Jollet ole varauksetta kaikessa puolellamme, olet meitä vastaan. Keskustelukulttuurin polarisoitumisesta on viime vuosina puhuttu väsymiseen asti. Aihe on edelleen ajankohtainen.

Jyrkät kahtiajaot ja viholliskuvien viljely ovat aina olleet myös osa uskontokeskustelua. Ihminen on rajallinen olento, jolla on ikiaikainen taipumus jakaa kanssaihmiset meihin ja muihin.

Ryhmään kuuluminen on ollut aiemmin eloonjäämisen ehto. Samanmielisten kuplassa ihminen kokee nykyäänkin olevansa turvassa ja ymmärretty. Lisäksi ajattelu vaatii kategorisointia, joka johtaa helposti stereotyyppisiin yleistyksiin.

Toisaalta psykologia tuntee myös ilmiön, jossa ryhmäidentiteetin laajentamisen avulla empatia ja solidaarisuus alkavatkin kohdistua aiempaa laajempaan joukkoon.

Yhdysvalloissa Clemsonin yliopistossa julkaistiin 2024 tutkimus, jonka mukaan Saksassa, Puolassa ja Iso-Britanniassa tehdyt kyselytutkimukset osoittavat, että yhteisen yläryhmän ”me eurooppalaiset” esiin nostaminen ja korostaminen vähensi maahanmuuttajia kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja.

Klassinen on myös Muzafer Sherifin koe yhdysvaltalaisella kesäleirillä 1954. Kun pojat jaettiin kahteen kilpailevaan ryhmään, niiden välille syntyi vihaa ja jopa väkivaltaa. Kun ryhmille annettiin yhteinen tavoite, kuten vesitankin korjaaminen, vihamielisyys suli ja ryhmät alkoivat tehdä yhteistyötä.

PSYKOLOGISTEN TUTKIMUSTEN mukaan jaettu identiteetti ja yhteiset päämäärät voivat siis purkaa raja-aitoja ja lisätä yhteistyötä ja empatiaa.

Raja-aitoja riittää ihan vain Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisälläkin. Puhumalla yhä enemmän siitä, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia, oppisimme ehkä keskustelemaan kunnioittavammin eri tavoin uskovien kanssa. Mutta miten sanoittaa yhteinen päämäärä?

Aikamme kaipaa kipeästi sivistynyttä uskontokeskustelua ja puhetta hengellisistä asioista. Siinä ei omisteta totuutta ja yritetä saada toista näkemään asioita juuri kuten minä ne näen, vaan pyritään avoimesti kuulemaan ja ymmärtämään toisin ajattelevaa ja kirkastamaan omia näkökulmia tässä vuorovaikutuksessa. Keskeistä on ymmärtää omien näkökulmiensa rajallisuus.

Rakel Liehu on kirjoittanut: Varmin tapa kadottaa totuus on pyrkiä tekemään siitä absoluuttinen, ja varmin tapa kadottaa usko on kieltää sitä kävelemästä veden päällä.

Mahdotonta sivistynyt ja ystävällisen utelias uskontokeskustelu ei ole. Esimerkiksi Aholansaaren teologiapäivien alustuksissa käsiteltiin tänä vuonna myös arkaluontoisia aiheita, joihin osallistujat suhtautuivat eri tavoin. Keskustelut moraalista, synnistä ja antisemitismistä käytiin silti aidosti muita kunnioittaen.

Hengellisesti kestävä perusta toinen toisemme kohtaamiselle löytyy Erkki Lemisen vanhasta runosta: Viimeisen kannoille ei kolkuta kukaan. Kuitenkin viimeinenkin saa tulla mukaan. Jumala odottaa. Hän jaksaa odottaa.

Lue myös:

Näkökulma: Arkipyhät kuuluvat Suomen kansan kristillisiin traditioihin ja ne pitäisi jättää rauhaan

Näkökulma: Jos keskustelu ei etene, kannattaa kokeilla letkajenkkaa