Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Ketuilla luolansa, linnuilla pesänsä

Lapuan piispan virka-asunnosta nousseessa mediakohussa surkeata on, että kirkko on virittänyt itse miinan, johon se sitten itse myös astui. Jäänteenä menneiltä ajoilta piispan palkkaus muodostuu...

Stoalaisesta tyyneydestä apua maailman melskeissä?

Länsimaiden historiassa luetuimpia stoalaisia tekstejä eivät ole Senecan tutkielmat ja kirjeet, vaan Epiktetoksen (n. 50-135 jKr.) suppea, mutta kuitenkin riittävän kattava yleisesitys stoalaisesta moraalifilosofiasta....

Heidän vuoronsa lähteä

Lähes peräkkäisinä päivinä luin lehdestä kaksi kuolinilmoitusta, jotka lennättivät minut ajassa taaksepäin: tietokirjailija Arvo Vatanen ja TL Kai Selin(heimo). Oli heidän vuoronsa lähteä. Molempien...

Pääministeri Sipilän pelastuskertomus

”Suomen tilanne on poikkeuksellisen vakava”, aloitti pääministeri Juha Sipilä  televisiopuheensa ja jatkoi, että koki velvollisuudekseen lähestyä ”meitä” suoraan. Puhe televisiossa ei varsinaisesti ole kovin uusi viestintätapa,...

Muistelen Rauhalaa

Tullessani vankilalähetystyöhön sain olla Jarmo Rauhalan ohjauksessa jonkin aikaa. Häntä muistan lämmöllä. Kun lueskelen näitä juttuja ja keskusteluja täällä ja muilla ”hengellisillä” palstoilla, joudun...

Kuollut kirkkokäsikirja?

-Teologeja kiinnostavat muotomenot enemmän kuin evankeliumi. Kirkkokäsikirja on tärkeämpi kuin spontaani Pyhän Hengen johdatus. -Eikö Jumala voi toimia käsikirjan kaavan kautta? -Tottakai Jumala voi toimia jopa...

Symbolien maailma

Liisa Väisäsen tuo symbolit yleissivistykseen Liisa Väisänen on aiemmin julkaissut kirjan pelkästään kristillisistä symboleista. Valtaosalla symboleista onkin uskonnollinen alkuperä. Tämänkertaisen kirjan nimenä on Mitä symbolit...

Roolit selviksi, rivit suoriksi ja työvoimareservit töihin

Tämän syksyisen työmarkkinaselkkauksen keskeisenä syynä on ollut eri osapuolten roolien sekaantuminen. Hyvin pelkistetysti ilmaistuna työnantajan edustajien roolina on pitää työvoimakustannuksia kurissa. Palkansaajia edustajan roolina...

Autanko pakolaisia täällä vai siellä?

Olen pinnistellyt omantuntoni kanssa. Autanko pakolaisia nyt heti? Keräänkö vanhat vaatteet kaapeista? Tarjoudunko vapaaehtoiseksi lajittelemaan vaatteita seurakunnassa? Ilmoittaudunko kokkaamaan, pelaamaan jalkapalloa, viemään pakolaisia sieneen...

Nyt tarvitaan henkilöhiippakuntia!

Mikään ei ole niin paha asia kuin paikoilleen jämähtäminen. Tuntikausia tietokoneen ääressä istuminen tappaa. Peripateettinen koulukunta on oikeassa siinä, että esimerkiksi tylsät kokoukset vähenevät,...