Koti Jutut Sivu 9

Jutut

Lukijoilta: Tällainen on minun uskontunnustukseni

Kotimaassa on kirjoiteltu uskontunnustuksesta. Ohessa on omassa hartaus- ja rukouselämässäni käyttöön ottamani versio jo kymmenen vuoden takaa. Siihen on tullut joitakin pieniä tekstimuutoksia pohdintojen...

Retriittien suosio kasvaa – tiloja tarjoava kartano haluaa seurakunnat asiakkaikseen

Wiisalan Kartano retriitteineen on toiminnanjohtaja ja yrittäjä Mikael Busck-Nielsenin ja hänen puolisonsa Emiliana Skoogin toteutunut unelma. Rantasalmen Hiltulan kylässä sijaitsevalla tilalla on yli nelisatavuotinen...

Ruotsin kirkossa historiallinen rajapyykki – luterilaisten osuus väestöstä alle 50 prosenttia

Ruotsin kirkko (Svenska kyrkan) kohtaa tänä vuonna historiallisen rajapyykin tai käännekohdan: luterilaisten osuus maan väestöstä alittaa kuluvan vuoden aikana 50 prosentin rajan. Tällä hetkellä Ruotsin...

Kirja-arvio: Sikke on viipurilaisen sairaanhoitajan tavallinen, erityinen tarina

Kustantaja markkinoi viipurilaisen sairaanhoitajan elämästä kertovaa kirjaa sota-ajan sankarinaisen tarinana. Sankariteot olivat kuitenkin tavallista arkea: todellisuuteen sopeutumista, vaihtoehtojen karsimista ja oman roolinsa ottamista. Sinnikästä...

Saksi-Anhaltin alueen piispat AfD:n vaalivoitosta: ”Kirkkoina otamme vaalituloksen vastaan syvästi huolestuneina”

Saksan Saksi-Anhaltin osavaltion aluen luterilaiset ja katoliset piispat ovat ilmaisseet huolensa oikeistopopulistisen, kansallismielisen ja maahanmuuttovastaisen Alternative für Deutschland ("Vaihtoehto Saksalle", AfD) -puolueen Saksi-Anhaltin osavaltiovaaleissa...

Pohjoisen lähetysväki kokoontui Raahessa – juhlatunnelmaan sekottui pelko lähetystyön muutoksista

Kun ympärillä vietetään hyväntuulista lähetysjuhlaa, tulee araksi kysyä keneltäkään, puhuttaisiinko haastattelussa myös hieman kirkkopolitiikkaa. Oulun hiippakunnan juhlilla Raahessa keskustelu kirkon lähetystyön tulevaisuudesta nousee kuitenkin esille...

Kullervon hautausmaalla Vaasassa saa taas haudata vainajia

Lupa- ja valvontavirasto on kumonnut hautauskiellon, joka koski Vaasassa sijaitsevaa Kullervon hautausmaata. Hautauskiellon kumoamisen myötä alueen nykyinen omistaja Pohjanmaan vapaa-ajattelijat ry voi käynnistää hautaustoiminnan hautausmaalla.   Itä-Suomen aluehallintovirasto...

Tunnustuskirjojen käyttö on niin vähäistä, etteivät papitkaan tunne niiden sisältöä – syytä olisi, sanovat asiantuntijat

Piispoja, pappeja ja diakoneja vihittäessä kukin vihittävä lupaa sitoutua evankelis-luterilaisen kirkon tunnustukseen ja pysyä siinä. Tunnustuksesta lipsuva pappi voidaan jopa erottaa pappisvirasta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon...

Kehitysvammaistyön pappi Elina Jokipaltio on hymyilevän Jumalan työtoveri

Vuoden papiksi valittua Elina Jokipaltiota puhuttelee ja ilahduttaa Jumalan luomistyön ja ihmisyyden monimuotoisuus. Hän on tehnyt aina työtä erilaisten vähemmistöjen parissa. Jokainen ihminen on...

Sunnuntain evankeliumi: Tuntematon parantaja

Hänkin oli ollut joskus terve, mutta nyt sairastanut jo 38 vuotta. Millaista elämäsi olisi, jos olisit ollut vuoteen omana vuodesta 1988 asti? Mies Betesdan...