Ikipuut -kirja inspiroi luontosuhteen pohdintaan

Tammikuun viimeisessä Helsingin Sanomien numerossa oli pitkä ja mielenkiintoinen artikkeli metsää koskevasta teoksesta Ikipuut ja sen kirjoittajasta Richard Powersista. Ryhdyinkin heti selvittämään kirjan lainaamista, ja huomasin että teokseen on kaupunginkirjastossamme yli 1000 hengen varausjono! Siispä tämä kirjoitus perustuu pelkästään tuon lehtiartikkelin herättämiin ajatuksiin.  Toimittaja Suvi Ahola kuvaa kuinka fyysikkona ja tiedekirjailijana tunnettu Powers löysi elämäänsä syvällisen luontoyhteyden, mikä muutti hänen kirjoitustyönsä suunnan. Metsän ja puiden asiat alkoivat kiinnostaa yli kaiken.

 

Kaikki alkoi vaelluksella satoja vuosia vanhassa punapuumetsässä, jossa Powers koki oivalluksen: olemme sellaisia kuin olemme meitä ympäröivän luonnon ansiosta, emme omien ponnistustemme perusteella. Tämän kokemuksen pohjalta vahvistui ajatus siitä, että luonnon monimuotoisuudella on oma itseisarvonsa, eikä sitä saisi kohtuuttomalla tavalla hävittää. Länsimaista ajattelua Powers kuvaa kapea-alaisen humanismin vangiksi. Ihminen on liikaa ”omassa päässään” ja korottaa omat aineettomat käsitteensä, filosofiansa ja ajattelunsa elollisen luonnon yläpuolelle. Syntyy vääränlaista itsensä ylentämistä, uskoa oman lajin ylivertaisuuteen luomakunnan kruununa ja vieraantumista luonnosta.

 

Artikkeli Powersista osui tämän ajan suureen eksistentiaaliseen kysymykseen: miten voimme nykyaikana oikeuttaa luonnon tai ihmisten riistämiseen perustuvan toimintatavan ja maailmankuvan? Kysymys on vaikea, koska olemme kaikki tavalla tai toisella kytkeytyneet samoihin järjestelmiin, joiden muutosta kaipaamme. Powers etsii polttavaan kysymykseen vastausta kirjoittamalla nykyaikaista faabelia tai allegoriaa.

Entä miten me teologit vastaamme tähän kysymykseen?

Kykenemmekö inspiroimaan, tarjoamaan oivalluksia tai avaamaan ihmisten mielikuvitusta uudenlaisten toimintatapojen kuvittelemiseen? Mitä merkitsevät sellaiset teologiset käsitteet kuin synti, pelastus ja armo ekokriisin aikakaudella?

Powersin kuvaama kapea-alainen humanismi ja usko ihmisen älylliseen ylivertaisuuteen on eittämättä kulkenut pitkän aikaa käsi kädessä kristillisen teologian kanssa. Valistuksen ja uuden ajan arvomaailmassa luontoon suhtauduttiin välinearvona ja sen hallitseminen vaurauden tuottamiseen oli ajan henki.

Nykyisen väestönkasvun maailmassa valistuksen ajan mekanistinen luontokäsitys ei enää kannattele meitä tulevaisuuteen. Tiedämme yhä enemmän esimerkiksi eläinten aistimuksista ja teollisuuden kielteisistä seurausvaikutuksista luonnolle. Siirtymä pois ihmiskeskeisestä maailmankuvasta näyttää välttämättömyydeltä lajimme ja planeettamme selviämisen kannalta. Nyt tarvitaankin kohtuuden ja luomakunnan kunnioituksen teologiaa, joka päivittää kristillisen ihmiskuvan ja maailmankäsityksen nykyisten ympäristötieteiden ymmärryksen tasolle.

1 kommentti

  • Seppo Heinola sanoo:

    Hyvä kirjoitus kirjoitus kaikin puolin kun muistaa että käsite humanismi ei ole tuossa humaanin synonyymi. Humanismi viitatessaan ihmiskeskeisyyteen on kristillisestikin sangen ’humanistista’, sillä uskonnossammehan katsotaan juuri ihminen (human) koko maailmankaikkeuden ainoaksi älylliseksi ja sielun omaavaksi lajiksi, ja juuri kenties siksi niin monet uskovat antavat luonnonsuojelulle piupaut, onhan se huuhaata ja arveluttavien viherpipertäjien skeidaa…

    Valistuksen humanismi oli myös keskeisesti humaanisuutta eli inhimillisyyttä ja asettautui ihmisiä järkyttävän raa’asti eli epäinhimillisesti kohtelevaa yhtenäiskulttuuria vastaan. Lopetti noitaroviot, kidutuksen ja orjuuden. Valistuksen tiede aikaansai ihmisten elämää parantaen huikean kehityksen kaikilla aloilla, mutta ajan valistuneillakaan ei tietenkään voinut olla aavistustakaan siitä, etä keksinnöt loisivat ajan myötä räikeän ahneuden kätilöimänä teollisen tehotuotannon, jonka seurauksiin ihmiskunta tullee kuolemaan. Mutta ahneushan ei ehdollistettuna ole synti, rahaa saa repiä luonnosta ja muista ihmisistä irti miten paljon tahansa kun ei vain ’rakasta’ mammonaansa enemmän kuin Jumalaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Minna Mannert
    Minna Mannert

    MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.