Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Sotilaspapit ja herttuatar

Nuori upseeri nousi taisteluhaudasta puhaltaakseen pilliinsä hyökkäyksen merkiksi. Samassa hän sai useita osumia saksalaisen srapnellin räjähtäessä lähellään.  Keskellä otsaa oli krikettipallon mentävä aukko, joka...

Väliaikainen vihkimys? Väliaikainen piispan virka?

Luterilaisen kirkon päätunnustuksen Augsgurgin tunnustuksen mukaan (CA V) kirkon virka kuuluu kirkon perusrakenteeseen yhtä lailla kuin sana ja sakramentit, joiden tarjolla pitämistä virka palvelee....

Aikuiskasteiden määrä kasvoi

Vuoden 2016 jäsentilastot on julkaistu. 40% kasvua aikuiskasteissa Kastettuja aikuisia oli 410. Tämä on yli 40% enemmän kuin vuonna 2015! Lisäksi tähän saakka kehitys on ollut...

Seurakuntarakenteet, yhteisöjen muodostuminen ja seurakunnan idea

Olen aika-ajoin palannut mielessäni taannoiseen kirkkomme hankkeeseen ja siihen pettymykseen, kun tuo hanke kaatui niukasti kirkolliskokouksessa, osin määräenemmistösäädöksen takia. Kysymyksessä oli tietysti kirkkohallituksen mainiosti...

Kätketty lausunto: miksi kirkko vaikenee alkoholilaista

Kirkkohallitus antoi 24.1. lausunnon alkoholilain muutosesityksestä. Lausunto oli poikkeuksellisen tiukka mutta monipuolisesti perusteltu, kuten Kotimaa24 ennakkoon kertoi. Siinä oli itse asiassa monta varsin kovaa...

Luomisjärjestyksen paluu politiikkaan

Kirjoitin alla olevan tekstin alunperin kommenttina K24-uutisen ”Kirkkoherra Arto Antturilta yllättävä ehdotus: Valtio voisi luopua avioliiton käsitteestä”  keskusteluosiossa.  Olen  huomannut, että ”luomista” ja ”luomisjärjestystä”...

Teesi n:o 13 – Kreationismi on väärinkäsitys

Jumala loi maailman. Hänen rakkautensa ja hyvyytensä kannattelee kaikkea. Tämän sanominen ääneen ei ole kreationismia eli luomisuskoa. Se, miten eliöt ja fyysisen maailman asiat...

Isisin varjossa

Viime vuoden lopulla törmäsin videoon joulu Isisin varjossa. Se kertoi Nahlan kristityistä, jotka eivät halua lähteä maastaan. Kylissä on myös jesidejä ja muslimeja. ...

Uskonpuhdistus ja minä

Kymmenen vuotta sitten masennuin. Kaikki tuntui turhalta. Jumala ja koko maailma tuntuivat tuomitsevan minut tai ainakin näin käänsin kaiken päässäni. Sinua ainoata vastaan minä olen...

Ristiriidaton tulevaisuus tiedossa: Suomen tilastollis-hautaustoiminnallinen kirkko ensiesittelyssä!

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kohtalo näyttää olevan samanlainen kuin Suomen Postilla (postilla ei tarkoita tässä saarnakokoelmaa): Kun perusduunilla ei enää elä, pitää keksiä jotakin muuta...