Pariterapia ei pysty auttamaan kaikkia ja joskus ero on ainoa ratkaisu – ADHD-asiakkaat ovat kuitenkin autettavissa
Hyvä parisuhde auttaa ihmistä eteenpäin, toipumaan ja saamaan itsestä parhaat puolet esille. Kaikkia pareja ei kuitenkaan kyetä auttamaan pari- ja perhetyössä, sanoo psykoterapeutti Terhi...
Kirkon mediasäätiö jakoi 86 500 euroa tukea – Suurin summa ikääntyvien maahanmuuttajien identiteettiä pohtivalle dokumentille
Kirkon mediasäätiön hallitus on myöntänyt tukea 17 hankkeeseen yhteensä 86 500 euroa. Lisäksi Kirkon mediasäätiö on mukana uudessa hankkeessa, jossa etsitään ja rahoitetaan lapsille...
Jouluyönä eläimet osaavat puhua – Mutta miksi aasi ja härkä saapuivat seimelle?
Tarinat metsänväen joulusta ja eläinten huomioimisesta jouluna juontavat juurensa kauas. Juhlaan on liitetty eläinaiheista symboliikkaa ja eläinkertomuksia jo varhaisten kristittyjen ajoista lähtien.
Kulttuuripersoona Aiju...
Vantaankosken seurakunnan kirkkoherraksi valittiin Hans Tuominen: ”Jumalan armo ja rakkaus tulee tehdä todeksi”
Vantaankosken seurakuntaneuvosto valitsi 21.12. uudeksi kirkkoherraksi Hans Tuomisen. Päätös oli yksimielinen. Virkaa hakivat myös Elina Hellqvist ja Teijo Peltola. Tuominen aloittaa kirkkoherrana vuoden 2023...
Taivas on ihana, maailma avara – Yli satavuotiaasta vihosta löytyi P.J. Hannikaisen versio laulusta Maa on niin kaunis
Laulutaiteilija Hannu Musakka Kaavilta teki löydön. Hän oli saanut tuttaviltaan lahjaksi reilusti yli 100 vuotiaita lauluvihkosia. Pääosan niistä olivat tehneet Mikael Nyberg ja P....
Kolumni: Vainottua et hylkää, armias – Tänäkin jouluna monin paikoin pieni ryhmä kristittyjä pelkää paljastumista
Joulu on Suomessa ja monessa muussakin maassa se näkyvin kristillinen juhla. Toisaalla se on pääsiäinen. Mutta olennaista on, että kristityt ovat vapaita viettämään juhlaa...
Katso miten hieno! – Lauri Kesäniemen piparkakkutalot monimutkaistuvat vuosi vuodelta
Lauri Kesäniemi innostui piparkakkutalojen tekemisestä 15-vuotiaana, kun hän vietti isoveljensä kanssa joululomaa lapsuudenkodissaan.
– Halusimme jotain tekemistä ja sitten keksimme, että tehdään yhdessä piparkakkutalo.
Veljekset löysivät...
Aikataulu ei antanut odottaa – Mikkelin piispanvaalin maallikkovalitsijat valittiin väistyvien luottamushenkilöiden voimin
Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin maallikkovalitsijat on valittu. Tuomiokapituli vahvisti valinnat 21.12. istunnossaan.
Piispanvaalissa äänioikeutettuja maallikoita ovat seurakuntien valitsemat maallikkovalitsijat, kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat, kirkkohallitukseen valittu maallikkojäsen ja...
Enon seurakunnan kirkkoherraksi valittu Kati Nissi tahtoo seurakunnan välittävän toivon sanomaa
Enon seurakunnan seurakuntaneuvosto valitsi tiistaina 20.12.2022 Enon uudeksi kirkkoherraksi Kati Nissin kolmen hakijan joukosta. Ehdokkaina olivat myös Markku Koistinen Enon seurakunnasta ja Jukka Raunu...
Anna-Mari Kaskiselle jo toinen huomattava kunnianosoitus – vuoden 2022 Kirkon kulttuuripalkinto myönnettiin elämäntyöstä kirjailijana, runoilijana, sanoittajana ja käsikirjoittajana
Vuoden 2022 Kirkon kulttuuripalkinnon saa elämäntyöstään kirjailija, runoilija, sanoittaja ja käsikirjoittaja Anna-Mari Kaskinen. Palkintoperusteissa kiitetään Anna-Mari Kaskisen kirjallista tuotantoa, joka on kristillisen kulttuurin alueella...











