Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Töitä nuoremmille, kiitos

Osa työtäni on etsiä sopivia pappeja seurakuntiin ja vastaavasti papeille ja maistereille töitä seurakunnista. Työ on ollut hauskaa ja antoisaa. Nyt siinä on vuosi vuodelta kasvanut surullinen...

Asumisen rajat

Evankelista Kalevi Lehtinen saarnasi jossain seuraavasti: Kun olin Amerikassa, siellä oli oluen juonti syntiä, mutta meikkaus ei. Tulin Saksaan, siellä oli meikkaus syntiä, mutta...

Asioiden sisäistäminen toiminnan lähtökohta

Kirjoituksessa on kiinnostuttu kirkkovuoden asioista. Loppiaisen aika muun muassa vaihtelee. Tänä vuonna se on lauantaina 6.1.2018. Loppiainen (teofania, Θεοφάνια, epifania) on joulua vanhempi kristillinen juhlapäivä....

Muistikuvia seuroista: ”Herran Jeesus ole kiitetty!”

Tällä blogi-palstalla on julkaistu kolme kirjoitustani, mutta haluan kirjoittaa vielä yhden jutun, koska ihminen ei koskaan tiedä, milloin elonpäivät päättyvät. Tässä viittaan ensimmäiseen kirjoitukseeni...

Feministinen jouluseimi provosoi

”Härregud, en minä nyt sellaisissa paikoissa…”. Hesarin Karlssonin piirros (3.1.) kommentoi Loviisan kirkon jouluseimeä, joka on suututtanut seurakuntalaisia. Kokonaisuudessaan Karlssonin kuvassa on viittaus lehtikeskusteluun: ”Alastomuutta...

Jumalan kirkkauden ilmestyminen

Kuvassa näkymä Lapista 26.12.2017, kun olimme menossa Enontekiön Peltovuoman koululle pitämään tapaninpäivän jumalanpalvelusta yhdessä kanttorina toimineen Pasi Tikan kanssa. Lauantai 06.01.2018 Loppiainen eli Epifania Jeesus, maailman...

Nomen est omen!

Tänään alamme uuden kalenterivuoden, joka on vuosi 2018 jälkeen Kristuksen syntymän. Jokainen vuosi ja vuosiluku läntisen ajanlaskun mukaan viittaavat taaksepäin ensimmäisen joulun sanomaan. Jeesuksen tulo...

Uusi vuosi, uusi alku

”Olkoon uusi vuosi sinulle uusi alku” kirjoitti ystäväni joulukorttiini muutama vuosi sitten isojen elämänmuutosten keskellä. Näin vuoden vaihtuessa ystäväni sanat tuntuvat taas ajankohtaisilta, kun...

Noin 52000 erosi kirkosta

Eroakirkosta.fi-palvelussa raakaluku, josta on poistettu ortodoksit, vuodelta 2017 oli 49814. Tämän ja kirkon julkaiseman luvun perusteella arvioin, että viime vuonna evlut kirkosta erosi 51750..52000...

Toivotus

Hyvää ja kaikinpuolin onnentäyteistä uutta, juuri alkanutta auringonkiertoa kaikille sukuun tai säätyyn katsomatta – tasa-arvoisesti!