Tänään kristityn vapauden sunnuntaina evankeliumi (Mk. 2:18-22) tuo eteemme uuden ja vanhan, vanhan ja uuden  hyvin mielenkiintoisella tavalla. Evankeliumikatkelmassa on kolme Jeesuksen esimerkkiä, jotka nousevat Jeesukselle esitetystä kysymyksestä: Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?

Jeesus vastaa sanomalla, että häävieraat eivät voi paastota, kun sulhanen on heidän keskellään. Se oli suora viittaus Jeesukseen itseensä. Toinen Jeesuksen esimerkki on paikan ompeleminen vanhaan viittaan. Ja kolmas on tuttu uuden viinin laittamisen mahdottomuus vanhoihin leileihin.

Kahdella jälkimmäisellä Jeesus täydentää ensimmäistä esimerkkiään ja opetustaan tai vertaustaan.

Jeesuksessa uusi ja vanha kohtasivat ja myös törmäsivät erityisellä tavalla. Puheellaan ja vertauksillaan Jeesus myös aika selvästi osoitti kysyjille, että vanha tarkoittaa siihenastista elämää ja uskoa. Vanha tarkoitti siis juutalaisuutta. Edelleen Jeesus osoitti, että vanha ei ole enää riittävää kun uusi on tullut esille.

Jeesuksen vertaukset osuvat kristillisyyteemme ja sen kysymyksiin todella osuvasti. Mistä muusta uskossamme ja kirkon elämässä on kyse kuin vanhan ja uuden yhdistämisestä – tai paremminkin täysin uuden löytämisestä vanhan kautta.

Asiassa on varmaan ainakin kaksi ääripäätä, jotka näemme selvästi kirkossamme ja kristillisyydessämme: On toinen pää tai suunta, jossa vanha ja perinteinen koetaan tuttuna ja turvallisena ja jossa halutaan kiinnittyä siihen vahvasti. Se on sinällään hyvää, mutta samalla uusi ja muutos koetaan uhkana. Samalla käännytään menneeseen, katsotaan peräpeiliin ja perinteisiin ja käännytään sisäänpäin.

Toinen suunta on se, jossa vanha otetaan lähtökohdaksi ja nähdään sen arvo. Samalla halutaan kuitenkin torjua kaikki liian ahtaalta tuntuva ja perinteinen. Halutaan että usko ja siihen liittyvä toiminta on aivan jotakin muuta mihin olemme tottuneet. Tämän suunnan vahvuutena on muutokseen ja uuteen pyrkiminen. Samalla voidaan kuitenkin unohtaa tai kadottaa jotakin hyvää ja arvokasta, joka tähänastisessa kristillisyydessä on ollut.

Jeesuksen viesti on kuitenkin selvä: Uusi on tullut maailmaan. Jeesus itse oli se uusi viini, joka tuli maailmaan. Jeesus oli se muutos, joka tuli maailmaan. Jeesus on uusi viini, joka toi vapauden silloiseen uskoon ja uskonnollisuuteen. Jeesus on uusi viini, joka tuo meille kristityn vapauden.

Jeesuksen opetus ja esikuva haastaa meitä uudistumaan. Se haastaa meitä elämään – ei vanhassa vaan uudessa hapatuksessa. Se haastaa meitä etsimään todellista kristityn vapautta. Se haastaa meitä myös toiminnan ja elämän muutokseen ja uudistumiseen. Niin paljon olemme kiinni vanhassa, myös sellaisessa joka on päivän lukukappaleen (kol. 2:16-23) mukaan vain varjoa siitä mikä on tulossa. Emme saa jäädä kiinni vanhoihin tapoihin, juhla-aikoihin, uudenkuun tai sapatin päiviin vaan saamme olla vapaita Kristuksessa.

Tämän pyhän sanoma ja evankeliumi muistuttavat siitä, että Jeesus toi aikansa yhteisöön ja ihmisille aivan uudenlaisen ja mullistavan vapauden. Se oli vapautta uskonnollisesta pakkopaidasta ja sen kahleista. Se oli vapautta, johon liittyi olennaisesti aivan uudenlainen kuva Jumalasta ja ihmisestä Jumalan edessä.

Jeesus osoitti toiminnallaan ja opetuksillaan, että yhteys Jumalaan nousee muusta kuin tiukan uskonnollisen järjestelmän tarkasta ulkonaisesta noudattamisesta. Jeesus osoitti, että Jumalalle ovat tärkeitä myös ihmisten mittapuun mukaan epäonnistuneet ihmiset ja että heillä on pääsy Jumalan yhteyteen.

Jeesuksen tuoma vapaus oli ja on armon ja rakkauden vapautta. Se on vapautta, joka koskee samalla myös meitä kuin se koski Jeesuksen ajan ihmisiä. Mekin kehitämme helposti omat farisealaiset järjestelmämme, joiden mukaan päästämme itsemme ja toisemme Jumalan yhteyteen – tai emme päästä! Mekin luomme uskonnollisuutta, joka on esteenä Jeesuksen tuomalle kristityn vapaudelle.

Luther opettaa, että uskossa kristitty on vapaa ja kaiken Herra. Rakkaudessa hän on kaikkien orja ja palvelija. Vuonna 1520 kirjoittamassaan kirjassa Kristityn vapaudesta Luther selittää kristityn vapautta ja uskon ja tekojen suhdetta ja asemaa. Lain noudattaminen ja teot olivat juuri Jeesuksen ajan fariseuksille tärkeitä. Ne olivat heille oikeastaan pelastuksen tie. Sen tien Jeesus kuitenkin hylkäsi. Siitä Paavali opettaa, ettei kukaan voi tulla Jumalalle kelpaavaksi lain tekojen avulla.

Luther opettaa Kristuksen läsnäoloa meissä uskon kautta. Edelleen Luther opettaa, että Kristuksessa hurskas ja hyvä ihminen tekee luonnostaan hyviä ja hurskaita tekoja. Kenenkään ei pidä kuitenkaan luulla, että hyvät teot auttavat pelastukseen. Itse asiassa mikään hyvä teko ilman uskoa ei auta ihmistä.

Evankeliumissa, sanassa ja sakramentissa läsnä oleva Kristus tuo meille siis vapauden samalla kun hän tuo meille autuuden. Siitä nousevat rakkauden tekomme. Paavali sanookin päivän epistolassa: Vapauteen Kristus vapautti meidät! Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen! Näin hän sanoi lain kanssa kamppaileville galatalaisille.

Orjuuden ies on sitä, että teemme itsellemme ja toisillemme pelastuksen tien tekojen ja erilaisten asioiden kautta. Orjuuden ies on sitä, että evankeliumi ja Kristus eivät ole uskomme ja julistuksemme keskiössä kuten pitäisi.

Lain saarnaakin tarvitaan katumuksen ja parannuksen aikaansaamiseksi. Erityisesti tarvitaan evankeliumin lohduttavaa ja vapauttavaa sanomaa Kristuksesta. Tarvitaan sitä, että annamme Kristuksen asua uskon kautta sydämissämme. Hän on vapautemme! Usko häneen synnyttää myös tien veljeyteen ja tasa-arvoon.

Tässä on maailman vahvin vallankumouksen sanoma. Se on ahdistettujen ja kadotuksen uhan alla olevien sielujen vapautuksen vallankumous. (Saarna 8.10.2017, 18. su helluntaista, Mk. 2 Kristityn vapaus – vanha ja uusi)

Toivo Loikkanen