Temme turhaan työtä raskasta.....

Mitä me sitten tehtäisiin, jos turhaa työtä ei olisi? Näin vitsailimme toisillemme joskus, kun saimme
turhauttavia tehtäviä, joiden suorittamisesta jo etukäteen tiesi, ettei se johda mihinkään. Tehtävä oli vain suoritettava koska niin oli sanottu. Eikä kieltäytymisen mahdollisuutta ollut. Hirtehishuumorilla noista tilanteista selvisi mainiosti.

Olisipa kiva tietää millaista sisäistä huumoria kirkon työntekijät keskenään laukovat, kun joutuvat vastaaviin tilanteisiin. Luulisi, että kirkossa on paljonkin työtehtäviä, joiden ei ole tarkoituskaan tuottaa yhtään mitään. Sen näkee jo pelkästään siitä, ettei tavoitetta ole mitenkään määritelty, eikä
sen toteutumista kukaan valvo. On vain tehtävä, kun niin on käsketty.

Yksi tuollainen on kai tuo, seurakunnan strategian luominen. Niitä kun netistä lueskelee, niin ei voi kuin ihmetellä sitä, miksi tuollaiseen käytetään niin paljon voimavaroja. Onhan nuo kovalla työllä aikaansaadut strategiat kaikki aivan saman kaavan mukaan rakennettuja. Yksikään näkemistäni, ei ole kertonut mitään muuta, kuin pelkkiä itsestäänselvyyksiä.

Voisikohan kirkossakin olla tuota samaa tautia, kuin mistä me kärsimme.

18 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Justiin, kun iloitsin hyvästä keskustelun alusta…. Kiitos kuitenkin ajatuksia herättävistä huomioistasi, Kimmo.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen
    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.