Tämän syksyisen työmarkkinaselkkauksen keskeisenä syynä on ollut eri osapuolten roolien sekaantuminen. Hyvin pelkistetysti ilmaistuna työnantajan edustajien roolina on pitää työvoimakustannuksia kurissa. Palkansaajia edustajan roolina on turvata palkansaajien ansiokehitys ja työelämän laadulliset kehitys. Toki myös työnantajat tavoittelevat työelämään parempaa laatua, kunhan siitä ei koidu lisää kustannuksia, näin varsinkin korkean sivistystason sopimusyhteiskunnassa. Valtiovallan asiana on pitää huolta siitä, että työvoimakustannusten ja ostovoiman erotus pysyy mahdollisimman kapeana.
Nyt valtiovalta on ottanut tavoitteekseen palkansaajien ostovoiman leikkaamisen, eikä suinkaan kansantalouden kilpailukyvyn kohottamista, kuten oli alun perin tarkoitus. Ratkaisulla on sisämarkkinoita kuristava vaikutus, mikä merkitsee myös tuloviran siirtoa sisämarkkinayrityksiltä vientiyrityksille. Vientiyrityksien tulovirta ei välttämättä jää kansantalouden sisälle vaan uusien investointien kohteet voivat olla maamme rajojen ulkopuolella.
Hallituksen esittämistä keinovalikoimista on jäänyt kokonaan puuttumaan jo käytettävissä olevan työajan entistä tehokkaampi käyttö ja työvoimareservin käyttöasteen kohottaminen. Sen sijaan, että madalletaan ylityökorvauksia, tulisi lisätä työajan tasausjärjestelmien käyttöä ja houkutella työllistämään kokonaan uusia ihmisiä.
Jo nykyinen työaikalaki sallii säännöllisen viikoittaisen työajan tasaamisen viikkoa pidemmällä aikavälillä. Tätä tasaamismahdollisuutta tulisi kehittää nykyisestään. Nykyisen työaikalain mukaan säännöllinen vuorokautinen työaika voi olla korkeintaan 9 tuntia. Tällöin siis jonakin toisena päivänä säännöllinen työaika on siis hieman lyhempi. Tuntia pidemmän työvuoron mahdollistaminen ja työajan tasaaminen useamman viikon tasausjaksolla vähentäisi huomattavasi ylitöiden teettämisen tarvetta. Toki säännölliset työvuorot tulee suunnitella ennalta, joten hälytysluonteiset työt olisivat jatkossakin ylityötä.
Työajan tasaaminen merkitsee, että jonakin myöhempänä ajankohtana annetaan vastaavasti vapaata. Tällöin on mahdollisuus palkata uusia työntekijöitä ja lisätä osa-aikaisten työntekijöiden työpanosta. Lisätyö on työnantajalle edullisempaan ja samalla kansantaloutemme säästää työttömyyskorvauskustannuksissa.
Panostamalla pitkäjänteiseen henkilöstösuunnitteluun työnantajilla olisi mahdollisuus merkittäviin säästöihin henkilöstökuluissa.
Kansalaisaloitteen kautta eduskuntakäsittelyyn tuleva ns. nollasopimuksia koskeva lakialoite voisi olla yksi osaratkaisu houkutella työllistämään osa-aikatyöntekijöitä entistä enemmän. Tosin ei toteutettuna aivan kansalaisaloitteessa esitetyssä muodossa. Sen sijaan että kiellettäisiin kokonaan työsopimukset vähäisellä työajalla, tulisi madaltaa kynnystä teettää osa-aikasille henkilöille lisätyötunteja ja selkeyttää palvelusuhteen ehtojen vakiintumista koskevia sääntöjä. Osa-aikaisesta työntekijästä työnantajalle koituva kulurakenne ei saisi olla työtuntia kohden laskettuna kokoaikatyön halvempi. Nollasopimukset eivät siis saisi olla työnantajalle säästökeino. Turvallisuudentunne työelämässä lisää merkittävästi kansallista vakautta.
Jukka Kivimäki. Tekstissäsi oli paljon viisaita ajatuksia.
Kovin monessa yrityksessä työvoiman tarve vaihtelee jopa tunneittain sekä eri viikonpäivinä ja kuukauden eri aikoina sekä eri vuodenaikoina. Henkilöstön sopeutus ja suunnittelu ei aina ole helppoa kustannustehokkuuden näkökulmasta, jos joustoja ei ole riittävästi. Ylityökustannusten vähentäminen on tärkeä kustannusvaikutuksiltaan ja edellyttää osaltaan työajan joustovalmiuksia sekä joustavaa työvoiman käyttöä.
Nollasopimukset voivat olla opiskelijoille hyvä tapa joustavaan toimintaan puolin ja toisin, jos sopimuskumppaneita on oikea määrä sekä työnantajan että opiskelijoiden näkökulmasta. Työvoiman jäykkyyksiä on melko helppoa sopimusteknisesti lisätä saamalla asiaa tukemaan niitä, joille se ei ole tärkeä asiana tai tekemällä jopa työaikalakeja.
Vireiden eläkeläisten käyttö joustavana lisäresurssina voi myös olla varteen otettava ja merkitykseltään kasvava henkilöstöjouston kannalta. Työhaluisia ja -kykyisiä eläkeläisistä on lisääntyvä osa tutkimusten mukaan.
En minäkään lähtisi rajoittamaan opiskelijoiden mahdollisuutta tehdä töitä vain muutama tunti viikossa. Sitävastoin pidän varsin kohtuuttomana tilanneta, että henkilö tekee esimerkiksi puoli vuotta työtä kolmena täytenä päivänä viikossa ja sitten ilmoitetaan, että huomenna ei sitten olekkaan enää töitä, kas kun siinä sopimuksessa on alarajana se nolla.
Pitäis puhua tuotantokustannuksista eikä aina vain työvoimakustannuksita,jotka kaikila aloila eivåt edes ole tuotannon suurin kustanuserä.
Miten muutkin tuotantokustannukset saataisiin alhaisemmiksi? Kyseessä olis melkoinen ketjureaktio…
Sitten: hallituksen kattava 5 prosenttia merkitsisi valtaisaa tulonsiirtoa pienpalkkaisilta myös niille rikkaille osakkeenomistajille ja yrittäjille,joiden firmoilla pyyhkii hyvin !!!!!!
Seppo
Tuottavuus ja tuotannon tehokkuus ovat tietysti ratkaisevassa asemassa, mutta jos työvoimakustannukset ovat 10 % alan kustannuksista, mutta palkkataso työtuntia kohden 30 % suurempi, niin se tekee 3 % pois tuloksesta verrattuna alhaisemman palkkatason maahan. Jos vielä tehtaita ajetaan alas ja niistä aiheutuu prosentin menetys tuotannossa, niin laskutoimitus on helppo voittajan suuntaan. Jos eläkeyhtiön osinkotuloja leikataan 3-4 %, niin se valitsee sijoituskohteet muualta maailmasta ja hylkää Suomen. Tämän ketjuuntuva vaikutus heikentää edelleen investointeja Suomeen ja uusia työpaikkoja.
Tuottavuus uusilla koneilla on suurempi kuin vanhoilla ja globaalisti toimivalta laitetoimittajalta edellytetään ostettaessa, että tuottavuus on sovitulla tasolla Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Suomessa jne.. Kun uusinvestoinnit kohdentuvat suhteellisesti enemmän ulkomaille kuin Suomeen, niin tuottavuuskilpailussakin tulee meille takkiin.
Toki kokonaiskustannustasolla on ratkaiseva merkitys.
Pitää siis myös uskaltaa keskustella vaikkapa energian hinnasta tai esimerkiksi raakapuun hinnasta. Näihin kumpaankin voidaan jossain määrin kansallisella tasolla vaikuttaa,m siis samoin kuin työn hintaankin. Globaaleilata markkinoilta hankittavien materiaalien hintaan on vaikeampi kansallisilla päätöksillä vaikuttaa.
Vientituotteiden jalostusaste vaikuttaan niin ikään kokonaiskansantuotteeseen. Tällöin nousee vaikuttavaksi tekijäksi myös ristikkäiset logistiikkakulut. Suomalaisista materiaaleista tehdyt tuoteet kannattaa tehdä Suomessa, jos kuluttajatkin on Suomessa. Keski-Euroopasa kulutettavat tuotteen voidaan viedä joko materiaaleina taikka sitten valmiina tuotteina.
Minä puhuin Risto tuotantokustanuksista,en tuottavuudesta tai tuotannon tehokkuudesta. Siis m u i s t a tuotantokustannuksista
k u i n palkoista. Miten niitä voisi alentaa?
Seppo Heinola on aivan oikeassa siinä, ettei kilpailukykytaloisiin osalistuminen ole pelkästään niiden asia, jotka hankkivat tpomeentulonsa myymällä työvoimaansa elinkeinoelämälle.
Esimerkiksi maataloustuista leikkaaminen ei kuitenkaan toisi kokonaisuuteen katsoen merkittäviä säästöjä. Suurten tuotantoyksikköjen osalta laikkauksella voisi olla symbolinen merkitys. Siis tervettä tarveharkintaa. Laajempana kokonaisuutena katsoen elinkeinotukien myöntämisessä tulisi entistä enemmän ottaa huomioon toiminnan työllistävyysvaikutus.Tukienhan pitäisi palautua verotuloina yhteiskunnalle.
Nuorilla opiskelijoilla ei taida olla täyttä käsitystä siitä, mitä yleislakko merkitsee ja maksaa yhteiskunnalle?
http://yle.fi/uutiset/yleislakko_on_meidan_tavoite__helsingin_yliopiston_paaluottamusmies_toppuuttelee_opiskelijoiden_puheita/8326638