Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Uusi viini, Kristus ja kirkon uudistuminen
Tänään kristityn vapauden sunnuntaina evankeliumi (Mk. 2:18-22) tuo eteemme uuden ja vanhan, vanhan ja uuden hyvin mielenkiintoisella tavalla. Evankeliumikatkelmassa on kolme Jeesuksen esimerkkiä, jotka...
Temme turhaan työtä raskasta…..
Mitä me sitten tehtäisiin, jos turhaa työtä ei olisi? Näin vitsailimme toisillemme joskus, kun saimme
turhauttavia tehtäviä, joiden suorittamisesta jo etukäteen tiesi, ettei se...
Pappien ylivuodet haitallisia monin tavoin
Suuri osa papeista valitsee, että työskentelee vielä muutaman vuoden eläkeiän jälkeen, mihin laki antaa valitettavasti mahdollisuuden.
Seurakunnalle, seurakuntalaisille ja kirkolle tämä on useimmiten haitallista.
Ylivuodet ovat...
Onnellinen päivä
”Päivän päättyessä hän tunsi itsensä melkein onnelliseksi.” Millainen siis oli Ivan Denisovitsin päivä? Hän oli muiden rangaistusvankien kanssa marssinut pakkasessa työmaalle ja tullut takaisin...
Lottien perinteen 25-vuotisjuhla Kuopiossa
Lottien arvokasta perinnejuhlaa vietetään 8.10.2017 klo 14.00 alkaen Kuopion musiikkikeskuksella. Juhlapuheen pitää rouva Jenni Haukio, jonka luovaa ja monipuolista toimintaa on seurattu tarkkaan. Ekumeeninen...
Paavalin rahasäkki
Joku sanonta luonnehtii jotain asiaa seuraavasti: Jos et voi voittaa vihollistasi, liity heihin.
Olisiko siinä alkulaukaus termille, jonka viime vuosituhat sai aikaan ansiokkaasti. Ehkä jo...
Puhe alkaa paastosta ja huipentuu Messiaan tuloon
Ristiinnaulitun kuva Kangasniemen kirkossa.
Paasto
Juutalaisilla oli yksi pakollinen paastopäivä. Se oli suuri sovintopäivä. Muutamilla ryhmillä oli useampia paastopäiviä. Fariseukset paastosivat maanantaisin ja torstaisin....
Mietteitä piispa Irja Askolan muotokuvan äärellä
On se hieno. Värikäs. Tyylikäs. Vahvasti viestivä. Symbolinen. Ihan mallinsa näköinen. Tuota eläväisempänä ei yksikään piispa aiemmin ole jäänyt roikkumaan Helsingin tuomiokapitulin istuntosalin seinälle...
Oulu kiirehti etulinjaan ensimmäisenä
Arpad Kovacs pääsee nyt kärkeen kilvassa siitä, kenen nimiin annetaan ensimmäinen tuomioistuinratkaisu samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä koskevassa kädenväännössä, kun Oulun tuomiokapituli kiirehti tekemään...
Kännykkä ja uskonto
Markkinointi & Mainonta eli Marmai kertoo mainoksesta, jossa tehdään tykö Nokian uutta puhelinta. Tarina kehys on Intia ja hindulaisten jouluksi luonnehdittu juhla, diwali.
Mainoksessa poika...

