Raamatun suhde sotaan on monitulkintainen. Samasta traditiosta voidaan löytää sekä pasifismia että sodankäyntiä tukevia lausumia. Ei ole epätavallista kerätä Raamatusta ja kristillisestä traditiosta juuri ne jakeet, jotka ovat tukeneet omaa näkemystä.
Tätä mieltä on Helsingin yliopiston eksegetiikan dosentti ja Espoonlahden seurakunnan kappalainen Niko Huttunen. Hän puhui tänään Helsingin yliopistossa päättyneillä Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä laajassa esitelmässään aiheesta ”Harmonia vai konflikti? Sota Raamatun kosmologioissa”.
Tarkoitushakuisuuden tai suoranaisen mielivallan välttämiseksi on Huttusen mukaan löydettävä jokin periaate, joka ohjaa raamatunkohtien valintaa ja tulkintaa. Hedelmällisempi lähestymistapa on Huttusen ehdotuksen mukaan tarkastella sotaa koskevia käsityksiä niiden kosmologisessa yhteydessä, siis suhteessa siihen, millaisena maailman perusrakenne ymmärretään. Sota voidaan siis Huttusen mukaan nähdä joko maailman luonnollisena ja välttämättömänä liikevoimana, tai vaihtoehtoisesti järjestystä rikkovana häiriönä.
Tätä vastakohtaa voidaan Huttusen mukaan havainnollistaa antiikin filosofian avulla. Kreikkalainen filosofi Herakleitos piti Huttusen mukaan konfliktia todellisuuden perustana. Hänen mukaansa ”sota on kaikkien isä”, sillä vastakohtien törmäys synnyttää maailman dynamiikan. Konflikti ei ole poikkeus vaan olemassaolon perusmuoto. Tätä voidaan kutsua konfliktiteoriaksi. Vastakkainen näkemys löytyy Platonilta, jonka mukaan maailma on harmoninen kosmos, jota pitää koossa järjestys ja ystävyys. Tässä harmoniateoriassa sota näyttäytyy häiriönä, joka rikkoo maailman luonnollista tasapainoa.
Huttunen rakensi esityksensä tarkastelemalla Raamatun kolmea kosmologista päälinjaa: luomiskertomuksia, Vanhan testamentin deuteronomistista teologiaa ja pääosin uusitestamentillista apokalyptiikkaa sekä sitä, miten näiden kosmologioiden valossa tulisi ymmärtää sotaa koskevia lausumia.
Käärme houkuttelee ihmiset tekemään sellaista, mikä on kiellettyä, ja siten uhmaamaan Jumalan paratiisiin luomaa järjestystä.
RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSET sijoittuvat Huttusen mukaan pääosin harmoniateorian piiriin. Ensimmäisessä luomiskertomuksessa Jumala luo järjestyneen maailman, jossa kaikki on ”hyvää”. Vaikka Lähi-idän vanhoista taistelumyyteistä on nähtävissä heikkoja jälkiä, itse kertomus korostaa ennen kaikkea järjestystä, hallintaa ja tasapainoa. Sota ei kuulu luotuun maailmaan eikä saa siinä mitään myönteistä tehtävää. Tätä näkemystä tukee myös pappiskirjan suhtautuminen sotaan poikkeustilana, johon liittyy rituaalinen puhdistautuminen. Sota ei ole osa normaalia ja harmonista järjestystä.
Myös toinen, varhaisempi luomiskertomus rakentuu alkuharmonian ajatukselle, vaikka siinä maailma näyttäytyy hauraampana. Paratiisia täytyy vartioida, ja järjestystä uhkaavat sekä ulkoiset että sisäiset voimat. Kertomuksessa uhka ei Huttusen mukana realisoidu puutarhan muurien yli tulevalla hyökkäyksellä, vaan informaatio-operaatiolla: käärme houkuttelee ihmiset tekemään sellaista, mikä on kiellettyä, ja siten uhmaamaan Jumalan paratiisiin luomaa järjestystä.
Varsinaiseksi ongelmaksi muodostuu Huttusen mukaan kuitenkin ihmisen oma tottelemattomuus, joka johtaa väkivallan ilmaantumiseen maailmaan. Kainin ja Abelin kertomuksesta lähtien sota ja väkivalta näyttäytyvät seurauksina siitä, että alkuperäinen harmonia on murtunut.
Deuteronomistinen historiateos lieneekin Raamatun sotaisinta luettavaa.
VANHAN TESTAMENTIN deuteronomistisessa teologiassa sota saa Huttusen mukaan näkyvämmän roolin. Tämä teologinen traditio pyrki selittämään Jerusalemin hävityksen ja Babylonian pakkosiirtolaisuuden kansan uskottomuuden seurauksina. Historian tapahtumia tulkitaan moraalisen kosmologian kautta: Jumalan tahdon noudattaminen tuo siunauksen ja rauhan, tottelemattomuus sodan ja tuhon.
Deuteronomistisen historiateoksen kosmologia on Huttusen mukaan moraalinen ja kollektivistinen: kansa saa tuntea tekojensa seuraukset, paha saa palkkansa ja hyvä siunauksen. Sota voi olla rangaistus, mutta oikein käytynä se voi myös olla Jumalan siunaamaa toimintaa. Deuteronomistinen historiateos lieneekin Huttusen mukaan Raamatun sotaisinta luettavaa. Tämä pätee erityisesti Joosuan kirjaan, joka kertoo, miten israelilaiset verisesti valloittivat Luvatun maansa. Sota sujui hyvin aina, kun israelilaiset sotivat Jumalan antamien ohjeiden mukaan.
Vaikka deuteronomistinen historiateos sisältää runsaasti sotakuvauksia, sota ei ole siinä Huttusen mukaan ihanne, vaan rangaistus ja poikkeus normaalista järjestyksestä. Rauha on Jumalan siunaus.
Tämä näkyy Huttusen mukaan myös heprean rauhaa tarkoittavassa käsitteessä šalom, joka ei klassien kreikan rauhaa tarkoittavan eireenee-termin tavoin merkitse pelkästään sodan poissaoloa, vaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja harmonista yhteiskunnallista tilaa. Vanhan testamentin kautta rauhan laajempi merkitys on Huttusen mukaan levinnyt myös Uuteen testamenttiin, jossa kreikan sana eireenee on saanut klassista kreikkaa laajemman merkityksen.
Kristus johtaa valkealla ratsulla joukkonsa suureen ratkaisutaisteluun, jossa kaikki pahan voimat kukistetaan.
UUDEN TESTAMENTIN taustalla vaikuttava apokalyptinen ajattelu tuo Huttusen mukaan kuvaan uuden jännitteen. Apokalyptiikassa maailmaa pidetään hyvien ja pahojen voimien taistelukenttänä. Sodat, nälänhädät ja katastrofit kuuluvat lopunajan ahdistuksiin. Konflikti ei kuitenkaan ole todellisuuden lopullinen olemus, vaan väliaikainen häiriö, joka päättyy Jumalan lopulliseen voittoon. Sota on apokalyptiikassakin edelleen kielteinen vitsaus ja rauha toiveiden täyttymys.
Tässä mielessä apokalyptiikka yhdistää konfliktiteorian ja harmoniateorian piirteitä: nykyinen maailma on konfliktin hallitsema, mutta historian päämääränä on täydellinen rauha.
Tunnetuin apokalyptisen lopputaistelun kuvaus löytyy Huttusen mukaan Johanneksen ilmestyksestä. Siinä Kristus johtaa valkealla ratsulla joukkonsa suureen ratkaisutaisteluun, jossa kaikki pahan voimat kukistetaan. Kuvaus on raakuuteen asti sotainen: Kristus tuhoaa vihollisensa, joiden ruumiit jätetään lintujen raadeltavaksi. Kuvaus on Huttusen mukaan apokalyptiikalle ominaisella tavalla erikoinen: Kristuksen päässä on samanaikaisesti useita kruunuja, ja terävä miekka lähtee hänen suustaan. Kyse on ilmiselvästi symbolikuvauksesta, ei konkreettisesta sodasta.
Ei ole lainkaan ilmeistä, mitä rauhan tekeminen vuorisaarnassa tarkoittaa.
MYÖS EVANKELIUMIEN Jeesus toimii apokalyptisen maailmankuvan piirissä. Hän ei Huttusen mukaan esitä systemaattista teoriaa sodasta eikä yksiselitteistä pasifismia. Huttusen mukaan Matteuksen evankeliumin vuorisaarna on kristillisen pasifismin klassikkoteksti. Julistaahan Jeesus siellä: ”Autuaita ovat rauhantekijät”. Antiikissa sana ei assosioitunut aseistakieltäytymiseen. Keisareita kutsuttiin rauhantekijöiksi, sillä he loivat rauhan kukistamalla vihollisensa.
Mikään Vuorisaarnassa tai sen tekstiyhteydessä ei kuitenkaan viittaa siihen, että Jeesus tarkoittaisi keisareita puhuessaan rauhantekijöistä. Termi ”rauhantekijä” keisarien arvonimenä osoittaakin Huttusen mukaan, ettei ole lainkaan ilmeistä, mitä rauhan tekeminen vuorisaarnassa tarkoittaa. Vuorisaarnan kehotukset rauhantekemiseen ja väkivallattomuuteen liittyvät Huttusen mukaan ennen kaikkea ihmisten välisiin suhteisiin, eivätkä muodosta poliittista ohjelmaa. Samalla Jeesus pitää sotia osana lopunajan kärsimyksiä.
Johanneksen evankeliumissa suhtautuminen väkivaltaan on Huttusen mukaan muita evankeliumeja kielteisempää. Jeesus korostaa Johanneksella, ettei hänen valtakuntansa ole ”tästä maailmasta”, sillä muuten hänen seuraajansa taistelisivat. Tässä näkyy Huttusen mukaan apokalyptinen dualismi: väkivallan maailma kuuluu langenneeseen todellisuuteen, josta Jumalan valtakunta erottautuu.
Raamatun kokonaiskuvaa hallitsee näin Huttusen mukaan harmoniateoria. Sota ei näyttäydy luomisjärjestyksen mukaisena eikä myönteisenä voimana, vaan ihmisen ja maailman epäjärjestyksen seurauksena. Vaikka sota hyväksytään ajoittain välttämättömänä osana historiallista todellisuutta, ihanteena säilyy rauha.
Myöhempi kristillinen oikeutetun sodan teoria rakentui Huttusen mukaan juuri tämän jännitteen varaan: oikeutetun sodan teoria ei varsinaisesti oikeuta konfliktia vaan pikemminkin pyrkii hillitsemään ja sääntelemään sitä, koska konfliktia ei voida kokonaan estää. Teoria perustuu siis harmoniateoriaan, jonka mukaan konflikti on lähtökohtaisesti kielteinen ilmiö.
Lue myös:
Idän ja lännen kirkkojen valtiokäsityksien ero johtaa Roomaan ja kirkkoisä Augustinukseen
Palestiinalaisalueiden EAPPI-tarkkailijat evakuoitu sodan vuoksi virtuaalitarkkailuun
Ilmoita asiavirheestä