Symbolien maailma

Liisa Väisäsen tuo symbolit yleissivistykseen

Liisa Väisänen on aiemmin julkaissut kirjan pelkästään kristillisistä symboleista. Valtaosalla symboleista onkin uskonnollinen alkuperä. Tämänkertaisen kirjan nimenä on Mitä symbolit kertovat ja alaotsikkona Taidetta pintaa syvemmältä.
Olisin laittanut otsikot toiseen järjestykseen, sillä kirja ei niinkään kerro symboleista, avaa niitä meille kuin esittelee klassisen ajan ( 1200- 1800) maalauksia. Maalausten valintaperuste on mielekäs ja historiallisesti oikea. Liisa Väisäsen ei kuvaa pelkästään kaikkien tuntemia mestariteoksia kuten Leonardo da Vincin Viimeistä ehtoollista, vaan aikakaudelle tyypillisiä teoksia. Mestariteoksethan ovat jo kirjoissa ja kansissa, mutta näitä ei ole ennen näin syvällisesti esitetty.
Valinta on ollut vaativa ja kohteiden kuvaaminen läpi Välimeren Euroopan vaatinut monta monituista matkaa. Kameran takana on ollut idean sisäistänyt valokuvaaja, aviomies Marco. Monet kuvista ovat todella aitoja, koska valaistusta ei museoissa ja kirkoissa voi eikä saa muuttaa. Taittokin on erinomainen, joten tässäpä sopiva kirja joulupukin konttiin. Mitähän pukkikin symboloi, symboliin kuuluu sekin, että se voi olla eri maissa erilainen.
Kirjan tiedotustilaisuus suurkirkon kryptassa oli kepeän vauhdikas. Tutun sanonnan mukaan yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa, ja yksi symboli varmaan vielä verrattomasti enemmän! Mutta vielä enemmän puhui innostunut ja kultturellinen esitys.
Yleisökysymykset koskivat lähinnä nykyajan symboleja kuten liikennemerkkejä, autojen logoja ja vaikkapa maiden lippuja.
Nykyajan symboleille on varattu vain 16 sivua kirjan 263 sivusta. Eli perästä kuullaan lisää tarinaa symboleista.
Mutta kyllä aatteitakin sivuttiin, siivekäs naishahmo ei ollut enkeli, koska hänellä oli päässään kukkaseppele. Tätä emme tietäisi, ellei meitä siihen opastettaisi.
Liisa Väisäsen mukaan symbolit ovat kieli. Sitä kieltä hän puhuu sujuvasti ja opettavasti
Laatuteoksen kustantaja on tietenkin Kirjapaja.

Seppo Väisänen

  1. On todella tervehdittävä ilolla kaikea symbolismia käsittelevää informaatiota. Tohtori Pentti Lempiäisen ’Suuri Symbolikirja’ saa hyvää jatkoa. Mutta symbolit tule esitellä myös niide alkuperäisimmissä merkityksissään. Kristinuskoa ajatellen eritoten kabbalistinen ja gnostilainen tähän asti väheksytty, piiloteltu tai tutkimatta jätetty symboliikka, jota etenkin renessanssin taide on täynnä.

Kirjoittaja

Väisänen Seppo
Väisänen Seppo
Olen historian maisteri ja eläköitynyt YLE:n toimittaja. Kirjoittelen yhteiskunnasta, historiasta, kirkosta ja uskonnosta syrjäisen ja sivuun pannun asemasta. Kannatan kansankirkkoa, kirkollisesti olen vapaamielinen traditionalisti, joka määrittyy blogiensa kautta. Tutkimuksellisia kohteitani ovat virret ja Luther sekä tietenkin vuosi 1917.