Uusi viini, Kristus ja kirkon uudistuminen
Tänään kristityn vapauden sunnuntaina evankeliumi (Mk. 2:18-22) tuo eteemme uuden ja vanhan, vanhan ja uuden hyvin mielenkiintoisella tavalla. Evankeliumikatkelmassa on kolme Jeesuksen esimerkkiä, jotka nousevat Jeesukselle esitetystä kysymyksestä: Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?
Jeesus vastaa sanomalla, että häävieraat eivät voi paastota, kun sulhanen on heidän keskellään. Se oli suora viittaus Jeesukseen itseensä. Toinen Jeesuksen esimerkki on paikan ompeleminen vanhaan viittaan. Ja kolmas on tuttu uuden viinin laittamisen mahdottomuus vanhoihin leileihin.
Kahdella jälkimmäisellä Jeesus täydentää ensimmäistä esimerkkiään ja opetustaan tai vertaustaan.
Jeesuksessa uusi ja vanha kohtasivat ja myös törmäsivät erityisellä tavalla. Puheellaan ja vertauksillaan Jeesus myös aika selvästi osoitti kysyjille, että vanha tarkoittaa siihenastista elämää ja uskoa. Vanha tarkoitti siis juutalaisuutta. Edelleen Jeesus osoitti, että vanha ei ole enää riittävää kun uusi on tullut esille.
Jeesuksen vertaukset osuvat kristillisyyteemme ja sen kysymyksiin todella osuvasti. Mistä muusta uskossamme ja kirkon elämässä on kyse kuin vanhan ja uuden yhdistämisestä – tai paremminkin täysin uuden löytämisestä vanhan kautta.
Asiassa on varmaan ainakin kaksi ääripäätä, jotka näemme selvästi kirkossamme ja kristillisyydessämme: On toinen pää tai suunta, jossa vanha ja perinteinen koetaan tuttuna ja turvallisena ja jossa halutaan kiinnittyä siihen vahvasti. Se on sinällään hyvää, mutta samalla uusi ja muutos koetaan uhkana. Samalla käännytään menneeseen, katsotaan peräpeiliin ja perinteisiin ja käännytään sisäänpäin.
Toinen suunta on se, jossa vanha otetaan lähtökohdaksi ja nähdään sen arvo. Samalla halutaan kuitenkin torjua kaikki liian ahtaalta tuntuva ja perinteinen. Halutaan että usko ja siihen liittyvä toiminta on aivan jotakin muuta mihin olemme tottuneet. Tämän suunnan vahvuutena on muutokseen ja uuteen pyrkiminen. Samalla voidaan kuitenkin unohtaa tai kadottaa jotakin hyvää ja arvokasta, joka tähänastisessa kristillisyydessä on ollut.
Jeesuksen viesti on kuitenkin selvä: Uusi on tullut maailmaan. Jeesus itse oli se uusi viini, joka tuli maailmaan. Jeesus oli se muutos, joka tuli maailmaan. Jeesus on uusi viini, joka toi vapauden silloiseen uskoon ja uskonnollisuuteen. Jeesus on uusi viini, joka tuo meille kristityn vapauden.
Jeesuksen opetus ja esikuva haastaa meitä uudistumaan. Se haastaa meitä elämään – ei vanhassa vaan uudessa hapatuksessa. Se haastaa meitä etsimään todellista kristityn vapautta. Se haastaa meitä myös toiminnan ja elämän muutokseen ja uudistumiseen. Niin paljon olemme kiinni vanhassa, myös sellaisessa joka on päivän lukukappaleen (kol. 2:16-23) mukaan vain varjoa siitä mikä on tulossa. Emme saa jäädä kiinni vanhoihin tapoihin, juhla-aikoihin, uudenkuun tai sapatin päiviin vaan saamme olla vapaita Kristuksessa.
Tämän pyhän sanoma ja evankeliumi muistuttavat siitä, että Jeesus toi aikansa yhteisöön ja ihmisille aivan uudenlaisen ja mullistavan vapauden. Se oli vapautta uskonnollisesta pakkopaidasta ja sen kahleista. Se oli vapautta, johon liittyi olennaisesti aivan uudenlainen kuva Jumalasta ja ihmisestä Jumalan edessä.
Jeesus osoitti toiminnallaan ja opetuksillaan, että yhteys Jumalaan nousee muusta kuin tiukan uskonnollisen järjestelmän tarkasta ulkonaisesta noudattamisesta. Jeesus osoitti, että Jumalalle ovat tärkeitä myös ihmisten mittapuun mukaan epäonnistuneet ihmiset ja että heillä on pääsy Jumalan yhteyteen.
Jeesuksen tuoma vapaus oli ja on armon ja rakkauden vapautta. Se on vapautta, joka koskee samalla myös meitä kuin se koski Jeesuksen ajan ihmisiä. Mekin kehitämme helposti omat farisealaiset järjestelmämme, joiden mukaan päästämme itsemme ja toisemme Jumalan yhteyteen – tai emme päästä! Mekin luomme uskonnollisuutta, joka on esteenä Jeesuksen tuomalle kristityn vapaudelle.
Luther opettaa, että uskossa kristitty on vapaa ja kaiken Herra. Rakkaudessa hän on kaikkien orja ja palvelija. Vuonna 1520 kirjoittamassaan kirjassa Kristityn vapaudesta Luther selittää kristityn vapautta ja uskon ja tekojen suhdetta ja asemaa. Lain noudattaminen ja teot olivat juuri Jeesuksen ajan fariseuksille tärkeitä. Ne olivat heille oikeastaan pelastuksen tie. Sen tien Jeesus kuitenkin hylkäsi. Siitä Paavali opettaa, ettei kukaan voi tulla Jumalalle kelpaavaksi lain tekojen avulla.
Luther opettaa Kristuksen läsnäoloa meissä uskon kautta. Edelleen Luther opettaa, että Kristuksessa hurskas ja hyvä ihminen tekee luonnostaan hyviä ja hurskaita tekoja. Kenenkään ei pidä kuitenkaan luulla, että hyvät teot auttavat pelastukseen. Itse asiassa mikään hyvä teko ilman uskoa ei auta ihmistä.
Evankeliumissa, sanassa ja sakramentissa läsnä oleva Kristus tuo meille siis vapauden samalla kun hän tuo meille autuuden. Siitä nousevat rakkauden tekomme. Paavali sanookin päivän epistolassa: Vapauteen Kristus vapautti meidät! Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen! Näin hän sanoi lain kanssa kamppaileville galatalaisille.
Orjuuden ies on sitä, että teemme itsellemme ja toisillemme pelastuksen tien tekojen ja erilaisten asioiden kautta. Orjuuden ies on sitä, että evankeliumi ja Kristus eivät ole uskomme ja julistuksemme keskiössä kuten pitäisi.
Lain saarnaakin tarvitaan katumuksen ja parannuksen aikaansaamiseksi. Erityisesti tarvitaan evankeliumin lohduttavaa ja vapauttavaa sanomaa Kristuksesta. Tarvitaan sitä, että annamme Kristuksen asua uskon kautta sydämissämme. Hän on vapautemme! Usko häneen synnyttää myös tien veljeyteen ja tasa-arvoon.
Tässä on maailman vahvin vallankumouksen sanoma. Se on ahdistettujen ja kadotuksen uhan alla olevien sielujen vapautuksen vallankumous. (Saarna 8.10.2017, 18. su helluntaista, Mk. 2 Kristityn vapaus – vanha ja uusi)
Toivo Loikkanen
18 kommenttia
Hyvä blogi ja kommentti.
Toisaalta Jeesus sanoi myös vuorisaarnassa Matt.5:
”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”
Mutta kuten kirjoitit ”Edelleen Jeesus osoitti, että vanha ei ole enää riittävää kun uusi on tullut esille.”
Kuitenkin hiukan hämmentävää. On siis säilytettävä vanha vaikka uusi on tullut myös? Ehkä kommentoisit tätä.
Toit esiin tuon hienon totuuden: ”Jeesus oli se muutos, joka tuli maailmaan. Jeesus on uusi viini,”. Sitten taisi tulla katumapäälle, kun ryhdyit puhumaan kirkon uudistuksesta. Kirkon uudistushan on juuri Jeesus. Juuri se uusi viini jota kaipaamme. Se tuore ja tuoksuva leipä, joka tähden kirkkoon mielellämme tulemme. Missä on se tuoksu ja tuoreen leivän maku. Sinne ihmiset menevät. Eikä heitä tarvitse edes houkutella. He suorastaan rynnistävät sinne. Kaikki haluavat ja janoavat juuri Jeesusta elämäänsä. Miksiköhän emme oikein osaa tarjota heille sitä uutena ja tuoreena? Jeesuksessa ei ole syy siihen.
Tarjoammekohan heille kuivunutta ja vanhentunutta leipää, väljähtynyttä viiniä ja seisovaa vettä?
Toivon että, seuraavan kerran kun saan mikrofoonin käteeni, niin nuo äskeiset, viime sanani olisivat kirkkaan mielessäni. Siitäkin huolimatta että, sanojen kirkkaus häikäisse ja sattuu, sekä saa silmät vuotamaan jo nyt.
Sinäpä sen Martti sanot. Me fariseukset tarjoamme ihmisille itseämme, emme Vapahtajaa. Hiljaiseksi vetää, kun tajuaa olevansa Jumalan työn esteenä.
Kyllä minä sen Fariseuksen itsessäni tunnistan. Jospa se ei olisi ainaisena kiusanani. Juuri se on pahin este sille että, evankeliumin voima ja ilo voisi minut täyttää. Joten ei sinun Toivo, sitä tarvitse anteeksi pyydellä.
Ehkä kannattaisi pysähtyä miettimään hetkeksi näitä ”uudistumisia”. Millä perusteella siveettömyys ja avioliiton halveksiminen ovat uudistumista. Eihän niissä ole mitään uutta, vaan kyllä ihmiset ovat molempia harjoittaneet pitkään. Eikä Herra kumpaakaan suositellut seuraajille. Ovatko nykyuudistajat mielestään Häntä viisaampia.
Mä olen pysähty ja lakannu miettimästä muiden syntejä. Omissakin on ihan tarpeeksi. Sana kehottaa pyhiä pyhittymään. Se ei ole mahdollista, jos muiden syntejä alkaa liikaa tuijottamaan. Muille on muut tehtävät varattu. Mitäpä minä heidän tekemisiä rupean pohtimaan. He ovat toisen tien valinneet. Enkä valintoja voi toisen puolesta tehdä. Usko kun ei ole jokamiehen. On parempi kun alkaa etsiä niitä rauhan ihmisiä, jotka sanan ottaa mielellään vastaan. Missä on aarteesi, siellä on sydänmesi.
Hyvä kirjoitus Toivolta!
Jeesuksen puhe viinileileistä on avainjakeita, kun tutkii Ut:n apostolisia sanamerkityksiä.
-38 käännös käyttää kummallista sanaa pakahtuminen:
”Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” Ainoa oikea apostolinen sanamerkitys on tuhoutuvat.
Tarkka käännös:
”Eikä laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin, sillä muutoin leilit halkeilevat, ja viini vuotaa pois ja leilit tuhoutuvat, vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin ja niin molemmat säilyvät.”
Kun Ut on antanut selvän sanamerkityksen kreikan kantasanalle, on loogista jatkaa eteenpäin samalla linjalla. Tällöin tapahtuu teologinen vallankumous. Kaikki kadotus sanat on poistettava Ut:sta ja korvattava tuholla.
Kun vielä muistaa, että helvetti, Gehenna, oli kaatopaikka Jerusalemin ulkopuolella ja että sen tuli on sammunut, niin kristilliseltä helvettiopiltakin putoaa pohja. Kun kadotusoppi ja helvettioppi perustuvat historiallisten tosiasioiden sekä apostolien aikaisten sanojen vääristämiseen, niin mikä on apostolien oppi pelastuksesta ja kuoleman jälkeisestä ajasta?
Johtopäätös on tyrmäävä. Katolisen kirkon alistamista palvelleen opit, joita luterilainen kirkko on jakanut eteenpäin, ovat johtaneet mittavaan teologiseen harhaoppiin. Kadotusoppia ei löydy Ut:sta. Löytyy oppi ajallisesta tuhosta, johon viittaa Jeesuksen vertaus nahkaleileistä. Jos Ut:n kääntäjät olisivat loogisia kääntämisessään, niin nahkaleilit joutuisivat kadotukseen, helvettiin.
Minusta tuo evankeliumikohta sopii hyvin kirkon ajankohtaisiin haasteisiin: On uudistuttava, ei takerruttava menneeseen! Hieman vaikeampi ”rasti” on miettiä, mitä kaikkea vanhan jättäminen ja uuteen siirtyminen tarkoittavat. Onko siinä heti suora vastaus samaa sukupuolta olevien vihkikysymykseen? Tai johonkin vastaavaan? Se on kuitenkin tosiasia, että kirkossa riiputaan liikaa kiinni vanhassa. Pystyisimme paljon enempään ja parempaan, jos uskaltaisimme uudistaa ja uudistua. Tämä liittyy vahvasti myös johtamiseen, toimintakulttuuriin, rakenteisiin ja hallintoon. Vanhaa tai entistä yritetään parsia ja tehdään kosmeettisia muutoksia, mutta uudistamista ei uskalleta tehdä. Hyppy uuteen ja usein tuntemattomaan ja epävarmaan pelottaa!
Ilmoita asiaton kommentti