Temme turhaan työtä raskasta.....

Mitä me sitten tehtäisiin, jos turhaa työtä ei olisi? Näin vitsailimme toisillemme joskus, kun saimme
turhauttavia tehtäviä, joiden suorittamisesta jo etukäteen tiesi, ettei se johda mihinkään. Tehtävä oli vain suoritettava koska niin oli sanottu. Eikä kieltäytymisen mahdollisuutta ollut. Hirtehishuumorilla noista tilanteista selvisi mainiosti.

Olisipa kiva tietää millaista sisäistä huumoria kirkon työntekijät keskenään laukovat, kun joutuvat vastaaviin tilanteisiin. Luulisi, että kirkossa on paljonkin työtehtäviä, joiden ei ole tarkoituskaan tuottaa yhtään mitään. Sen näkee jo pelkästään siitä, ettei tavoitetta ole mitenkään määritelty, eikä
sen toteutumista kukaan valvo. On vain tehtävä, kun niin on käsketty.

Yksi tuollainen on kai tuo, seurakunnan strategian luominen. Niitä kun netistä lueskelee, niin ei voi kuin ihmetellä sitä, miksi tuollaiseen käytetään niin paljon voimavaroja. Onhan nuo kovalla työllä aikaansaadut strategiat kaikki aivan saman kaavan mukaan rakennettuja. Yksikään näkemistäni, ei ole kertonut mitään muuta, kuin pelkkiä itsestäänselvyyksiä.

Voisikohan kirkossakin olla tuota samaa tautia, kuin mistä me kärsimme.

18 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jaa, mutta. Voi kai sitä sanoa sentään tavoitteeksi, että luodaan strategia. Ei kai sillä toiminnalla mihinkään muun tarvitse pyrkiä. Tavoite on saavutettu, kun strategia on luotu. Tuskinpa kukaan sen sisältöä, julkaisun jälkeen muistaa. Miksipä muistaisi, kun se ei millään tavalla työntekimistä tue.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” 1.Tim1:5

    Kun tuon lauseen avaa, niin pääsee ytimeen. Tuon voisi kiteyttää, että Raamatun päämäärä on, että ihminen ymmärtää sen, että Rakkautta ei ole ilman puhdasta sydäntä, hyvää omaa tuntoa ja vilpitöntä uskoa.

    Monesti kun joutuu kirkon strategian ohjelmallisen myllyn keskelle, paljastuu myös sen rakkauden ontto kuori, joka lähtee pelkästä velvollisuuden tunteesta. Lain kautta syntyvä käsky ei vielä ole täyttänyt rakkautta, vaan se vasta sen kuva, josta puhutaan.

    Rakkaus syntyy rehellisyydestä ja Jumala suhteesta, jossa ei ole valheellisuutta ja teeskentelyä, ei ulkokultaista esittämistä, eikä keksimällä keksittyjä strategioita. Kirkolla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin löytää Ensimmäinen Rakkaus ja pysyä siinä. Kaikki ihmistekoinen hurskaus täytyy hylätä ja mennä takaisin Ristin juureen.

    Mistä aloittaa? Puhtaasta sydämmestä, hyvästä omasta tunnosta ja vilpittömästä uskosta? Mitä kirkolta näistä puuttuu? Tuohon vastaamalla löytyy vastaus…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kristillisen seurakunnan ensisijainen tehtävä on johdattaa mahdollisimman paljon ihmisiä Kristuksen yhteyteen ja iankaikkiseen elämään. Tämän tehtävän onnistumista on mahdoton arvioida tämän ajallisen elämän puitteissa. On vain pidettävä esillä evankeliumin sanomaa rukoillen että sana kantaisi hedelmää. Toinen tärkeä tehtävä on rohkaista kristittyjä toimimaan niin, että tästä maailmasta tulisi edes vähän parempi paikka. Mutta eipä tämänkään tavoitteen saavuttaminen taida olla millään luotetavalla mittarilla mitattavissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos veljet hyvistä puheenvuoroista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Lukemistani strategioista kaikki, kuvasivat pääasiassa vain tavoitetta. Minusta sen tulisi kuvata sitä, miten tavoite aiotaan saavuttaa. Muilla työpaikoilla, se merkitsee tavanomaisesta poikkeavaa toimintasuunnitelmaa. Johon jokainen keskittää koko tarmonsa. Kirkossa taas pyritään tavoitteissin juuri niillä tavoilla, joilla ennenkin on toimittu. Siitäkin huolimatta, etteivät ne tuota tulosta.

    Jotenkin hassulta kuulostaa toimintasuunnitelmat, joita ei ole tarkoituskaan muuttaa, yhtään miksikään siitä mitä ne ovat olleet tähänkin asti. Tietysti kirkon tavoite on viedä ihmiset Kristuksen luo, mutta miten se toimivalla tavalla toteutuu. ja miten saadaan kakki siihen tavoitteeseen sitoutumaan?

    Ripari on sydäntäni lähellä. Hienot fiilikset leireille luodaan ja niiden eteen uhrataan valtaisa työmäärä. Nuoria kutsutaan vasta kahden kuukauden kuluttua syksyllä alkavaan toimintaan. Fiilikset on vain jo aikoja sitten kadonneet. Jospa tuossa seurakunnat voisivat ottaa huomioon tuon asian. Strategiana voisi olla koko seurakunnan pyrkimys mahdollistaa toimintaa jo heti konfirmaatioillasta lähtien.

    Tuolla pikku muutoksella saataisiin aikaa nuorten jääminen seurakuntaan. Samalla seurakunta voi monin tavoin olla tukemassa nuoria ja nuorisotyötä. tavoitteena voittaa heidät Kristukselle. Näin toimien nuoret toisivat oman piristyksensä koko toimintaan. Huomioimalla nuoret seurakunnan keskiössä, he sitoutuisivat kaikkeen sen toimintaan pysyvästi.

    Siinä olisi visiota ja toimintasuunnitelmaa Suomen kirkolle.

    Sellainen strategia vaatisi jatkuvaa työstämistä ja uusien näköalojen löytämistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Tuolla pikku muutoksella saataisiin aikaa nuorten jääminen seurakuntaan.”

      Tokkopa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tavoitteet olisi jaettava portaiksi: mitä pitäisi saada aikaan viidessä vuodessa, mitä vuodessa, mitä kuukaudessa, viikossa… Mikä pitäisi tehdä tänään eikä jättää huomiseen?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kah. Kimmo kun ei usko, ni minkäs sille. Tuskin moni muukaan. Olenpahan tuon kuitenkin päässyt omin silmin näkemään. Leirin hieno fiilis jatkui konfirmaatio-iltana ja sen jälkeenkin. Monet nuorista tuli juhlien jälkeen lepäämään, kunhan pääsivät sukulaisista eroon. Oli kiva katsella nuorten porukkaa, joka oli ryhmäytynyt hyvin riparilla. Sen jälkeen oli aivan luonnollista tulla yhdessä nuortentoimintaan.

    Kirkon nuorisotyö töppää monessa seurakunnassa, kun fiilistä ei kyetä hyödyntämään. Luodaan ensin kovalla työllä hyvä yhteishenki ja annetaan sen sitten haihtua olemattomiin. Sen jälkeen vasta yritetään saada nuoria uudelleen mukaan. Silloin toteutuu tuo Kimmon visio: nuoret ei vaan enää tule.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Leirin hieno fiilis jatkui konfirmaatio-iltana ja sen jälkeenkin.”

      Juu, kun pääsee ajelemaan rippilahjaksi saadulla mopoautolla.

      Pekka: ”Oli kiva katsella nuorten porukkaa, joka oli ryhmäytynyt hyvin riparilla. Sen jälkeen oli aivan luonnollista tulla yhdessä nuortentoimintaan.”

      Nuorten ryhmäytyminen erilaisiin harrastuspiireihin ja muihin rientoihin on nykyään mahdollista ihan toisella tavalla kuin ennen. Vaihtoehtoja piisaa pilvin pimein. Taitaa olla vain niin, että aika harva nuori siihen tänä päivänä kirkkoa tarvitsee. Ei tarvinnut ennen muinoinkaan 60-luvun alussa, kun minäkin ripille pääsin vaikka vaihtoehtoja oli paljon vähemmän. Ne tuppaa olemaan nuorilla nykyäänkin vähän maallisemman sorttiset menot. Tuskinpa niissä juurikaan uskonnollisuudella mitään osaa on.

      Leirille on kiva mennä, kun kaveritkin menee ja lahjoja tulee, mutta kyllä se on siinä sitten – ainakin suurimmalla osalla. Edellyttäisi myös kodilta ja kasvatukselta uskonnollista painotusta, tukea ja kannustusta kirkon touhuihin, jotta ne jatkuisivat rippikoulun jälkeen. Yhä harvemmalla enää tänä päivänä on. Kansakunta sekularisoituu hyvää vauhtia kaiken aikaa, kuuluipa sitten kirkkoon tai ei.

      En tiedä sitten onko hyvä vai huono asia. Whatever.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oonko mä erhetyny väittämään jotain nuoreten uskonnollisuudesta ? Ei sillä hyvällä fiiliksellä tarvitse olla mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa. Asiat on kirkossakin muuttunu, melko paljon siitä kun me vaarit rippikoulua käytiin. Joten Kimmo sun väitteesi menee hiukan ohi nyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Ei sillä hyvällä fiiliksellä tarvitse olla mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa.”

      Tuskinpa hyvällä fiiliksellä mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa onkaan. Kirkon tarkoitusperä on tietenkin kasvattaa nuorista uskollisia, uskovaisia ja maksukykyisiä jäseniä itselleen harrastustoimintaa ylläpitämällä. Kommenttini pointti olikin siinä, etteivä kovaa vauhtia sekularisoituvassa yhteiskunnassa elävät nuoret juurikaan kirkollisia rientoja kaipaa, ellei heidän perheensä satu olemaan uskonnollisesti aktiivinen.

      Pekka: ”Asiat on kirkossakin muuttunu, melko paljon siitä kun me vaarit rippikoulua käytiin.”

      Eikö kirkko olekaan enää uskonnollinen yhteisö, joka pyrkii saamaan nuoret uskollisiksi ja aikuistuttuaan maksukykyisiksi jäsenikseen Jumalan sanan ääreen?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kimmo:” Eikö kirkko olekaan enää uskonnollinen yhteisö, joka pyrkii saamaan nuoret uskollisiksi ja aikuistuttuaan maksukykyisiksi jäsenikseen Jumalan sanan ääreen?”

    Huomaan tuosta sen, ettet Kimmo ole paljoa seurannut asioiden kulkua kirkon nuorisotyössä. Jos kirkolla olisi tuon kaltaisia tavoitteita, niin kai siitä jotain merkkejä olisi. Nykykäytäntöhän on se, että tehdään vain työ. Eikä mitään pitkäntähtäimen tavoitteita aseteta.

    Haukut puuta, jossa ei ole oravaa. Eli moitteesi kohdistuu sellaiseen toimintaan, millaiseksi sinä sen kuvittelet ja mitä se ei oikeasti ole. Sen voin helposti käsittää, koska tietysti kirkon toiminnan tulisi olla kuvauksesi mukaista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Jos kirkolla olisi tuon kaltaisia tavoitteita, niin kai siitä jotain merkkejä olisi. ”

      Miksi sitten Yrjö Sahama kirjoittaa näin: ”Kristillisen seurakunnan ensisijainen tehtävä on johdattaa mahdollisimman paljon ihmisiä Kristuksen yhteyteen ja iankaikkiseen elämään.” ————–”On vain pidettävä esillä evankeliumin sanomaa rukoillen että sana kantaisi hedelmää.”

      Mihin kirkon nuorisotyötä sitten ylipäänsä tarvitaan, ellei sillä olisi Sahaman kuvaamaa tehtävää ja sen mukaisia tavoitteita?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Haukut puuta, jossa ei ole oravaa.”

      Enkä mä mitään hauku, kunhan vain kummastelen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sitä Yrjön ajatusta minäkin ihmettelin. Siinä hän on oikeassa, että tavoite tulisi olla semmoinen. Jos oikeasti pyrittäisiin noihin tavoitteisiin, niin silloin olisi toiminnan uudelleenarvioinnin aika. Sellaiseen kirkko vain ei kykene. Sillä sen työtekijät juoksevat oravanpyörässä. Eikä sitä voi pysäyttää. Uudelleenarviointi vaatii pysähtymistä.

    Työtekijöihin kohdistuu liian monelta taholta suuria odotuksia, joita heidän on pakko lähteä jossain määrin toteuttamaan. Mitään toimintaa ei voi lopettaa, ilman että siitä syntyy suuri ”haloo”. Joten mitään uudenlaista toimintamalliakaan ei voi synnyttää.

    Tuosta seuraa otsikkoni mukainen tilanne. Kirkon työntekijät ovat ansassa. Vaikka he tajuaisivatkin toiminnan mielettömyyden, niin he eivät voi sitä muuksi muuttaa. Jollei sitten saa tuekseen seurakunnan hyväksymistä. Sellainen tilanne on kirkossa hyvin poikkeuksellinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkko pakenee jatkuvasti tuohon Yrjön ajatukseen :” Mutta eipä tämänkään tavoitteen saavuttaminen taida olla millään luotettavalla mittarilla mitattavissa.”

    Niinpä tehdään vain työtehtävät ja jos tuloksia ei tule, niin ollaan vastuusta vapaat. Työthän on tehty juuri niin kuin on pitänytkin tehdä. Vika täytyy olla siis nuorissa, jotka eivät uskonasioista ole kiinnostuneet.

    Tuo asenne ottaa päähän. Sama se on, noiden strategioiden kanssa. Tehdään kovasti töitä. Kootaan toimikuntia ja pidetään palavereja yms. Sitten kun se on painettu ja julkaistu, niin sen sisältöä ei edes kirkkoherrat muista. Saatikka sitten, että valvoisivat sen toteutumista käytännössä. Ihmettelen tässä, miksi niitä jatkuvasti luodaan, kun niillä ei ole mitään todellista merkitystä.

    Entä miksi ripareihin panostetaan niin paljon ja kehutaan sitä kirkon lippulaivaksi? Ikään kuin se todistaisi kirkon tekevän siinä erityisen hyvää työtä. Siitä ei välitetä mitään, etteivät nuoret koe kirkkoa sen jälkeen mitenkään omaksi jutukseen.

    Ajatellaan että: Tuleehan seuraavan vuonna taas uudet nuoret ja vanhat lähtee kuitenkin opiskelemaan. Joten miksi niihin tarvitsisi panostaa. Näin kirkon nuorisotyön keskiössä onkin vain rippikoulutyö. Onhan se sentään lippulaiva. Nuorten pois jäämiselle ei nähdä syytä omassa toiminnassa.

    Nuorisotyö saa hetkeksi mukaan nuorison ja ongelmaa ei havaita, sillä aina tulee uudet lähtevien tilalle. Nuorisotyöntekijöillä riittää työtä ja se on heille tärkeintä. He eivät kanna vastuuta siitä, miten nuoret sitoutuvat toimintaan. Joten kirkon nuorisotyö pyörii vauhdilla omassa oravanpyörässään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.