Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Entä jos Jeesus olikin ruma?

Monissa alttaritauluissa, kiiltokuvissa ynnä muissa Jeesus kuvataan salskean komeaksi mieheksi. Joku voisi sanoa kauniiksikin… Mutta entäpä jos Jeesus oli (niin kuin historioitsija Josefuksen kerrotaan kirjoittaneen)...

Rippileirillä koronarajoitusten höllennettyä

Tämän rippikoulun toteutuminen ei ollut kirkossa kuulutettua vielä huhtikuussa. Lopulta kuitenkin leirille näytettiin vihreää valoa. Vanhempainillassa ennen leiriä isoset iloitsivat siitä, että pääsivät hetkeksi...

Päätöksentekoa seurataan

Yhteiskunnassa on keskusteltu hyvinvointipalvelujen turvaamisesta. Päätöksenteon kohdalla on mietitty, miten suuren osan toiminnoista julkisen sektorin eli valtion ja kuntien tulisi rahoittaa. Taloudellisten voimavarojen heikentyessä...

Löytyykö seurakunnan rakentajia?

Vielä kymmenisen vuotta sitten kirkossa vaikutti näkyvästikin Kirkon Rakentajat -niminen foorumi. Sen tavoitteena oli edistää keskustelua kirkon tulevaisuuden vaatimista ratkaisuista. Foorumin ympärillä on usean...

Pyhä henki.

Uskossa Korkeimpaan perustana pitää luonnollisesti olla mahdollisimman rehellinen ja realistinen lähtökohta. Me kaikki ihmiset saamme syntyessämme tänne maailmaan olemukseemme lähimmäisen rakkauden ja tas-arvoisen ihmisarvostuksen....

Keskustan kaksi piiriä käy kirkkopyhään Nousiaisiin Pyhän Henrikin kirkkoon elokuun viimeisenä sunnuntaina

Jos Herra suo, niin elokuun viimeisenä sunnuntaina 30.8.2020 vietämme Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkossa Keskustan Varsinais-Suomen piirin kirkkopyhää, johon olemme kutsuneet mukaan myös Keskustan Satakunnan piirin väen. Meillä on ilo käydä Keskustan...

Lepoa ja kirkkautta edessäpäin

Arkkipiispa Johannes nukkui kuolonuneen tasan 10 vuotta sitten. Siksi 1. heinäkuuta toimitimme vainajan muistopalveluksen, panihidan. Rukoilimme hänelle ikuista lepoa ja kirkkautta ajan rajan tuolla...

Onko antisemitismi vierasta yhteiskunnallemme?

Eräässä mielessä Euroopan hullu vuosi (alunperin historiallinen vuosi 1848) sijoittuu ajalle 2014 – 2015. Tuohon aikaväliin ajoittuvat esimerkiksi hyökkäys Juutalaiseen museoon Brysselissä toukokuussa 2014,...

Hyttysestä härkänen

Nyt on keksitty että Suomessakin on malarian levitykseen kykeneviä hyttysiä. Ihan kuin ne olisi tulleet tänne vasta nyt. Kuulin niiden olemassaolosta jo...

Miten saimme erisnimemme

Harva tulee ajatelleeksi asian syntyneen kristinuskon ja verotuksen asiasta tunnistautumisessa. Turku oli 1500.taa luvulla asian lähtöpaikka mutta pisimmällä oltiin Savossa sen aikaisen linnan takia. Siellä...