Vielä kymmenisen vuotta sitten kirkossa vaikutti näkyvästikin Kirkon Rakentajat -niminen foorumi. Sen tavoitteena oli edistää keskustelua kirkon tulevaisuuden vaatimista ratkaisuista. Foorumin ympärillä on usean vuoden ajan vallinnut syvä hiljaisuus, vaikka se mainitaan edelleen Hengen Uudistus -liikkeen nettisivuilla.

Samoihin aikoihin kirkon uudistamista hahmotteli Kansankirkon Myytinmurtajat -niminen kirja, joka julkaistiin vuonna 2009 ja sai innostuneen vastaanoton mm. saman vuoden Kirkkopäivillä. Pian kirjan ympärille laskeutui kuitenkin täysi hiljaisuus. Sen sijaan, että kirkossa olisi perustettu projekti kirjoittajien löydösten hyödyntämiseksi, keskustelu vaikeni.

Näyttää siltä, että kirkossa vierastetaan sitä että sen hallinnon ulkopuolelta esitetään kritiikkiä ja kehittämisehdotuksia. Ne vaietaan kuoliaiksi. Kirkolliskokouksen asettaman tulevaisuuskomitean mietintöä vuodelta 2016 voidaan pitää kirkon omana kannanottona asiaan. Senkin toimeenpano on takkuillut. Elokuun kirkolliskokousta kannattaa seurata tämänkin asian näkökulmasta.

Mainituista asioista olen kirjoittanut useita blogeja ja tullut siihen välitulokseen, että kokonaiskirkon ja kirkon keskushallinon tasolla kirkon rakentaminen, kehittäminen ja uudistaminen ovat hyvin vaikeita ja hitaasti jos ollenkaan eteneviä. Kirkon tulevaisuus on seurakuntien varassa. Kun lähden etsimään kirkon rakentajien sijasta seurakunnan rakentajia, löydän muutamia vihjeitä.

Kun Pekka Särkiö arvioi kirkolliskokousvaalin tulosta vuonna 2016, hänen mukaansa ”uutisoinnissa on jäänyt pimentoon kirkon keskikenttää edustava, kansankirkollisuutta ja yhteistä hengellistä ydintä korostava suunta, jonka listoja on eri hiippakunnissa. Kansankirkon rakentajat –pappislistalta valittiin kirkolliskokoukseen Oulusta, Mikkelistä ja Kuopiosta kustakin yksi sekä Tampereelta kaksi, lisäksi Oulusta yksi maallikko, yhteensä siis 1 + 5.” Särkiön mukaan ”edelleen on selvästi tilausta ohjelmalle, jossa pääpaino on kirkon yhteisessä hengellisessä ytimessä”.

Hämeenlinnalainen pastori Juha Koivulahti esitteli omaa ohjelmaansa tämän vuoden kirkolliskokousvaalissa seuraavasti: ”Koska kirkon tulevaisuus ratkaistaan paikallisseurakunnissa, seurakuntarakenne on suunniteltava uudelleen niin, että paikallisseurakunnat voivat yhä enemmän toimia itsenäisinä hengellisinä yhteisöinä, paikallisidentiteetistään käsin. Tähän päästään esim. jatkokehittämällä aiemmin esillä ollutta yhtymärakennetta ja sallimalla monimuotoisuus. Kirkkoon tarvitaan myös uudenlaista jäsenhankinta-ajattelua (evankeliointi), johon päästään kirkon koulutusta ja vapaaehtoistoimintaa kehittämällä.” Koivulahti jäi valitsematta.

Kirkolliskokoukseen viime vaaleissa valittu kirkkoherra Jari Kemppainen Pälkäneeltä puhui tavoitteissaan, miten ”tulevaisuuden seurakunnat ovat sopivan kokoisia jumalanpalvelusyhteisöjä. Seurakunnat toimivat seurakuntalaisten varassa. Talous voidaan hoitaa joko hiippakunnan tai rovastikunnan kokoisissa yhteisöissä. Seurakunnilla on varoja koko ajan vähemmän. On keskityttävä jumalanpalveluselämään ja yhteisöjen rakentamiseen. Siksi kirkossa on toteutettava toiminnan ehdoilla tapahtuva organisaatiouudistus. Hyvä pohja tälle on Tulevaisuuskomitean mietintö.” Kirkkoherra Mauno Soronen Haapavedeltä puolestaan tavoitteli sitä, ”että seurakunnat säilyvät kirkon perustehtävän perusyksikköinä, joissa työntekijät kasvavat moniosaamiseen ja valmentavaan työotteeseen ja seurakuntalaisten osallisuus ja yhteisöllisyys vahvistuu vastuunsaamisen ja vastuunottamisen kautta”.

Valmentava työote ja seurakuntalaisten osallisuuden vahvistuminen. Ja edelleen, vaikka väsyksiin asti, tulevaisuuskomitean mietintö. Nyt tarvitaan seurakunnan rakentajia. Näen tällä pienelläkin tutkailulla että heitä on. Miten osattasiin verkostoitua, koota rakentajia ja vahvistaa tärkeintä yksittäistä tekijää: seurakuntalaisten osallisuuden vahvistuminen?

Kirkon tulevaisuus on seurakuntien varassa, ja seurakunnan tulevaisuus on seurakuntalaisten varassa.