32 kirkolliskokouksen edustajaa ottaa kantaa Päivi Räsäsen puolesta

32 kirkolliskokousedustajaa on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa he ottavat kantaa kansanedustaja Päivi Räsäseen (kd) kohdistuviin esitutkintoihin. Allekirjoittajat ilmaisevat tukensa Räsäselle ja ilmoittavat haluavansa puolustaa sananvapautta ja uskonnonvapautta. Vetoomus on julkaistu alun perin Seurakuntalainen.fi-sivustolla.

Valtakunnansyyttäjä kertoi maanantaina määränneensä toimitettavaksi esitutkinnan Räsäsen kirjoituksesta, jonka Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004. 24-sivuinen pamfletti käsittelee homoseksuaalisia suhteita ja kristillistä ihmiskäsitystä. Räsäseen kohdistuu tällä hetkellä myös toinen rikosepäily, joka liittyy hänen kesällä julkaisemaansa Twitter-viestiin. Molemmissa tapauksissa kansanedustajaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kirkolliskokous oli koolla tällä viikolla Turussa. Kirkolliskokoukseen kuuluu 109 jäsentä, joista 96 on vaaleilla valittuja edustajia. Vetoomuksen allekirjoitti näin ollen joka kolmas edustaja.

***

Vetoomus kokonaisuudessaan:

Me allekirjoittaneet kirkolliskokousedustajat haluamme puolustaa sananvapautta ja uskonnonvapautta. Kansanedustaja Päivi Räsäsen joutuminen poliisikuulusteluihin on herättänyt kysymyksen, ovatko nämä perusoikeudet yhä voimassa maassamme.

Jos kansalaiset eivät voi ilmaista toisistaan poikkeavia mielipiteitä esimerkiksi eettisistä ja elämäntyyliä koskevista kysymyksistä pelkäämättä rikkovansa lakia tai syyllistyvänsä vihapuheeseen, se on omiaan tukahduttamaan demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvaa vapaata keskustelua.

Mielestämme Räsänen ei ole kyseenalaistanut homoseksuaalien ihmisarvoa, halventanut, solvannut tai uhannut heitä. Hän on esittänyt julkisuudessa kristinuskon perinteisen näkemyksen seksuaalisuudesta ja perustellut Raamatulla, millaiset teot rikkovat sitä vastaan. Sellainen on kristinuskossa aivan tavallista. Vastaavaa tehdään luterilaisissa Tunnustuskirjoissa, joihin vedotaan esimerkiksi eduskunnan hyväksymässä kirkkolaissa.

Jumalan tahdosta ja seksuaalisuudesta voidaan tietenkin olla myös aivan toista mieltä kuin Räsänen, ja sekin on julkisuudessa sallittava. Poliisi tai oikeuslaitos eivät voi ratkaista sellaisia asioita kuin raamatuntulkinnan oikeellisuus tai Jumalan tahdon mukainen seksuaalisuus. Poliisin ja oikeuslaitoksen tulee puuttua sellaiseen uskonnollisuuteen, joka uhkaa yksilön tai ihmisryhmän yhteiskunnallista asemaa, kunniaa, omaisuuden suojaa tai ruumiillista koskemattomuutta.

Räsänen ei tietääksemme ole julkisessa esiintymisessään syyllistynyt sellaiseen. Hän on puhunut ihmisen jumalasuhteeseen ja taivaaseen pääsyyn liittyvistä asioista. Tämän on edelleen oltava julkisesti sallittua, silloinkin kun se mahdollisesti loukkaa jonkun vakaumusta.

Sammeli Juntunen

Pekka Simojoki

Marianna Parpala

Pekka Heikkilä

Jouko Jääskeläinen

Hannele Karppinen

Leif Nummela

Riku Rinne

Niilo Räsänen

Erkki Koskenniemi

Ville Auvinen

Janne Kaisanlahti

Olli Loikkanen

Jouni Turtiainen

Jari Kemppainen

Göran Stenlund

Aimo Koskelo

Arto Antturi

Harri Saine

Markku Huttunen

Annika Määttänen

Eeva-Riitta Hahtola

Ilkka Pöyhönen

Erkki Puhalainen

Paula Lehmuskallio

Heikki Pelkonen

Mikko Himanka

Johanna Lumijärvi

Heikki Sorvari

Liisa Teräslahti

Jouko Ylinen

Oiva Malinen

Kuva: Olli Seppälä. Kirkolliskokouksen istuntosali Turun kristillisellä opistolla.

Lue myös:

Päivi Räsäsen 15 vuoden takaisesta pamfletista esitutkinta – Piispa Laajasalo: Uskonnonvapauden näkökulmasta huolestuttavaa

Piispa Häkkinen: Kristittyjen vainot eivät ole alkaneet, vaikka Päivi Räsästä koskeva esitutkinta koettelee monen oikeustajua

Päivi Räsäsen tilanne nousi esiin kirkolliskokouksen kyselytunnilla – näin arkkipiispa vastasi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkolliskokouksen kausi päättyi – näihin laulunsanoihin Anna-Mari Kaskinen tiivisti kuluneet neljä
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä ovat matkalla alttarille? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä