Kirkkoisä Augustinus (354—430) suhtautui hyvin kriittisesti Rooman imperiumiin ja haastoi teoksessaan De civitate Dei (Jumalan valtio) roomalaisen ihanteellisen Rooma-ideologian, jota olivat paljon aikaisemmin rakentaneet roomalaiset oppineet, poliitikot, filosofit ja runoilijat, esimerkiksi Marcus Tullius Cicero (106 eKr. – 43 eKr.) ja Publius Vergilius Maro (70 eKr. – 19. jKr.).
Augustinus näki valtioiden halussa aajentua ja hallita vieraita kansoja vain itsekkyyttä, ahneutta ja vallanhalua. Muutamien suurien imperiumien asemesta Augustinus ajattali olevan parempi, jos maailmassa olisi useita pieniä valtioita.
Augustinuksen ja hänen Jumalan valtionsa vaikutuksesta länsimaiseen valtioajatteluun esitelmöi Helsingissä parhaillaan meneillään olevilla Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä Erkki Koskenniemi. Maailmanpolitiikan nykytilanne tekee tästä Augustinuksen teoksen piirteestä Koskenniemen mukaan mahdollisimman ajankohtaisen. Tällä Koskenniemi viittasi lännen ja idän kirkkojen valtiosuhteen erilaisuuden vanhoihin juuriin ja siihen, että nykyinen Venäjäkin kokee olevansa pyhän Konstantinopolin perillinen: valtio, jolla on maailmassa lähetystehtävä.
Mutta miksi Rooma-ideologia syntyi ja miten se vaikutti roomalaiseen omakuvaan? Koskenniemi toteaa, että Ciceron näkökulman mukaan Rooman paikka kansakuntien joukossa vertautui perheenisän asemaan. Roomalla oli patrocinium, perheenisän valtuudet, ja tehtävä ikään kuin pitää riitelevät lapset kurissa. Hänen tehtävänsä oli pitää huolta paitsi talon orjista jossakin määrin myös vapautettujen perheistä, joiden edeltäjät olivat aikanaan olleet edellisten sukupolvien orjina. Joka tapauksessa kuva on havainnollinen: Rooma hallitsee maailmaa ja pitää siellä hyvän ja oikeamielisen järjestyksen.
Vergilius muotoilee näin roomalaisen eliitin varman käsityksen – jumalat ovat suunnitelleet Rooman maailmanvallaksi.
ROOMA-IDEOLOGIA vahvistui Koskenniemen mukaan voimakkaasti Octavianuksen (63 eKr. — 14 jKr.) voitettua itselleen vallan ja hallitessaan Roomaa Augustuksen nimellä. Nyt Rooma oli ottanut lopullisen otteen koko Välimeren maailmasta ja ratkaissut myös omat sisäiset ongelmansa, tosin verisesti. Oli mahdollisuus katsoa eteenpäin, ja Augustuksen vakiintunut valta antoi tilaa vahvalle optimismille. Tässä tehtävässä apunsa antoivat suuret roomalaiset runoilijat, ennen muuta runoilija Vergilius.
Tärkeänä syynä Augustinuksen skeptisyyteen on Koskenniemen mukaan ihmisen taipumus ahneuteen ja hänen vallanhimonsa. Juuri tässä kohdassa Augustinus arvostelee voimakkaasti myös Ciceron ajatuksia. Todellisuudessa Rooma ei ole hänen mukaansa milloinkaan ollut valtio. Jos oikeudenmukaisuutta ei ole, valtio on kuin suuri rosvojoukko ja rosvojoukko kuin pieni valtio. Ongelma on, että maallinen valtio hamuaa sekin valtaa ja rikkautta, ei oikeutta ja vanhurskautta.
Vergiliuksen upea Aeneis-eepos kuvaa Troijan tuhoa oman joukkonsa kanssa paenneen Aineiaan vaarallista matkaa halki erilaisten vaiheiden Italiaan asti. Tiettyjen vaiheiden jälkeen perustetaan ylijumala Juppiterin suosiosta Rooman kaupunki. Siitä hän sanoo: ”Imperium sine fine dedi” – ”sille minä olen antanut ikuisen imperiumin”. Vergilius muotoilee näin roomalaisen eliitin varman käsityksen – jumalat ovat suunnitelleet Rooman maailmanvallaksi, joka ei milloinkaan väisty.
Rooma-ideologiasta johtaa Koskenniemen mukaan hämmästyttävän luja linja Konstantinopolin kautta Moskovaan. Kristillisessä Itä-Roomassa keisarista tuli tässä maailmassa Jumalan sijainen (hyparkhos), ja hänen tehtävänsä on uuden Mooseksen tavoin johdattaa kansa irti epäjumalanpalveluksesta. Hän on Jumalan ystävä ja suosikki ja tietyssä mielessä koko maailman piispa. Konstantinopoli perustettiin ”Toiseksi Roomaksi” ja Konstantinopolin konsiili (381) korotti kaupungin piispan Rooman piispan rinnalle ja perusteli sen nimenomaan tällä nimityksellä. Kun Konstantinopoli hävitettiin, Venäjä kiirehti Koskenniemen mukaan julistamaan Moskovan sen perilliseksi ja kolmanneksi Roomaksi. Sen tsaari ja patriarkka olivat koko kristillisen maailman todellisia johtajia ja suojelijoita.
Augustinuksen näkökulmasta jokaisen maallisen suurvallan ytimessä asuu ahneus ja vallanhalu.
KIRKKOISÄ AUGUSTINUS ajatteli näistä asioista mahdollisimman eri tavoin. Koskenniemen mukaan Augustinuksen ajattelun peruslinja nousee hänen kahden valtion mallistaan. Augustinuksen mukaan on olemassa kaksi valtiota: Ensimmäiseen kuuluvat Jumala, hänen enkelinsä ja Kristukseen uskovat ihmiset. Toiseen kuuluvat Saatana, häneen liittyneet enkelit ja epäuskoiset ihmiset. Jumala ja Saatana eivät koskaan voi tehdä sovintoa eivätkä heihin liittyneet enkelit milloinkaan vaihda puoltaan. Vain ihmiset voivat liikkua kahden valtion välillä, joko liittyä Kristukseen tai luopua uskostaan.
Tähän Augustinuksen peruslinjaukseen on vaikea saada mahtumaan maailmanlaajaa maallista suurvaltaa, eikä Augustinus sitä Koskenniemen mukaan edes yritä. Kuuluvathan maallisen valtion ihmiset todellisuudessa kahteen eri valtioon eikä yhtenäinen, oikeudenmukainen suurvalta ole siksi mahdollinen. Augustinus ei suunnittele Platonin tapaan maallista ihannevaltiota.
Augustinus ei Koskenniemen mukaan näe hyötyä siitä, että mikään maallinen valtio kasvaa maailmaa hallitsevaksi suurvallaksi. Näitä on ollut maailmanhistorian aika useita ja Rooma on vain yksi niistä. Kaikki ne ovat olleet olemukseltaan vallanhimoisia sortovaltoja.
Koskenniemen mukaan juuri Augustinuksen suurteos piirsi kokonaan toisenlaisen käsityksen maallisen valtion merkityksestä, kuin mikä tuli vallitsevaksi idän kristillisyydessä. Augustinuksen vaikutus lännessä on valtava ja se kantaa meidän päiviimme asti.
Jumalan valtion nykylukija ohjautuu Koskenniemen mukaan lukemaan uutisia terveellisestä näkökulmasta. Yhä uudelleen ihmiset innostuvat idealisoimaan jotakin suurvaltaa. Augustinuksen näkökulmasta jokaisen maallisen suurvallan ytimessä asuu ahneus ja vallanhalu, koska samat piirteet asuvat ihmisessä. Tämä näkökulma ei Koskenniemen mukaan tarvitse päivitystä.
Lue myös:
Teologian ja uskonnontutkimuksen päivät meneillään Helsingissä
Ilmoita asiavirheestä