Kun Sibelius-Akatemiasta pari vuotta sitten otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostusta jatko-opintoihin, jotain loksahti kohdalleen Kannelmäen kanttorina työskentelevän Sirkku Rintamäen mielessä. Aika oli kypsä uudelle avaukselle.
− Professorin kanssa jutellessani alkoi pitkään mielessäni kypsyneistä unelmista syntyä kokonaisuus. Tutkintoni aiheeksi muodostui Löytöretki virren sieluun.
Opintojen edetessä kanttori on yhä enemmän innoissaan virsiin kätkeytyvistä mahdollisuuksista. Alkuvuodesta kuultiin Rintamäen Villivirsiä-konsertti Temppeliaukion kirkossa.
− Ydinkysymykseni on, miten virsi voisi tulla ihon alle ja viedä mennessään? Myös virren rajoja olen joutunut hahmottelemaan.
Rintamäki kertoo marinoituneensa virsissä lapsesta saakka vanhempiensa aktiivisen kirkkokuoroharrastuksen ansiosta. Silti kynnys ryhtyä säveltämään virttä tuntui korkealta. Tarvittiin eräs sävellysseminaari Päiväkummussa ja tutustuminen runoilija Kaisa Raittilaan.
Kun Rintamäki vuonna 2014 sai kutsun myös virsikirjan lisävihkon säveltäjäksi, oli pahimmat esteet jo voitettu. Leena Ravantin tekstit tuntuivat Rintamäestä heti lämpimiltä ja kodikkailta.
Silti säveltäjä lykkäsi työhön ryhtymistä. Suhteen etsiminen sanoihin otti aikansa. Lopulta takaraja oli jo niin lähellä, että Rintamäen oli pakko istua flyygelin ääreen.
Ravantin sanoittamaan Jumalamme, suuruuttasi –virteen syntyi raikkauteen ja valoisuuteen pyrkivä sävellys.
– Siinä käydään välillä varjossa ja palataan taas valoon kuten sanoituksessakin. Tämän virren riemu ei ole niinkään mahtipontista vaan enemmän sellaista luonnonkukkien riemua. Sävel on eteenpäin tanssiva, vilkas ja liikkuva.
– Virsi 902a on kolminaisuusvirsi, jota voisi sanoa eräänlaiseksi nykyajan Piae cantiones -lauluksi, Rintamäki innostuu.
Sirkku Rintamäki ei erityisemmin pidä vastakkainasettelusta perinteisen ja modernin välillä.
– Siinä hukataan jotain. Eivät uusi ja vanha sulje toisiaan pois. Olennaisempaa on kysyä, mistä tänä päivänä löytyy tavallisen ihmisen kosketuspinta virteen ja siihen todellisuuteen, josta se kertoo.
Virsisanoituksiin Rintamäki toivoo aistivoimaisuutta ja monikerroksisuutta. Eikä sävelenkään tarvitse olla välttämättä ensisijaisesti helppo.
– Parhaimmillaan veisatessa humahdetaan toiseen todellisuuteen!
Entä miltä tuore virsisäveltäjän titteli tuntuu?
– Eräs toinen saman tittelin saanut kirjoitti facebookissa, että nöyräksi vetää. Kävin tykkäämässä kommentista. Se kuvaa myös omia tunnelmiani. Mutta löytöretki on vasta alussa – näen, että kirkkomusiikilla on nyt ja tulevaisuudessa niin valtavasti annettavaa.
Kuva: Laila Kangas
Lue myös:
Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia
Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä
Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia
Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä
Olli Kortekangas: Ehtoollisvirsi ilman tunnevetoista mollia
Virrentekijä Jukka Salminen: Lepään vanhoissa virsissä
Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa
Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla