Hattulan kirkkoherraksi valittu Jyrki Rauhala: ”Seurakunta on paikka, missä jokaisella on mahdollisuus tulla kohdatuksi”
Jyrki Rauhala, 49, on valittu Hattulan seurakunnan kirkkoherraksi. Valinnan teki Hattulan seurakunnan kirkkovaltuusto tiistaina 24.10. Päätös oli yksimielinen.
Kaikkiaan virkaan oli kuusi kelpoista hakijaa, joista...
Näyttävistä valoteoksista tunnettu taidekollektiivi muuttaa Kalevan kirkon salin ”toiveikkaaksi spektaakkeliksi”
Tamperelaisille ja Tampereella käyville on luvassa pimeään vuodenaikaan sopiva taide-elämys Kalevan kirkolla marraskuun alussa 3.–7.11. jokaisena päivänä kello 17.00–22.00.
Näyttävistä valotaideteoksistaan tunnettu Sun Effects rakentaa...
Jeesus-sarja The Chosen näyttää ehkä liikaakin Raamattu-draamalta, mutta juonen tasolla mukana on hitunen psykologista jännitettä
Jeesuksesta on tehty lukuisia elokuvia ja sarjoja. Jo elokuvahistorian alkuvaiheisiin kuuluivat passiodraamojen filmatisoinnit. Tuorein raamatullinen Jeesus-sarja on yhdysvaltalainen The Chosen. Texasissa kuvatun sarjan ensimmäinen...
Arkkukurssilla jokainen rakentaa oman viimeisen majapaikkansa – Laulaja Joel Hallikaisen arkku koki yllättävän kohtalon
Gananderin koululla Rantsilassa järjestään syksyn aikana tavallisesta poikkeava puutyökurssi. Kuusi kurssilaista hioo, sahaa ja höylää, tavoitteena rakentaa oma henkilökohtainen ruumisarkku.
Kurssin kouluttajan Ari Koskisen yhtenä...
Pääkirjoitus: Taipuvatko järjestöt vai ottavatko ne riskin ja käyttävät kirkolliskokouskortin?
Suomen Luterilainen evankeliumiyhdistys (Sley) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ovat nyt vakavan tilanteen edessä. Järjestöjen työntekijöiden saamat pappisvihkimykset Inkerin kirkossa ovat johtaneet siihen, että piispainkokous...
Inkoossa kirkkoneuvosto päätti yksimielisesti avata tilat samaa sukupuolta oleville pareille
Myös samaa sukupuolta olevat parit voivat nyt mennä naimisiin ja saada avioliitolleen siunauksen Inkoon seurakunnan tiloissa. Asiasta päätti Inkoon seurakunnan kirkkoneuvosto kokouksessaan 26.10. Päätös...
Alvar Aallon suunnittelemaa Kolmen Ristin kirkkoa yritetään nyt pelastaa haastekampanjalla
Imatralla on meneillään haastekampanja Kolmen Ristin kirkon pelastamiseksi. Pelastusoperaation haastekampanja käynnistyi viime viikolla ja sen tarkoituksena on kannustaa yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä ihmisiä lahjoittamaan...
Kolumni: Viha voitetaan vain rakkaudella, pimeys poistuu valolla
Vihaa ei voiteta vihalla eikä pimeää poisteta pimeydellä. Nämä Martin Luther Kingin esille nostamat periaatteet nousevat mieleen seuratessa Palestiinassa ja Israelissa käytävää konfliktia. Vihan...
35-vuotispäivänään Satu Kreivi-Palosaari muutti Ouluun ja kohtasi kahtiajaon, joka synnyttää vihaa rajan molemmin puolin
Vanhoillislestadiolaisuutta on käsitelty viime vuosina ja vuosikymmenenä paljon liikkeen ulkopuolelta, mutta jossakin määrin myös liikkeen sisältä.
Yksi tärkeä tapa käsitellä tätä pohjoista herätysliikettä ja sen...
Jouluradion vastaava tuottaja Katri Ketola pitää pallot ilmassa töissä ja vapaalla
Jouluradion vastaavan tuottajan Katri Ketolan työnä on pitää monta palloa samanaikaisesti ilmassa. Siihen on ollut apua vuosien jongleerausharjoittelusta.
Ketola on aina rakastanut palloja. Hän harrasti...











