Pyhitys on epämiellyttävää niille jotka pyrkivät siihen omin ponnistelujen kautta , mutta myös niille jotka ymmärtävät sen olevan täysin Pyhän Hengen työtä . Pyhitys on prosessi ja vaikka siihen kuuluu hyviä ja ihania asioita , niin kukaan ei totuuden edessä voi olla kohtaamatta omaa itseänsä todellisena , joka tuottaa epämiellyttäviä tuntemuksia oman syntisyyden kautta .
Menestysteologian kannattajat ja useat muut ovat omasta mielestään löytäneet toisen tien pyhitykseen ja usein se kätkeytyy pyrkimyksiin tuottaa ylistyksen kautta pyhitystä ja Jumalan läsnäoloa.
Jumala kuitenkin halajaa totuutta salatuimpaan asti ja hän ei aloita meissä työtä ennenkuin hän saa tuoda totuudentuntoon meidät ja synnintunnustajan paikalle katumuksessa ja armahdettaviksi. Sillä ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Jumalaa .
Pyhityksen ehkä tärkein kuvaus raamatusta löytyy Daavidin katumuspsalmista , josta tuo Jumalan halajaminen totuutta kohtaan löytyy . Jos me salaamme syntimme , niin ei pyhitys voi toteutua meissä , sitävastoin Jumala vihaa sitä ulkokultaisuutta jos peittämme syntimme ja pyrkimme elämään silti Jumalan lapseudessa . Pyhä Henki tahtoo valaista meidät läpikotaisin ja osoittaa syntimme ja vikamme ja tämä ei tapahdu vain kerran vaan se on todella jatkuva prosessi . Se ei tietysti istu meidän järkemme kanssa yhteen kun tahtoisimme kehittyä ja kasvaa näkyvästi ja ajatus jota vielä vahvistaa evoluutiobiologinen käsitys .
Tai Paavalin opetus että minun tulisi vähetä ja hänen kasvaa ei ole lihan mielellemme mieluisaa . Mutta kun tunnustamme syntimme , niin samalla se avaa meille evankeliumin ihanuuden , antaa rauhan ja vapauden ja avaa tien pyhitykseen .
Katumuspsalmi jatkuu pyynnöllä :
”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki” (Ps. 51:12). Joka on seurausta ja halua olla totuuden kautta vapaa ja puhdas sydämeltä . Tunnistamattomat synnit painaa ihmisen elämässä ja tekee rauhattomaksi . Jeesus rukoilee seuraajiensa puolesta :
Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus”
(Joh. 17:17).
Kaikissa vaiheissa on vain yksi lohtu ihmiselle oman kilvoittelun tiellä on evankeliumi joka toimii lohdutuksena kaikissa ihmisen tilanteissa ja tahtoo rohkaista meitä yhä enemmän uskaltamaan tulla oman pahuuden kanssa Jumalan eteen .
Näissä prosesseissa tulemme näkemään samoja asioita mitä kokivat apostolit ja monet ennen meitä , ettei meidän tarvitse ihmetellä minkälaisiin ”helteisiin” Jumalan lapset joutuvat ja silloinkin kun tahdomme salata syntejämme tai haluamme uskoa asian olevan toisella lailla kuin on kirjoitettu niin silti jää syntien tunnustaminen ja katumus odottamaan meitä , sillä muuta tietä ei ole kuin se armon tie , joka lupaa syntinsä tunnustaneille paljon sisäisesti jo tässä ajassa siunauksien kera ja kerran iankaikkisen elämän tämän elämän jälkeen .
Kuvaat hyvin luterilaista synergiaa, uskon tulon jälkeen ihmisen aktiivisuus ja oma tahto tulevat reaalisesti kuvaan mukaan.
Niin synergia on joskus vaikea käsitellä kun toisaalta se on yksin Jumalan hengen aikaan saamaa . Jumala tekee kaiken mahdollisen meidän puolestamme että ottaisimme vastaan armahduksen ja kristityissä vaikuttava ja asuva Pyhä Henki on elävä toimija . Mutta vaikuttaa myös meidän lihallinen luontomme joka vastustaa Jumalan ihmistä .Käsitimme tämän miten miten tahansa niin olemme aina näiden kahden välillä ja Jumalan tahto on aina että saisi armahtaa ja kääntää katseemme Kristuksen sovitustyöhön aina päämäärää myöten , että oppisimme aina turvautumaan siihen ainoaa pelastukseen ja hyvän antajaan elämän kaikissa vaiheissa . Mutta silloin synergismi näyttäytyy täysin poissaolevalta kun jälkeenpäin mietimme elämää , kuinka yksin hän on vienyt ja johtanut ja saattanut meidät taas rauhaan ja yhteyteensä . On helppo ajatella kuinka luterilainen vanhurskauttamisoppi ja ihmisen vapaa tahto jakavat kristikuntaa , mutta on helppo toisaalta yhtyä raamatun kohtiin omaan elämään suhteutettuna ja olla luterilainen . Mutta kaikille on vain yksi pelastus varattu Kristuksessa , armosta !
Timo, tuosta huolimatta luterilainen synergismi toimii ja on totta. Jos se ei toimisi kysymys olisi kuolleesta uskosta. Muistatko tunnustuskirjojen kohtaa joka puhuu luterilaisesta synergismistä.
Jos tarkoitat sillä että ihminen ottaa vastaan tarjotun pelastuksen ts vahvistaa sen olisi synergismiä niin sen allekirjoitan , mutta muutenhan luterilaiset tunnustuskirjat torjuvat synergismin selvästi . Mitä tarkoitat synergismillä tai mihin viittaat tunnustuskirjoissa , yksimielisyyden ohjeessa asia tuodaan selvästi ja ilmaisee ettei ihminen ole osallinen pelastuksesta vaan se on yksin Jumalan teko . Synergismi ei ole mielestäni looginen ja siihen liittyy Jumala kuva , hänen rakkautensa ihmistä kohtaan ja perisyntioppi jne . Luterilaista teologiaa pitäisi käsitellä selvästi erottaen vanhurkauttamisoppi ja pyhitys , jos näin ei tehdä niin asia ei aukene näin luterilaisin silmin katsottuna . Kilvoittelussa on kristityllä mukana Jumalan asuvainen Pyhä Henki mutta Jumalattoman hän vanhurkauttaa täysin sanan asemien ehtojen mukaan täysin puhtaasta armosta ja rakkaudesta meitä kohtaan .
Tarkoitat nyt pyhityselämää ja kilvoittelua selvästi . Tottakai ihminen joka on elävässä puussa tuottaa hedelmää . Ilmeisesti vanhurkauttamisoppi on se kaski kannossa ajatteluiden erossa ?
Timo, nyt puhutaan uskoon tulon jälkeisestä tilasta. Kuten aluksi sanoin; ”Kuvaat hyvin luterilaista synergiaa, uskon tulon jälkeen ihmisen aktiivisuus ja oma tahto tulevat reaalisesti kuvaan mukaan.”
Timo, sinun kirjoitus puhuu vanhurskauttamisen jälkeisestä tilasta, eli pyhityksestä. Tässä juuri ilmenee luterilainen synergismi mitä luterilaisuus ei torju, vaan edellyttää sitä.
Eli puhutaanko me synergismistä vaikkapa pienen lapsen kastehetkellä vai aikuisen ihmisen vaelluksesta ?
Pienen lapsen kohdalla on Jeesuksen asetus , lupaus ja siinä on vesi veri ja henki jotka todistavat yhtä , se ei ole kuin suurta Jumalan rakkautta pientä lasta kohtaan. Tähän synergismin liittäminen on mahdotonta , vieläpä synergistit korostavat henkilökohtaisuutta , mutta Jumalan sana toteutuu kuten hän on luvattu ja puhunut .
Voisin väittää että ordodoksiteologia torjuu synergismin lapsen kasteessa , eikö näin että ajattelette täysin uudestisyntymisen olevan 100 % Jumalan työ ja sitten tuleekin teologinen ristiriita kun luterilainen teologia erottaa selvästi uusestisyntymisen ja pyhityksen toisistaan joka on ensin hengellisesti kuollut ja sitten Kristus asuu ihmisessä . Voimmeko olla samaa mieltä tuosta kasteesta täysin että siihen synergismin kytkeminen on mahdotonta ?
Timo, Ortodoksinen kirkko ei torju synergiaa lapsikasteen kohdalla, tästä olemme aikaisemminkin keskustelleet, vaan näkee sen olennaisena osana koko pelastusprosessia, vaikka Jumalan armo onkin kasteessa se aloitteentekevä ja uudestisyntymisen vaikuttava voima.
Tämä johtuu siitä, että ortodoksinen ja luterilainen teologia hahmottavat ihmisen tilan ennen kastetta sekä uudestisyntymisen ja pyhityksen suhteen eri tavoin.
Ortodoksisuus ei myöskään opeta luterilaisittain ihmisen olevan ennen kastetta ”hengellisesti täysin kuollut” siinä mielessä, että Jumalan kuva ihmisessä olisi kokonaan tuhoutunut. Syntiinlankeemus turmeli ihmisen ja toi kuoleman maailmaan, mutta Jumalan kuva säilyi, vaikkakin hämärtyneenä. Siksi ihmisen tahto ei ole täysin neutralisoitu, hengellisestikkään.
Eli, ero kastekäsityksessä kumpuaa siitä, miten kumpikin traditio jäsentää uudestisyntymisen ja pyhityksen (teosis/jumalallistumisen).
Kerran kuuntelin julistajan opetusta; ”Jeesus ohjaa ihmisen Jumalan lain luokse, että ihminen näin oppisi elämään Jumalan tahdon mukaan.” Kun jäljestäpäin kävin keskustelun tästä opetuksesta ja sanoin; että ”Raamattu opettaa kyllä juuri päinvastoin” keskustelu oli ohi ja tuli hiljaisuus.
Laki ei enää kasvata Kristittyä, vaan Armo, sillä Jeesuksessa Kristuksessa ei auta meidän oma hurskaus yhtään, vaan ainoastaan Rakkauden kautta vaikuttava Usko. Vanhurskas on elävä Uskosta…
Ismo, laki toimii kompassina ja tienviittana. Kompassi näyttää oikean suunnan, mutta se ei itse kuljeta matkustajaa perille – siihen tarvitaan Kristuksen antama Armo ja Pyhän Hengen voima.
Ortodoksisessa teologiassa suhtautuminen lakiin, armoon ja ihmisen pelastumiseen ei asetu tiukan vastakkainasettelun (”joko laki tai armo”) varaan samalla tavalla kuin läntisessä (erityisesti luterilaisessa) teologiassa. Ortodoksinen näkemys yhdistää nämä elementit eri tavalla.
Lailla on ainakin kolme merkitystä, jotka luterilaisuuskin tunnistaa. Yhteiskunnallinen, kasvattava ja ohjaava käyttö. Apostoli Paavali ei elänyt ilman lakia. Jeesus sanoo itse;
””Älkää luulko, että minä olen tullut kumoamaan lakia tai profeetallisia kirjoituksia. En minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.” (Matt. 5:17).
Vanhalla testamentilla ja Uudella testamentilla on katkeamaton jatkumo: Kristus ei lakkauta Vanhaa liittoa, vaan paljastaa sen todellisen, syvimmän tarkoituksen. Edes Hebr 8:13, 10:9 ei kumoa tätä.
Vielä tuohon kasteeseen ; ihmisen elämä on tietyllä tavalla prosessi mutta syntyminen on kertakaikkinen tapahtuma ja raamattu kuvaa uudestisyntymistä kuolemasta elämään siirtymyseksi . Silloin meidän tulisi määritellä kuolema ennenkaikkea hengellisesti ja silloin ymmärrämme ettei kuollut voi mitään saada aikaan eikä olla elämän synnyttäjä tai osallinen siihen , kun ei ole sitä elämää . Syntiinlankeemusta voidaan tarkastella inhimmillisesti ja ihmisen luontaisten kykyjen mukaan mutta se ei kuulu uudestisyntymiseen . No nään ristiriidan että myönnetään kasteessa uudestisyntyminen ilman ihmisen vaikutusta ja sitten siitä tehdään prosessiin kuuluva asia ja nimetään se synergismiksi .
Lakia ja lain saarnaa tarvitaan muuten ihmisestä tulee armonvaras ja alkaa määrittelemään oikeata ja väärää omien syntien kautta ja tietysti omat synnit on lieviä ja toisen pahoja luultavasti näin . Jumalan sana on aina kaikille tarkoitettu ja tulee usein vastaan monissa raamatun kohdissa , vaikkapa saarna rikkaille saarnaa samalla köyhille jos ymmärrämme sen oikein
Timo kirjoitat; ”No nään ristiriidan että myönnetään kasteessa uudestisyntyminen ilman ihmisen vaikutusta ja sitten siitä tehdään prosessiin kuuluva asia ja nimetään se synergismiksi .”
Näin se menee luterilaisuudessakin. Siitä blogisi juuri puhuu. Luterilaisessa teologiassa — erityisesti sovinnonkaavan (Formula Concordiae) muotoilemassa opissa — ihmisen tahto on ratkaisevasti eri asemassa ennen uskoon tuloa ja sen jälkeen.🙂
Ei Sami blogi puhu uudestisyntymisestä , vanhurskauttamisesta vaan pyhityksestä . Synergismi on aina ihmisen ja Pyhän hengen yhteistyötä , jossa ihminen omalla tahdollaan ja pyrkimyksillään on osallinen pelastuksesta ja tähän on pakko laittaa piste .
Tunnustuskirjat kieltää hyvin selvästi että pelastuksesta olisi ihmisellä osuus ja raamattu sen selvästi osoittaa että pelastus on armosta ja armo on ulkopuolelta annettu lahja joka on valmistettu jo ennen kuin ihminen sitä tietää tai edes oli ihmisiä olemassa . Ei tässä voi nyt kätkeytyä prosessi. Taakse kun se on yksin Jumalan työ , jonka hän sanansa kautta luvannut . Maailman taivaan herruuus julisti sen vielä ennen täältä lähtöä miten tulee hänen lapseksi. En tiedä oletko joutunut jumppaamaan tuon selvän ristiriidan kanssa , koska se tarvisi selvästi toisen sanan uudestisyntymiseen johon synergismi ei vaan sovi .
Timo, blogisi puhuu pyhityksestä, siihen kuuluu juuri luterilainen synergismi.
Ehkä meillä on käsityseroja syvemmällä ? Ehkä tunnistat kun tunnet molemmat kenties ?
Omasta mielestäni kuva Jumalasta pelastajana rakastastava Isänä täyttyy ristinsovitustyössä ja se se on aina meidän kaikissa kysymyksissä se vastaus niin kasteeseen , ehtoolliseen , pyhitykseen , syntien anteeksiantoon lapsena joka usein rikkonut Jumalan tahtoa vastaan ja siihen kuvaan jo sopii hyvin huonosti osallisuus pelastuksesta ihmisellä . Eikä apostolien opetuksetkaan istu . Kun ihminen on saanut armosta ottaa pelastuksen vastaan niin ihmisessä elää uudestisyntynyt ihminen joka tahtoo elää Jumalan tahdon mukaan ja sen asumus on syntinen ihminen jossa vaikuttaa vihollisuus Jumalaa kohtaan ja tämä on Paavalilaisen teologian keskeinen asia , jossa on kaksi voimaa vastakkain jatkuvasti . Ajattelen että synergismi kääntää liiaksi katseet ihmiseen ainakin teologisessa mielessä ja luterilaisuus enemmän Kristukseen . On tietysti totta että ilman kehoitusta parannukseen ihmisellä on vaara turvautua halpaan ja väärään armoon , kun taas usko joka on prosessia ja ei ole pelastusvarmuutta niin voi aiheuttaa kilvoittelua mutta siihen saattaa väsähtää jos ei evankeliumi saa tuoda armoa kokonaisena .
Jos sitten synergisti katsoo taaksepäin niin eikö se osallisuus näy ja tulisiko sille myös antaa kunniaa ? Viides sola on tässäkin paaluttanut raamin Jumalan armolle . Taaksepäin en usko että moni voi sanoa että Paavalin tavoin että on hyvän kilvoittelun , juoksun juossut , mutta samalla hän selvästi paaluttaa pelastuksen täysin Jumalan työksi : jos olemme kuolleet hänen kanssaan niin saamme yhdessä elää ja tämä on kertakaikkinen tapahtuma kuten kuolema ja elämä yleensäkin . Ehkä juuri vanhurskauttamisopin ja pyhityksen erottaminen toiseksi on iso asia tässä kysymyksessä pyrkiä tulkitsemaan yhtenäisesti tätä synergismiä .