Kun helsinkiläinen ääninäyttelijä ja muusikko Markus Bäckman oli saanut virsitekstinsä valmiiksi, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: mahdetaanko tätä laulaa?
Virsikirjan lisävihkoon virtenä 915 valittu En tiedä, miksi kirkonpenkkiin näin –runo kertoo ihmisestä, joka ei ole rukoillut vuosikymmeniin. Kirkonpenkissä jotain kuitenkin liikahtaa pitkästä aikaa. Virren countryhenkisen sävellyksen on tehnyt Pekka Nyman.
– Epävarmuudesta huolimatta tein sanoituksen nopeasti ja voimakkaassa tunnetilassa. Näkemykseni selkiytyi ja ymmärsin, että sillä ei ole merkitystä, mitä muut tästä ajattelevat. Yritin kuitenkin tehdä tekstistä yhteislaulullisen.
Sen verran miellyttämishalua Bäckmanissa oli, että hän kirjoitti tunnollisesti viimeiseen säkeistöön loppuratkaisun: ihminen tulee ulos kirkosta muuttuneena. Bäckman näytti sanoja kaverilleen, joka neuvoi jättämään viimeisen säkeistön pois.
– Se oli hyvä neuvo. Myönnettäköön, että virsi kertoo jotain minusta itsestäni. Minulta puuttuu se perimmäinen varmuus. Riittää, että jokin koskettaa, niin kuin virressä sanotaan.
Markus Bäckman on papin poika ja itsekin teologisesta tiedekunnasta valmistunut. Uskontotieteen alalta tehty gradu käsitteli ihmisen heräämisen kokemusta Herman Hessen romaaneissa.
– Kirkon kieli ja kirkko ympäristönä on minulle tuttu, vaikka koenkin, että minun on vaikea verbaalisesti määritellä uskoni sisältöä. Kirkko vastaa voimakkaaseen sisäiseen tarpeeseeni kokea jotain kokonaisvaltaista. Ehkä sitä voisi kutsua rakkaudeksi tai syliksi. Joksikin, johon mahdun kokonaisena, ilman, että mitään puolia tarvitsee peittää.
Vahva tunnemuisto tällaisesta kokemuksesta Bäckmanilla on Järvenpään Herättäjäjuhlilta viitisentoista vuotta sitten.
– Heti kun astuin juhla-alueelle, tunsin voimakkaasti, että täällä minun ei tarvitse salata itsestäni mitään tai käyttäytyä jotenkin kristillisesti.
Bäckman ymmärtää hyvin, että hänen sanoittamansa virsi voidaan kokea vain subjektiivisena tunnelmointina. Hän kysyy silti, onko virren pääasiallinen tehtävä kerrata kristinoppi tuhannennen kerran?
– Allekirjoitan ajatuksen ”mitä henkilökohtaisempaa, sitä yleisempää”. Moni kokee esimerkiksi psalmit Raamatun lohdullisimpina teksteinä. Nehän ovat minämuotoista valitusta ja tilitystä. Myös körttivirsissä ja monissa vanhoissa virsissä on subjektiivista psalmityyppistä vuodatusta. Siinä on virren voima!
Bäckman pitää tärkeänä, että kirkko on esillä ja saatavilla, mutta tippuvista jäsenmääristä hän ei kanna huolta.
– En näe kirkkoa pelkästään palveluntarjoana. Sellainen johtaa profiilittomuuteen. Mutta sen verran pitää kekseliäisyyttä ja avoimuutta olla, että ihmiset ymmärtävät tulla edes tsekkaamaan, mikä juttu tämä on.
Sillä, lauletaanko virttä 915 kirkoissa usein, ei Bäckmanille ole kovin suurta merkitystä. Mutta sillä on, jos joku satunnainen virsikirjan selailija pysähtyy sen kohdalle ja kokee kuuluvansa joukkoon.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia
Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä
Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia
Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä
Olli Kortekangas: Ehtoollisvirsi ilman tunnevetoista mollia
Virrentekijä Jukka Salminen: Lepään vanhoissa virsissä
Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa
Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen
Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla
Säde Bartling: Virret ovat kirkon suurinta pääomaa
Timo Alakotila: Virren säveltäminen oli kuin sudokun tekoa
Sheldon Ylioja: Virttä ei saa tappaa huonolla säestyksellä
Vuokko Kortekangas ja aran ehtoollisvieraan virsi: ”Ehtoollinen on herkkä ja vaikea asia”
Markku Kilpiö: ”Virsi ei ole mikään kepeä rallatus”
Toivo Hyyryläinen: Virsi luo yhteyttä
Tuomo Nikkola: Talvivirsi kertoo talvesta lahjana
Annika Kukkonen: Yksinkertaiseen on piilotettu paljon, virressä ja viestinnässä