanut ihmiskunnalle Kristuksessa.
”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.” 1Joh.4:2-3
Tietyllä tavalla Samin teksti ordodoksiteologiasta on teoriassa lähellä luterilaisuutta tietyllä tavalla mutta sanoitus keskittyy ihmiseen jossa ei ole erottelua mistä siinä puhutaan kun tarkoitetaan ihmistä . Luterilaisuus erottaa selvästi hengen ja lihan ja silloin se sanoitus on ”Kristus minussa” vaikuttaa kuten apostoli Paavali ilmaisee asian tai hänessä me voimme tai hän vaikuttaal tahtomista ja tekemistä. Kysymys on sitten kumpaa me ruokimme ratkaisee elämämme suunnan ja sisäisen elämän joko Kristuksessa palvellen tai synnin alaisuudessa.
Timo, ortodokseille on itsestään selvää, että kilvoittelu tapahtuu kumman suunnan ihminen valitsee. Ortodoksisesta näkökulmasta luterilainen tapa erottaa ”henki ja liha” kahdeksi vastakkaiseksi voimaksi tai ihmisen sisäiseksi taistelukentäksi nähdään helposti dualistisena, eli ihmisen kokonaisvaltaista ykseyttä rikkovana.
Taistelu ei käydä hengen ja ruumiin välillä, vaan langenneen maailman itsekkyyden ja Jumalan kuvan mukaisen vapauden välillä. Kristus ei korvaa ihmisen omaa toimintaa tai tahtoa, vaan parantaa ja vapahtaa sen, jotta koko ihminen – sielu ja ruumis yhdessä – voisi muuttua Pyhän Hengen temppeliksi.”
Ordodoksiteologia on sanoituksensa vuoksi varmasti ihmisten vaikea sisäistää varsinkin protestanttien joiden ajattelu on mielestäni selvempää . Ja usein jos väittää jotain ordodoksiteologiasta niin sieltä löytyy erikoinen tie sen ymmärrykseen ja painotukset ovat hyvin erilaisia . Tuosta kilvoitteluperinteessä myös on varmaan isoja käytännön eroja , kun luterilaisuus lähtee Jumalan sanan voimasta ja kun se yhtyy varsinkin siihen missä Kristus palvelee eli messussa jossa on syntientunnustaminen ja ehtoollinen jne niin se tuo ja asettaa lähtökohdan meidän omalle kilvoittelulle eli taas ensin Kristus on tekevä jotain meidän puolestamme . Ja kaikki yhteys seurakunnassa jossa sana on mukana vaikuttaa kuten raamattu antaa siitä lupaukset .
Luterilaisuus loi oman uskonnollisen kiele ja tradition kuten muutkin protestanttiset ryhmät. Ortodoksisessa traditiossa pyhä liturgia on aina keskiössä. Meillä kaikki saavat ehtoollisen vauvasta vaariin, kun taas luterilaisuus kieltää ehtoollisen osalta Kristuksen ruumiin jäsenistä. He ovat Roomalais katolisilta, paavilta omaksuneet tälläisen käytännön. Näin luterilaisuudessa rajoitetaan Jumalan sanan voimaa.
Tärkeintä on mielestäni ymmärtää ”synergian” merkitys siinä mielessä, ettei ihminen ole osapuolena Jumalan Vanhurskauttavassa työssä. Eli jos käsitetään ”synergia” siten, että ihminen tekee osansa ja loput auttaa Jumala, niin kyse on silloin laki kristillisyydessä, jota tapaa monesti Messiaanisilla Juutalaisilla.
On selvästi osattava erottaa laki ja Armo, Henki ja kirjain, kuten Luther asian ilmaisee. Läntisen ja Idän Kirkon teologiat uivat toistensa läpi monin paikoin, mutta juuri Vanhurskauttamisen teologiassa on kiviä kengissä. Luther oli hyvin selväsanainen asian suhteen, mutta monikaan ei hänen teologiaansa hyväksy, sen sijaan se kelpaa syntiselle, kuin vesi erämaassa… Josta myös nousee iloinen, riemukas ja kiitollinen mieli ja ylistys Jumalalle Kristuksen kautta.
Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?” (Jaak. 2:21)
Ortodoksisessa teologiassa synergia (συνέργεια, yhteistyö) ei tarkoita matemaattista työnjakoa (esim. 50 % ihminen + 50 % Jumala tai 1 % + 99 %). Synergia ei ole kahden samanveroisen osapuolen transaktiota tai ehtoa pelastumiselle.
Synergia tarkoittaa ihmisen tahdon vapaata suostumusta ja avautumista Jumalan toiminnalle. Se on ihmisen ”kyllä”-vastaus Jumalan rakkaudelle.
Ortodoksisessa kirkossa vanhurskauttamista ei eroteta omaksi erilliseksi juridiseksi kategoriaakseen, vaan se on osa jumalallistumista (theosis) ja tervehtymistä, parantumista.
Vanhurskauttaminen ei ole myöskään pelkkä oikeudellinen syyttömäksi julistaminen, vaan ihmisen tekemistä todellisesti vanhurskaaksi (parantamista synnin sairaudesta). Pelastus on prosessi ja elävä yhteys Jumalaan. Pelastus ei ole vain vapautus helvetin rangaistuksesta, vaan sielun ja ruumiin muuttumista Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Usko ja teot ovat saman kolikon kaksi puolta: Usko ei ole pelkkää intellektuaalista hyväksymistä tai luottamusta, vaan se on elävää toimintaa. SIKSI Jaakob sanookin heti perään: ”Sinä näet, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, ja teoissa usko tuli täydelliseksi” (Jaak. 2:22). TEOISTA USKO TULI TÄYDELLISEKSI.
Aabraham ei ansainnut Jumalan suosiota tekemällä lain vaatimia suorituksia (mitä Paavali vastustaa Roomalais- ja Galatalaiskirjeissä), vaan hänen uskonsa tuli todelliseksi ja eläväksi tottelevaisuudessa.
Ps. Luterilaisuudessa teot nähdään merkkeinä ja jos näitä merkkejä ei ole, siis tekoja ei ole vanhurskauttavaa uskoa. Jotenkin tämä on erikoista luterilaisuudessa.
Olen huomannut Sami että otat jatkuvasti Jaakobin kirjeestä kohtia argumentiksi , jotka käsittelevät uskon ja tekojen suhdetta . Paavalilainen teologia olisi paras lähtökohta ja nämä Jaakobin kirjeen kohdat eivät ole ristiriidassa Paavalin opetuksiin , mutta ne puhuvat vanhurskaudesta eri kantilta ja eri ihmisille eri kontekstissa . Paavali kuvaa selvästi monin paikoin että tekojen kautta ei kukaan pelastu ja Jaakob kuvaa vanhaa tapahtumaa joka tapahtui vuosikymmeniä sitten ja kertoo kuulijoille havainnoiden Abrahamin uskon aitoutta , Abraham oli tullut siis uskon kautta vanhurskaaksi paljon ennen kuin Jaakob kertoo tästä tapauksesta ( 2. Moos 22) , kuvaten juuri kuinka se armosta uskon kautta saatu usko oli aitoa ja tuli näkyväksi teoissa. Toisinsanoen usko tuli näkyviin Abrahamin teoissa,kun vei poikansa uhrattavaksi , mutta se ei ollut perusteena vanhurskauttamiselle .Konteksti on huomioitava ,muuten raamatun tekstit ja apostolien opetukset voivat näyttäytyä ristiriitaisilta . On siis eri asia puhua vanhurkaudesta Jumalan edessä ja sen perusteista kuin kuvata uskoontulleen ihmisen tekoja todisteena uskosta . Iisakin uhraamisen aikomus osoitti Abrahamin uskon ei sen vaikutusta pelastukseen, jota Jaakob lähestyy tästä näkökulmasta puhuessaan ”usko ilman tekoja on kuollut ”.
Kuten Timo kirjoitat, niin näin se menee luterilaisen kirkon käsityksen mukaan.
Paavalihan kirjoittaa (1.Kor.13)….”Vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.” Tällä hän viittaa – rakkauden kautta vaikuttavaan uskoon – (Gal.5:6), joka on elävä , joka ilmenee rakkautena.
Jaakob ilmaisee asian samoin (2:17) ”Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” Tässä ei ole ristiriitaa suhteessa Paavaliin, kun puhutaan kuolleesta uskosta pelkkänä päässä olevan tietona.
Raamattu -92 kääntää tämän (Jaak.2:17) sanoilla: ”Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.”
Mielestäni tämä ei ole aivan onnistunut käännös, koska vanhurskaaksi tullaan – yksinään / pelkästä uskosta, ilman rakkautta tai ainuttakaan tekoa. Uskohan ei tee mitään, vaan uskoo Kristuksen ansioon. Jo vanhurskaana Aabraham oli valmis uhraamaan Iisakin.