Tasan 700 vuotta sitten sovittu Pähkinäsaaren rauha hahmotti lännen ja idän kirkon valtapiirejä pohjolassa – Mutta mitä se rauha...
Keskiajan Euroopan suhteellisen harvaanasutuissa pohjoisosissa kohtasivat 1000-luvulle tultaessa katolisen ja ortodoksisen kirkon vaikutuspiirit. Kristinuskoa oli Suomen ja Karjalan alueille levinnyt ja levitetty sekä idästä...
Tällä viikolla sanovat runoilija Heli Laaksonen, filosofi Simo Kyllönen ja ex-opettaja Minna Rytisalo
”Minusta on kummallinen ajatus, ettei meidän tarvitsisi pienenä kansana tehdä mitään siksi, että maailmassa on paljon enemmän luontoa kuluttavia maita. Eihän kukaan mene pihatalkoisiinkaan...
Pääkirjoitus: Ihmiskunnan nykyistä valtavirtaa ei ole oikeus, vaan oikeudettomuus
Jo ennestään yli 11 vuoden vankilatuomiotaan leirillä istuva venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi sai viime viikolla peräti 19 vuoden lisätuomion.
30 vuotta on julma, surrealistisen mielivaltainen...
Kirkko ja minä: 200 vuotta täyttävä Haapajärven kirkko on kuin Bertil Malmströmin pihalla ja samalla mustikkapaikka
Kirkkosuhteestaan kertoo tällä kertaa insinööri Bertil Malmström. Hän kiinnittää kirkoissa huomiota siihen, miten ne on rakennettu.
”Maulan TILA on ollut Malmströmin suvun hallussa kolmensadan...
Argentiinalainen tango vei Töölön seurakunnan henkilöstösihteerin Jonna Hagelbergin mennessään
Jonna Hagelberg tutustui lavatanssiin jo lapsena vanhempiensa paritanssiharrastuksen myötä. Teini-iässä hän alkoi harjoitella yhdessä serkkunsa kanssa, ja 18-vuotiaana hän päätti mennä lavatanssikurssille.
– Olin juuri...
Kolumni: Tee parannus! – Kyse vain itsensä parantelusta, vaan sisäisestä muutoksesta arvomaailmassa
Erään seurakunnan jo edesmennyt kirkkoherra teetti seurakunnalleen mainoskyniä, joihin laittoi tekstin: ”Kynänkäyttäjä, tee parannus!” Puoliksi pilke silmäkulmassa tehty lause herätti sekä ymmärrystä että hämmennystä....
Luonto puhuu: Punasilmäinen syyttäjä – Mustakurkku-uikku on vähälukuinen rehevien vesistöjen lintu
Kotimaan Luonto puhuu -sarjassa ihminen kohtaa luonnossa ihmeellisiä asioita kuten juoppo renki syyttävän silmän.
* * *
Yksi hätkähdyttävimmän näköisistä pesimälinnuistamme on mustakurkku-uikku. Sen punainen silmä...
Mysteerikuva: Vielä on kesää jäljellä, joten ketkäs tässä kesäisessä maisemassa ilakoivat?
Kotimaan valokuva-arkistosta löytyy monta laatikollista kuvaa, joista ei kunnolla käy ilmi keitä kuvassa on ja missä ja milloin se on otettu. Arkistonhoitaja pyytää Kotimaan...
”Ei se ole syyllinen joka uskoi ja rakensi, vaan se joka rikkoi”, presidentti Tarja Halonen sanoo ja näkee rauhanliikkeille...
Tarja Halonen syntyi keskelle sota-aikaa jouluaattona 1943. Haastattelu tehdään lähes 80 vuotta myöhemmin Helsingin Hakaniemessä sijaitsevassa presidentti Tarja Halosen toimistossa. Eurooppa on jälleen sodassa.
–...
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto: ”Koulut ja opettajat eivät voi hoitaa yhteiskunnan kaikkia ongelmia”
Opettajapula ja heikentyneet oppimistulokset kääntävät ammattijärjestön katseen kohti syksyn budjettiriihtä.
1) Laadukas perusopetus edellyttää hyvin koulutetun ja hyvinvoivan opettajan, sopivan ryhmäkoon ja lisätukea kaikille tarvitseville....











