Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Luopuuko Puolustusvoimatkin Jumalasta?
Puolustusvoimissa on siirrytty ”hyödyntämään” joogaa ja mindfullnessiä asevelvollisten mielen kohentamiseksi, kertoo Suomen Kuvalehti viimeisimmässä numerossaan. Armeija perustaa ”Lepola-toimintaa” eri puolille maatamme, joissa toimintakyvyn menettäneet...
Löydetty helmi 6: Balsamia haavoihin
Huolien ja murheiden kohtaaminen on ihmisen osa – myös kristityn. Jokaisella on ristinsä, jonka kanssa yritetään tulla toimeen. Joskus jollakin kipeällä asialla on aikansa....
Kuolevaisuudella kuritettu
Etruskimerirosvoilla oli tapana kiduttaa vankejaan pakottamalla heidät kantamaan mukanaan kuollutta ruumista, johon heidät oli kiinnitetty. En tiedä, onko tarina tosi, mutta Augustinus kertoo näin...
Kaleva-lehti ja vanhoillislestadiolaisuus
”Kenenkään ei voida edellyttää kuuluvan herätysliikkeeseen tai mihinkään hengellisyyteen vastoin omaa tahtoaan. Mikäli henkilö kokee, ettei hän jaa enää yhteisön uskonymmärrystä tai arvoja, ei...
Toppapuku
Kun tänä talvena myös Etelä-Suomi on saanut kunnolla lunta ja pakkastakin on luvassa, lienee paikallaan kertoa seuraava juttu.
Taannoin Lapin Kansassa oli kirjoitus pariskunnasta, joka...
VALOVERHO
On satanut lunta pari päivää. Lumisade on kuin valoverho ikkunan takana, maiseman himmentäjä. Nyt sade on lakannut, on tullut tuuli, joka leikki puhtaalla lumella,...
Herrojen haaveet hukassa, johdanto-osa
Olen taas kerran plarannut kirkon toimintasuunitelmia ja strategioita viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta. Olen tehnyt sitä yrittäessäni ymmärtää niiden merkitystä. Uskon että ne saivat vuosituhannen...
Pitkästä aikaa
Joskus vuosia sitten kirjoittelin blogia Kotimaan sivuille. Sitten systeemi kai muuttui niin, ettei kuka tahansa voinut kirjoittaa, vain harvat ja valitut. Nyt sana näyttää...
Brassipappi pelotteli koronarokotteella – piispat ärähtivät
Koronavirus on niittänyt tuhoa Brasiliassa toiseksi eniten koko maailmassa: 200 tuhatta henkeä on kuollut. Muutenkin Latinalainen Amerikka on ollut vaikeassa tilanteessa. Alueella on 8...
Hgin hpk:n budjetti: vastuullisiksi nimetyt kiistävät, tilintarkastaja muutti lausuntoaan kapitulin pyynnöstä
Tein keväällä 2020 rikosilmoituksen Helsingin hiippakunnan taloudenpitoon liittyvistä asioista. Oli käynyt ilmi, että hiippakunnan vuoden 2019 budjetti oli vaihtunut sekä loppusummaltaan että sisällöltään sen...

