Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa käydyt oppikeskustelut olivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon väline päästä yhteyksiin Viron kirkon ja inkeriläisten kanssa. Näin totesi Kirkkopäivillä entinen Suomen Moskovan-suurlähettiläs René Nyberg.

Nyberg taustoitti ja analysoi piispa Seppo Häkkisen haastattelemana Venäjän ortodoksisen kirkon tilannetta.

Venäjäntaitoinen Nyberg oli pitkän diplomaattiuransa aikana erilaisissa tehtävissä Neuvostoliitossa vuodesta 1971 lähtien ja suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 2000–2004.

– Olin nuori varakonsuli Leningradissa, kun jouduin tekemisiin kirkon kanssa. Yhtäkkiä tajusin sen, että kirkko on olemassa Neuvostoliitossa, mutta mikä sen rooli oli, se ei minulle heti selvinnyt, Nyberg totesi.

Tätä ilmensi Nybergin kokemuksissa pääsiäisyö Pyhän Nikolaoksen kirkossa, joka oli Leningradin metropoliitan pääkirkko.

– Kirkon ympärillä oli aivan valtavasti väkeä ja Neuvostoliitolle täysin epätyypillistä epäjärjestystä. Tapahtumaa häirittiin. Me menimme miliisin suojeluksessa sisään kirkkoon. Tämä oli outoa. Tapahtuma sallittiin, sitä yritettiin sabotoida ja silti se oli hyvin vaikuttavaa, Nyberg muisteli.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Venäjän ortodoksinen kirkko aloittivat 1970-luvulla oppikeskustelut. Nybergin mukaan ne olivat osa Suomen hyvin monitahoista ja -puolista kanssakäymistä Neuvostoliiton kanssa.

– Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja arkkipiispa [Martti] Simojoki etsivät yhteyttä Viron luterilaiseen kirkkoon ja inkeriläisiin. Tie näihin tupiin kulki Moskovan patriarkaatin kautta.

Näissä yhteyksissä piili Nybergin mukaan myös ansa. Jos Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johto olisi ollut naiivi, se olisi saattanut lähteä mukaan Neuvostoliiton rauhanpropagandaan ja Prahan kirkkojen rauhanfoorumiin.

– Simojoki ei lähtenyt tähän. Hän ymmärsi, että se olisi ollut tuhon tie. Siitä syntyi sen sijaan ajatus kanssakäymisestä, joka olisi oppikeskustelu. Tavoite oli keskustella opista ja uskosta tasaveroisesti.

Tällä hetkellä oppikeskustelut ovat jäissä Ukrainan sodan vuoksi ja sen vuoksi, miten Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill suhtautuu sotaan.

René Nyberg kertoo tunteneensa Kirillin, kun he olivat kolmekymppisiä.

– Hän oli älykäs ja mielenkiintoinen.

Nyberg luonnehtii Kirilliä äänensä hallitsevaksi kaunopuhujaksi, joka on samalla agitaattori.

– Kombinaatio on hyvin edullinen, mutta myös myrkyllinen.

Nyberg arvioi, että Kirill menetti kasvonsa siinä vaiheessa, kun Ukrainan kirkko erosi Moskovan patriarkaatista ja sai Konstantinopolin patriarkalta autokefalisen eli itsenäisen aseman.

– Ajatus siitä, että Ukrainan kirkko lähtee omille teilleen, oli haaste sekä Vladimir Putinille että Kirillille. He hävisivät tämän taistelun. Se on yksi tekijöistä, jotka vaikuttivat siihen, että Putin lähti sotaan.

Kirill on Nybergin mielestä nyt oman tappionsa vanki. Moskovan patriarkaatin alaisissa kirkoissa on tapahtunut muutosta, joka on johtanut siihen, ettei Kirilliä enää mainita esirukouksissa.

Nyberg muistutti, että nyt on sota eikä Venäjä ole voittanut sitä. Jos ei voita, on hävinnyt. Tappio taas johtaa poliittisiin päätöksiin.

Nyberg hahmottelikin tulevaisuutta historian valossa:

– Kun valta vaihtuu Venäjällä, se vaihtuu äkkiä. Venäläinen kapina on aina mieletön ja armoton.

Ulkoministeri Haavisto Ukraina-paneelissa: Voidaan nähdä uusia kriisejä, joita tämä kriisi laukaisee

Miten mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Suomen mahdollisuuksiin toimia edelleen rauhanvälittäjänä eri konflikteissa? Tähän kysymykseen haluttiin kuulla kokeneen rauhanneuvottelijan, ulkoministeri Pekka Haaviston näkemys Kirkkopäivien Ukraina-paneelissa.

Pekka Haavisto totesi, että Nato-maista Norja on keskeinen toimija Lähi-idän rauhanprosessissa ja Turkki on toiminut aktiivisesti Venäjän ja Ukrainan välisissä neuvotteluissa.

– Nato-maalla voi olla oma profiili tässä, Haavisto sanoi.

Ukrainan sodan lisäksi ratkottavaksi on tänä keväänä tullut kysymys Euroopan turvallisuusarkkitehtuurista, joka Haaviston mukaan sodan myötä rikkoutui.

– Se on tietysti aikamoinen järkytys, kun ajattelee, mitä kaikkea olemme satsanneet Etyjiin ja uskoneet, että YK:n turvallisuusneuvosto pystyy ratkaisemaan ainakin joitain konflikteja. Kaikki tämä on mennyttä, ja tämä on ehkä se hämmentävä puoli tässä.

Haaviston mukaan ”erilaisissa pöytälaatikoissa” on jo malleja siitä, mistä elementeistä rauha voisi Ukrainaan aikanaan syntyä. Kahden epäonnistuneen Minskin sopimuksen jälkeen nyt mietitään, mikä voima voisi tuoda pysyvän rauhan.

– Pitkä kansainvälinen läsnäolo alueelle tarvitaan, tämä on minun veikkaukseni. Ja jos ehtona on, että Ukraina jää neutraaliksi maaksi, niin Ukraina haluaa Naton viidennen artiklan kaltaisia takuita ryhmältä maita.

Sota on aiheuttanut Euroopassa valtavan pakolaiskriisin. Ukrainasta on paennut 5–6 miljoonaa ihmistä.

Myös auttamishalu on ollut ennennäkemätöntä. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) toiminnanjohtaja Jouni Hemberg kertoi, että järjestön Ukraina-keräys on tähän mennessä tuottanut yli seitsemän miljoonaa euroa. Se on jo nyt KUAn historian suurin keräystulos, ja summa kasvaa edelleen.

Toisaalta myös kriisi jatkuu yhä, ja avustusjärjestöissä pohditaan, kuinka pitkään resursseja on käytössä.

Pekka Haavisto totesi, että ensimmäiset pakolaiset ovat tekemässä paluuta Ukrainaan.

– Täällä annetun avun lisäksi pitäisi katsoa jo jälleenrakennusvaihetta.

Toinen kysymys liittyy avun oikeudenmukaiseen jakautumiseen. Ukrainan sota yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa on synnyttänyt pulaa ruuasta ja energiasta sekä nostanut hintoja. Haaviston mukaan tämä luo epävakautta eri puolille maailmaa.

– Olen puhunut monien Afrikan maiden edustajien kanssa, jotka näkevät, että ruoka-, energia- ja hintakriisi vaikuttaa heidän maansa vakauteen ihan suoraan. Voidaan nähdä uusia konflikteja ja uusia kriisejä, joita tämä kriisi laukaisee.

Ruotsissa ja Norjassa ukrainalaisten auttamiseen on suunnattu kehitysyhteistyövaroja. Suomessa näin ei ole tehty, eikä siihen Haaviston mukaan ole myöskään ollut paineita ainakaan toistaiseksi.

Ortodoksisen maailman valtataistelun nosti keskustelussa esiin Turun piispa Mari Leppänen.

– Ortodoksisen kirkon konflikti näkyy myös Ukrainan rajojen ulkopuolella. Aasiassa ja Afrikassa kirkot eivät ole tuominneet sotaa. Tämä tulee varmasti olemaan jännitteinen asia, kun elokuussa Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokous kokoontuu.

Myös Venäjän ortodoksinen kirkko on KMN:n jäsen. Se on jäsen myös kirkkojen avustusjärjestössä ACT-allianssissa, jonka jäseniä Suomessa ovat muun muassa Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura. Jouni Hemberg kertoi, että siellä kirkon roolista on jo keskusteltu.

– Itse olen sitä mieltä, että pitäisi laittaa organisaatio hyllylle, jos se ei toimi oikein.

– Mutta tämä ei ole yksinkertainen asia. Ymmärrän, että myös Kirkkojen maailmanneuvostossa käydään tästä keskustelua. Sieltä nyt ei ainakaan ole kovin helppo kuvitella, että joku jäsen erotettaisiin.

Mika Aaltola: Ikävä kyllä Stalin on nostettu haudastaan

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan eurooppalaisten moderni mieli pakeni sodan julmuutta vielä Venäjän vallattua Krimin vuonna 2014. Loimme uuskieltä, emme puhuneet sodasta ja kuvittelimme, että voimme saada Venäjän demokraattiselle tielle jatkamalla kaupankäyntiä sen kanssa.

– Fasistisella, rusistisella ideologialla on kuitenkin taipumus levittää itseään sekä sotilaallisin että muilla keinoin. Nyt onneksi tunnistamme ilmiön emmekä juokse enää karkuun tai elä pilvilinnoissa. Ikävä kyllä Stalin on nostettu haudastaan Venäjällä ja sota nähdään itseisarvona.

Aaltola osallistui sairastumisensa vuoksi Kirkkopäivien Sota ja rauha -keskusteluun vain hetken aikaa etäyhteydellä.

Näinäkin aikoina on puolustettava oikeutta väkivallattomuuden voimaan, vaikka se on vaikeaa, Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sanoi keskustelussa.

Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että joistakin entisistä rauhanihmisitä on tullut Ukrainan sodan myötä ”jyrkempiä kuin vanhat militaristit”. Hän vertasi näitä ihmisiä äskettäin hengellisesti heränneisiin, joiden julistamisen vimma on vahvempaa kuin jo pitkään uskoa todeksi eläneiden. Erityisesti somekeskustelu on Lodeniuksen mukaan äärimmäisen polarisoitunutta.

Rauhanliikkeen perusajatuksena on Lodeniuksen mukaan poistaa maailmasta rakenteita, jotka mahdollistavat ja ylläpitävät sotaa ja väkivaltaa. Hänestä on huolestuttavaa, että kuvittelemme nyt poistavamme maailman konfliktit laittamalla valtavasti lisää rahaa aseisiin ja puolustusbudjetteihin.

– Pysyvää rauhantilaa ei saada koskaan aikaan sotimalla. Sillä saadaan akuutti tilanne poikki, ja sitten pitää neuvotella rauhasta.

Lodeniuksen mukaan kaikissa uskonnoissa on sisään kirjoitettuna rauhan sanoma, vaikka niitä käytetään myös väärin väkivallan oikeuttamiseen. Hän toivoo, että kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt saisivat jäsenensä noudattamaan uskontojensa perimmäistä rauhanajatusta.

Jyväskylän yliopiston opettaja, eversti evp. Martti J. Kari kertoi olleensa töissä Suomen suurimmassa rauhanliikkeessä eli Puolustusvoimissa 30 vuotta.

– Sotilaat eivät tahdo tai aloita sotia. He eivät myöskään päätä, mihin konflikteihin puututaan aseellisesti ja mihin ei, vaan menevät, minne käsketään. Kun jotain eturistiriitaa ei pystytä diplomaattisesti ratkaisemaan, poliitikot aloittavat sodan.

Lodeniuksen mukaan tämän ajan tärkeintä rauhantyötä on kansalaisyhteiskunnan, demokratian ja kansalaisvapauksien sinnikäs tukeminen kaikkialla ja erityisesti siellä, missä ne ovat uhattuina. Hän korosti, että meidän on tuettava kaikin tavoin rohkeita venäläisiä aktivisteja, aseistakieltäytyjiä ja journalisteja, jotka jopa henkensä uhalla puolustavat rauhaa ja ajavat demokratiaa.

Myös Martti J. Kari ja Mika Aaltola sanoivat, että demokratiat eivät aloita sotia ja vapaat kansalaisyhteiskunnat ovat rauhantekijöitä. Aaltola painotti arjen jatkumisen tärkeyttä. On rauhantyötä jatkaa kasvatusta sekä kansalaisvelvollisuuksien ja -oikeuksien todeksi elämistä.

Martti J. Karin mukaan ennen sota julistettiin, nykyään enää ei.

– Olen tutkinut pitkään Venäjää. Meitä vastaan käydään koko ajan informaatiosotaa ja meidän ilmatilaamme loukataan. Enää ei ole mitään kynnyksiä. Venäjän näkökulmasta ei ole enää sotaa ja rauhaa. Sota on jatkuvaa, mutta me emme vaan tajua sitä.

Sekä Lodenius että Kari pitivät tärkeinä sodan eettisiä ohjeita, kuten Geneven sopimuksia. Vaikka kaikki eivät niitä noudata, ne hillitsevät pahimpia epäinhimillisyyksiä ja mahdollistavat sotarikollisten saamisen vastuuseen teoistaan.

Presidentti Halonen: Naton jäseneksi hakeminen on ollut meille suomalaisille helpompaa kuin ruotsalaisille

Presidentti Tarja Halonen kertoi seuranneensa tämän kevään tapahtumia hämmentyneenä ja kauhistuneena.

– Ei kukaan olisi uskonut, että näin käy, Halonen sanoi.

– Toki löytyy aina niitäkin, jotka nyt sanovat tienneensä, mitä oli tänä keväänä tulossa.

Venäjä oli yksi aihe hänen ja piispa Teemu Laajasalon keskustelussa Kirkkopäivillä. Tilaisuuden otsikkona oli Sanan voimalla kohti parempaa.

Halonen lainasi keskustelun kuluessa presidentti Mauno Koiviston käyttämää elämänviisautta siitä, että jos ei tiedä miten käy, niin oletetaan että käy hyvin.

Presidentti Vladimir Putinista Tarja Halonen sanoi, ettei kukaan voi lopulta tietää, mitä toisen ihmisen päässä liikkuu.

Yhtenä seurauksena Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on Halosen mukaan se, että jatkossa luottamuksen rakentaminen kansainvälisellä tasolla on entistä vaikeampaa.

– Erityisesti venäläisiin se tulee olemaan vaikeaa.

Halonen otti kantaa myös Natoon liittymiseen, tai ainakin siihen liittyvään prosessiin.

– Se on edennyt niin hyvin lain henkeä noudattaen kuin mahdollista. Tunnen suurta sympatiaa nykyistä valtiojohtoa kohtaan.

– Naton jäseneksi hakeminen on ollut meille suomalaisille helpompaa kuin ruotsalaisille. Olemme tottuneet siihen, että sotaa on käyty yhä uudestaan meidän alueillamme.

Laajasalo kysyi Haloselta, miltä on tuntunut se ankara kritiikki, jota hän on saanut osakseen aiemmista ulkopoliittisista lausunnoistaan.

– Ikävältä. Mutta niinhän se on tarkoitettukin tuntumaan ja olemaan kohtuutonta.

Tarja Halonen muistutti siitä, että hän on ollut jo yli kymmenen vuotta poissa politiikasta. Maailma on muuttunut ja muuttuu.

Presidenttikausiensa jälkeen Tarja Halonen on vieraillut kahteen otteeseen Venäjällä. Toisella niistä hän oli keskustellut Vladimir Putinin kanssa muun muassa kirkonkellojen soittamisesta Aleppon uhreille. Putin oli kysynyt, että miksi soitetaan vain Aleppossa kuolleille.

Tarja Halonen arvioi, että Venäjän hyökkäystä Ukrainaan selittää osaltaan se, että Vladimir Putinilla on huonot neuvonantajat.

– He eivät osanneet arvioida sodan menevän näin huonosti, eivätkä myöskään sitä, että se aiheuttaa niin laajan kansainvälisen reaktion.

Lue lisää Kirkkopäiviltä:

Eero Huovinen Kirkko­päivien nojatuoli­haastattelussa: ”Pulputtavat papit on vaikea laji”

”Meillä on liikaa kirkko­herroja, jotka pelkäävät mediaa” – Kirkko­päivillä keskusteltiin kirkon ja median suhteesta

Presidentti Tarja Halonen piispa Teemu Laajasalon haastattelussa: ”Ihminen ei ole seisova vesi, vaan muuttuu elämänsä aikana”

Tansanialainen piispa Andrew Gulle Kirkko­päivillä: ”Voimme tulla myös tänne opettamaan teitä”

Nykynoita ja henkinen ohjaaja Kuparikettu Kirkko­päivillä: ”Älkää luoko kirkossa vastakkain­asettelua”

Kristittyjen Elokapinan aktiivi: ”Olemme viljelleet tuhoa ja varjelleet omaa egoamme”

Vanhoillis­lestadiolainen keskustelu on vapautunut, sanottiin Kirkko­päivillä – ”Nuori polvi ei kanna hoito­kokousten varjoa”

Ukrainan sota oli esillä Kirkkopäivillä monin tavoin – entinen Moskovan-suurlähettiläs kertoi kolmikymppisenä tuntemastaan patriarkka Kirillistä

Ilmoita asiavirheestä