Jonna Hagelberg tutustui lavatanssiin jo lapsena vanhempiensa paritanssiharrastuksen myötä. Teini-iässä hän alkoi harjoitella yhdessä serkkunsa kanssa, ja 18-vuotiaana hän päätti mennä lavatanssikurssille.
– Olin juuri saanut ajokortin, joten kurssin jälkeen ryhdyin käymään viikoittain ja välillä useamman kerran viikossa eri lavoilla tanssimassa. Tanssin muun muassa valssia, foxia ja tangoa.
Hagelberg harrasti kilpatanssia kolme vuotta, kunnes löysi salsan ja vuonna 2007 argentiinalaisen tangon, joka vei mennessään. Nykyään tanssi on Töölön seurakunnan henkilöstösihteerinä toimivalle Hagelbergille osa identiteettiä ja elämäntapa.
– Koen, että argentiinalaisen tangon tanssimisen myötä saan intuitiivisesti luoda jotain uutta. Se merkitsee mahdollisuutta itseilmaisuun ja samalla se on vahvasti dialogia, vastavuoroisuutta toisen kanssa.
Hagelbergin mukaan tanssiin liittyy vahvasti myös intiimi puoli, lähellä oleminen ja koskettaminen. Riippuu paljon parista, miten kemia toimii ja syntyykö yhteinen liikekieli luonnostaan.
PARHAIMMILLAAN TANSSI on Hagelbergille flow-tilaa. Tunnetta ajantajun katoamisesta.
– Se, mitä tapahtuu parin kanssa, on jotain, mitä ei ole käsikirjoitettu. Koen, että nimenomaan argentiinalaisen tangon kautta pystyn ilmaisemaan kaikkia tunteita, iloa, surua, rakkautta ja pettymystä.
Hagelbergille argentiinalainen tango on myös luonteva tapa ilmaista naiseuttaan. Tanssi on opettanut hänelle myös paljon siitä, miten olla toiselle ihmiselle avoin ja autenttinen. Tanssiessa hän pyrkii kuulostelemaan, miten voisi parin kanssa luoda yhteisen tilan.
– Aina se ei tietenkään toteudu. Silloinkin, kun tanssi parin kanssa ei toimi parhaimmalla tavalla, pyrin hakemaan sellaista tilaa, jossa molemmilla olisi mahdollisimman luonteva olla.
Turhaan ei sanota, että tango on kolmen minuutin rakkaustarina, hehkuttaa Hagelberg. Kolmeen minuuttiin mahtuu kaikki oleellinen.
Hagelberg käy treenaamassa tangoa parinsa kanssa pari kertaa viikossa. Hän osallistuu myös argentiinalaisen tangon tanssijaisten eli milongojen järjestämiseen. Kesäisin Hagelbergin voi löytää Helsingin ulkolavoilla ja rannoilla järjestettävistä tanssitapahtumista.
– Tanssiminen on hyvin yhteisöllinen harrastus. Tanssitapahtumiin kokoontuu eri ikäistä, mutta samanhenkistä porukkaa.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

