Kirkolliskokouksen kausi päättyi – näihin laulunsanoihin Anna-Mari Kaskinen tiivisti kuluneet neljä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti nelivuotisen istuntokautensa perjantaina.

Kirkolliskokous oli koolla Turun kristillisellä opistolla tällä viikolla. Kokouksen puheenjohtaja, arkkipiispa Tapio Luoma piti viimeisessä istunnossa päätöspuheen, jossa hän eritteli ja pohti kirkolliskokouksessa kokemiaan tunteita.

Luoma muisteli, kuinka tuli ensimmäisen kerran kirkolliskokoukseen Lapuan hiippakunnan pappisedustajana keväällä 2008. Hän sai tukea istuntosalissa vieressään istuneelta Johannes Leppäseltä, josta tuli sittemmin kirkolliskokouksen varapuheenjohtaja.

– Kokenut edustaja auttoi minua ja sanoi, että täällä todella kuunnellaan edustajatovereiden puheenvuoroja, Luoma kertoi.

Hän sanoi, kuinka jo ensimmäisellä kaudellaan koki olevansa hyvässä ja tärkeässä joukossa. Luoma tunsi ylpeyttä kirkosta, jossa moniäänisyys on vahvaa ja toisinaan myös kuuluvaa.

– Kun kolmatta kautta lopettavana kysyn, miltä nyt tuntuu, tunnen edelleen ylpeyttä, enkä vain virkavelvollisuudesta.

Luoman mukaan hän on kokenut myös muita tunteita: niin ärtymystä, pettymystä, harmistusta, voimattomuutta kuin iloakin.

– Täällä jos jossain käynyt selväksi, että meidän kirkkomme ei ole valmis. Täällä joudutaan punnitsemaan, miten mennyt ja tuleva suhteutuvat toisiinsa.

Luoma sanoi, että hän ei ole koskaan tuntenut kirkosta häpeää, joka saisi ottamaan etäisyyttä yhteisöstä.

– Kirkon ei ole tarkoitus pitää esillä itseään, vaan Kristusta, joka ei häpeä kenenkään seuraa.

Kaskinen-Kosonen-Simojoki-tiimin laulu summasi kauden

Viimeisessä istunnossa joukko kirkolliskokousedustajia soitti ja lauloi kautta summaavan laulun Ilossa ja vaivassa. Sen olivat tehneet kirkolliskokouksen lauluntekijät: sanat kirjoitti Anna-Mari Kaskinen, sävellys oli Pekka Kososen ja sovitus Pekka Simojoen.

Anna-Mari Kaskinen on istunut kirkolliskokouksessa neljä kautta eli 16 vuotta. Tulevalle kaudelle hän ei asetu ehdolle. Kaskinen kertoo Kotimaa24:lle alkaneensa valmistella laulua viime viikon lopulla. Valmiiksi sanoitus tuli kuitenkin vasta, kun tällä viikolla tehdyt päätökset olivat selvillä. Kaskisen mukaan hän halusi kirjoittaa laulun sellaiseksi, että kaikki kirkolliskokouksessa pystyisivät sitä laulamaan.

Esilaulajina oli toistakymmentä kirkolliskokouksen jäsentä. Ville Auvinen soitti saksofonia ja Mikko Himanka pianoa.

Laulun voi kuunnella istuntostriimistä, joka on julkaistu Kirkon YouTube-kanavalla (musiikki alkaa kohdassa 16:30). Sanat kuuluvat näin:

1. Yksi kausi taakse jää. / Vihdoin koitti määränpää. / Aherrettiin neljä vuotta, / Työtä tehtiin eikä suotta. / Kirkkolaivaa käännettiin, / väiteltiin ja väännettiin. / Onko tullut valmista / tämän kauden psalmista?

2. Huominen tuo pelkoa. / Siitä teimme selkoa. / Tulevaisuus miltä näyttää? / Kuka kirkon ääntä käyttää? / Uudistusta kaivataan. / Jäsenille raivataan / päätösvaltaa ruorissa, / tilaa kirkon kuorissa.

3. Päätöstemme takia / muutetaan taas lakia. / Yksi kummi kyllä riittää. / Kaste lapsen kirkkoon liittää. / Siihen ei saa lopettaa. / Lasta täytyy opettaa, / nuorta kansaa ruokkia, / kasvun polku kuokkia.

4. Varat kirkon vähenee, / kirstun pohja lähenee. / Ict:tä selvitettiin, / paperitkin valui nettiin. / Höylätään ja säästetään. / Pian irti päästetään / kiinteistöistä omista, / maista tarpeettomista.

5. Pohjoissaamen kielellä / vihdoin kiitosmielellä / lukee saamelainen kansa / innoissaan Raamattuansa. / Sana kaikuu ääriin maan. / Kaikki kansat kutsutaan. / Katso biibbal piste.fi. / Lue pohjoissaameksi.

6. Etupenkin laidoista / violettipaidoista / Samuel ja Björn ja Irja, / Kari kourassansa kirja, / kaukana jo kulkevat, / muistoihinsa sulkevat / myrskyt kirkkolaivassa, / ilossa ja vaivassa.

7. Moni huutaa: Eroa! / Turhaan maksat veroa. / Toiset parjaa, toiset kiittää. / Työmme jatkuu, sitä riittää. / Auki jäävät langanpäät. / Kuka hoitaa kenen häät? / Omantunnonvapaus / haastava on tapaus.

8. Vielä nousee laivasta / pyyntö kohti taivasta. / Myrsky taikka helle kohtaa, / Hengen tuulen anna johtaa, / kukaan ettei yöhön jää. / Yhteinen on määränpää. / Siellä kootaan satoa, / ilman jäsenkatoa.

Sanat: Anna-Mari Kaskinen. Sävel: Pekka Kosonen. Sovitus: Pekka Simojoki.

Uusi kirkolliskokous valitaan vaaleilla 11.2.2020, ja se kokoontuu ensimmäiseen istuntoonsa ensi toukokuussa.

***

Kuva: Johanna Lumijärvi. Joukko kirkolliskokouksen edustajia musisoi istuntokaudesta kertovan laulun. Keskellä laulun sanoittaja Anna-Mari Kaskinen.

Lue uutisia kirkolliskokouksesta:

32 kirkolliskokouksen edustajaa ottaa kantaa Päivi Räsäsen puolesta

Kirkolliskokous päätti: Kastettavalle riittää yksi kirkkoon kuuluva kummi

Kirkon tuki Helsinki Pridelle tuli puheeksi kirkolliskokouksen salissa – ”Mitähän sitä sitten ensi keväänä…”

Kirkko rahoittaa Turkuun suunniteltavaa Suomen ensimmäistä pyhiinvaelluskeskusta

Päivi Räsäsen tilanne nousi esiin kirkolliskokouksen kyselytunnilla – näin arkkipiispa vastasi

Kirkolliskokouksessa nousi toive: Valiokuntien sihteerien tehtäviin halutaan avoin haku

Kirkon luottamushenkilöiden ja työntekijöiden sidonnaisuudet halutaan tuoda päivänvaloon

Arkkipiispa kirkolliskokoukselle: Valtaa on voitava tarkastella kriittisesti – mieluiten asiallisen kriittisesti

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliYhteisvastuukeräys tuotti tänä vuonna hieman yli kolme miljoonaa euroa
Seuraava artikkeli32 kirkolliskokouksen edustajaa ottaa kantaa Päivi Räsäsen puolesta

Ei näytettäviä viestejä