Entä jos Jeesus olikin ruma?

Monissa alttaritauluissa, kiiltokuvissa ynnä muissa Jeesus kuvataan salskean komeaksi mieheksi. Joku voisi sanoa kauniiksikin…

Mutta entäpä jos Jeesus oli (niin kuin historioitsija Josefuksen kerrotaan kirjoittaneen) ”tummaihoinen ja pienikasvuinen. Selkänsä oli köyryssä, tukkansa ohut ja partansa harva. Kasvot olivat pitkänomaiset, kulmakarvat yhteen kasvaneet. Koko hänen olemustaan kuvataan pelkoa herättäväksi.”

Mikä muuttuisi vai muuttuisiko mikään?

  1. Historiallinen Jeesus: piirteet kohtuullisen karkeat, ihonväri ei musta, mutta melko tumma, hiukset lyhyehköt, kiharat, parrakas, pituus suurinpiirtein ajan seemiläisten keskipituus eli 155cm. Koska työskenteli 30-v saakka puuseppänä/rakennusmiehenä todennäköisesti myös melko lihaksikas.

    Länsimaisen kuvaston hyvin vaaleaihoinen, pitkätukkainen, kaunis mies Jeesus ei ollut.

  2. Raamatussa ei Jeesuksen ulkonäöstä kerrota, mikä on teoksen kokonaiskuvan kanssa hyvin sopusoinnussa.

    Jeesus oli nuoruutensa rakentajana isäpuolensa Joosefin opissa ja fyysiseltäkin olemukseltaan täydellinen. Vaikuttaa siltä, että Josefuksen ”kerrotaan kirjoittaneen” hyvin erilaisesta henkilöstä evankeliumikertomuksiin verrattuna.

    ”Koko hänen olemustaan kuvataan pelkoa herättäväksi” ei todellakaan ole Raamatusta poimittu Jeesus-kuva
    . Paitsi jos tarkoitettaisiin hänen Raamatussa ennustettua tilintekoaan nykyisen maailman kanssa ”uuden maailman syntyessä”.(Mat19:28)

  3. Publius Lentuluksen kuvauksen mukaan Jeesus oli keskikokoinen, suoravartaloinen, hillitty mies, jonka pähkinänruskeat hiukset olivat korviin saakka sileät ja valuivat sitten olkapäille pehmeinä kiharoina.
    Tuolloinen vaatimaton keksikokoisuus viittaa vahvasti siihen että Torinon käärinliinan mies on liian pitkä Jeesukseksi.
    Pitkät hiukset viittaavat Jeesuksen olleen ainakin jonkin aikaa nasiiri. Nasiirilupaukset voitiin näet tehdä myös määräaikaisiksi: ”Totisesti minä en juo viinipuun antia ennenkuin…” jne

Kirjoittaja

Makkonen Esko
Makkonen Esko
Sekatyömies, joka tekee ensin ja ajattelee sitten.