Pääkirjoitus: Älä mene harhaan – Kaikkea tietoa kannattaa kyseenalaistaa, vaikka se olisi mieluistakin

Ennen oli kunnollista. Silloin tiedettiin, että jos jotain lehdessä lukee, se on totta. Paitsi jos se koski Venäjää. Silloin tiedettiin, että noin pitää kirjoittaa Venäjästä mutta totta se ei välttämättä ole.

Kuviakin opittiin koulussa epäilemään silloin, kun niissä oli venäläisiä johtohahmoja. Niistä oli saatettu poistaa ihmisiä.

Ei tiedon tulvan seulominen silloinkaan toki ihan noin yksiselitteistä ollut. Nykyään se kuitenkin on paljon vaikeampaa. On vaikea luottaa saamaansa tietoon jo yksistään siitä syystä, että tietoisuuteen tulviva tiedon määrä on niin suunnaton. Siihen määrään mahtuu jos jonkinlaista asiantuntijaa, joilla on samaan asiaan aivan toisistaan poikkeavia kantoja. Ketä pitäisi uskoa, kun ei kuitenkaan itse voi tutkia asiaa pohjia myöten?

Kuviin ja videoihin ei voi luottaa lainkaan. Niiden manipuloiminen on jo niin helppoa. Kun sosiaalisessa mediassa eteen tupsahtaa verenpainetta kohottava Iltalehden kansikuva, aika nopealla tarkistuksella saattaakin huomata, että se on koostettu tarkoitushakuisesti useammasta vanhasta kannesta.

* * *

Koska tiedon tulvaa ja sen laatua ei mitenkään pysty täysin seulomaan, ainoaksi mahdollisuudeksi oikeastaan jää tarkkailla sitä, mistä lähteistä tieto tulee. Kuka jakoi ja mistä? Mihin mediaan ja keihin ihmisiin minä luotan?

Siinä voi sitten sortua vahvistusharhaan, josta journalistiikan työelämäprofessori Johanna Vehkoo puhuu viimeisimmässä Kotimaan artikkelissa: olemme taipuvaisia uskomaan tietoa, joka vahvistaa maailmankuvaamme, ja välttämään tietoa, joka horjuttaa sitä.

Parasta olisi jos pystyy seuraamaan vähän kaikenlaista mediaa ja sellaisiakin näkemyksiä, jotka tuntuvat epämukavilta. Silloin on tietoisempi maailman menosta.

Samalla kannattaa myös lähtökohtaisesti pohtia ja kyseenalaistaa kaikkea saamaansa tietoa ja teoriaa, vaikka se olisi mieluistakin. Vanha kunnon Occamin partaveitsi on tässä hyvä periaate: yksinkertaisin selitys asioihin on useimmiten paras. Ja toisaalta: mikään ei yleensä mene niin huonosti kuin ennustetaan.

Lue myös

Pääkirjoitus: Millenniaali haluaa tietää, mistä kirkossa on kyse – Vastaukseksi ei riitä toiminta eikä rakennemuutos

Pääkirjoitus: Translain luulisi miellyttävän myös konservatiiveja

Pääkirjoitus: Taas pohditaan eutanasiaa eikä se ole huono asia

Pääkirjoitus: Miksi koululaisia pitäisi suojella siltä, miten toiset uskovat ja ajattelevat?

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Matkaa tehdään laivalla, mutta mikä on määränpää?
Seuraava artikkeliMiikka Ruokasen uusi Luther-monografia on sisäänajo reformaattorin merkittävän teoksen uskonmaailmaan ja sen tulkintaan

Ei näytettäviä viestejä