Paavalin rahasäkki

Joku sanonta luonnehtii jotain asiaa seuraavasti: Jos et voi voittaa vihollistasi, liity heihin.
Olisiko siinä alkulaukaus termille, jonka viime vuosituhat sai aikaan ansiokkaasti. Ehkä jo arvaat, että sana on: Nurkanvaltaus. Suomessa oli jossain vaiheessa erittäin ylösotettu asiantuntija, joka oli taitonsa hionut rapakon takana ja syntyihän siinä tulostakin. Arviota tuloksesta en voi antaa, kun en tiedä oliko lopputulos hyvä vai huono.

Paavali oli siis missionääri eli lähetyssaarnaaja. Hänellä oli yksi etu puolellaan, joka nykyisiltä puuttuu. Hänen heimolaisiaan oli joka puolella silloista maailmaa. Hän sai siis kontaktin heti ihmisiin, hyvän tai huonon. Heimoveljet olivat taitavaa kaupankäyntiporukkaa, joten hilloa oli kai kertynyt sinne ja tänne. Niinpä hän saattoi kerätä kolehtia Jerusalemin köyhille. Viimeisestä matkasta Jerusalemiin kerrotaan yksityiskohtaisesti. Hän nostaa rahasäkin pöydälle, josta kiiteltiin auliisti, jopa kuunneltiin lyhyehkö matkakertomus miten reissu oli sujunut. Siihen aikaan monet asiat olivat toisin. Ei ollut kannatusrenkaita. Ei annettu avointa shekkivihkoa matkaan. Olisiko syynä ollut se, että hänen lähettäjänsä oli Jumala itse, ei niinkään seurakunta?

Kun pakolliset kohteliaisuudet oli vaihdettu ja ehkä olisi pitänyt koordinoida tulevaisuutta, paikalliset pamput alkavatkin puhua Paavalille outoja asioita. Hekin olivat saaneet aikaan jotakin. Heidänkin joukko eli Jerusalemin seurakunta oli kasvanut. Ei ollut Paavali ainoa menestyjä. Siinä oli kuitenkin koiruohon karvas maku. He sanoivat: Meidän seurakuntaamme on liittynyt paljon lainopettajia, jotka ovat tulleet uskolle kuuliaisiksi. He ovat alkaneet puhua, että ainakin osa vanhanajan toimenpiteistä pitäisi tuoda seurakuntaan takaisin. Olivatko wanhimmat lepsuilleet, kun seurakuntaan oli voinut alkaa liittyä? Joskus apostolien voima oli niin suuri, että heitä pelättiin eikä kukaan uskaltanut liittyä seurakuntaan. Uskon, että uusisyntymä oli koko ajan mahdollinen ja näin Jumala lisäsi kansaa koko ajan.

Ehkä jo tunnistatkin, mikä on seuraava ilmoitus: Seurakunnassa oli tapahtunut nurkanvaltaus! ja nurkka, joka oli päättänyt muuttaa seurakunnan itselleen sopivaksi, oli vaativa ja äänekäs. Olipa siellä joukko nuorukaisia, jotka tekivät liiton: Me emme syö emmekä juo mitään ennenkuin Paavali on saatettu hengiltä. Tässä kohdassa valtion virkamiehet olivat tarpeellisia uskonnollisen kiihkon tullessa näin suureksi. Miksi Paavalia vihattiin Jerusalemissa? Hän herätti olemuksellaan omantunnon poltteen, joka todisti heidän sisimmässään, että valittu tie oli väärä. Tätä hänen ei saanut päästä kertomaan koko seurakunnalle. Vanha rosvojen sanonta: Rahat tai henki! Se oli muuttunut sanoiksi: Rahat ja henki!

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.