Pyhiinvaellusta kaupunkioloissa Malmilla? Mitähän tästä tulee, mietin kun lähdin kuvaajan ja noin viidenkymmenen ihmisen kanssa helatorstaina kävelemään Malmin kirkolta Viikin kirkolle. Ideana oli paitsi vaeltaa, myös aloittaa messu, joka päättyisi lopulta ehtoolliseen Viikissä.
Matka suuntautui kirkkopuiston vehreälle polulle. Mäen päällä pysähdyimme ensimmäiseen kohteeseen.
– Jos kiipeää korkeaan kohtaan, näkee kauemmas. Ja kuitenkin, nähdäkseen tarvitaan silmät, jotka näkevät, kirjailija Mika Seppänen luki ääneen omaa tekstiään reitin vihkosesta.
Pyhiinvaellus on nouseva ilmiö, ja se on huomattu Malmin seurakunnassakin. Kanttori Mari Torri-Tuominen oli jo järjestänyt Viikissä pieniä hengittelykävelyitä. Sitten syntyi ajatus alueen omasta pyhiinvaelluksesta.
Torri-Tuomisen mukaan pyhiinvaelluksessa toteutuu seurakunnan strateginen ajatus seurakuntalaisten omistajuudesta ja hengellisen elämän moninaisuudesta. Idea lähti työntekijöiltä, mutta seurakuntalaiset Mika Seppänen ja runoilija Pirjo Kotamäki tulivat mukaan jo reitin suunnitteluun ja kirjoittivat tekstit ja runot. Vaelluksella oli mukana myös seurakuntalaisia, joita kirkon penkissä istuminen ei kiinnosta.
JOTAIN IHMEELLISTÄ on siinä, kun kävellään rinnakkain. Silloin ei puhuta pelkästään säästä, vaan elämäntarinat alkavat avautua, aivan kuin liike herättelisi muistoja ja luottamusta.
Seisahduimme katsomaan suojeltua jalopähkinäpuuta samalla, kun väistelimme ohi kiitäviä pyöräilijöitä. Terijoelta tuotu jalopähkinäpuu levittäytyi vanhana ja mahtavana kerrostalon pihamaalla.
– Mitä tarvitaan, että oppisimme näkemään metsän puilta? Tai tunnistamaan puun metsässä? Että meillä olisi silmää niin yksityiskohdille kuin kokonaisuudelle, Mika Seppänen kyseli.
Siinäpä taito, jolla on merkitystä, kun pitäisi kyetä erottamaan maailman hälyn keskeltä sekä yksityiskohdat että kokonaisuudet. Sama pätee myös elämään kaupungissa: harvoin tulee kiinnitettyä huomiota yksityiskohtiin, kuten jalopähkinäpuuhun.
Matka jatkui hilpeänä virtaavan Longinojan vartta. Se muistutti ihmisen virheistä mutta myös kyvystä korjata niitä. Puron ennallistaminen on vaatinut paljon töitä, mutta nyt taimenet taas pääsevät sinne kutemaan.
KEHÄ I:N ylittävällä sillalla autojen meteliltä hädin tuskin kuuli sanaakaan. Jostain syystä juuri tässä kohdin vaelluksen pyhyys tuntui parhaiten. Kun ei kuullut muita, vain ajatukset jäivät.
– Ulkoista painetta vasten, sisäinen rauhan akseli, maan ja taivaan välillä, Seppäsen teksti pohti.
Into kantaa kulkueen kärjessä liikkuvaa puista ristiä alkoi kasvaa. Se vaihtui kantajalta toiselle.
– Ei se ole raskas. Oma ristini on raskaampi, totesi muuan kantajista.
Kurkimme ennen jääkautta syntyneiden hiidenkirnujen syvyyksiin ja vaelsimme läpi Pihlajamäen hiljaisen lähiön. Vielä syvempi oli helatorstain rauha Malmin hautausmaalla, missä keskustelun sorina vaihtui pyhiinvaeltajien vanhaan lauluun: ”Maa on niin kaunis…” Viikin tunneliportissa laulu kaikui komeasti betoniholvista, kun siirrymme hautausmaalta Viikin kirkolle, jossa saimme virvokkeita, ehtoollista ja kahvia.
Pyhiinvaeltajat kehuivat matkan päätteeksi sitä, että oli kiva viettää pyhäpäivää tällä tavalla eikä tarvitse enää lähteä erikseen lenkille, kun messu ja lenkki hoituivat yhtä aikaa.
– Aivan ihanaa, kommentoi Eeva Sariola ja kiitteli, miten runot, tekstit, hartaudet ja keskustelut sulautuivat kauniisti yhteen luonnon kanssa.
– Mielenkiintoinen reitti. Hieno kokemus, ihasteli Ritva Neuvonen, joka käveli reippaasti koko viiden kilometrin esteettömän mutta mäkisen reitin rollaattorinsa kanssa.
Malmi–Viikin pyhiinvaelluksen reitin löytää Citynomadi.comin pyhiinvaelluksista, mistä voi myös kuunnella reitin tekstit.
Lue myös:
Piispa Mari Leppänen: Pyhiinvaelluksella sain olla hetken ilman minkään painoa
Patikointia papin kanssa Jyväskylässä — onnistuu myös rollaattorilla ja pulkka mukana
Ilmoita asiavirheestä