Sheldon Ylioja: Virttä ei saa tappaa huonolla säestyksellä

Vuonna 1996 kanadalainen anatomian opiskelija Sheldon Ylioja saapui Suomeen pitääkseen välivuoden. Oulun konservatoriolla kirkkomusiikin parissa syntyi ajatus, että harrastuksesta voisikin tehdä ammatin.

– Kanadassa ei ole lainkaan samanlaista kirkkomusiikkikulttuuria kuin täällä Suomessa. Esimerkiksi palkattuja kanttoreita ei ole. Kaikki tapahtuu vapaaehtoisvoimin, kertoo Ylioja.

Saskatchewan preeriaosavaltiosta kotoisin oleva Ylioja pääsi opiskelemaan Helsingin Sibelius Akatemiaan ja valmistui kirkkomuusikoksi. Nyt hän työskentelee kanttorina Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa.

– Isoisovanhempani lähtivät aikanaan Suomesta Michiganiin, Yhdysvaltoihin ja päätyivät sittemmin Kanadaan. Kotikylässäni lähes kaikilla naapureillamme oli suomalaiset juuret. Kirkossamme veisattiin suomalaisia virsiä ja kuuntelin niitä kotona kasetiltakin. Muistan etenkin virren Tule kanssani Herra Jeesus, jonka sanojen merkityksen opin vasta täällä Suomessa, Ylioja hymyilee.

Tehdessään sijaisuutta Espoossa, Auroran kappelilla, Ylioja tutustui Leena Ravantiin, jonka kanssa löytyi musiikillinen hengenheimolaisuus.

– Leena antoi minulle läksiäislahjaksi kirjoittamansa runon Jeesus, metsän heleydessä, johon hän pyysi minua tekemään sävellyksen.

Luonnon varjelemisen puolesta puhuva teksti toi Yliojan mieleen suomalaisen kesän mökkeineen ja rantoineen. Säveltäjä mietti teostaan eri kanteilta ja soitteli sitä usein pianon ääressä opiskelija-asunnossaan.

– Tiesin, että työ on valmis, kun huomasin kämppikseni hyräilevän sävelmää, Ylioja nauraa.

Virreksi 962 virsikirjan lisävihkoon valittua laulua Ylioja kuvailee rauhalliseksi ja kulultaan yksinkertaiseksi.

– Laulun sanoma on vakava, mutta silti se kääntyi ajatuksissani duuriksi. Halusin myös tehdä sävelestä niin yksinkertaisen, että sen voi laulaa ilman säestystä.

Suomalaista virsikirjaa Ylioja kiittää tavattoman monipuoliseksi.

– Iso osa virsistä jää laulamatta, koska niitä pidetään vaikeina. Mutta onko se pelkkä myytti? Ajattelepa Hoosianna-virttä, joka jouluisin kaikuu kirkoissamme tuosta vain. Se ei ole mikään helppo kappale.

Ylioja uskoo, että kanttori voi herättää vaikeammankin virren henkiin.

– Paljon on kiinni ammattikunnastamme. Hyvää virttä ei saa tappaa huonolla säestyksellä!

Kanadan kansalaisuutta edelleen kantava Ylioja myöntää olevansa hieman ällistynyt suomalaiseen virsikirjaan päätymisestä.

– Lapsena kirkossa oli joskus vähän tylsää ja tuli kavereiden kanssa selailtua virsikirjan nimilistoja. En olisi ikinä uskonut päätyväni luettelon jatkoksi.

Kuva: Jussi Häkkinen

Lue myös:

Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia

Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä

Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia

Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä

Olli Kortekangas: Ehtoollisvirsi ilman tunnevetoista mollia

Virrentekijä Jukka Salminen: Lepään vanhoissa virsissä

Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa

Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen

Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla

Säde Bartling: Virret ovat kirkon suurinta pääomaa

Timo Alakotila: Virren säveltäminen oli 
kuin sudokun tekoa

Vuokko Kortekangas ja aran ehtoollisvieraan virsi: ”Ehtoollinen on herkkä ja vaikea asia”

Markku Kilpiö: ”Virsi ei ole mikään 
kepeä rallatus”

Edellinen artikkeliKristillistä kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria käsittelevälle sivustolle apuraha
Seuraava artikkeliKylväjän lähetysjohtaja huolestui konservatiivien elintilasta – ”Piispat eivät torju väärää oppia”

Ei näytettäviä viestejä