Suomen ortodoksisen kirkon piispat allekirjoittivat kokouksessaan viime viikolla dokumentin, jossa he sitoutuvat noudattamaan suhteessaan Ukrainan tilanteeseen ja Moskovan patriarkaattiin Äitikirkon eli Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin linjauksia.
Allekirjoittajia ovat Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elian lisäksi Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja Haminan piispa Sergei.
Dokumentin lanseeraaminen johtuu sen tekstin mukaan siitä, että ”viimeaikaiset julkiset kirjoitukset ovat herättäneet epävarmuutta kirkkomme virallisesta kannasta useissa eri tahoissa. Epäilykset koskevat erityisesti kirkon julkisuuskuvan merkitystä sekä kantaamme Ukrainan sotaan ja siihen liittyvään retoriikkaan. Epävarmuutta on ilmennyt kirkon jäsenistössä, papistossa, kirkkoomme kuulumattomissa henkilöissä sekä patriarkaattimme keskuksessa.”
Eräät Ukrainan-tilanteesta julkisuudessa Suomessa esitetyt — käytännössä etenkin Moskova-mielisiksi tulkittavat — mielipiteet ovat joiltakin osin herättäneet huolta Konstantinopolin ekumeenisessa patriarkaatissa asti. Niinpä Ekumeenisen patriarkaatin Pyhän Synodin inter-ortodoksisten suhteiden komissio on dokumentin mukaan pyytänyt arkkipiispaa varmistamaan, että Suomen ortodoksisen kirkon piispat sitoutuvat alla oleviin periaatteisiin, jotka lähetetään sille tiedoksi.
”Ettei kirkon sisäisiä asioita käsitellä julkisuuden kautta”
PERIAATTEET, JOIHIN piispojen allekirjoittamassa dokumentissa sitoudutaan, ovat nämä:
- Ettei kirkon sisäisiä asioita käsitellä julkisuuden kautta.
- Ettei kirkon linjasta johtavassa asemassa oleva voi poiketa.
- Ettei kirkon virallisilla sivuilla voi julkaista työntekijöitä loukkaavaa ja eriarvoistavaa sisältöä.
- Osoittamaan kirkon johtoa kohtaan perinteemme mukaista lojaalisuutta.
- Äitikirkkomme linjaan suhteessa Ukrainan ortodoksiseen autokefaaliseen kirkkoon ja palvelemaan yhdessä sen papiston kanssa.
- Tunnustamaan arkkipiispa kirkon ulkomaansuhteiden vastuuhenkilönä ja saattamaan kaikki kirkolliset ulkomaanmatkat ja hiippakunnalliset kouluttajakutsut hänen tietoonsa ennen niiden suunnittelua, sekä noudattamaan periaatetta, että matkamääräyksen kirkon viralliseen edustamiseen ulkomaille antaa arkkipiispa.
- Edellyttämään ja valvomaan, että hiippakuntamme papisto ja sen työntekijät noudattavat yllä mainittuja periaatteita.
On siis huomattavaa, että velvoite pitäytyä Ekumeenisen patriarkaatin ja samalla Suomen ortodoksisen kirkon johdon linjauksissa koskee myös kirkon koko papistoa ja työntekijöitä, ei ainoastaan piispoja.
Moskovan Kirill on sodan siunaamisen myötä asettanut itsensä vastakkain ortodoksisen opetuksen kanssa.
ARKKIPIISPA ELIA kertoo Kotimaalle, että piispainkokouksen pöytäkirjan liite heijastaa niitä syvällisiä haasteita, joita ortodoksinen kirkko kohtaa nykymaailmassa, jossa tuhansia vuosia vanha traditio kohtaa modernin demokratian moniäänisyyden ja avoimuuden vaatimukset.
— Kyse on pohjimmiltaan kirkon identiteetistä ja yhtenäisyydestä. Ortodoksinen traditio painottaa kanonien mukaista hierarkkista yhtenäisyyttä ja lojaalisuutta, mutta samalla kristillinen eetos kutsuu avoimeen dialogiin ja totuuden etsimiseen, Elia sanoo.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on Elian mukaan jakanut ortodoksista maailmaa.
— Moskovan [patriarkka] Kirill on sodan siunaamisen myötä asettanut itsensä vastakkain sen ortodoksisen opetuksen kanssa, joka korostaa rauhaa, lähimmäisenrakkautta ja ihmishengen pyhyyttä. Hänen retoriikkansa, jossa sota esitetään pyhänä kamppailuna, on hourailua, joka on vieraannuttanut uskovia kirkon yhteydestä ympäri maailmaa, Elia korostaa.
Valitettavasti nämä jakolinjat eivät Elian mukaan ole jääneet vain kaukaisiksi kirkkopoliittisiksi kiistoiksi, vaan ovat heijastuneet myös Suomen ortodoksien keskuuteen, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja osin myös julkisessa keskustelussa.
— Pieni, mutta äänekäs joukko toimijoita on levittänyt retoriikkaa, joka ei palvele kristillistä rakkauden ja rauhan todistusta. Kun yhteisö jakautuu näissä perustavissa kysymyksissä, se horjuttaa sitä uskottavuutta ja yhtenäisyyttä, johon kirkkomme todistus nojaa. Äitikirkkomme on huomannut tämän kehityksen autonomisessa kirkossamme ja ilmaissut oikeutetun huolensa, Elia sanoo.
Elia korostaa, että Ukrainan-kysymyksessä Moskova-mielisyksi näkemyksiä on Suomen ortodoksisessa kirkossa esittänyt julkisuudessa vain hyvin pieni joukko ihmisiä. Tässä mielessä Ukrainan ja Moskovan välisen kriisin ei Elian mukaan voi sanoa mitenkään jakavan Suomen kirkkoa, joka noudattaa asiassa Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin linjauksia.
Ei se kirkkoa hyödytä, jos julkisuudessa käymme toisiamme vastaan.
NYT ALLEKIRJOITETTU dokumentti johdon näkemyksiin sitoutumisesta koskee Ukrainan sodan kontekstia. Elian mukaan kirkon johtoa saa toki erilaisissa asioissa toki arvostella, mutta hän toivoo, ettei se tapahtuisi julkisuuden kautta. Kirkon johtoon, kirkkoherroihin tai piispoihin, voi hänen mukaansa ottaa yhteyttä suoraan tai esimerkiksi kirkolliskokousedustajien kautta.
— Lähtökohtaisesti uskon ihmisten ymmärtävän lojaaliusperiaatteen. Ei se kirkkoa hyödytä, jos julkisuudessa käymme toisiamme vastaan. Tällaista on viime vuosina ollut, mutta ne ajat saisivat jäädä jo taaksepäin, Elia toteaa.
Suomen ortodoksinen kirkko etsii Elian mukaan jatkuvasti sitä tietä, jossa idän kirkon yli tuhatvuotinen rikas traditio voi aidosti palvella kansaa ja todistaa evankeliumia tavalla, joka on sekä perinnettä kunnioittava että ajan haasteisiin vastaava.
— Minulle arkkipiispana on keskeistä, että kaikki toimintamme juurtuu siihen rakkauteen ja anteeksiantoon, joka kutsuu meitä ylittämään jakoja ja rakentamaan siltoja – tämä on ortodoksisen todistuksen sydän nykymaailmassa, arkkipiispa Elia sanoo.
Piispojen allekirjoittamassa Periaatteet kirkon linjaan sitoutumisesta -dokumentissa mainituista julkisuudessa olleista kohuista kirjoittaa uutisessaan Aamun Koitto -lehti.
Suomen ortodoksinen kirkko osana Ekumeenista patriarkaattia ja sen linjaan sitoutuminen -dokumentin voit lukea täältä.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä

